En enää ihmettele valitusta siitä että koronanäytteenotto sattuu
Kävin neljännen kerran koronavirustestissä ja kokemus oli ihan erilainen kuin kolme ensimmäistä. Nenänielussa ollut puikon pää oli veressä ja näytteen ottaminen sattui toisin kuin aiemmilla kerroilla.
Minkälaisen opastuksen koronatestaajat saavat? Tuntui että viimeisin testaaja yritti tunkea puikon kudosten läpi se sijaan että pyörittelisi puikkoa limakalvolla. Tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän että jotkut ovat nihkeitä menemään testattaviksi, vaikka testaus onkin tärkeää.
Kommentit (8)
Ei ole kysymys perehdytyksestä tai sen puutteesta. Minulle kävi samoin polven punkteerauksen kanssa: kolme lääkäriä suoritti operaation kaikille osapuolille vähin tuskin, mutta neljäs runnoi niin, että tarvittiin kaksi hoitajaa pitämään raajaa paikoillaan. Ja sama juttu verikokeessa: koskaan ei tiedä, imaiseeko näytteenottaja vaivihkaa hyttysen lailla vai pyöritteleekö hän neulaa sekä suonessa että sen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää testata? Sairaalaan joutuvat ymmärrän muita en.
Olen joutunut käymään testeissä sekä sairaalakäyntien että työni puolesta, en huvikseen.
Riippuu tietenkin näytteenottajasta, mutta myös siitä, onko limakalvot turvoksissa. Nythän on siitepölyaika, ja vaikka ei olisi varsinaista siitepölyallergiaa, niin hengitysilman hiukkaset kyllä saa limakalvot ärtymään. Ja tietenkin jo sjouduit testiin hengitystieoireiden vuoksi, niin joka tapauksessa limakalvot nenänielussa varmaan olivat turvoksissa.
Kolme kertaa otettu. Kertaakaan ei ole sattunut. Ja tiedoksi: jos pelkää kipua, voi ottaa särkylääkkeen ennen testiä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu tietenkin näytteenottajasta, mutta myös siitä, onko limakalvot turvoksissa. Nythän on siitepölyaika, ja vaikka ei olisi varsinaista siitepölyallergiaa, niin hengitysilman hiukkaset kyllä saa limakalvot ärtymään. Ja tietenkin jo sjouduit testiin hengitystieoireiden vuoksi, niin joka tapauksessa limakalvot nenänielussa varmaan olivat turvoksissa.
Tämä. Jos nenän limakalvot ovat turvoksissa ja kipeät niin testi voi sattua ja tikussa voi olla verta.
Testiä ennen voi ottaa särkylääkettä.
Vierailija kirjoitti:
First world problem.
Toteaa elämämkoulun sankari joka majailee vauvapalstalla. Ironista, eikö.
Miksi pitää testata? Sairaalaan joutuvat ymmärrän muita en.