Laitatteko maskin kerrostalossa rappukäytävässä kulkiessa tai pyykkitupaan mennessä?
Kommentit (46)
En. Sama ilma täällä kämpässä on kuin rapussakin.
Vierailija kirjoitti:
Vuokranantajavaatii kirjoitti:
Laitan, koska vuokranantaja niin vaatii! On siis tullut sekä sähköpostilla ja kirjalliset ohjeet ilmoitustaululle, että käytävässä ja pesutuvassa pitää käyttää maskia (ja kädet pitää desinfioida ennen ja jälkeen pesukoneen käytön, eikä pesutuvassa saa olla kuin yksi kerrallaan). Asun opiskelijatalossa Jyväskylässä. Olen siis käyttänyt maskia joka päivä aina ulos mennessäni ja sisään tullessani. Nyt olen tehnyt niin jo kohta kolme kuukautta. Ja käytän lähinnä vain FFP2-maskeja. Ulko-oveen kosken vain muovikäsineellä. Kalliiksi tulee! En poistu kuin yhden asunnoltani päivässä, koska muuten tulisi vielä kalliimmaksi. Samalla reissulla käyn siis lenkillä ja kaupassa. Silti päivässä menee ainakin kaksi maskia. Ja varsinkin aluksi tuntui hankalalta edes ajatus siitä, ettei ulos voi mennä ilman maskia. Esimerkiksi viime syksynä käytin maskia vain poikkeustapauksissa, kuten lääkärissä ja apteekissa. Nyt maski on jokapäiväinen ahdistava seuralaiseni.
Ihan heti en usko, että
- vuokranantaja vaatii ffp2
- opiskelijan rahavarat sallisi eikä logiikka estäisi
Vien omalle opiskelija nuorelleni fpp2 suojia, käyttää niitä. Rappukäytävät yms. Opiskelija asunnossa asuu Helsingissä.
Pakko pitää rapussa maskia koska meillä on taloyhtiössä rappuremppa menossa ja työmiehiä aamusta lähtien joka puolella.
Vierailija kirjoitti:
Pakko pitää rapussa maskia koska meillä on taloyhtiössä rappuremppa menossa ja työmiehiä aamusta lähtien joka puolella.
Oletko tietoinen, että kun avaat oven, sitä rappukäytävän ilmaa menee asuntoosi? Eli onko sulla myös omassa eteisessäsi aina maski? ja muissakin huoneissa, koska kyllähän se ilma kulkeutuu kaikkialle.
Vierailija kirjoitti:
Pakko pitää rapussa maskia koska meillä on taloyhtiössä rappuremppa menossa ja työmiehiä aamusta lähtien joka puolella.
Käytätkö siis ffp-maskia aina kun liikut rappukäytävässä? Jos käytät, niin olisi kiva tietää millaiset kulut sinulle koituu noista maskeista. Luulisi että sillä summalla, mikä sinulla on kuukausien aikana kulunut rappukäytävässä kulkemiseen, olisi jo ostanut mökin.
Ja sitten taas, jos käytät jotain kangasmaskia rapussa, niin sehän ei suojaa sinua ollenkaan remonttireiskojen koronaviruksilta.
Tottakai, aina. Fpp2 vähintään. 3 henkilöä. Helsinki.