Kulissinaapuri
Kommentit (13)
Eikun minä kerron omastani. Se esittää, että asuu naapurissa. Käy vain kerran viikossa postit eikä esim. ikkunoissa ole verhoja. Kerran haki postit yhdessä jonkin naisen kanssa. Ehkä asuu oikeasti sen kanssa jossain muualla?
En kerro niin, että kulissinaapuri voisi tunnistaa itsensä.
Tosiaan olen kertonut hänestä ennenkin. Kulissinaapurilla on aina kaikki viimeisen päälle tip top (siis kaikki ulkoinen.)
Koti on tip top (ja jostain syystä aina pimeällä valot auki ja verhot samoin, ikkuna on kulkureitille päin.)
Itse olen siisti ihminen myös ja osaan sisustaa tyylikkäästi, mutten ole jatkuvasti prikulleen tiptop.
Oven edusta on aina tiptop. Talvella lumet heti pois. Yhden ainoan kerran olen nähnyt ROSKAPUSSIN oven edessä.
Ihmettelin suuresti. Tiptop-ihminenhän vie roskat joka ikinen päivä, oli pussi täynnä tai ei.
Jatkuu
Auto on sellainen tiptop-ihmisen pieni ja (anteeksi vaan) ruma kippo. Voisin vaikka vannoa, että on bensa-auto, koska tiptop-ihminen ei todellakaan maksaisi dieselveroa.
En tiedä käykö naapuri muualla kuin Lidlissä, mutta siellä olen hänet bongannut.
Mutta se oli se kulissiosuus. Nyt päästään itse sisältöön.
Olipa tylsä juttu. Tuolla toisella oli paljon jännempi kulissinaapuri.
Olen kuullut jo muutaman kerran kamalaa aikuisten huutoa hänen asunnostaan.
Olen kuullut kuinka kälättää hiprakkakavereidensa kanssa ja käyttäytyy ylimielisesti vuokra-asujia kohtaan. Kuulin siis ikkunasta tämän dialogin aikoinaan.
Jatkuu
Ja ylipäätään olen valitettavasti joutunut todistamaan hänen ja kavereidensa yhdessäoloa ja ei ihan heti uskoisi, että sellainen 🚮sakki on tiptopin joukoissa. Todella epäsivistynyttä möykkäämistä, epäystävällistä kohtelua joitakin kohtaan ja kamalaa räkätystä porukalla.
Minua kohtaan on periaatteessa ollut yleisesti ihan mukava, mutta minua jotenki ahdistaa ihmiset, jotka ovat valikoivasti mukavia. En ehkä uskoisi, jos joku kertoisi minulle näistä asioista enkä olisi todistanut niitä itse.
Tämän takia minua jotenkin inhottaa se tiptop-ulkokultainen imago, koska käytös on todella 🚮sakkimaista enkä jotenkin jaksa uskoa, että on edes tietoinen, että naapurit kuulevat ohi mennessään sen riitelyhuudon sisällä.
Uskonkin vakaasti, että on laittanut huutaen kotona, koska on kuvitellut olevansa silmiltä ja korvilta suojassa ja voi olla oma itsensä. Sitten kun lähtee kotoa niin kaikki on niin viimeisen päälle tiptop, sellainen tietynlainen rooli.
Tiedättekö sellaisen ehdottoman ihmistyypin? Ruokaa ei tilata kotiin, koska "öö miksi tilaisin, kun voin kokata itsekin?"
Käydään ainoastaan halvimmissa kaupoissa, koska eurokin liikaa on todellakin liikaa.
Auto saa olla miten pieni ja ruma tahansa, kunhan on mahdollisimman halpa kaikin puolin.
Sellainen oppikirjamainen malliesimerkki kaikessa.
Sellainen on kulissinaapuri.
Mutta vaikka ulkoinen puoli on oppikirjamainen, niin se ei sitten ulotu käytökseen ja muiden ihmisten kohteluun.
No kerropa. Yhden näyttämömiehen tunnen. Ollut lomautettuna.