Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmat ovat sata kertaa ja tuhat kertaa parempia äitejä ja isiä kuin suuret ikäluokat. Nämä itsekkäät narsistivanhemmat ovat kaltoinkohdelleet, laiminlyöneet ja pahoinpidelleet lapsiaan ja pilanneet omien lastensa lapsuuden ja nuoruuden. Suurille ikäluokille omat lapset eivät ole olleet minkään arvoisia. Arvojärjestys elämässä on minä itse, minä itse ja minä itse.
Nyt nämä surkeat vanhemmat ovat noin 70-80-vuotiaita eläkeläisiä, v##umaisia äitejä ja isiä ja vi##umaisia anoppeja ja appiukkoja. Eläkkeellä on 24/7 aikaa kiusata omia aikuisia lapsia, miniöitä ja vävyjä. Näille ilkeille ja katkerille vanhuksille on vain laitettava luu kurkkuun! Kenenkään ei tarvitse alistua sukulaisten ilkeilyyn, haukkumiseen, uhkailuun, kotirauhan häiriköintiin ja puhelinterrorismiin. EI, vaikka kyse olisi omista vanhemmista tai appivanhemmista.
Emme myöskään aio hoitaa ilkeitä vanhuksia, kun he tarvitsevat apuamme. He eivät ansaitse apuamme. Meistä on aivan oikein ja kohtuullista unohtaa heidät hoitokotiin tai vanhainkotiin. Kunta järjestää loppusijoituspaikan, jossa he saavat viettää viimeiset vuotensa.
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Miten me pystymme selittää tämän päivän otsikot. Meidänhän piti olla ne parhaat vanhemmat. "Nuoria psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan.
Osa joutuu nukkumaan lattialla. Valtavat jonot hoitoonpääsyyn. Joka viides nuori oireilee jollakin tavoin. Myös pienet lapset oireilee enenevässä määrin."
Olen miettinyt samaa.
Arvelisin ja tämä on vain omaa arveluani, että vaikka kuinka vanhemmat yrittävät parhaansa, se ei aina nykymaailmassa riitä.
Työelämä on mennyt aivan mielettömäksi, ne jotka onnekkaana ovat töissä ovat puolikuolleita työelämän vaatimusten kanssa. Ja ne, jotka epäonnekseen eivät ole töissä ovat puolikuolleita taloudellisten huolten alla ja armottomassa työnhakuprosessissa.
Harvalla työikäisellä on se tilanne kuin vanhemmillaan aiemmin, sama työpaikka eläkeikään asti ja työelämä ei vielä silloin vaatinut kaikkea sielua myöten kuin nyt.
Samalla kun suoritamme tätä työelämää suoritamme myös perhe-elämää. Aika moni meistä on ilman tukiverkkoja, eivät nykyiset mummot ja papat hoida lapsenlapsiaan, kuten heidän vanhempansa hoitivat meitä.
Ainakin minulla on äitinä ja työntekijänä ainainen riittämättömyyden tunne. Olenko tarpeeksi läsnä kotona, onhan lapsia huomioitu tarpeeksi, vaikka pitikin jäädä ylitöihin kun vajaalla miehityksellä työpaikallani niin usein mennään.
Mietin myös tätä ketjua lukiessa, että monet ovat pystyneet katkaisemaan sen pahan kierteen, mutta kaikki eivät siihen ehkä pysty. Ehkä omat traumat ovat liian pahat.
Nuoret myös osaavat nykyisin itse pyytää apua ja puhua vaikeistakin asioista. Me 70,-ja 80-luvuilla syntyneet ja usein huonoissa oloissa kasvaneet pidimme pahan olon tiukasti piilossa ja sitä meiltä vaadittiinkin.
Olisin varmaan itsekin tarvinnut apua masennukseen ja uupumukseen teininä, mutta en itsekään ymmärtänyt kuinka huonossa hapessa olin, kukaan ympärilläni ei huomannut tai välittänyt ja jos olisinkin ymmärtänyt apua pyytää, olisin saanut kuulla olevani tyhmä kun tuollaisia kuvittelen, masennus on laiskuutta ja mitähän ihmiset siitä sanoo.
Ehkä nykynuoret sitten myöhemmin kertovat meille mikä tässä ajassa oli pielessä ja meissä vanhemmissa. Mutta kuten niin moni kirjoittaja tässä ketjussa olen pyrkinyt tekemään kaiken toisin, kuin omat väkivaltaiset ja tunnekylmät vanhempani tekivät.
Toivon että omat lapseni ovat oikeasti onnellisia ja kokevat lapsuutensa hyväksi ja turvalliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmat ovat sata kertaa ja tuhat kertaa parempia äitejä ja isiä kuin suuret ikäluokat. Nämä itsekkäät narsistivanhemmat ovat kaltoinkohdelleet, laiminlyöneet ja pahoinpidelleet lapsiaan ja pilanneet omien lastensa lapsuuden ja nuoruuden. Suurille ikäluokille omat lapset eivät ole olleet minkään arvoisia. Arvojärjestys elämässä on minä itse, minä itse ja minä itse.
Nyt nämä surkeat vanhemmat ovat noin 70-80-vuotiaita eläkeläisiä, v##umaisia äitejä ja isiä ja vi##umaisia anoppeja ja appiukkoja. Eläkkeellä on 24/7 aikaa kiusata omia aikuisia lapsia, miniöitä ja vävyjä. Näille ilkeille ja katkerille vanhuksille on vain laitettava luu kurkkuun! Kenenkään ei tarvitse alistua sukulaisten ilkeilyyn, haukkumiseen, uhkailuun, kotirauhan häiriköintiin ja puhelinterrorismiin. EI, vaikka kyse olisi omista vanhemmista tai appivanhemmista.
Emme myöskään aio hoitaa ilkeitä vanhuksia, kun he tarvitsevat apuamme. He eivät ansaitse apuamme. Meistä on aivan oikein ja kohtuullista unohtaa heidät hoitokotiin tai vanhainkotiin. Kunta järjestää loppusijoituspaikan, jossa he saavat viettää viimeiset vuotensa.
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Miten me pystymme selittää tämän päivän otsikot. Meidänhän piti olla ne parhaat vanhemmat. "Nuoria psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan.
Osa joutuu nukkumaan lattialla. Valtavat jonot hoitoonpääsyyn. Joka viides nuori oireilee jollakin tavoin. Myös pienet lapset oireilee enenevässä määrin."Olen miettinyt samaa.
Arvelisin ja tämä on vain omaa arveluani, että vaikka kuinka vanhemmat yrittävät parhaansa, se ei aina nykymaailmassa riitä.
Työelämä on mennyt aivan mielettömäksi, ne jotka onnekkaana ovat töissä ovat puolikuolleita työelämän vaatimusten kanssa. Ja ne, jotka epäonnekseen eivät ole töissä ovat puolikuolleita taloudellisten huolten alla ja armottomassa työnhakuprosessissa.
Harvalla työikäisellä on se tilanne kuin vanhemmillaan aiemmin, sama työpaikka eläkeikään asti ja työelämä ei vielä silloin vaatinut kaikkea sielua myöten kuin nyt.
Samalla kun suoritamme tätä työelämää suoritamme myös perhe-elämää. Aika moni meistä on ilman tukiverkkoja, eivät nykyiset mummot ja papat hoida lapsenlapsiaan, kuten heidän vanhempansa hoitivat meitä.
Ainakin minulla on äitinä ja työntekijänä ainainen riittämättömyyden tunne. Olenko tarpeeksi läsnä kotona, onhan lapsia huomioitu tarpeeksi, vaikka pitikin jäädä ylitöihin kun vajaalla miehityksellä työpaikallani niin usein mennään.
Mietin myös tätä ketjua lukiessa, että monet ovat pystyneet katkaisemaan sen pahan kierteen, mutta kaikki eivät siihen ehkä pysty. Ehkä omat traumat ovat liian pahat.
Nuoret myös osaavat nykyisin itse pyytää apua ja puhua vaikeistakin asioista. Me 70,-ja 80-luvuilla syntyneet ja usein huonoissa oloissa kasvaneet pidimme pahan olon tiukasti piilossa ja sitä meiltä vaadittiinkin.
Olisin varmaan itsekin tarvinnut apua masennukseen ja uupumukseen teininä, mutta en itsekään ymmärtänyt kuinka huonossa hapessa olin, kukaan ympärilläni ei huomannut tai välittänyt ja jos olisinkin ymmärtänyt apua pyytää, olisin saanut kuulla olevani tyhmä kun tuollaisia kuvittelen, masennus on laiskuutta ja mitähän ihmiset siitä sanoo.
Ehkä nykynuoret sitten myöhemmin kertovat meille mikä tässä ajassa oli pielessä ja meissä vanhemmissa. Mutta kuten niin moni kirjoittaja tässä ketjussa olen pyrkinyt tekemään kaiken toisin, kuin omat väkivaltaiset ja tunnekylmät vanhempani tekivät.
Toivon että omat lapseni ovat oikeasti onnellisia ja kokevat lapsuutensa hyväksi ja turvalliseksi.
Tämä.
Min vanhemmilla oli valtava tukiverkko ja saivat lähes päivittäin apua ja lapsia otti hoitoon koko suku. Saivat aina hoitoapua ja paljon reissasivat kahdestaan ja hoitivat parisuhdetta. Molempien vanhemmat viikottain apuna ihan joka asiassa.
Meillä ei ole mitään apua. Emme ole saaneet lastenhoitoapua koskaan mistään. Ei sekiöuntiakaan. Ne meidän vanhemmat (jotka itse sai apua) ilmoittivat että jokainen hoitaa omat lapsensa ja he eivät aio mitenkään auttaa, edes hätätilanteessa. Eivät ole auttaneet eivätkä viitsi pitää yhteyttäkään.
Mun vanhempien vanhemmuus oli tuhat kertaa helpompaa kuin meillä nykyvanhemmilla.
Monet nykyajan vanhemmat - 1960-, 1970- ja 1980-luvulla syntyneet äidit ja isät - ovat kokeneet omassa lapsuudessaan alistamista, henkistä ja fyysistä perheväkivaltaa ja kaltoinkohtelua. Lasta on kohdeltu huonosti ja lapsen ikätasoiset tarpeet on laiminlyöty. Kun nuori aikuinen muuttaa pois kotoa, hän alkaa irtautua vanhempiensa vaikutuspiiristä. Nuoren itsenäistyessä kotoa hän alkaa pohtia omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Nuorta aikuista tulisi auttaa ymmärtämään, että ne "kasvatusperiaatteet", joita omassa kodissa noudatettiin, olivat vahingollisia ja lapsen perusturvallisuutta ja terveen itsetunnon kehitystä vahingoittavia.
Kodeissa on katkaistava salailun, vaikenemisen ja väkivallan kierre. Moni aikuinen kärsii lapsuudessaan kokemista vääryyksistä ja tarvitsee vertaistukea ja usein myös ammattiapua. Tulevien vanhempien pitäisi saada apua jo ennen kuin perheessä on ensimmäistäkään lasta. Asia olisi hyvä ottaa puheeksi äitiys- ja lastenneuvolassa ja hakea apua. Aikaisemmat sukupolvet ovat syypää perheissä ja suvussa kulkeviin ongelmiin.
Joskus on paikallaan, että isovanhempien ei anneta tavata lapsenlapsia, jos isovanhempien käytös ja puheet vahingoittavat lapsia ja vanhempia. Näillä isovanhemmilla on alkoholiongelmia, väkivaltaista käytöstä, narsistinen luonnehäiriö ja he hyväksyvät lapsen ruumiillisen kurituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmat ovat sata kertaa ja tuhat kertaa parempia äitejä ja isiä kuin suuret ikäluokat. Nämä itsekkäät narsistivanhemmat ovat kaltoinkohdelleet, laiminlyöneet ja pahoinpidelleet lapsiaan ja pilanneet omien lastensa lapsuuden ja nuoruuden. Suurille ikäluokille omat lapset eivät ole olleet minkään arvoisia. Arvojärjestys elämässä on minä itse, minä itse ja minä itse.
Nyt nämä surkeat vanhemmat ovat noin 70-80-vuotiaita eläkeläisiä, v##umaisia äitejä ja isiä ja vi##umaisia anoppeja ja appiukkoja. Eläkkeellä on 24/7 aikaa kiusata omia aikuisia lapsia, miniöitä ja vävyjä. Näille ilkeille ja katkerille vanhuksille on vain laitettava luu kurkkuun! Kenenkään ei tarvitse alistua sukulaisten ilkeilyyn, haukkumiseen, uhkailuun, kotirauhan häiriköintiin ja puhelinterrorismiin. EI, vaikka kyse olisi omista vanhemmista tai appivanhemmista.
Emme myöskään aio hoitaa ilkeitä vanhuksia, kun he tarvitsevat apuamme. He eivät ansaitse apuamme. Meistä on aivan oikein ja kohtuullista unohtaa heidät hoitokotiin tai vanhainkotiin. Kunta järjestää loppusijoituspaikan, jossa he saavat viettää viimeiset vuotensa.
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Miten me pystymme selittää tämän päivän otsikot. Meidänhän piti olla ne parhaat vanhemmat. "Nuoria psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan.
Osa joutuu nukkumaan lattialla. Valtavat jonot hoitoonpääsyyn. Joka viides nuori oireilee jollakin tavoin. Myös pienet lapset oireilee enenevässä määrin."
Vierailija kirjoitti:
Hei, muistuttaisin vain, että eikö suuren ikäluokan kasvattajat kokeneet sodan kauhut? Viisi vuotta hulluutta ja kauhua rintamalla. Minkälaisia vanhempia heistä tuli?
Suuri-ikäluokka sai todellakin tuta tämän arvaamattomuuden milloin kotona räjähtää tms. Suuren ikäluokan lapsilla taas muut metkat, kuten halpa viina ja muut huumeet käytössään.
Ilmeisesti täällä kirjoittajat ovat niitä lapsenlapsia, vai?
Sotasukupolven elämä oli monen kohdalla peruutettu kun 20 vuotiaana jouduit rintamalle kuolemaan, nuoruus loppui eikä ollut internettiä jonne kirjoittaa. Evakot joutuivat jättämään kotinsa aivan yhtäkkiä, sama kuin kauppareissun päätteeksi kotiin ei enää pääsisi...siis ei koskaan.
Miettikää, jos nykyajan heikolla resilienssillä varustetut nuoret, joutuisivat elämään noissa kuvailluissa 70-80-luvun olosuhteissa. He eivät kestäisi hetkeäkään ja itsemurhaluvut pomppaisivat kattoon.
Ennen elämä oli kovaa, mutta ahdistusta ja mielenterveysoireita kestettiin. Oli pakko kestää, kun ei annettu vaihtoehtoa. Nykyiset nuoret somahtavat aika pienistäkin vastoinkäymisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet nykyajan vanhemmat - 1960-, 1970- ja 1980-luvulla syntyneet äidit ja isät - ovat kokeneet omassa lapsuudessaan alistamista, henkistä ja fyysistä perheväkivaltaa ja kaltoinkohtelua. Lasta on kohdeltu huonosti ja lapsen ikätasoiset tarpeet on laiminlyöty. Kun nuori aikuinen muuttaa pois kotoa, hän alkaa irtautua vanhempiensa vaikutuspiiristä. Nuoren itsenäistyessä kotoa hän alkaa pohtia omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Nuorta aikuista tulisi auttaa ymmärtämään, että ne "kasvatusperiaatteet", joita omassa kodissa noudatettiin, olivat vahingollisia ja lapsen perusturvallisuutta ja terveen itsetunnon kehitystä vahingoittavia.
Kodeissa on katkaistava salailun, vaikenemisen ja väkivallan kierre. Moni aikuinen kärsii lapsuudessaan kokemista vääryyksistä ja tarvitsee vertaistukea ja usein myös ammattiapua. Tulevien vanhempien pitäisi saada apua jo ennen kuin perheessä on ensimmäistäkään lasta. Asia olisi hyvä ottaa puheeksi äitiys- ja lastenneuvolassa ja hakea apua. Aikaisemmat sukupolvet ovat syypää perheissä ja suvussa kulkeviin ongelmiin.
Joskus on paikallaan, että isovanhempien ei anneta tavata lapsenlapsia, jos isovanhempien käytös ja puheet vahingoittavat lapsia ja vanhempia. Näillä isovanhemmilla on alkoholiongelmia, väkivaltaista käytöstä, narsistinen luonnehäiriö ja he hyväksyvät lapsen ruumiillisen kurituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmat ovat sata kertaa ja tuhat kertaa parempia äitejä ja isiä kuin suuret ikäluokat. Nämä itsekkäät narsistivanhemmat ovat kaltoinkohdelleet, laiminlyöneet ja pahoinpidelleet lapsiaan ja pilanneet omien lastensa lapsuuden ja nuoruuden. Suurille ikäluokille omat lapset eivät ole olleet minkään arvoisia. Arvojärjestys elämässä on minä itse, minä itse ja minä itse.
Nyt nämä surkeat vanhemmat ovat noin 70-80-vuotiaita eläkeläisiä, v##umaisia äitejä ja isiä ja vi##umaisia anoppeja ja appiukkoja. Eläkkeellä on 24/7 aikaa kiusata omia aikuisia lapsia, miniöitä ja vävyjä. Näille ilkeille ja katkerille vanhuksille on vain laitettava luu kurkkuun! Kenenkään ei tarvitse alistua sukulaisten ilkeilyyn, haukkumiseen, uhkailuun, kotirauhan häiriköintiin ja puhelinterrorismiin. EI, vaikka kyse olisi omista vanhemmista tai appivanhemmista.
Emme myöskään aio hoitaa ilkeitä vanhuksia, kun he tarvitsevat apuamme. He eivät ansaitse apuamme. Meistä on aivan oikein ja kohtuullista unohtaa heidät hoitokotiin tai vanhainkotiin. Kunta järjestää loppusijoituspaikan, jossa he saavat viettää viimeiset vuotensa.
Vierailija kirjoitti:
Te 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, ahneet ja itsekkäät suuret ikäluokat olette surkeimpia vanhempia ja isovanhempia Suomen historiassa! Olette ahneita ja katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä valittajia, joille lapset ovat aina olleet vain rasite. Te olette pilanneet lastenne lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden. Koska epäonnistuitte surkeasti omien lastenne hoitajina ja kasvattajina, yritätte nyt puuttua raivokkaasti aikuisten lastenne ja lastenlastenne elämään. Olitte surkeita vanhempia ja nyt olette yhtä surkeita isovanhempia. Jaatte pyytämättä ohjeita, neuvoja, komentoja,kommentteja ja toivomusmääräyksiä, rikotte lastenne kotirauhaa ja terrorisoitte aikuisten lastenne perhe-elämää.
Me osaamme hoitaa ja kasvattaa lapsemme vallan hyvin ilman isovanhempien apua. Meidän perhe on saanut 1940-luvulla syntyneiltä isovanhemmilta apua 0 tuntia vuodessa. Onneksi meillä on pitkä välimatka emmekä asu samalla paikkakunnalla isovanhempien kanssa!
Te itsekkäät narsistiäidit ja narsisti-isät saisitte hävetä! Tulevana äitienpäivänä nämä narsistiäidit ja narsisti-isoäidit eivät ansaitse yhtään kukkaa, korttia, kahvia tai kakkua! Sen sijaan ansaitsette Surkean Äidin palkinnon, kuravettä, risua ja keppiä ja yhtä huonon kohtelun kuin olette antaneet lapsillenne!
Te olette olleet lapsia kaltoinkohtelevia, laiminlyöviä, väkivaltaisia ja turvattomia äitejä ja isiä. Lapsenne ovat kasvaneet kotona turvattomuuden, pelon, välinpitämättömyyden ja väkivallan ilmapiirissä. Veitte vauvojanne päivähoitoon 2-3 kuukauden iässä. Hoidatitte pieniä lapsia ja koululaisia jatkuvasti mummoloissa, jotta pääsitte itse mahdollisimman helpolla lastenhoidossa ja lastenkasvatuksessa.
Teidän mielestä termi "lastenkasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista, nöyryyttämistä, huutamista, nimittelyä, kiroilua, haukkumista, laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, pelottelua, uhkailua, kurittamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tosiasiassa perhepäivähoitaja, päiväkoti, koulu ja isovanhemmat ovat suurimmalta osalta hoitaneet ja kasvattaneet lapsenne. Olette pilanneet lastenne elämän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuinen tytär, poika, miniä, vävy tai lapsenlapset eivät halua olla kanssanne missään tekemissä. Sitä saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen se vuonna - 47 syntynyt, joka kertoi tuolla aiemmin miten maalaistalossa jo varhain joutui peltohommiin.
Uskokaa tai älkää, niin tällaisesta en ole aiemmin tiennyt, että turhaa työntekoa on lapsilla teetetty, ettei vaan olisi jouten. Meidän kylässä tehtiin kyllä vaan ihan tarpeellisia asioita. Miten vanhemmat ovat voineet olla niin tyhmiä ja ilkeitä. Sekä todella outoa se vahtiminen, ettei omassa huoneessaankaan tai saunassa ole saanut olla rauhassa. Ja sairas ei saanut olla. Käsittämätöntä. Minä sairastin usein pienenä ja äiti oli huolissaan ja hoiti ja lääkäri aina kutsuttiin kun kuume nousi liian korkealle. Niinhän pitäisi lasta kohdella. Kirjojakin sain lainata kirjastosta, eikä pidetty mitenkään pahana asiana. Kiitollinen saan olla omasta lapsuudestani vaikka joskus siitäkin tulee valitettua. Ja vanhempani olivat vielä vanhempaa sukupolvea ja elämä rankempaa silloin.
Ja kaiken huippu tietenkin monilla se ruumiillinen kuritus ja se oikein vihassa lyöminen. Tuntuu aivan mielenvikaiselta. Tiedän, että meidänkin kylässä meitä suurta ikäluokkaa toisia vitsalla kasvatettiin, mutta piti olla tosi pahoja tehnyt. Muistan meilläkin oli vitsa makuuhuoneen oven karmin välissä joskus muistutuksena, että rauhoituttiin iltaisin nukkumaan eikä riehuttu, mutta ei sitä tarvinnut käyttää. Isä joskus veljeä kovisteli ja nuhteli ja läimäyttelikin, kun oli pahoja tehnyt, mutta ei sentään mitään pieksejäisiä ollut. Isää kyllä pelättiin.
Minä ja sisarukseni (suurta ikäluokkaa) emme ruumiillisen kurituksen perinteitä jatkaneet, kunnon ihmisiä lapsista kuitenkin tuli.
Myös työpaikassani aikoinaan oli paljon meitä nuoria samanikäisiä vanhempia ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä, olimme avomielisiä ja puhuimme paljon henkilökohtaisia asioita. Ei kukaan kyllä pitänyt kovaa kuria lapsilleen. Tunsimme myös toistemme lapset. Yleensä kaikki aina kilvan kehuivat omiaan, mutta tosin meillä olikin keskimäärin vain yksi tai kaksi lasta.
Luulin todella, että käytännössä ruumiillinen kuritus loppui jo meihin suuriin ikäluokkiin kun toiset meistä sai selkäänsä, kunnes nyt vasta vanhoilla päivilläni on selvinnyt, että miten yleistä se on ollutkin vielä meidän sukupolven äideillä ja isillä lapsiaan kohtaa. Luin nimittäin sitä ketjua " 70-luvulla syntyneiden äidit jne." niin siinä kaltoinkohtelu tuli ilmi monissa kertomuksissa. Ja nyt täällä vähän toiselta kantilta. En millään pysty käsittämään, että lapsen etua olisi ajateltu tällaisella kasvatuksella. Mielivaltaista meininkiä on ollut. Järjellä ei voi ymmärtää. Ja tietysti vielä vähemmän tunteella. Ymmärrän jos tällaisiin vanhempiin otetaan etäisyyttä.
Miten me pystymme selittää tämän päivän otsikot. Meidänhän piti olla ne parhaat vanhemmat. "Nuoria psykiatrisessa hoidossa enemmän kuin koskaan.
Osa joutuu nukkumaan lattialla. Valtavat jonot hoitoonpääsyyn. Joka viides nuori oireilee jollakin tavoin. Myös pienet lapset oireilee enenevässä määrin."
Täydellinen kirjoitus, kiitos. Juuri näin se menee.
On raskasta olla se eka joka katkaisee sukupolvien kaltoinkohtelun kierteen. En vie lapsiani vanhempieni luokse (ovat väkivaltaisia edelleen, ilkeitä ja julmia) ja voi jestas sitä painostuksen määrää mitä suvulta saan niskaan. Siis että kyllä pitää viedä lapset sinne, kyllä pitää jouluna antaa isovanhempien nähdä lpsenlapset ja miten sinä olet nyt noin KIITTÄMÄTÖN.
Yksin saa taistella koko sukua ja maailmaa vastaan. Ilman mitään tukea ja sukua.
Koen että olen täysin JUURETON koska normaalit vanhemmat puuttuvat, normaali suku puuttui, ja olen melkolailla ”yksinäinen saareke” maailman meressä. Onneksi mulla on oma perhe ja saan helliä ja rakastaa omia lapsiani.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää, jos nykyajan heikolla resilienssillä varustetut nuoret, joutuisivat elämään noissa kuvailluissa 70-80-luvun olosuhteissa. He eivät kestäisi hetkeäkään ja itsemurhaluvut pomppaisivat kattoon.
Ennen elämä oli kovaa, mutta ahdistusta ja mielenterveysoireita kestettiin. Oli pakko kestää, kun ei annettu vaihtoehtoa. Nykyiset nuoret somahtavat aika pienistäkin vastoinkäymisistä.
Tämä on totta.
Mä olen julman väkivaltalapsuuden kokenut ja narsistin rääkkäämä lapsi, en ole saanut terapiaa koska olen reipas ja aktiivinen. Samaan aikaan työpaikalla nuoret saa terapiaa syistä että työelämä ei motivoi, on päämäärätön olo, ei saa otetta elämästä.
En vähättele heidän ongelmiaan, mutta on se järkyttävää että mun kaltaisella traumataustalla ei ole mitään apua tarjoöla, sitten taas kun vaikeudet on luokkaa ”kynsi lohkesi” niin apua saa kunhan on milleniaalisukupolvea...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Mun vanhemmat omisti hevostallin ja siinähän sitä savottaa piisasi meille lapsillekin. Jännästi vanhemmat sai istua ja juoda kahvia ja lukea lehtiä ja katsoa telkkaria, mutta jos vanhemmista näytti, että nyt tuo lapsi vaan on niin käskettiin tallille siivoamaan ja katsomaan onko siellä jotain tekemistä. Läksyt sai tehdä koulun jälkeen, mutta sen jälkeen joko tallille tai harrastuksiin, joita oli pakko olla kaikilla 3. 2 liikuntaan liittyvää ja 1 kansanopiston kielikurssi.
Vanhemmilla ei ollut siellä tallilla yhtään alaista, koska me lapset tehtiin ne työt palkatta. Talli myytiin, kun viimeinenkin meistä muutti kotoa ja tuotoista ei ollutkaan enää varaa palkata työntekijöitä, mutta koska isällä oli myös päivätyö äiti ei saanut hoidettua tallia kokonaan yksin ja me lapset muutettiin kaikki heti kerralla kauas. Tuotot oli käytännössä +-0 ja vanhemmat myi sen, koska sen pidosta ei saanut enää lisätuloja joilla olis ollut joku merkitys elintasoon. Mun nuorin sisko muutti mun luo kun meni lukioon. Aivan tarkoituksella valitsi lukion kaukana kotoa, koska oli ainoa talliorja jäljellä. Uhkasin, että jos eivät anna muuttaa niin minä teen ilmoituksen lasuun pikkusiskon oloista. Lupa heltisi ja sisko muutti mun luo ja sai meistä ainoana olla kolmisen vuotta normaali teini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, muistuttaisin vain, että eikö suuren ikäluokan kasvattajat kokeneet sodan kauhut? Viisi vuotta hulluutta ja kauhua rintamalla. Minkälaisia vanhempia heistä tuli?
Suuri-ikäluokka sai todellakin tuta tämän arvaamattomuuden milloin kotona räjähtää tms. Suuren ikäluokan lapsilla taas muut metkat, kuten halpa viina ja muut huumeet käytössään.
Ilmeisesti täällä kirjoittajat ovat niitä lapsenlapsia, vai?
Ei. Olet väärässä.
Sodan käynyt ukkini oli mitä lempein ja rakastavin ja minulle rakkain ihminen päällä maan. Ainoa joka rakasti minua ja hyväksyi ehdoitta.
Sitten omat vanhempani ovat 40-50 luvun vaihteessa syntyneitä ja molemmat aivan kösittämättömiä sadistisia julmureita.Tärä outoa dilemmaa on kuvattu monissa psykologian kirjoissakin. Että miten yhdestä ikäluokasta (suuret) tuli julma ja ahne ja itsekäs, vaikka EDELTÄVÄ polvi oli hyviä vanhempia. Vastausta on etsitty kaupungistumisesta, nopeasta talouskasvusta, hyvinvointivaltion rakentamisesta, kilpailukulttuurista.
Yhtä oikeaa vastausta ei kai ole
Tämä. Isovanhempani olivat syntyneet -19 ja -22. Vanhempani -48 ja -51.
Isoisä oli ollut sodassa rintamalla ihan etulinjassa ja nähnyt kaikki sodan kauhut. Hän oli ehkä hellin ihminen, jonka tunsin. Aina auttamassa, leikki kanssani, vei kalaan järvelle tai opetti ajamaan pyörällä. Sama isoäitini kanssa, leipoi pullaa, antoi aina karkkia, taskurahaa vähistä rahoistaan jne.
Sen sijaan vanhempani olivat (ovat vieläkin) kauheita stressaajia ja kotona oli sellainen kuri, että vain itkevä ja pelokas lapsi on hyvä lapsi. Raivosiivousta, huutoa, sunnuntaisin sukulointia pitkän kaavan mukaan, koulussa piti olla hyvä, leikkiä ei saanut ainakaan äänekkäästi ja joku tietokone oli täyttä ajanhukkaa, piti mennä ulos poimimaan mustikoita.
Isovanhemmat ja vanhemmat olivat aivan toistensa vastakohdat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miettikää, jos nykyajan heikolla resilienssillä varustetut nuoret, joutuisivat elämään noissa kuvailluissa 70-80-luvun olosuhteissa. He eivät kestäisi hetkeäkään ja itsemurhaluvut pomppaisivat kattoon.
Ennen elämä oli kovaa, mutta ahdistusta ja mielenterveysoireita kestettiin. Oli pakko kestää, kun ei annettu vaihtoehtoa. Nykyiset nuoret somahtavat aika pienistäkin vastoinkäymisistä.
Suomalainen sisu on nykyään tuntematonta, olen elänyt lapsuuteni 50 luvulla enkä sitäkään huonona aikana pitänyt. Lasten leikkejä leikittiin muiden lasten kanssa, aikuiset antoivat olla rauhassa kun puissa kiipeiltiin.
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Tämän tyyppinen toiminta eskaloitui siihen, että äiti TIESI, että teen kotiläksyjä huoneessani, mutta huusi silti: tule keittiöön heti.
Keskeytin läksyjen teon ja menen kysymään että mitä asiaa?
- vie roskat/hae posti/tuo tiskit koneeseen /mitä sulla on huomenna koulussa/käy huomenna siellä-täällä-tuolla jne...
Ja kun pääsin takaisin huoneeseen ja keskittymään läksyihin, kuului taas huuto "Tule keittiöön heti".
Jos en mennyt, niin haettiin hiuksista kiinni pitäen sinne keittiöön kuuntelemaan mitä asiaa oli.
Toki tämä jatkui vielä silloinkin kun olin jo muuttanut omaan asuntoon. Esim. sunnuntaina äiti soitti ja kyseli mitä olen päivän aikana puuhaillut.
En mitään? Ehei, en tehnyt sitä virhettä että olisin MYÖNTÄNYT laiskotelleeni opiskeluviikon jälkeen. Piti keksiä aina jotain miten on sunnuntaipäivänsä viettänyt, esim. aamulla kävin kävelyllä, sitten leivoin sämpylöitä ja siivosin yhden keittiön kaapin, pesin pyykkiä ja nyt pitäisi vielä tehdä asiat XYZ.
Nimittäin kerran sanoin etten ole tehnyt yhtään mitään ja mikä raivo siellä repesi....
Sama juttu, eli homma meni siihen pisteeseen, että jopa läksyjentekoa pidettiin laiskottelun.
Koko ajan olisi pitänyt olla tekemässä jotain hyödyllistä. Pilkkomassa puita, siivoamassa, rahtaamassa kottikärryllisiä multaa taas uudelle puutarhapalstalle jne jne.
Välillä tuntui, että oikein keksimällä keksittiin tekemistä, ettei vaan saisi olla ja esimerkiksi lukea kirjaa.
Viikonloppunakin tosiaan aikainen herätys ja heti käsky "töihin sieltä!".
Ja näitä töitähän ei koskaan etukäteen suunniteltu vaan tehtiin silloin kun mutsin tai faijan päähän sattui pälkähtämään että nyt just välittömästi on tehtävä tällainen. Ja sen jälkeen seuraava tehtävä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Tämän tyyppinen toiminta eskaloitui siihen, että äiti TIESI, että teen kotiläksyjä huoneessani, mutta huusi silti: tule keittiöön heti.
Keskeytin läksyjen teon ja menen kysymään että mitä asiaa?
- vie roskat/hae posti/tuo tiskit koneeseen /mitä sulla on huomenna koulussa/käy huomenna siellä-täällä-tuolla jne...
Ja kun pääsin takaisin huoneeseen ja keskittymään läksyihin, kuului taas huuto "Tule keittiöön heti".
Jos en mennyt, niin haettiin hiuksista kiinni pitäen sinne keittiöön kuuntelemaan mitä asiaa oli.
Toki tämä jatkui vielä silloinkin kun olin jo muuttanut omaan asuntoon. Esim. sunnuntaina äiti soitti ja kyseli mitä olen päivän aikana puuhaillut.
En mitään? Ehei, en tehnyt sitä virhettä että olisin MYÖNTÄNYT laiskotelleeni opiskeluviikon jälkeen. Piti keksiä aina jotain miten on sunnuntaipäivänsä viettänyt, esim. aamulla kävin kävelyllä, sitten leivoin sämpylöitä ja siivosin yhden keittiön kaapin, pesin pyykkiä ja nyt pitäisi vielä tehdä asiat XYZ.
Nimittäin kerran sanoin etten ole tehnyt yhtään mitään ja mikä raivo siellä repesi....
Sama juttu, eli homma meni siihen pisteeseen, että jopa läksyjentekoa pidettiin laiskottelun.
Koko ajan olisi pitänyt olla tekemässä jotain hyödyllistä. Pilkkomassa puita, siivoamassa, rahtaamassa kottikärryllisiä multaa taas uudelle puutarhapalstalle jne jne.
Välillä tuntui, että oikein keksimällä keksittiin tekemistä, ettei vaan saisi olla ja esimerkiksi lukea kirjaa.
Viikonloppunakin tosiaan aikainen herätys ja heti käsky "töihin sieltä!".
Ja näitä töitähän ei koskaan etukäteen suunniteltu vaan tehtiin silloin kun mutsin tai faijan päähän sattui pälkähtämään että nyt just välittömästi on tehtävä tällainen. Ja sen jälkeen seuraava tehtävä...
Näin perjantaina taas muistaa, miten lapsena koulusta kotiintullessa piti heti vaihtaa "työvaatteet" (eli jotkut huonot kotivaatteet) ja sitten töihin. Eli puidenhakkuuta, puiden sisällekantoa, loputtoman sotkun siivoamista, kesällä pihatöitä jne jne jne...
Hyi hitto kun ahdistaa edes muistella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sinänsä liity näihin kauhukertomuksiin, mutta oma tyttäreni on perusluonteeltaan negatiivisuudessa velloja. Kun kävimme vaikka 2h metsäretkellä hänen ollessa pieni, niin hän ei muistanut jälkeenpäin niitä kivoja asioita, kuten isolle kivelle kiipeämistä, herkullisia eväitä, sitä että sai itse nuotion sytytettyä, että nähtiin peuraperhe, ja rusakkoja, tai muuta kivaa. Hän muisti jälkeenpäin ainoastaan sen että kenkään meni hiekkaa, ja että autolle oli pitkä matka kävellä takaisin kun jo vähän väsytti.
Meillä on siis 4:n eri ihmisen kertomukset samasta reissusta, joista 3 on positiivisia, ja joiden kertomuksissa kaikilla oli kiva reissu, ja yksi kertoo miten paskareissu se oli, vaikka hän nauroi ja ilakoi siinä missä muutkin. Toiset vain ovat tällaisia.
Ja ajattele, miten pienellä olisi saanut tyttärelle mukavan muiston: ottamalla kengän pois ja karistamalla hiekat ja kantamalla (jos niin pieni) autolle? Jos ei autolle kantaminen onnistu (lapsi niin iso) niin reipas juttelu ja "vielä vähän matkaa, kohta ollaan autolla" auttaisi.
Epäilen, että tytär kyllä toi nämä seikat esille jo retkellä, mutta siellä sanottiin, että älä aina viitsi marista, noin iso tyttö ja tuollaisista jaksaa naukua.
Tyttärelläsi on siis kokemus, että hän ei kuulu teidän reippaiden naurajien joukkoon, hänen kokemuksensa ei saa ääntä ja sen mukaiset on muistotkin.
Seuraanvan kerran, kun tyttäresi sanoo jotain negatiivista, kokeilepa ottaa se vastaan asenteella, että kurjaa, kun hänestä tuntuu tuolta sen sijaan, että ajattelet, että hohhoijaa, siinä se taas narisee.
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Meneekö mielestäsi Amerikassa paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Hyvää ja analyyttista pohdintaa.
Minä - ja moni muukin tässä ketjussa - jotka olemme olleet kaltoinkohdeltuja ja orjuutettuja, olemme joutuneet itseä ja perhettämme suojellaksemme katkaisemaan välit näihin julmiin vanhempiin. Olemme jääneet TÄYSIN YKSIN. Monesti ne julmurivanhemmat on vielä k0staneet tämän siten että ovat kääntäneet valheillaan suvunkin meitä vastaan. Sukulaisille on kerrottu kaikkea ihan käsittämätöntä valhetta miten talo on ostettu ”huumerahoilla”, miten hyvät tulot eivät olekaan työssä tienattuja vaan ”rikollisesti saatuja”. Sukukin on kääntänyt selkänsä.
Olen ollut oman vanhemmuuteni kanssa täysin yksin, puoliso toki on mutta hänellekin on AIVAN SAMANLAISET orjuuttajavanhemmat. Meillä ei ole siis ainottakaan isovanhempaa lapsemme elämässä.
Olen saanut hassun vertauksen myötä voimaa yksinäiseen vanhemmuuden taakkaan jota kukaan ei ole jakamassa: ajattelen aina että ne suomalaiset, jotka aikanaan lähtivät 1800-1900 vuosisatojen taitteessa Amerikkaan, olivat siellä täysin yksin ja he perustivat oman sukunsa sinne omilla voimillaan ilman apua. Olivat siis ”uudisraivaajia” ja perustivat uuden suvun uusilla arvoilla ja perinteillä.
Sitä minäkin teen nyt, olen yksinäinen ”uudisraivaaja”. Ei se ajatus tee sinällään elämästä helpompaa - on ihan tutkittua että on luonnoton tila ihmislajille että joutuu ypöyksin kasvattamaan lapset ilman sukua ja yhteisöä - mutta se ajatus jotenkin auttaa jaksamaan. Ne amerikansiirtomaiset taisteli, kamppaili ja selviytyi. Niin minäkin aion selviytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Meneekö mielestäsi Amerikassa paremmin?
Sikäli menee, että eivät ne enää siellä vaikeuksistaan toista maailman sotaa syyttele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Meneekö mielestäsi Amerikassa paremmin?
Missä tahansa menee paremmin kuin suomessa. Tämä on ihmisvihamielinen kansa joka vihaa omia lapsiaan ja haluaa lastensa kärsivän.
Isäni on kasvanut lellikkinä ja laiskamatona ainoana lapsena. Ensin häntä passasi hänen äitinsä, sitten hänen vaimonsa. Hän kirjaimellisesti ei ole koskaan esim. imuroinut. Edes kantanut mattoja ulos. Ei vienyt roskia.
Meille lapsille isä oli kuitenkin julma tyranni-isä, joka piti meitä palvelijanaan. Muistan kun abikeväänä romahdin valvottuani taas kerran yön kirjoituksiin lukemisen takia ja suorittaen samalla isän minulle kiusallaan määräämiä turhia työtehtäviä. Romahdin ihan lattialla polvilleni ja itkin. Isän silmät kimalsivat silloin oudosti ja hän sanoi minulle ihan suoraan näin: "Et usko miten mä nautin kattoo ku sä anelet siinä. Töihin!"
Eli vastaus aiempiin kysymyksiin, mikä näitä vanhempia motivoi: sadismi ja varmaan jokin ajatus, että lapsi suorittaa ja vanhempi laiskottelee.
Ei. Olet väärässä.
Sodan käynyt ukkini oli mitä lempein ja rakastavin ja minulle rakkain ihminen päällä maan. Ainoa joka rakasti minua ja hyväksyi ehdoitta.
Sitten omat vanhempani ovat 40-50 luvun vaihteessa syntyneitä ja molemmat aivan kösittämättömiä sadistisia julmureita.
Tärä outoa dilemmaa on kuvattu monissa psykologian kirjoissakin. Että miten yhdestä ikäluokasta (suuret) tuli julma ja ahne ja itsekäs, vaikka EDELTÄVÄ polvi oli hyviä vanhempia. Vastausta on etsitty kaupungistumisesta, nopeasta talouskasvusta, hyvinvointivaltion rakentamisesta, kilpailukulttuurista.
Yhtä oikeaa vastausta ei kai ole