Verhot pilalla rasvatahroista (tylsä aihe, mutta auttakaa)
Tosiaan erityistylsä aihe, mutta mikään marttojen kokeiltu niksi ei ole vielä auttanut ja harmittaa, jos taas menee pilalle verhot (yhdet jo menneet, yhdet nyt putsauskokeilussa ja yhdet ikkunalla roikkuvat jo kärsineet samalla tapaa).
Eli keittiön verhoihin tulee aina samaan kohtaan rasvatahroja. Meillä oli jo keittiöremonttikin välissä ja ilmanvaihtokanavat putsattiin/liesituuletin vaihdettiin. Ennen remonttia heitin yhdet halvat sivuverhot roskiin, kun luulin niiden saaneen osumaa lasten kanssa. Remontin jälkeen yhdet likaantuneet Vallilan verhot (tai aina vain tämä toinen puoli) ovat nyt olleet jo pitkään putsauksessa. Syyksi oransseihin rasvatahroihin luulin miehen makkaranpaistoa (käyttää aina rasvaa rasvaisen paistoon), mutta kun rempan, uuden liesituulettimen ja iv-kanavien putsauksenkin jälkeen uusissa Vallilan verhoissa on taas samanlaiset jäljet suunnilleen samassa kohtaa, on pakko miettiä ilmanvaihtoa syyksi (katossa ja uunin vastaisella seinällä myös ollut samaa rasvatahraa).
Eli millä ylipäänsä putsata puuvillasta nuo oranssit tahrat pois? Olen kokeillut jo pyykinpesu- sekä astianpesukoneaineen, ruokasoodan, kolme eri etikkaa, leivinjauhe-Fairy-yhdistelmän, pelkän Fairyn, Vanishin, taikasienen ja sappisaippuan nyt viimeisimpänä. Ja koneessa ovat verhot noiden käsittelyjen jälkeen käyneet myös. Samat tahrat ovat kuitenkin edelleen näkyvissä. Onko mitään toivoa saada noita pois (kloriitti ei ilmeisesti käy värjättyyn verhoon), vai pitääkö vain hankkia mustat tai ruskeat verhot koko keittiöön jos niitäkään?
Kiitos, jos joku jaksaa tällaiseen vastata auttaen.