Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Onneksi ei tarvitse jäädä sinne lapsuuden kotiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
<<Meillä meni muuten toisinpäin, sodasta palannut pappa oli tunnekylmä alkoholisti,>>
Tämä on tutkittu ilmiö, sodasta palanneiden mielenterveys oli tuhottu, normaaliin elämään palaaminen oli monelle mahdotonta. Sellainen oikea tutkimus on että ns. "puliukoista" oli neljännes sodan vauriottamia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Mitä sinä hourit? Jos sinusta on oma valinta ollut 60-70 luvulla meneekö isä tai äiti töihin, niin mistä se raha olisi tullut, ettei ne lapset olisi kuollut nälkään. Nythän on asiat aivan päinvastoin. Vanhemmat vievät usein lomansa aikanakin lapset kunnalliseen päivähoitoon, jota ei ollut 60-70 luvuilla. Pieni vauva kun tulee, niin isompi lapsi viedään
päivähoitoon, kun äidillä on niin raskasta, vaikka on kaikki mukavuudet ja koneet, joita ei ollut 60-70 luvuilla. Kotirouvaksi ei pystynyt jäämään kuin rikkaissa perheissä. Peltoja laitettiin pakettiin. Nuoret muutti sankoin joukoin työn perässä Ruotsiin tai eteläisen Suomen kaupunkeihin. Toivottavasti tämä on provo. Minulla avainkaulalapsella on kuitenkin ollut ihan hyvä elämä.Siis homma meni niin että suur-ikäluoklalaisten äitiys oli superhelppoa, heillä oli tukiverkot, mummolat hoiti lapset, saivat paljon suurempaa lapsilisää ostovoimaltaan, saivat kotisisaren soittamalla kotiin aina jos äiti sairastui.
Mun ikäluokan äitiys on vaikeampaa, mitään kotisisaria ei ole, lapsilisä surekean pieni, ne isovanhemmat kieltäytyi isovanhemmuudesta kokonaan (eivät edes käy tai soita) ja ihan yksin tässä saa pärjätä.Sinulta on kyllä joku kehitysvaihe jäänyt väliin koska et näy ymmärtävän että sinun kokemuksesi eivät ole universaali totuus. Se voi tietysti johtua äidistäsi (tai pitäisikö sanoa mummostasi ja kuntasi kotisisarista). Voisit kuitenkin yrittää ymmärtää että sinä ja sisaruksesi olette Suomen ainoita äitisi lapsia. On mielipuolista väittää että jonkun kokonaisen ikäluokan lapset on mummojen ja kotisisarten kavattamia.
Ne nimenomaan on! Koko ketju on täynnä näitä! Tuhannet muutkin ketjut on. Se on nimenomaan LAAJA ILMIÖ eikä yksi tapaus! Sinä olet tässä ketjussa ainoa typerys kun luulet että tässä puhutaan yhdestä tapauksesta. Tämä on laja ilmiö joka koskee suuria ikäluokkia.
Nimenomaan he hoidatti omat lapsensa omilla vanhemmillaan! Siis kaikki viikonloput ja koulujen lomat, muuten lapsi laitettiinkim 2kk iässä kokopäivähoitoon.
Äitiysloma oli 60-luvulla 2 kk ja 70-luvulla 3 kk, joten työssäkäyvällä äidillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä lapsi hoitoon ja maksaa siitä kalliisti. Silloin kun itse olin lapsi kunnassani ei ollut minkäänlaista päivähoitoa joten minua hoidettiin naapurissa. Koulujen kesälomat taas olivat täydet 3 kk eli syyskuun alkuun asti, mutta työssäkäyvien vuosiloma piteni huimaan 4 viikkoon vasta 1973. Nykyiseen verrattuna tämä siis tarkoittaa kolmen viikon kesälomaa. Myös viikkotyöaika on lyhentynyt ja kunnallinen päivähoito ja tukimuodot kehittyneet. Todellisuudessa se, että ei ole äitiyslomaa tai vuosilomia ei ole ei ole ollut ns. helppoa elämää. Isovanhempani eivät hoitaneet minua, ainoalla elossa olleella mummolla oli noin 30 lastenlasta ja hän asui melko kaukana. Toisellakin mummolla olisi ollut 25 lastenlasta.
No nyt voit taas taas rääkyä asiattomuuksiasi.
T. Boomerin lapsi
Minulle mainostettiin tällaista ketjua kuin "viha vanhempia kohtaan",( en tiedä miksi) . pienenä vinkkinä teille jotka tätä asiaa käsittelette. Minulla ei ole sinne mitään asiaa.
Kantakaa ihan rauhassa kaunaanne siellä omiin vanhempiinne ja jakakaa vertaistukea. Antakaa toisten vanhemmat olla rauhassa. Eli ei ole mikään pakko sanoa, että suuret ikäluokat oli tätä ja tätä. Ei ole pakko vihata koko sukupolvea.
Kävin vaan tässä ketjussa luettelemassa omat työni nuorena, niin kuin oli ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää. Minunkin sodankokeneet isovanhempani (-17 ja -25) olivat rakastavia ja lempeitä. Olen aina ihmetellyt, miksi äitini oli sellainen kiusaaja, vaikka oli niin ihanat vanhemmat. Ilmeisesti, koska isäni oli täysverinen persoonallisuushäiriöinen kusipää tyranni, joka rääkkäsi kaikkia. Äiti sitten kiusasi vuorostaan minua, esikoista. On sen itsekin myöntänyt. Tuttu psykologinen ilmiö. Jos joutuu yhdelle alistumaan, kiusaa itseään heikompaa. Ja lapsi potkaisee koiraa.
Mutta että muillakin on sama kokemus: sodankäyneet olivat lapsenlapsille rakastavia. Mutta olivatkohan lapsilleen??
Eivät välttämättä olleet. Omat vanhempani ovat rakastavia ja välittäviä vanhempia (syntyneet 50-luvulla). Isäni on kuitenkin välillä vähän kiihkeä, vaatii koulumenestystä, ja hermostuu todella helposti(+kaikki suihku kyttäämiset jne). Saattaa myös välillä mököttää. Hänellä on myös selvää ahdistuneisuutta, joka ilmenee jatkuvalla työnteolla, koko ajan pitää olla tekemässä jotain.
No isänisä taas oli mitä paras vaari, rauhallinen ja antoi aikaa sekä osteli meille lahjoja. Kuitenkin kun isäni oli pieni, vaari oli kuulemma todella ankara isälle, ei olisi halunnut lasten harrastavan vaikka siinä menestyivät (tämän vuoksi yritti saada meitä lapsia urheiluharrastuksiin), eikä muutenkaan ollu välittävä isä. Siis täydellinen vastakohta meille lapsenlapsille.
Vaari sitten kokee tästä huonoa omatuntoa, jonka vuoksi yrittää sitten hyvittää tämän meille lapsenlapsille. Tästä isä on isälleen sitten katkera, koska häntä ei rakastettu samalla tavalla.
Aivan, se kiva vaari on ollut isänä ihan jotain muuta. Sota järkytti mielen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Boomerit riehuvat ketjussa ja tahallaan ärsyttävät ja kiusaavat. Pidetäänpä muutama päivä taukoa, aloitan sitten uuden ketjun aikanaan eri nimellä.
Jos sinä täällä oman vanhempasi kaltoinkohtelua kerrot, niin mitäs yhtään ihmettelet, että hän tulee tänne myös sanomaan sanottavansa. Jos teillä vaikka asiat selviää kun puhutte näin välineiden kautta, kun kasvokkain ei millään onnistu. Itsehän tuolla yhdessä kommentoinnissa kerroit miten juuri sinä
(tai joku teistä) olet kiusannut jotain täällä ja muissakin ketjuissa. Pyysit jopa anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monept nykyajan vanhemmat - 1960-, 1970- ja 1980-luvulla syntyneet äidit ja isät - ovat kokeneet omassa lapsuudessaan alistamista, henkistä ja fyysistä perheväkivaltaa ja kaltoinkohtelua. Lasta on kohdeltu huonosti ja lapsen ikätasoiset tarpeet on laiminlyöty. Kun nuori aikuinen muuttaa pois kotoa, hän alkaa irtautua vanhempiensa vaikutuspiiristä. Nuoren itsenäistyessä kotoa hän alkaa pohtia omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Nuorta aikuista tulisi auttaa ymmärtämään, että ne "kasvatusperiaatteet", joita omassa kodissa noudatettiin, olivat vahingollisia ja lapsen perusturvallisuutta ja terveen itsetunnon kehitystä vahingoittavia.
Kodeissa on katkaistava salailun, vaikenemisen ja väkivallan kierre. Moni aikuinen kärsii lapsuudessaan kokemista vääryyksistä ja tarvitsee vertaistukea ja usein myös ammattiapua. Tulevien vanhempien pitäisi saada apua jo ennen kuin perheessä on ensimmäistäkään lasta. Asia olisi hyvä ottaa puheeksi äitiys- ja lastenneuvolassa ja hakea apua. Aikaisemmat sukupolvet ovat syypää perheissä ja suvussa kulkeviin ongelmiin.
Joskus on paikallaan, että isovanhempien ei anneta tavata lapsenlapsia, jos isovanhempien käytös ja puheet vahingoittavat lapsia ja vanhempia. Näillä isovanhemmilla on alkoholiongelmia, väkivaltaista käytöstä, narsistinen luonnehäiriö ja he hyväksyvät lapsen ruumiillisen kurituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmat ovat sata kertaa ja tuhat kertaa parempia äitejä ja isiä kuin suuret ikäluokat. Nämä itsekkäät narsistivanhemmat ovat kaltoinkohdelleet, laiminlyöneet ja pahoinpidelleet lapsiaan ja pilanneet omien lastensa lapsuuden ja nuoruuden. Suurille ikäluokille omat lapset eivät ole olleet minkään arvoisia. Arvojärjestys elämässä on minä itse, minä itse ja minä itse.
Nyt nämä surkeat vanhemmat ovat noin 70-80-vuotiaita eläkeläisiä, v##umaisia äitejä ja isiä ja vi##umaisia anoppeja ja appiukkoja. Eläkkeellä on 24/7 aikaa kiusata omia aikuisia lapsia, miniöitä ja vävyjä. Näille ilkeille ja katkerille vanhuksille on vain laitettava luu kurkkuun! Kenenkään ei tarvitse alistua sukulaisten ilkeilyyn, haukkumiseen, uhkailuun, kotirauhan häiriköintiin ja puhelinterrorismiin. EI, vaikka kyse olisi omista vanhemmista tai appivanhemmista.
Emme myöskään aio hoitaa ilkeitä vanhuksia, kun he tarvitsevat apuamme. He eivät ansaitse apuamme. Meistä on aivan oikein ja kohtuullista unohtaa heidät hoitokotiin tai vanhainkotiin. Kunta järjestää loppusijoituspaikan, jossa he saavat viettää viimeiset vuotensa.
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Miten me pystymme selittää tämän päivän otsikot. Meidänhän piti olla ne parhaat vanhemmat. "Nuoria psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan.
Osa joutuu nukkumaan lattialla. Valtavat jonot hoitoonpääsyyn. Joka viides nuori oireilee jollakin tavoin. Myös pienet lapset oireilee enenevässä määrin."Täydellinen kirjoitus, kiitos. Juuri näin se menee.
On raskasta olla se eka joka katkaisee sukupolvien kaltoinkohtelun kierteen. En vie lapsiani vanhempieni luokse (ovat väkivaltaisia edelleen, ilkeitä ja julmia) ja voi jestas sitä painostuksen määrää mitä suvulta saan niskaan. Siis että kyllä pitää viedä lapset sinne, kyllä pitää jouluna antaa isovanhempien nähdä lpsenlapset ja miten sinä olet nyt noin KIITTÄMÄTÖN.
Yksin saa taistella koko sukua ja maailmaa vastaan. Ilman mitään tukea ja sukua.
Koen että olen täysin JUURETON koska normaalit vanhemmat puuttuvat, normaali suku puuttui, ja olen melkolailla ”yksinäinen saareke” maailman meressä. Onneksi mulla on oma perhe ja saan helliä ja rakastaa omia lapsiani.
Onko tämä muuten useammin naisten kuin miesten ongelma? Useampikin miespuolinen ikätoveri on hyvin vähän tai ei ollenkaan tekemisissä sukunsa kanssa, eikä itseäkään sinänsä kiinnosta yhtään sukulaisten mielipiteet yhtään mihinkään. Siinäpä näkevät vaivaa jos kokevat sen tarpeelliseksi. Sitten taas moni tuttu samanikäinen nainen tuskailee kun täti sanoi sitä ja serkku tätä ja ja mummoakin pitäisi käydä moikkaamassa vaikka ei huvittaisi.
T. 1981 syntynyt.Meillä meni muuten toisinpäin, sodasta palannut pappa oli tunnekylmä alkoholisti, isäni taas aina tehnyt kaikkensa lasten puolesta ja vuoksi. Tunnisti epäterveen mallin ja katkaisi sen tietoisesti. Hellyyden osoittaminen sanoin ja halein oli vaikeaa kun mallia ei ollut, mutta muuten kyllä osoitti välittämistä. Äiti oli varsinainen kanaemo. Nyt ovat niin lämpimiä isovanhempia kuin voi, isäkin halii pikkuisia ja kertoo rakastavansa. Kuten itsekin teen. Pojasta on tosiaan polvi parantunut. Kasvoimme veljen kanssa tosi pumpulissa ja ensimmäistä kertaa perheväkivaltaan törmätessäni kaverin luona, olin suorastaan shokissa ja ahdistunut monta päivää, en voinut käsittää miksi ja kuinka voi vahingoittaa omaa lastaan. Meillä ei ikinä haukuttu, nimitelty eikä lyöty. Ei yhtäkään kertaa. Äiti suuttui omille vanhemmilleen kerran kun ehdottivat vitsaa kun tein jonkin hölmöyden pikkupoikana.
Olen muuten huomannut monella tätä, on helpompi osoittaa tunteensa lapsenlapsille kuin omille lapsilleen, en tiedä mistäköhän tuokin johtuu. Ehkä ikä pehmentää.
Aika harva mies välittää muusta suvusta kuin korkeintaan vanhemmistaan, sisaruksistaan, lapsistaan..
Niinhän juuri sanoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Meillä meni muuten toisinpäin, sodasta palannut pappa oli tunnekylmä alkoholisti,>>
Tämä on tutkittu ilmiö, sodasta palanneiden mielenterveys oli tuhottu, normaaliin elämään palaaminen oli monelle mahdotonta. Sellainen oikea tutkimus on että ns. "puliukoista" oli neljännes sodan vauriottamia.
Onhan se mielenkiintoista. Ensin psyykeen tuhoamista vuosia, sitten potkaistaan siviiliin että pärjätkää. Moni oli vielä narkkari, jäänyt heroiiniin, amfetamiiniin tai morfiiniin koukkuun rintamalla. Esimerkiksi kaukopartiomiehethän vetivät reissunsa pervitiinin eli pirin voimalla. Omasta ukista sen verran, etten häntä syytä. Ensin sisällissodassa ammuttiin kaksi isoveljeä, sitten menetti kotinsa ja suvun maat ensin talvi- ja sitten jatkosodassa. Rintamalla vajaat viisi vuotta. Päälle piti vielä hävetä uhrauksiaan kun kumarreltiin itään ja haukuttiin fasistien kätyreiksi. Siinä psyyke olisi ollut lujilla kellä tahansa ja moni veteraani teki itsemurhankin sodan jälkeisinä vuosina. Keinoja selvitä traumoista ei tunnettu, saati koko käsitettä. Piti vain selvitä. Pappa ja moni muu teki sen sitten pullon avulla lapsilleen äksyillen.
Muistan itse ukin etäisenä, vähän vieraaksi jääneenä miehenä joka kuoli kun olin pieni. Meille lapsenlapsille ei ikinä edes ääntä korottanut ja juomisen lopetti 60-luvun lopulla, isän kertoman mukaan.
Mua kiinnostaa edelleen se että miten oikein tulette toimeen vanhempienne kanssa? Kun ne on aivan mahdottomia. Tämä siis kysymys niille joilla hullut/sadistit/orjuuttajat vanhempina.
Kun se sama lapsuuden kaltoinkohtelu ja alistaminen vaan jatkuu. Uhkailu, kiristys, haukkuminen ja arvostelu. Yhtä ainoa kertaa - siis TODELLAKIN niin että yhtä ainoaa kertaa - eivät vanhempani ole pystyneet normaaliin vuorovaikutukseen aikuisiälläni. Ihan joka ikinen yhteydenpitokerta - oli se puhelu tai vierailu - johtaa aina siihen solvaamiseen, julmaan arvosteluun, usein uhkailuun ja joskus jopa käsiksi käymiseen.
Aivan järkyttävä nöyryytys kun vanha vanhempi äkkiarvaamatta ilman varoitusta antaa tukkapöllyn nelikymppiselle tyttärelleen. Mulla meni pala kurkkuun ja itkua yritin pidätellä, mitään äläkkää ei voinut nostaa tai tulisi nyrkistä.
Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jännä juttu että jos joku kollega, poikaystävä tai tutti kiusaa ja talloo ja polkee ja käytös on tuhoavaa, niin kaikilta saa ohjeen ”jätä se sika”.
Kun samaa tuhoa tekee vanhempi, ohje onkin että koita ymmärtää, älä nyt liioittele.
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa edelleen se että miten oikein tulette toimeen vanhempienne kanssa? Kun ne on aivan mahdottomia. Tämä siis kysymys niille joilla hullut/sadistit/orjuuttajat vanhempina.
Kun se sama lapsuuden kaltoinkohtelu ja alistaminen vaan jatkuu. Uhkailu, kiristys, haukkuminen ja arvostelu. Yhtä ainoa kertaa - siis TODELLAKIN niin että yhtä ainoaa kertaa - eivät vanhempani ole pystyneet normaaliin vuorovaikutukseen aikuisiälläni. Ihan joka ikinen yhteydenpitokerta - oli se puhelu tai vierailu - johtaa aina siihen solvaamiseen, julmaan arvosteluun, usein uhkailuun ja joskus jopa käsiksi käymiseen.
Aivan järkyttävä nöyryytys kun vanha vanhempi äkkiarvaamatta ilman varoitusta antaa tukkapöllyn nelikymppiselle tyttärelleen. Mulla meni pala kurkkuun ja itkua yritin pidätellä, mitään äläkkää ei voinut nostaa tai tulisi nyrkistä.Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.
Sinun pitää ehdottomasti päästä irti vanhemmistasi. Jos olisin miljonääri voisin palkata sinulle korston henkivartijan joka tulisi turvaksesi kun käyt sanomassa suorat sanat vanhemmillesi. Sitten maksaisin sinulle terapian loppuelämäksesi jos haluat. Tai ehkä kannattaisi aloittaa terapialla. Mutta sinun pitäisi saada tilaisuus kertoa vanhemmillesi totuus heidän kelvottomasta vanhemmuudestaan ja vaatia anteeksipyyntöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.
Ensimmäinen kerta kun tämä Ahkera Liisa sanoi jotain järkevää tässä ketjussa!
Todellakin mieti siis tarkasti, haluatko vielä vuosia tai vuosikymmeniä jatkaa tuota väkivallan vastaanottoa... vai nostatko kytkintä.
- eri, itsekin 40v. (nostanut kytkintä 25-vuotiaana, ja nyt vasta alkaa aika parantaa haavoja pitkällisen paranemisprosessin jälkeen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.
En ole saanut koskaan killinkiäkään tukea, kaikki loppui siihen kun täytin 18. Syy miksi ”roikun” on se että muuten olisin yksin. Pari kertaa on välit ollut poikki/katkolla vanhempiin, 1-2v ajan mittaisissa jaksoissa, ja vanhemmat käänsi koko suvun mua vastaan ja jäin täysin yksin. Sisaruskin meni siinä rytäkässä.
Haluan pitää sisaruksen ja edes pari sukulaista elämässäni, siksi en lopullista välirikko voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.En ole saanut koskaan killinkiäkään tukea, kaikki loppui siihen kun täytin 18. Syy miksi ”roikun” on se että muuten olisin yksin. Pari kertaa on välit ollut poikki/katkolla vanhempiin, 1-2v ajan mittaisissa jaksoissa, ja vanhemmat käänsi koko suvun mua vastaan ja jäin täysin yksin. Sisaruskin meni siinä rytäkässä.
Haluan pitää sisaruksen ja edes pari sukulaista elämässäni, siksi en lopullista välirikko voi tehdä.
Mietin vielä tuota viimeistä lausetta, sen kai pitäisi olla että ”siksi en _uskalla_ lopullista välirikko tehdä.
En tiedä, ehkä pelko on turhaa ja saisinkin uusia ihmisiä elämääni. Mutta ne ajat kun olin ypöyksin oli aika musertavia nekin.
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.Ensimmäinen kerta kun tämä Ahkera Liisa sanoi jotain järkevää tässä ketjussa!
Todellakin mieti siis tarkasti, haluatko vielä vuosia tai vuosikymmeniä jatkaa tuota väkivallan vastaanottoa... vai nostatko kytkintä.
- eri, itsekin 40v. (nostanut kytkintä 25-vuotiaana, ja nyt vasta alkaa aika parantaa haavoja pitkällisen paranemisprosessin jälkeen)
Hei, haluaisin kysyä sulta että oletko kokenyt syyllisyydentuntoa ja miten pääsit siitä eroon? Mulla tilanne jossa 40v ajan olen haukannut paskaa vanhemmiltani, ottanut vastaan väkivaltaa ja kaikenlaista kaltoinkohtelua. Noin 1,5v sitten tuli oikein kunnon kahakka jonka yhteydessä sain katkaistua välit.
Helpottavaa. Mutta samalla tunnen syyllisyyttä ja jahkaan että pitäisikö vielä antaa mahdollisuus, olinko nyt jyrkkä, jospa ne vielä muuttuisi.
No eihän ne muutu. Mutta miten saan tuon ”lapsen” äänen hiljaiseksi joka sisälläni yhä elättelee toivoa turhasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.Ensimmäinen kerta kun tämä Ahkera Liisa sanoi jotain järkevää tässä ketjussa!
Todellakin mieti siis tarkasti, haluatko vielä vuosia tai vuosikymmeniä jatkaa tuota väkivallan vastaanottoa... vai nostatko kytkintä.
- eri, itsekin 40v. (nostanut kytkintä 25-vuotiaana, ja nyt vasta alkaa aika parantaa haavoja pitkällisen paranemisprosessin jälkeen)
Hei, haluaisin kysyä sulta että oletko kokenyt syyllisyydentuntoa ja miten pääsit siitä eroon? Mulla tilanne jossa 40v ajan olen haukannut paskaa vanhemmiltani, ottanut vastaan väkivaltaa ja kaikenlaista kaltoinkohtelua. Noin 1,5v sitten tuli oikein kunnon kahakka jonka yhteydessä sain katkaistua välit.
Helpottavaa. Mutta samalla tunnen syyllisyyttä ja jahkaan että pitäisikö vielä antaa mahdollisuus, olinko nyt jyrkkä, jospa ne vielä muuttuisi.
No eihän ne muutu. Mutta miten saan tuon ”lapsen” äänen hiljaiseksi joka sisälläni yhä elättelee toivoa turhasta?
Voit suhtautua kuten keneen tahansa vieraaseen ihmiseen, puutut vain jos he ovat hengenvaarassa, soitat poliisin ja ambulanssin, siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.En ole saanut koskaan killinkiäkään tukea, kaikki loppui siihen kun täytin 18. Syy miksi ”roikun” on se että muuten olisin yksin. Pari kertaa on välit ollut poikki/katkolla vanhempiin, 1-2v ajan mittaisissa jaksoissa, ja vanhemmat käänsi koko suvun mua vastaan ja jäin täysin yksin. Sisaruskin meni siinä rytäkässä.
Haluan pitää sisaruksen ja edes pari sukulaista elämässäni, siksi en lopullista välirikko voi tehdä.Mietin vielä tuota viimeistä lausetta, sen kai pitäisi olla että ”siksi en _uskalla_ lopullista välirikko tehdä.
En tiedä, ehkä pelko on turhaa ja saisinkin uusia ihmisiä elämääni. Mutta ne ajat kun olin ypöyksin oli aika musertavia nekin.
Etsi uusia ihmisiä elämääsi, sellaisia jotka ymmärtävät tilanteesi. Kun olet vahvempi uusien ystävien tuella voit sitten tehdä ratkaisusi, täällä kenenkään neuvoja ei kannata noudattaa, tarvitset todellisia ystäviä joihin voit luottaa. Soita aluksi vaikka kriisipuhelimeen
MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä 24/7.
Sieltä saat hyviä neuvoja ilmaiseksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
<<Koko kanssakäyminen on niin raskasta ja kuluttavaa että en vaan enää jaksa. Olen loppu. Poikki. Katki. Koko helvetin elämä on ollut orjuuttajien käskytyksen tottelua ja alistumista niiden mielivaltaan.>>
Voitko sanoa tuon että et enää jaksa, sanot näkemiin, haet lähestymiskieltoa.
Oletko taloudellisesti vanhemmistasi riippuvainen vai mikä riippuvuus ? Mikään laki ei velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan.Ensimmäinen kerta kun tämä Ahkera Liisa sanoi jotain järkevää tässä ketjussa!
Todellakin mieti siis tarkasti, haluatko vielä vuosia tai vuosikymmeniä jatkaa tuota väkivallan vastaanottoa... vai nostatko kytkintä.
- eri, itsekin 40v. (nostanut kytkintä 25-vuotiaana, ja nyt vasta alkaa aika parantaa haavoja pitkällisen paranemisprosessin jälkeen)
Hei, haluaisin kysyä sulta että oletko kokenyt syyllisyydentuntoa ja miten pääsit siitä eroon? Mulla tilanne jossa 40v ajan olen haukannut paskaa vanhemmiltani, ottanut vastaan väkivaltaa ja kaikenlaista kaltoinkohtelua. Noin 1,5v sitten tuli oikein kunnon kahakka jonka yhteydessä sain katkaistua välit.
Helpottavaa. Mutta samalla tunnen syyllisyyttä ja jahkaan että pitäisikö vielä antaa mahdollisuus, olinko nyt jyrkkä, jospa ne vielä muuttuisi.
No eihän ne muutu. Mutta miten saan tuon ”lapsen” äänen hiljaiseksi joka sisälläni yhä elättelee toivoa turhasta?
Empatia itseä kohtaan sai aikaan sen, että loukkaantumisen tunne kasvoi paljon suuremmaksi kuin syyllisyyden tunne. Lopulta jälkimmäinen jopa loppui. Olin vain sydänjuuriani myöten loukkaantunut, mikä ei enää mennyt ohi (ja miten olisikaan mennyt, kun kaltoinkohtelu vain jatkui). Tämä lopulta pelasti minut.
Meilläkin oli isompi kahakka 20v. sitten, minkä jälkeen olen viimeistään oikein kunnolla ymmärtänyt, että nämä tyypit eivät yhtään välitä minusta. Eivät siis yhtään. Lapsenuskossani olin halunnut muutaman hyvän asian heistä vielä uskoa, mutta niistäkin meni pohja alta. Selvisi siis asioita, esim. miten minusta on puhuttu toisille ihmisille, jotka saivat vetämään rajan. En tuollaista ota vain vastaan keneltäkään. Kukaan, joka vahingoittaa minua ei pääse enää lähelleni. Koskee myös omia perheenjäseniä/sukulaisia. Sisarustakaan ei ole ollut ikävä, koska hänessä on myös alkanut näkyä ikäviä vaikutteita jäätyään hengaamaan näiden ihmisten lähelle.
Yksin on parempi olla kuin huonossa seurassa siis. Ja kyllä se yksinäisyyskin helpottaa ajan kanssa, kun ympärille löytyy oma terve yhteisö (ja kun näin käy, tämä vahvistaa tunnetta aiemmin tehdystä ratkaisusta jättää pahoinpitelijät keskenään toistensa seuraan).
Alue: Aihe vapaa
Joo. Tämä yksi ei lue tai ymmärrä mihin vastaa, ja haukkuu boomereiksi kaikki jotka ajattelee vähänkin eri tavalla. Enemmän hän kuulostaa itse boomerilta.