Miten tiesit lähteä opiskelemaan yliopistoon lukion jälkeen ja oliko suuntautuminen opinnoissa selvä jos siinä vaiheessa? *etenkin te, jotka ette ole akateemisesta perheestä*

Vierailija kirjoitti:

Plus annan vielä neuvon: tee kandi yhdestä ja maisteri toisesta, "kovemmasta" aineesta, nykyään ei meinaa työmarkkinoilla yksi ala. Esim. jos opiskelet sosiologian kandin, niin tee maisteri vaikka yhteiskuntatieteisiin (väyliä näille yhdistelmälle on monia). Surettaa kun vieläkin tulee nuoria yliopistoon, jotka ei ymmärrä, että sinulla on vaikka fonetiikasta kandi että maisteri, niin työmänäkymät ja uramahdollisuudet on heikot. Sen sijaan fonetiikka + kieliteknologi on varma työllisyyskombo.

Lisäksi on aina sivuainepaletti! Kannattaa hyödyntää JOO-opintoja (eli voit hakea opinto-oikeutta sivuaineeseen toisesta yliopistosta, jos sitä ei omasta löydy) taikka avoimen opintoja.

Itse olen ollut aika haahuilija opintojen suhteen. Duunariperhe ja ensimmäinen yliopistosta valmistunut suvussani.

Menin lukioon, kun en keksinyt mitä olisin amiksessa opiskellut ja lukion jälkeen en edelleenkään tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Koulussa perus 8:n oppilas, lukiosta C:n paperit.

Menin sitten kansanopistoon, jossa osa uusista kavereista haki tälle linjalle yliopistoon. En ollut koskaan ajatellut kyseistä alaa, mutta hain myös kun aattelin, et voishan tuo olla ihan kivakin duuni. Kahdesti hain ja pääsin sisään.

Myöhemmin vasta olen tajunnut kuinka pieni osa tuonne sisään pääsee, vaikeimpia aloja päästä. Kavereista ei päässyt kukaan, mutta näin minusta sitten tuli ”akateeminen”. Ihan duunarina itseni kuitenkin näen kun perusjamppojen kanssa arjessani työskentelen.

Opiskelen 1. vuotta sosiaalityötä, isän puolelta kukaan ei ole kouluttautunut yo:ssa, korkeintaan AMK:ssa. Äidin puolelta serkku opiskelee yo:ssa englantia. Olen aina loistanut äidinkielessä ja tykännyt lukemisesta, ja kun kuulin alakoulun loppupuolella, että sellainen koulu kuin yliopisto on olemassa, tiesin haluavani sinne. Ala on vaihdellut niin historiasta erityispedagogiikkaan, mutta päädyin opiskelemaan sosiaalityötä, koska ala on monipuolinen. Sen verran tyypillinen duunaritaustainen olen, että hakeuduin professioalalle, vaikka generalistialakin olisi kiinnostanut. Perheeni on suhtautunut positiivisesti, tosin he välillä ihmettelevät, miksi opiskelen esim. tieteenfilosofiaa, kun siitä ei ole suoranaista hyötyä käytännön työelämässä. Samoin serkkuni englannin opintoja he ovat myös ihmetelleet, miksi opiskella sellaista, mikä ei suoraan työllistä johonkin ammattiin. Jotenkin heidän on vaikeaa nähdä, että asioilla voi olla muukin kuin välineellinen arvo.

en tiennytkään, vaan päädyin opistotason koulutukseen, siellä sitten tajusin, että korkeammalle täytyis tähdätä ja aloin tutkailemaan vaihtoehtoja, sitten hain yliopistoon ja musta tuli meidän suvun eka maisteri

tämä 30v sitten, silloin ei tainnut vielä olla amkkeja

Olen sukujeni ensimmäinen yliopiston käynyt ja suoraan sanottuna valitsisin toisin. En pysty tänäkään päivänä perustelemaan itselleni miksi valitsin yliopiston ja perustelut myös sen puolesta että yliopisto oli jotenkin parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi amis vähenevät koko ajan kun makselee opintolainaa työttömyystuista ja aloittaa seuraavaksi lähärin opinnot että pääsisi työelämään maksamaan pois opintolainan.

Jossain määrin valitsin varmasti väärän alan mutta en ole löytänyt parempaakaan. Vaihto oli mielessä jo ekan vuoden jouluna mutta koskaan en löytänyt vaihtoehtoa joka olisi ollut parempi tai vähemmän vastenmielinen. Lähäriksi opiskelukin on pakkoratkaisu koska mielummin teen vaikka sitä kuin olen työtön Kelan ja työkkärin pompoteltavana. Rahallisesti lopputulos on se ja sama.

Jos olisin yläasteelta valmistuva tekisin kaksoistutkinnon jollekin työllistävälle alalle ja katselisin sitten yliopistoa. Jos ei sitten kiinnostaisi olisi joku ammatti.

Kaikista paras olisi ollut kun olisin mennyt yläasteelta suoraan amikseen. Valitettavasti lähimpään amikseen oli 100 kilometriä kun taas lukioon oli 100 metriä.

Olen 12-vuotiaasta asti tiennyt, että haluan isona kielenkääntäjäksi. Kävin lukion ja opiskelin kielipainoitteisesti (englanti, ruotsi, saksa, ranska), kirjoitin neljä kieltä, äikän ja lyhyen matikan. Hain yliopistoon lukemaan saksan kieltä ja kääntämistä (vaihdoin pääaineen kuitenkin ruotsiin) ja nyt lähes 20 vuotta myöhemmin työskentelen unelma-ammatissani. Vanhempani ovat maamieskoulun ja kauppaopiston käyneitä, 50-luvulla syntyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen sukujeni ensimmäinen yliopiston käynyt ja suoraan sanottuna valitsisin toisin. En pysty tänäkään päivänä perustelemaan itselleni miksi valitsin yliopiston ja perustelut myös sen puolesta että yliopisto oli jotenkin parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi amis vähenevät koko ajan kun makselee opintolainaa työttömyystuista ja aloittaa seuraavaksi lähärin opinnot että pääsisi työelämään maksamaan pois opintolainan.

Jossain määrin valitsin varmasti väärän alan mutta en ole löytänyt parempaakaan. Vaihto oli mielessä jo ekan vuoden jouluna mutta koskaan en löytänyt vaihtoehtoa joka olisi ollut parempi tai vähemmän vastenmielinen. Lähäriksi opiskelukin on pakkoratkaisu koska mielummin teen vaikka sitä kuin olen työtön Kelan ja työkkärin pompoteltavana. Rahallisesti lopputulos on se ja sama.

Jos olisin yläasteelta valmistuva tekisin kaksoistutkinnon jollekin työllistävälle alalle ja katselisin sitten yliopistoa. Jos ei sitten kiinnostaisi olisi joku ammatti.

Kaikista paras olisi ollut kun olisin mennyt yläasteelta suoraan amikseen. Valitettavasti lähimpään amikseen oli 100 kilometriä kun taas lukioon oli 100 metriä.

Mitä tieteenalaa luit yliopistossa ja oliko tiedossa, että sille puolelle työllistyy huonosti?

Itse ajauduin yliopistoon poikaystäväni kautta. Omat vanhempani olivat tavallisia duunareita, ei tullut mieleenkään hakeutua edes korkeakouluun. Poikaystäväni vanhemmat olivat akateemisia, Tarja Halosen ystäviä. Niinpä poikaystäväni kautta hakeuduin ja pääsin lääkikseen.

Olen duunariperheestä, eikä ikinä käynyt mielessäkään ettenkö voisi mennä yliopistoon. Ei vanhemmatkaan sellaista väittäneet. Silti menin vasta kolmikymppisenä, ja löysin alan joka kiinnosti.

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan fonetiikka + kieliteknologi on varma työllisyyskombo.

Roskaa!

En oikein tiedä. En tule akateemisesta kodista. Muistan, kuinka joskus ensimmäisillä koululuokilla luulin, että kaikki menevät ammattikouluun, jonka lähellä asuimme. Minua kiinnostivat ulkona mittailemassa pyörivät kartanpiirtäjät ja rakennuspiirtäjät, joiden pienoismalleja näkyi ikkunoista. Ajattelin, että ne alat voisivat sopia minulle, tai sitten laborantti.

Jossakin vaiheessa sitten alkoi koulutusjärjestelmä selkiytyä, mutta en tosiaan muista miten. Meillä oli kyllä yläasteella ammatinvalinnanohjausta, jolla saattoi olla vaikutusta asiaan. Siihen aikaan ei vielä ollut ammattikorkeakouluja, joten ne eivät olleet vaihtoehto. Olin kiinnostunut luonnontieteistä ja tiesin että yliopistossa niitä voisi opiskella. Pärjäsin koulussa hyvin, joten suunnitelma vaikutti realistiselta.

Olen perushoitajan ja kansakoulun köyneen maanviljelijän lapsi. Äiti kävi koulua 8+2 vuotta (kansakoulu plus jatkoluokat ja 8 kk apuhoitajakoulutus ja 1 v lähihoitajakoulutus työn ohessa). Isä kävi koulua 6,5 vuotta (kansakoulu ja 6 kk jatkoluokkaa).

Olin koulussa hyvä ja kouluttautuminen oli vanhemmille tärkeää. He eivät osanneet yhtään auttaa ammatinvalinnassa ja 3. asteen koulutusvaihtoehdoissa. Heidän suunnitelmansa loppuivat lukioo

n,koska heille ylioppilaslakki oli jo jotain todella mahtavaa.

Jiten lukiossa juttelin kavereiden kanssa, ravasin opolla (siihen aikaan vielä.oli resursseja)ja päätin että opiskelen jotain mikä takaa sekä mahdollisimman laajan kentän minne työllistyä että hyvän palkan. Lapsuuteni ei ollut köyhä, mutta kaukana leskiluokkaisesta taloudellisesta turvallisuudesta. Hain opiskelemaan taloutta enkä ole katunut valintaani. Valmistuin viidessä vuodessa ja luin laajat sivuakneet kaikkea mahdollista vero-oikeudesta taidehistoriaan. Pääsin alaani vastaaviin kesätöihin ilman suhteita 2. kesänä ja heti valmistumisen jälkeen töihin. Sillä teillä ollaan.

Omien vahvuuksien ja mielenkiintojen mukaan yliopisto oli ainoa vaihtoehto. Vanhemmat duunareita ja heidän sisaruksensa myös, yhtä lukuunottamatta.

Up

Kai sitä saa haluta, suunnata mihin vaan, mutta kun et ikinä pääse pääsykokeista sisään jossain vaiheessa pitää kehittää muuta. 11 vuotta yritin ja sitten hyväksyin etten ikinä pääse sisään. Kun ei muista mitään mitä lukee vaikka samaa kirjaa lukisi pääsykokeeseen vuoden.

Kävin lukion jälkeen ensin opistotasoisen koulutuksen. Yksi opiskelukaveri siellä patisti, että mun pitäisi jatkaa vielä opintoja yliopistoon. Se jäin vaivaamaan... Olin sitten pari vuotta töissä, kun en tiennyt, mitä muuta haluaisin opiskella. Etsikkoajan se vaati, kunnes tajusin, mikä voisi olla kiinnostavaa ja missä voisin olla hyvä! Valmistauduin huolella pääsykokeisiin töiden ohessa ja pääsin kuin pääsinkin ekalla yrityksellä opiskelemaan tätä haluttua alaa. En ole katunut hetkeäkään - nautin työstäni vielä vuosien jälkeenkin ja koen olevani oikealla alalla.

Olin monta vuotta työttömänä amiksen jälkeen ja oli tylsää. En halunnut maata laakereillani, joten hain yliopistoon hetken mielijohteesta. Tällä hetkellä kirjoitan graduani ja kadun elämääni. En tule saamaan koskaan työpaikkaa täydellisen työkokemuksen puutteen ja alavalintojeni vuoksi. En haluaisi mitään muuta kuin työpaikan. Opintolainaa on monta kymmentä tuhatta euroa, sillä olen opiskellut koko ikäni, turhaan. Miksi valitsen aina taide-ja kulttuurialan vaikka tiedän surkeista työllistymismahdollisuuksista?? Olen 32-vuotias ja elämäni on lopullisesti pilalla. Opintolaina menee ulosottoon ja saan maksuhäiriömerkinnän, jonka jälkeen toivoa ei enää ole. Itkettää ja vituttaa oma tyhmyys.

Olen duunariperheestä ja vaikka menestyin koulussa ihan hyvin, kuvittelin, että yliopisto on vain joillekin huippuhyville. Sitten kauppiksessa jonkun päähänpistosta mentiin koko luokka Mensan testiin ja yllättäen sain tosi hyvät pisteet. Silloin aloin miettiä, että pitäisköhän opiskella vähän pidemmälle ja niin tein.

Missä vaiheessa lukion pitää oikeasti tietää omat jatko opinnot? Siis oikeasti .