Miksi tunnen syyllisyyttä ja häpeää omasta onnellisuudestani? Mikä tähän auttaisi?
Minulle saattaa tulla mistä hyvänsä ilon ja onnellisuuden tunteesta vähän syyllinen olo. Tyyliin varaan kirjastosta jotain kirjoja ja tunnen siitä suurta iloa. Minusta on nimittäin äärettömän hienoa, että nykyään voi varata ilmaiseksi ties mitä varastokappaleita ja valinnanvaraa on varmaan miljoonista kirjoista. Keksin jonkun hyvän kirjan, varaan sen, tunnen suurta riemua -ja sitten syyllisyyttä, koska eihän se nyt sovi olla niin onnellinen ja kaikki maailman ihmiset ei osaa edes lukea.
Tai tilaan netistä vaatteita. Hyvälaatusia, eettisiä vaatteita tarpeeseen ja tulen käyttämään niitä vuosia. Olen iloinen, kun olen löytänyt jotain niin hienoa päällepantavaa. Ja samaan aikaan tunnen häpeää ja syyllisyyttä koska käytän "niin paljon rahaa" vaatteisiin, ikään kuin minulla ei olisi oikeus käyttää omia rahojani mihin lystään.
Olen tehnyt nykyisen onnellisuuteni eteen kovasti töitä, koska olen aikanaan sairastanut vakavaa masennusta. Silti minusta tuntuu, että en ansaitse olla onnellinen, koska kaikki maailman ihmiset eivät voi olla. Ikään kuin niden kärsimys jotenkin lievittyisi siitä, että minulla olisi paha mieli.
Onko muilla tällaista?
Kommentit (7)
Lopeta kaikki mistä saat iloa. Ei tarvitse enää hävetä.
Hei mode, justhan sä sanoit toisessa ketjussa että sul menee kaik asiat perseeleen. päätä jo kumpi?
saat tulospalkkiota ketjujen keksimisestä?
Jos jollakulla olisi jotain järjellistä kommentoitavaa, kiitos...
-ap-
Minulla ei ole koskaan ollut tuollaista.
Tunnen syyllisyyttä vain, jos olen tehnyt väärin.
Häpeää tunnen valitettavasti kyllä muulloinkin kuin silloin, kun siihen on syytä eli tehtyäni jotain hölmöä ja ajattelematonta. Olen häpeäherkkä. Siitä, jos olen iloinen ja onnellinen, en kyllä tunne häpeääkään. Olen vain iloinen ja kiitollinen.
Ei siihen tarvitse lupaa tai oikeutta, että on iloinen jostain, pienestä tai isommasta asiasta. Jos haluaa ajatella sitä yleishyödyllisyyden näkökulmasta, niin iloisena ja onnellisena on yleensä hyväntuulisempi ja voi tuottaa hyvää mieltä muillekin pelkällä hymyilevällä ja ystävällisellä läsnäolollaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tuo ns. Valkoisen miehen syyllisyyttä. Tuttua minullekin, tosin lähinnä työn kautta. Tunnen välillä syyllisyyttä siitä, että menestyn hyvin, vaikka hyvä opiskeluaikainen ystäväni saa vain määräaikaisia töitä.
Kaikesta pitää tehdä ongelma! Miksi? Ikinä ei ole hyvä. Voi luoja, että mä vihaan tuota ihmistyyppiä.Erittäin raskaita ihmisiä.
”Tunnen huonoa omaatuntoa, kun lainasin kirjastosta kirjan” voi vi##u.
Huomaan, että tuli listattua aika aineellisia esimerkkejä onnellisuudesta. Mutta sama pätee siihenkin, että minulla on harvinaisen ihana ja onnellinen parisuhde, tai että minulla on hyvät vanhemmat ja sisarukset ja heihin lämpimät välit. Tuntuu että yksi ihminen ei kerta kaikkiaan ansaitse tällaista määrää onnellisuutta, varsinkin kun olen "tämmöinen vaan" enkä mikään hyvä ihminen.
-ap-