Nyt selvisi miksi lapsi vaan lihoo, löysin patjan alta mikropitsojen ja suklaalevyjen käärepapereita
Ei ole ovelana laittanut niitä roskiin vaan jemmannut patjan alle, ei sitten ottanut huomioon että tulen joskus vaihtamaan lakanat...
Tytär on 158 cm ja viimeeksi kun kouluterkka punnitsi painoi 58 kg. Epäilen että lihonut tuosta huimasti :/ Olen koettanut tehdä täyttävää terveellistä ruokaa eikä meille osteta mehuja tai muroja. Onkin sitten käynyt viikkorahoillaan hakemassa herkkuja!
Kommentit (43)
Sä näetvain lihomisongelman, mutta minusta tuossa Kitee isompi ongelma. Lapsi syö salaa. Miksi?
Ennemmin minä olisin huolissaan tuosta, kun salaa täytyy syödä...
Viikkoraha tauolle ja ostakaa yhdessä sopiva määrä herkkuja. Se ei ole hyväksi että kaikki on kiellettyä, tulee vaan suurempi kiusaus. Kyllä mehua ja muroja ja jopa karkkia voi tarjota kohtuullisesti.
En ole missään vaiheessa sanonut lapselle että hän on lihava tai puhunut laihdutuksesta, mutta terkka oli kirjoittanut lapulle jonka antoi kotiin tuotavaksi että " Aadan paino alkaa olla yläkantissa, verenpaine myös korkea eli herkkuja vähemmälle" enkä tiedä, oliko tyttö lukenut lapun vaiko vaan survonut reppuun.. Olisi kyllä voinut lähettää viestin Wilmassa eikä laittaa lapsen kautta viestilappusia!
Tyttö rakastaa pitsoja, tortilloja ym ja teenkin niitä joskus. Lauantaisin on herkkupäivä jolloin mies ostaa sipsejä, minä salmiakkia ja tyttö saa joko sipsipussin tai suklaalevyn. Herkuttelua ei siis mitenkän ole demonisoitu tässä talossa!
Ap
Provo? Nimenomaan pitää olla lantrattavaa mehua, ei kaikkea tarvitse kieltää, kielto voi johtaa syömishäiriöön tai salaa juomiseen /syömiseen. Kielletty vetää puoleensa. Elimistö tarvitsee jonkin verran makeaa. Vastuu painosta on ihmisellä itsellään, ei vanhemman manipuloitava asia. Vehnäjauho ei ole ehkä liiallisena hyvä, mutta hänellä on melko normaali paino. Näetkö kaiken lihavana helposti? Nuorelle aikuiselta tuleva jatkuva painon tarkkailu voi vaikuttaa haitallisesti. Hänellä on varmasti tietoa miten ravintoaineet toimivat itselläänkin tai lukee niistä.
Syökö tylsyyteen? Yksinäisyyteen? Onko hänellä ystäviä tai harrastuksia?
Äiti piilottaa meillä kääreet lasten huoneisiin. Turvonnut 25kg reilussa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
En ole missään vaiheessa sanonut lapselle että hän on lihava tai puhunut laihdutuksesta, mutta terkka oli kirjoittanut lapulle jonka antoi kotiin tuotavaksi että " Aadan paino alkaa olla yläkantissa, verenpaine myös korkea eli herkkuja vähemmälle" enkä tiedä, oliko tyttö lukenut lapun vaiko vaan survonut reppuun.. Olisi kyllä voinut lähettää viestin Wilmassa eikä laittaa lapsen kautta viestilappusia!
Tyttö rakastaa pitsoja, tortilloja ym ja teenkin niitä joskus. Lauantaisin on herkkupäivä jolloin mies ostaa sipsejä, minä salmiakkia ja tyttö saa joko sipsipussin tai suklaalevyn. Herkuttelua ei siis mitenkän ole demonisoitu tässä talossa!
Ap
Salmiakki nostaa verenpaineen korkealle, varmaan tiedät sen, ellet ole elänyt tynnyrissä ilman kirjoja ja lehtiä. Ei ole pakko ottaa joka viikko suklaata tai sipsejä automaattisesti, anna hänelle viikkorahaa ja valitsee itse. On kai muutakin kuin nuo vaihtoehdot.
Vähän erikoista että terkka olisi niin toope että antaisi lapselle mukaan tuollaisen lapun. Eikö kaikki kulje nykyään sähköisinä viesteinä jotain lääkärintodistusta lukuunottamatta?
Omassa lapsuuskodissani kehityin pikkuhiljaa salailevaksi herkuttelijaksi ja bulimikoksi myöhemmin kun molemmat vanhempani olivat persoonallisuushäiriöisiä, tunnekylmiä ja välinpitämättömiä. Mistään todellisesta ei saanut puhua, myönteisiä tunteita ei osoitettu. Ruuasta tuli ainoa lohtu ja pakotie.
Varoisin häpäisemästä lasta hänen syömistensä takia. Ihan kiltisti voi ottaa tuon asian puheeksi. Jos lapsestaan aidosti välittää, löytää kyllä oikeat sanat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole missään vaiheessa sanonut lapselle että hän on lihava tai puhunut laihdutuksesta, mutta terkka oli kirjoittanut lapulle jonka antoi kotiin tuotavaksi että " Aadan paino alkaa olla yläkantissa, verenpaine myös korkea eli herkkuja vähemmälle" enkä tiedä, oliko tyttö lukenut lapun vaiko vaan survonut reppuun.. Olisi kyllä voinut lähettää viestin Wilmassa eikä laittaa lapsen kautta viestilappusia!
Tyttö rakastaa pitsoja, tortilloja ym ja teenkin niitä joskus. Lauantaisin on herkkupäivä jolloin mies ostaa sipsejä, minä salmiakkia ja tyttö saa joko sipsipussin tai suklaalevyn. Herkuttelua ei siis mitenkän ole demonisoitu tässä talossa!
Ap
Salmiakki nostaa verenpaineen korkealle, varmaan tiedät sen, ellet ole elänyt tynnyrissä ilman kirjoja ja lehtiä. Ei ole pakko ottaa joka viikko suklaata tai sipsejä automaattisesti, anna hänelle viikkorahaa ja valitsee itse. On kai muutakin kuin nuo vaihtoehdot.
Minä syön salmiakkia, ei tytär! Saa toki valita, mutta tahtoo juustonaksupussin tai sitten sitä suklaata. Irtiksistä ei juurikaan välitä. Ap
Anna nyt lapselle mehua! Ei sen tarvitse sitä sokerisinta juissia olla, mehuista on ihan hyviäkin vaihtoehtoja ja kesän jälkeen voi itsekin tehdä.
Usein naiset luulevat että salmiakin syönnin korostaminen olisi jotenkin cool. Johtuu käsityksestä, että salmiakki ei ole samanlaista herkkua kuin vaikkapa suklaa, koska se on "aikuiseen makuun". Oikeasti, iham samaa karkkia se salmiakkikin on.
Minkälaista se teidän terveellinen kotiruoka on? Miten teillä suhtaudutaan arkiruokailuun?
Voi olla myös alkava merkki syömishäiriöstä. Ruuan syömisen/syömättä jättämisen salailu kannattaa aina ottaa ajoissa puheeksi. Toki hienovaraisesti, eikä syyllistäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole missään vaiheessa sanonut lapselle että hän on lihava tai puhunut laihdutuksesta, mutta terkka oli kirjoittanut lapulle jonka antoi kotiin tuotavaksi että " Aadan paino alkaa olla yläkantissa, verenpaine myös korkea eli herkkuja vähemmälle" enkä tiedä, oliko tyttö lukenut lapun vaiko vaan survonut reppuun.. Olisi kyllä voinut lähettää viestin Wilmassa eikä laittaa lapsen kautta viestilappusia!
Tyttö rakastaa pitsoja, tortilloja ym ja teenkin niitä joskus. Lauantaisin on herkkupäivä jolloin mies ostaa sipsejä, minä salmiakkia ja tyttö saa joko sipsipussin tai suklaalevyn. Herkuttelua ei siis mitenkän ole demonisoitu tässä talossa!
Ap
Salmiakki nostaa verenpaineen korkealle, varmaan tiedät sen, ellet ole elänyt tynnyrissä ilman kirjoja ja lehtiä. Ei ole pakko ottaa joka viikko suklaata tai sipsejä automaattisesti, anna hänelle viikkorahaa ja valitsee itse. On kai muutakin kuin nuo vaihtoehdot.
Minä syön salmiakkia, ei tytär! Saa toki valita, mutta tahtoo juustonaksupussin tai sitten sitä suklaata. Irtiksistä ei juurikaan välitä. Ap
Ok. Onko suvussa verenpainejuttuja tai muu tekijä joka voisi nostaa lapsella sitä. Toisaalta joka viikko suklaalevy voi nostaa vähän arvoja, koska siinä on iso annos rasvaa -kerralla-, eikä jaettuna tavallaan eri päiville kuten pienempi patukka. Pizzassa voi olla suolaa reippaasti, mikäli se on valmisruoka, jos sitä kovin usein vetää. Itsetehty voisi olla vaihtoehto.
Alkava syömishäiriö, tunnesyömistä tms.
Minäkin olin tuollainen lapsena.
Itsekinkokenut kirjoitti:
Voi olla myös alkava merkki syömishäiriöstä. Ruuan syömisen/syömättä jättämisen salailu kannattaa aina ottaa ajoissa puheeksi. Toki hienovaraisesti, eikä syyllistäen.
Juu voi, mutta ei välttämättä ole sitä. Kyttääminen voi laukaista lisäsyömisen, jolloin pitäisi mieluummin olla tuoreita hedelmiä, jälkiruokaa ja ok ruokia tarjolla. Jolloin ei tarve salailla.
Miksi ap tyttäresi syö? Onko yksinäinen, masentunut, kiusataanko koulussa? Joku tällainen syy siellä taustalla on. Se syy pitää ekaksi löytää, sitten vasta voi laihdutus alkaa.
Kuulostaa pahalta, että lapsi syö salaa ja selvästi myös häpeilee sitä.