Nautittehan ku kotona on taaperoita:)
Iloa ja vilskettä riittää. Mukavan paljon työtä.
Kommentit (7)
Onhan se tärkeä vaihe elämässä, muttta samalla raskastakin ajoittain.
Yleensäkin elämässä ne asiat tuntuvat parhailta, joihin on paljon satsannut.
Itse nautin olosta nyt, kun lapset jo ovat maailmalla.
Välillä tulee ihan itku kun muistelee haikeana sitä kun lapset oli pieniä. Enää en viitsisi enkä haluaisi taaperoita, mutta silloin se oli aivan ihanaa. Aikansa kutakin!
Kamala aikaa nuo lapsen ensimmäiset 18 vuotta.
Oli ihan hirveää kun uhma alkoi 2 vuotiaana ja kesti 3v.
Oli pitkät vuodet kuunnella sitä huutoa.
Omat oli ihania, mutta muiden lapsia, edes lapsenlapsia, en meille halua. Tämä on kahden aikuisen koti, en halua enää lapsiperhesisustusta.
Ei, ei!
Vauvat ovat ihania ja lapset voisivat olla pari vuotta vauvoja, mutta sitten täyttää suoraan 5. Tai oikeastaan mennä jo kouluun.
Ei nautita joten on ihanaa kun lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen. Never again.