ANOPPI *grrr ja murrr*

- anopille.



Meillä oli tuollaista. Kaikki mitä tein tai sanoin, räävittiin ensin päin naamaa, sitten suvun kesken. Kaikki ymmärrettiin tahallaan väärin. Mitä tahansa tein, oma tytär teki aina paremmin (Tytär on tehnyt konkurssin, kaksi aviotonta lasta ja työttömänä viidettä vuotta...)



Kymmenen vuotta katselin ja kuuntelin, sitten lakkasin käymästä siellä (en ottanut kantaa, jos mies kävi tai lapset, mutta itse en mennyt) ja aloin elää muutenkin kuin koko naista ei olisi.



Tuntui tosi hyvältä, enkä kadu.

Itselläni on yksi poika ja sydämestäni toivon ettei minusta tule anoppini kaltaista.



Hänellä ei ole omaa elämää lainkaan, ystävät puuttuvat. Kaikki asiat pitäisi tehdä kuten hän haluaa. mahdoton seläntakana pahaa puhuja. omat pojat (2 kpl) arvostellaan ja mitätöidään aina silloin kun kyseinen poika ei ole paikalla. Lapsenlapset ovat rankattu paremmuus järjestykseen. Miniät eivät TIETENKÄÄN ole mitään eivätkä osaa mitään. Joskus olen miettinyt, että onkohan anoppi ilkeä vai oikeasti NIIIN yksinkertainen. huvittavinta on, että hän soittaa aina pojaleen ja kyselee mun neuvola kuulumiset vaikka mies ei edes käy minun kanssani vastaanotolla vaan on kotona esikoisemme kanssa. anoppi pelkää yli kaiken, että tuleva vauva on poika kun tytöt olisivat niin paljon parempia.

kUN meilläkin käy niin ei välttämättä edes huomaa minua. Nyt olen pari kertaa tehnyt niin että kun tulevat, lähden itse kauppaan tai kirjastoon. En oikeasti käsitä mikä sitä tätiäö vaivaa kun itse yritin olla ihan jees vaikka sain millaista kohtelua! Enää en jaksa mielistellä.

Menimme vuosi sitten naimisiin. Kutsussa toivoimme jotain kivaa tainta puutarhaamme. Kun anoppi hössötti että mitä haluaisimme, sanoin kiireissäni, että ei siitä asiasta kannata ottaa paniikkia (minkävärinen kukka siitä tulee, onko varjo vai puolivarjo) vaan meille on tärkeintä, että tulette paikalle ja nautitte juhlasta.



Saimme paljon kukkia, puuntaimia ja pensaita. Anopilta ja kolmelta aikuiselta lapseltaan (joilla kaikilla puoliso) saimme yhden kortin. Anoppi otti kirjaimellisesti sanomani. Okei, olkoot sitten noin. Itsehän sanoin, että tärkeintä paikallaolo... Tosin lahjaksi olisi voinut hankkia sen 2 euron arvoisen kukan koska se olisi ollut meille mieluista.

Ja juuri tuo lahjahomma ärsyttää minuakin: jos meillä on jokin merkkipäivä/juhla, niin anopilta+apelta ja miehen siskolta miehineen tulee aina yksi lahja+kortti. Lahja, jonka anoppi ostaa ja maksaa (eikä siis ole ns. kahden perheen lahja, vaan yleensä jotain tosi pientä) ja josta miehen sisko ei tiedä eikä kai haluakaan tietää mitään.



Anoppi on joskus kirjoittaessaan korttia miehen serkun rippijuhliin kysynyt, että kirjoitetaanko me itse nimet siihen vai kirjoittaako hän... Oli ihan puulla päähän lyöty kun sanoin, että kyllä meidän perheellä on ihan oma lahja!! Siis naimisissa ollaan ja lapsia on ja meidän pitäsi " siipeillä" anopin lahjoissa? No en ikinä kehtaisi! Ja tosiaan kun hänen hankkimat lahjat on 10 euron arvoisia ja niillä pitäisi kehdata kolmen perheen mennä juhliin... juu ei. Eri asia jos porukalla hankitaan jotain isoa, mutta minä en ala tuollaiseen ollenkaan.



Muutakin toki on, mutta tämä nyt tuli äkkiä mieleen!

Että nimet samaan korttiin, tosin sen tekee meillä miehen sisko eikä anoppi... Samaa olen suu auki sanonut ihmetellen että kyllä me nyt oma lahja on ostettu.

anoppi kirjoittaa kaikkien lastensa nimet aina joulukorttiin. Vaikka ne lapset eivät asu kotona ja niillä on oma elämä toisella puolella Suomea tai ulkomailla. Eikä vain jonkun tädin korttiin vaan sukulaisille, jotka ovat tekemisissä suoraan lasten kanssa. Mieheni nimen otti pois kortista kaksi vuotta kotoa muuttamisen jälkeen kun mies lähetti lapsuuskotiinsa kortin. Kukaan ei 8 aikuisesta ole sanonut mitään äitiänsä/anoppiansa vastaan, joten en´sitten minäkään...

Meillä myös anoppi antoi aina lahjat itsensä, miehensä, tyttärensä nimissä.



Samainen tytär käytti aina samaa metodia meidän kanssa antaessaan vanhemmilleen lahjoja. Yleensä niin, että me maksettiin lahja ja kortti, hän kirjoitti nimet. Paras lahja oli anopin 60-vuotislahja. Tytär halusi antaa yhteisen rahalahjan, oliko se nyt sata euroa. Mutta koska hän oli köyhä kotiäiti, hän antaisi viisi ja me loput. Hän sen sitten suurielkeisesti juhlissa luovutti ja sai tietty armottomat kehut.

olin nuorimmaisen kanssa sairaalassa. Anoppi ei kertaakaan soitellut minulle vaan pojalleen miten lapsi jaksaa eikä sen jälkeen ole kysynyt minulta mitään tästä sairaala käynnistä. Ja sit jos esim. joskus kerron et lapset on sairastellut tms. niin viiden minuutin päästä kysyy pojaltaan et onko lapset sairastellut! Ei siis kuuntele minua!

Sit pari kertaa olen sanonut et jos päivällä tuutte käymään niin soittakaa minulle että tiietään olla kotona, kertaakaan ei ole minulle soittanut vaan AINA pojalleen.

Oli ne sitten oman väen tai jonkun muun juhlat, pienet tai isot. Aina täytyy ottaa joku oman väen ihminen ja tarrautua kiinni. Viedä pois muiden joukosta ja supista jotain. Loppujen lopuksi puhua vaikka nurmikon leikkaamisesta, mutta kuitenkin omia itselleen. Isoissa juhlissakin hän vei poikansa keittiöön ja he puhuivat tunnin verran postilaatikon uudesta sijoituspaikasta. Anoppi on tottunut olemaan työnsä vuoksi isojen ihmismäärien kanssa, eikä kyseessä ole arastelu. Ajattelemattomuutta jättää omat vieraat yksin tai varastaa itse juhlakalu jonkun arkeen kuuluvan puheenaiheen vuoksi.

auki vessassa. Ei ole kiva yölläkään herätä anopin pissin lirittelyyn. Mistään ei koskaan kommentoi mitään etenkään minulle. Ja pojalleen oli sanonut, että minäkin olen kuulema kaunistunut avioliiton ansiosta, eli sekin on siis hänen poikansa ansiota. Ja vanhoja romppeitaan yrittää salaa ujuttaa meille, kun ei raaski pois heittää. Ja iso puutarha hänellä on täynnä kasveja, mutta meille oli raaskinut laittaa mukaan lähtiessämme muutaman herneenpalon ja puolikkaan nauriin!!!!

voi. Sääliksihän tuo käy, enkä tietenkään voi olla vihainen, jos toinen on ujo ja pelokas.



Mutta hankalaksi menee, kun mies on juhlien isäntä ja hänen kuuluisi huolehtia vieraista ja kymmenestä muusta asiasta, niin sitten anoppi pitää paidan hihasta kiinni, ettei mies voi lähteä mihinkään.



Ja jos meillä on juhlat, niin kuin viimeksi ristiäiset, niin anoppi yrittää saada meitä jättämään vieraita kutsumatta (siis minun sukulaisiani ja yhteisiä ystäviä), että hänen olisi helpompi tulla juhliin.



Ja sitten vielä miehen on vietävä äitinsä autolla kotiin. Yleensä anoppi haluaa lähteä aivan kesken, ja tosi omituiseen aikaan että kaikki kiinnittää siihen huomion ja mieheltä jää juhlien parhaat jutut kokematta. Anoppilaan on 20 min matka.



Hohhoijaa...

Me olemme olleet heillä leipomisen aikaan ja mitään ei saada kotiin viemiseksi. Puutarhassa on vaikka kuinka paljon tavaraa (reilusti yli omien tarpeiden) ja mitään ei saada. Kerran tarvitsin äkkiä lasten juhliin viinimarjamehua pari pulloa, niin maksoin siitä 5e per pullo (0,75ltr)!

Meillä anoppi tunkee pullaa ja torttua tolkuttomia määriä! Siis 4-henkiselle esimerkiksi 50 joulutorttua. Me ei edes hirveästi syödä leivonnaisia ja toisella lapsista on vilja-allergia.



Aina sanoo, että " tässä on teidänkin perheelle, kun tuo teidän perheessä ei äiti leivo" . Sekin ihan kukkua, koska leivon useita kertoja viikossa. Hänelle en vaan koskaan vahingossakaan leipomuksiani kyllä tarjoa, koska niitä arvostellaan sitten maailman sivu.



Jos mieheni tarjoaa jotain itse laittamaansa ruokaa tai itse leipomaansa leipää (on tosi innokas kokki!), anoppi lataa seuraavana päivänä pakastimen täyteen KOTIruokaa, koska meillä on ruokahuolto jo niin heikoissa kantimissa, että hänen poikansa joutuu laittamaan ruokansakin itse.

Tosin mekin harrastetaan noita kimppalahjoja ja kortteja, kun ollaan kaikki niin köyhiä ;). Voi sukulaisraukkoja kun saa vaan yhden lahjan kolmelta perheeltä.



Terkut Hanna-anopille, jos tää ketju on illalla vielä ylhäällä ;)

Anoppi ei puhuttele minua ikinä suoraan, vaan jos joskus harvoin haluaa jotain minulta kysyä/jotain kommentoida niin tekee sen tähän tyyliin: " Mitekäs sillä Maijalla on kesällä lomaa?" ja osoittaa kysymyksensä ikään kuin miehelleni (ja minä istun vieressä).



Ei tervehdi kun menemme käymään. Ei noita harvoja (miehelle osoitettuja poikkeuksia lukuun ottamatta) kysele kuulumisiani tai edes lapsenlastensa kuulumisia. Ei soita meille, ei siis edes miehelle. Ei tule meillä käymään (mikä on tietysti upea juttu :)), mutta jaksaa valittaa joka kerta heillä käydessämme, miten vähän näkee lapsenlapsiaan (joista siis ei ikinä osoita olevansa kiinnostunut millään tapaa).



Anoppi kutsuu miestään " yhdeksi" . Eli saattaa päivitellä " missähän se yksi oikein viipyy?" tai kysyä mieheltäni " oletko soittanut sille yhdelle, että olette tulleet jo meille?" . Kysyy mieheltään ruoka-aikana " ottaako se yksi ruokaa?" . En ole ikinä kuullut anopin käyttävän miehestään muuta nimitystä kuin " se yksi" . Jotenkin karmivaa. Ja tuota " se yksi" ei tosiaankaan sanota hellällä äänensävyllä vaan kyllästyneellä ja kyrpiintyneellä.



Lahjoja kun hänelle antaa, niin avaa ne ja laittaa heti pois (kaappiin, pöydän alle tms. ) eikä kiitä tai kehu, on kun ei olisi ikinä mitään lahjaa saanutkaan.



Juhlissa istuu yhdessä nurkassa hiljaa suurimman osan ajasta. Jos juttelee jonkun kanssa niin puhe on jotain ihan outoa: saattaa kertoilla mm. lapsistamme tai minusta tai pojastaan juttuja, jotka ei pidä paikkaansa (esim. että Mikkohan on aina ollut niin hyvä nukkumaan yönsä=Mikko ollut aina tosi huono nukkumaan, Maija on ollut tosi hyvävointinen raskauden ajan=Minä olen voinut koko ajan tosi huonosti, vaivaa toisensa perään)... Välillä menen keskeyttämään ja totean, että ei se nyt ihan noin ole... Mutta aina ei kehtaa nolata anoppia keskustelukumppanin silmissä. Kun hän ei mitään meidän elämästä tiedä eikä kai haluakaan tietää, niin kai hän on sitten muodostanut itselleen jonkun illuusion siitä, millaista elämää poikansa perheineen elää...



Juu ja on noita muitakin ärsytyksen aiheita.