Lue keskustelun säännöt.
Kummiksi ryhtyminen kaduttaa
26.04.2021 |
Mietin pitkään, viitsinkö kirjoittaa tästä mitään, sillä tuntuu että näin ei oikein saisi tuntea tai ajatella. No jokatapauksessa kerron silti, vaikka otsikossa jo asia tulikin.
Suostuin viisi vuotta sitten kummiksi sukulaisen ja hänen puolisonsa tytölle. Pari ei entuudestaan ollut mikään hirveän läheinen minulle, siis sellainen jonka kanssa olin esim. kuukausittain tekemisissä mutta olin ehkä nuori ja tyhmä kun suostuin, enkä viitsinyt kieltäytyä kun se olisi varmasti vaikuttanut väleihin jatkossa. Kummityttö on maailman ihanin ja suloisin, mutta en yksinkertaisesti jaksa enää pitää yhteyttä hänen vanhempiinsa ja lapsi on vielä sen verran pieni etten voi suoraan häneen olla yhteydessä.
Haluaisin olla lapselle tottakai läheinen, turvallinen ja luotettava aikuinen jonka puoleen kääntyä, viedä Lintsille ja jätskille, ottaa kylään ja hoitoon (katsoisin mielelläni lasta että vanhemmat saavat omaa aikaa) viettää aikaa heidän koko perheen kanssa, vaikka kahvitella tai illallistaa yhdessä jne. Ja vaikka nyt itse sanoisin, niin mielestäni olen ollut hyvä kummi hänelle, sellainen jonka haluaisin omallenikin lapselle. Minulla ja miehellä on parivuotias lapsi, joten voitaisiin viettää aikaa kaikki yhdessä. Asutaan samalla paikkakunnalla, joten matkakaan ei ole ongelma.
Ongelma on se, että vanhemmat eivät koskaan oma-aloitteisesti ota yhteyttä. Eivät koskaan. Eivät pyydä kylään tai poikkea meillä, eivät ehdota minkäänlaista näkemistä. Lapsen synttäreillekään ei ole tullut kahteen vuoteen kutsua, koska pitivät synttärit vain isovanhemmille (ja ollaan kuitenkin samaa sukua). Yhteydenpito ja aloitteiden tekeminen on siis ainoastaan minun varassa.
En usko, että tämä johtuu varsinaisesti minusta ja miehestäni, sillä he ovat hieman ”erakkoluontoisia” ja käyttäytyvät kaikille samalla tavalla. Heillä ei ole juurikaan kavereita, ja ovat aina oman perheen kesken, eivät näe oikeastaan ikinä ketään muita kuin isovanhempia. Nähdään ehkä 3-4 kertaa vuodessa, koska en viitsi kysyä useammin.
Silloin kun nähdään, siis jos pyydän vaikka kahville tai mennään puistoon niin tulevat kyllä mielellään samantien ja vaikuttavat viihtyvän ja juttu luistaa. Erityisesti mieheni ja tämä mies tulevat hyvin juttuun silloin kun näkevät, heillä on lukuisia yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja mieheni on harvoja jolle tämä mies puhuu enemmänkin, on siis muuten aika hiljainen.
Tullaan siis kaikki hyvin juttuun silloin kun nähdään ja aina innoissaan he kertovat kuinka oli kiva nähdä, mutta koskaan ei minkäänlaista vastakutsua tule. Joskus olen sattumalta kuullut joltain muulta sukulaiselta, kun he ovat kehuneet kuinka kiva meitä oli nähdä, joten eivät näytä inhoavankaan meitä.
Luonnollisesti on vaan aika raskasta olla aina se joka pyytää tai ehdottaa jotain.
Kommentit (40)
Ehkä synttäreille ei kutsuta siksi, kun kämppä on yksinkertaisesti pieni isommalle porukalle. Tai heidän perheessään ei ole ollut tapana kutsua kummeja. Voitte myös olla kivaa seuraa ja mukavia, mutta jos ylivilkkaina syötte tahtomattanne rauhallisempien tyyppien energiaa. Tai heillä on arjen pyörityksessä tarpeeksi ohjelmaa ja kutsut jää siksi vähälle. Kunhan lapsi siitä kasvaa, voit viedä häntä tapahtumiin ja nähtävyyksille miten sielu sietää. Älä vaan sano kummiutta irti, lapsi siitä itseään syyttää ihan turhaan. Mun oma kummini lopetti kummiutensa kun olin alle 10, hirveä isku varsinkin, kun sisarusten kummit hoiti tehtävänsä tunnollisesti (perus joulu- ja synttärilahjat, vei kesällä jätskille, ei mitään ihmeellistä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsinkin, että tästä tulee kuva että jotenkin pommitan tätä perhettä jatkuvasti ja suurinpiirtein väkisin raahaan heidät kylään. Mutta, olen kuluneen vuoden aikana ehdottanut näkemistä kaksi kertaa. Kerran nähtiin perhejuhlissa. Ja jos en sitä kahtaa kertaa olisi laittanut viestiä, niin heistä ei olisi kuulunut mitään. Vähän sääli, että kummilapsen kasvu menee nyt lähes kokonaan ohi mutta sille ei voi mitään.
Ja nautin suunnattomasti itsekin yksinolosta tai ihan vain oman perheen kanssa hengailusta enkä jaksa loputonta vierashärdelliä tai kyläilyrumbaa mutta kyllä silti pidän oman lapseni kummeihin yhteyttä vastavuoroisesti, kun lapsi itse ei voi sitä vielä tehdä. -ap
Onko teidän perhe kuullut koronasta? Voisiko sillä olla mitään vaikutusta.
En oikein saa kiinni siitä, miksi kummiksi ryhtyminen kaduttaa. Kun kuitenkin pidät lapsesta noin paljon ja haluaisit tavata häntä usein.
Ongelmasikin hälvenee pian, kun lapsi saa oman kännykän ja oppii hoitamaan suhteita ihmisiin itsenäisesti.
Lapsi on takuuvarmasti iloinen ja onnellinen kummitädistä, joka oikeasti on hänestä kiinnostunut ja haluaa olla mukana hänen elämässään.
Jaksa siis vielä vähän aikaa olla se aktiivinen osapuoli hänen vanhempiensa suuntaan.
muaki harmittaa et aloin kummiksi. en halua olla kummi enkä halunnu olla silloin mutta en kehdannu kieltäytyä vaan olin se perus ois mikä kunnia, kiitos vaikka mielessäni olin vaan ahistunu. oma moka siis enkä aio koskaan kertoa heille et harmittaa. hoidan homman hymyillen mutta kärsien
Vierailija kirjoitti:
Ihme stressin te kyllä saatte aikaiseksi noinkin tyhjänpäiväisestä asiasta, kuin kummius? Ei tuo vaadi kuin pari käyntiä vuodessa (joulun alla ja synttärit?), ja ehkä oman budjetin mukaan ostetut lahjat. Jos vanhempia ja lasta kiinnostaa, niin sitten voi lapsen kanssa viettää enemmänkin aikaa. Ilmaiseksi lastenhoitajaksi tai lapsen (lue: äidin?) lahjatoiveiden kustantajaksi ei kannata alkaa.
Totta, voi olla että revin asiasta turhaa stressiä pääni sisällä. Omat kummini eivät pitäneet minuun oikeastaan mitään yhteyttä ja muistan kun vanhempani sitä joskus päivittelivät. Ehkä tästä on jäänyt pään sisälle joku pelko, etten itse halua olla se huono kummi josta ei kuulu eikä näy kuin ehkä max synttäreinä käy jättämässä lahjan ovelle. Olen ehkä jotenkin ajatellut, että kun laitan viestiä niin olen ainakin yrittänyt eikä heidän tarvi sitten miettiä että miksi ovat näin huonon kummin valinneet. Ja siis ihan aidosti haluaisin nähdä tätä lasta, hän on huikea tapaus, en siis pelkästään velvollisuudesta. Ja tosiaan minkäänlaisia lahjoja vanhemmat eivät koskaan ole olleet vailla tai mitään toiveita esittäänet, tuollainen kummin lahja-automaattina pitäminen mistä monet ovat kertoneet, on kyllä inhottavaa.
Mutta he tosiaan ovat varmasti niin erilaisia ihmisiä, että tällainen yhteydenpito ei ole heille luontevaa ja täytyy toki kunnioittaa sitä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erilaisia ihmistyyppejä. Voivat olla vaan arkoja ja varovaisia ehdottamaan kyläilyjä, ihan tämän koronankin takia.
Jos olette saaneet muutakin kautta positiivista palautetta niin en näkisi ongelmaa.
OIs kai se joskus itsekin kiva päästä valmiiseen pöytään, olkoonkin se kahvikuppi tai lasi tuoremehua, mutta ainainen passaaminen ja tarjoaminen on raskasta.
Kummius on minusta tässä osittain sivuseikka. Enemmän joutuu hieman kipuilemaan sen kanssa, että ketkä oikeasti on niitä ihmisiä, joihin itse haluaa ja viitsii olla yhteydessä. Huomaan näet, että on heitä, jotka kyllä ilostuvat tai ainakin antavat ymmärtää, että ovat mielissään kun heille soitan tai on heihin yhteydessä itse mutta minun on aivan turha odottaa, että he olisivat yhteydessä minuun. - Toki ymmärrän joidenkin kohdalla sen, että eivät ole, koska kiireinen ja hektinen arki vie voimat tai ainakin leijonanosan heidän ajastaan tai ovat jo niin vanhoja, etteivät vain syystä tai toisesa huomaa...
Kuitenkin olisihan se kiva, että joku olisi yhteydessä vain kysyäkseen kuulumisa tai ilman sen kummempia taka-ajatuksia ja halua hyötyä minusta ja (mahd.) osaamisestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua inhottaa kun kummin tehtävästä tehdään pakkopullaa ja olemalla lahjakone.
Toinen kummilapseni asuu lähellä ja ollaan hänen äitinsä kautta yhteydessä Toki korona-aikana vähemmän mutta kuitenkin. Toinen kummilapseni asuu 250km päässä ja en mitänä muuta kuule heistä vuodessa kuin synttärikutsu. Reilusta 10 synttäristä olen tainnut olla rokeintaan 4.ssä. En jaksa ajella sinne asti kun en tunne lasta yhtään. Ei vaan enää kiinnosta.
Oman lapseni kummit pidän elämässä lähettämällä kuvia, kuulumisia ja kyselemällä kummien asioita. Toki synttäreillä tavataan ainakin, yleensä myös muutenkin, varsinkin toisen kummin kanssa.
En missään nimessä halua että ainoastaan he olisivat lahja-automaatteja joita lapsi ei tunne. Jään mieluummin ilman lahjaa lapselleni kuin etteivät he näkisi ollenkaan.
Olen kieltäytynyt aikoinaan yhdestä kummin tehtävästä enkä koe huonoa omaatuntoa asiasta. Ainoastaan kun olen heidän sukulaisen kummi, olisin toivonut aikoinaan tämän toisen perheen lapsesta kummilasta mutta toiset ehdit ensin. Se harmittaa.
Hei ap, älä pahastu mutta sun tekstistä saa sellaisen käsityksen että olet hyvin puhelias ihminen. Selität niin perinpohjin :D niin itse näin hiljaisena ihmisenä en vaan jaksa usein tavata ihmisiä jotka puhuvat todella paljon. Se vie kaikki energiat, vaikka ihminen olisikin mukava. Puheliaita sukulaisia tapaan yleensä korkeintaan muutaman kerran vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sanonut, että voisit mielelläsi hoitaa lasta/ottaa hänet kylään? Kerro, että ensi kuussa sopisi nämä ja nämä päivät, ja että vanhemmat voivat myös laittaa viestiä jos tulee tarvetta.
Sano myös ensi kerralla nähdessä, että teillä sopii kyläily/puistoilu milloin vaan, ottavat vain yhteyttä, että ei ole mitään menoja tai kiireitä silloin ja silloin tulossa. Kaikki ihmiset eivät välttämättä kehtaa kysyä, että nähtäisiin, jos ajattevat että teillä on pieni lapsi ja työt ja muutakin kiirettä.
Rauhoitu, heille näyttäisi riittävän vähempikin ja ovat sinuun tyytyväisiä kummina pienemmälläkin panoksella. Välit ihan ok, ei kaikki jaksa jatkuvaa kahvittelua, kerran vuodessa on joillekin ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä pallo heille! Kyllä aikuinen ihminen ymmärtää että joskus on hänenkin vuoronsa ottaa yhteyttä. Ja jos niin eivät tee, tulee pidempi väli kummitapamisiin.
Todella monet kummisuhteet ovat vain pieni muistaminen synttärinä tai jouluna. Turha vaatia keneltäkään( kummilta tai lapsen perheeltä) mitään ihmeellisyyksiä jos yhteydenpito ei ole luontevaa.
Noin juuri, allekirjoitan.
Yhteydenpidon pitää olla molemminpuolista, eikä siitä pidä ottaa stressiä, vaan sen pitää tuottaa iloa molemmille osapuolille.
Kaikissa ihmissuhteissa toinen osapuoli on aktiivisempi, jo perusluonteestansakin johtuen, eikä sekään saa olla mikään stressin aihe.
Nyt, kun kummityttö on pieni ja "suloinen", kannattaa vain nauttia tapaamisista, olipa niitä sitten useammin tai harvemmin, ja jättää turha pohtiminen vähemmälle.
Vierailija kirjoitti:
En oikein saa kiinni siitä, miksi kummiksi ryhtyminen kaduttaa. Kun kuitenkin pidät lapsesta noin paljon ja haluaisit tavata häntä usein.
Ongelmasikin hälvenee pian, kun lapsi saa oman kännykän ja oppii hoitamaan suhteita ihmisiin itsenäisesti.
Lapsi on takuuvarmasti iloinen ja onnellinen kummitädistä, joka oikeasti on hänestä kiinnostunut ja haluaa olla mukana hänen elämässään.
Jaksa siis vielä vähän aikaa olla se aktiivinen osapuoli hänen vanhempiensa suuntaan.
Jaaha, nyt asetetaan painolasti lapsen harteille sitten.
Minulla on kolme lasta, nyt jo teinejä kaikki, ja he eivät ole ikinä soittaneet kummeilleen. He osaavat kyllä ihan mukavasti jutella hetken kummiensa kanssa, mutta meidän vanhempiensa tavoin hekään eivät ole suuna päänä höpöttämässä kaikkien kanssa. Heille on riittänyt tosi hyvin, että pienenä mummit ja kummit tulivat jos pääsivät syntymäpäivien viettoon ja joulunakin oli kiva, jos sieltä tuli joku ihan pieni paketti, vaikka vain suklaalevy, mutta eivät he ole tarvinneet mitään ylimääräisiä aikuisia ihmisiä ympärilleen tai edes niitä lahjoja.
En siis tekisi tuosta kummiudesta mitään isoa asiaa, vaan mukailisin vanhempien toiveita ja käyttäisin energiani muihin asioihin. Lapsen harteille ei tarvitse siis asettaa mitään erityisiä toivomuksia vaikka soittamisesta saati muusta toiminnasta kummin suuntaan. Meitä rauhallisia ihmisiä on paljon ja ainakin minua ap:n ylitsepursuava aktiivisuus ärsyttäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaisia ihmistyyppejä. Voivat olla vaan arkoja ja varovaisia ehdottamaan kyläilyjä, ihan tämän koronankin takia.
Jos olette saaneet muutakin kautta positiivista palautetta niin en näkisi ongelmaa.
Näin se varmasti on. Olen kuitenkin tuntenut tämän sukulaiseni pitkään ja on aina ollut samanlainen, hieman epäsosiaalinen/kaverisuhteiden muodostaminen ollut vaikeaa. -ap
Ja nyt sitten tulee yllätyksenä, että edelleenkin on?
Näin. Ja nyt ap odottaa kieli pitkällä, että kummilapsi olisi erilainen ja enemmän hänen mieleensä oleva ektrovertti.
Todennäköisesti pyysivät sinut kummiksi pakon edestä. Eivätkä sen vuoksi pidä yhteyttä sinuun. Älä vain tee sitä virhettä että kutsut itse itsesi kylään, eli kysyt itse voisitko tulla käymään heillä. Koska jos he haluaisivat sinut kylään, kyllä he sitten kutsuisivat itse sinut. On nimittäin melko kiusallista keksiä tekosyitä miksi ei nyt voi tulla kylään, kun eihän sitä viitsi sanoa suoraan ettei halua jotakin ihmistä kotiinsa.
Meidän neljännen lapsen kummit ovat jo varsin etäisiä, mutta pakko oli joitain kysyä kun tahdottiin lapsi kastaa. Pakkokummius voi olla molemminpuolista. Älä stressaa.
En viitsi lukea aloitusta, mutta ei kummeilla nykyisin ole enää mitään väliä.
Etkö vois ihan suoraan sanoa joskus reippaasti että hei, ehdottakaa tekin joskus näkemistä, kun tää on kivaa ja lapset tulee juttuun jne. Siis sano ihan suoraan mutta hyvällä mielin tuo. Voit myös mainita että on kivempi itsellekin jos on vastavuoroista. Voivat olla sellaisia etteivät kehtaa vaivata muita jos ovat ujoja. Joudut sanomaan suoraan että heidänkin pitää tehdä jotain. Tämä siis jos itsekin pidät heistä. Jos et, älä vaan ota enää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
En viitsi lukea aloitusta, mutta ei kummeilla nykyisin ole enää mitään väliä.
Totta.
Enpä ole aikaisemmin törmännyt näin päin olevaan kummiongelmaan. Että perhe vaatii kummilta liian VÄHÄN.