Ihmisten tarve neuvoa

Nämä ovat niitä ihmistyyppejä jotka tietävät kaiken ja ovat aina oikeassa. Eipä niihin auta mikään, pitää vaan antaa olla....

Tuttavapiiriini ei kuulu liiemmin tuollaisia ihmisiä. Varmaan se on yleensä hyväntahtoista, vaikka siihen kuuluukin oletus, että itse "tietää kaiken paremmin".

Jos kohtaan sitkeää neuvomista, sanon kohteliaasti "mielenkiintoinen ajatus, täytyy miettiä tuota..." tms., vaikka tiedän, etten tule sen mukaan toimimaan. 

Neuvojia on kahdenlaisia:

Hyväntahtoiset, että oikeasti kokevat oman tavan olevan parempi tai toivoisivat itse saaneensa neuvon jo aiemmin elämässä. He usein antavat neuvon, mutta jos et ota siitä vaaria, voivat ystävällisesti kehottaa harkitsemaan uudelleen, mutta eivät jää jankkaamaan.

Besserwisserit. Ihmiset jotka kokevat, että asiat voi tehdä heidän tavalla tai väärin. He usein jäävät jankkaamaan ja komentamaan tekemään heidän tavalla. Usein myös sanovat ikävästi "etkö osaa" "etkö tajua" "kai sen järkikin sanoo" "miten kukaan voi tehdä noin". Kun taas ystävällisyyttään neuvovat sanovat "oletko ajatellut, että voisit kokeilla näinkin".

Sitten on ikävää, jos usein kohtaa jälkimmäisiä, mutta ärähtää itse ilkeästi ensimmäisille, koska kaikki aina neuvoo.

Isäni ja äitini ovat neuvojia ja määräilijöitä ja siksi minä en oppinut itsenäistä päätöksentekoa. Minulla menee 10 minuuttia valita edes karkkipussi, kun kukaan ei ole kertomassa mikä valita. Selvää on, että syrjäydyin työelämästä ja sosiaalisesta elämästä.

M43

Minä olen tuollainen hyväntahtoinen neuvoja. Oikeasti haluan auttaa ihmisiä ja kun näen, että homma menee pieleen niin on todella vaikea olla hiljaa. Valitettavasti monet ihmiset tekevät mieluummin asioita, joista joutuvat sitten myöhemmin kärsimään kuin ottavat neuvosta vaarin.

Ulkopuolelta asiat näkee usein selkeämmin.

Kun minulla on ongelma kysyn aivan samalla tavalla neuvoa mahdollisimman monelta, pohdin sitten ne neuvot ja annan niiden vaikuttaa omaan päätöksentekooni. Minua ei haittaa sen huomaamonen, että olen itse väärässä. Tämä ominaisuus on pelastanut minut monilta harmeilta.

Luin, että ihmisten tarve neuloa.

Minä pohdin, missä menee raja sitten tuon hyväntahtoisen neuvomisen kanssa jota pidetään hyväksyttävänä? Ja vaikka ulkopuolelta asiaa katsoisikin, eihän se välttämättä kerro mikä kyseisessä tapauksessa oikeasti toimii.

Jos ap kokee oman tapansa toimivana, ja toinen kokee tarpeekseen tuputtaa omaa tapaansa parempana ja ap pystyisi asiaa perustelemaan Jos toinen vain kuuntelisi, en näe tuota hyväntahtoisena vaan ehkä ennemmin besserweisseröintinä.

Itselläni vanhemmat ovat näitä varmasti "hyväntahtoisia" neuvojia, mutta koska he eivät pysty ymmärtämään kokonaiskuvaa elämästäni ovat heidän neuvonsa usein vain tyhmiä. He eivät myöskään kuuntele ajatuksiani tai pysty asettumaan minun asemaani, vaan perustelevat "järkisyihin" vedoten miksi asia x pitäisi tehdä tavalla y, eikä kuten minä olen tehnyt. Jos avaan suuni ja perustelen miksi teen asian tavallani, he ikäänkuin sulkevat korvansa tai sitten löytävät uusia (heidän mielestään) pieleen menneitä asioita joissa pitäisi myös vaihtaa tapaa toimia.

Toki itsekin neuvon lapsiani olevinaan hyväntahtoisesti ja järkisyihin vedoten, mutta ne ovat ennemminkin neuvoja "varmaan kannattaisi pitää kolikot lompakossa eikä taskunpohjalla, jos aiot kannella takkiasi koulumatkoilla kädessäsi sillä silloin rahat voivat tippua". Mutta tuntuisi tyhmältä alkaa samalla tavalla neuvomaan aikuista ihmistä vaikka hänen tapansa tuntuisikin itsestäni hölmöltä....

Minä olen vähän molempia, ystävällisyyttä i neuvon ja hyväksyn, jos toinen haluaa tehdä omalla tavalla. Mutta lähes aina on pakko neuvoa, vaikka ei ole kysytty. Ymmärrän, että voi olla ärsyttävää ja yritän pitää mölyt mahassa, enkä myöskään loukkaannu, jos joku sitten sanoi, ettei tarvitsisi neuvoja.

Se on varmaan luonne- ja kasvatuskysymys että neuvojen tuputtajaksi tulee. Mutta ei sille oikein mitään voi ja sitten siihen myös muut esim. töissä alkavat luottaa, että aina neuvoo, auttaa ja kokouksissa on se joka sanoo mielipiteet ääneen.

Neuvominen on sallittua vain kysyttäessä.

Varsinkin lasten ollessa kyseessä näitä neuvojia riittää. Joo kiitos, olen lukenut hyvistä kengistä, olen tietoinen ravitsemussuosituksista, tiedän digitalisation vaaroista ym. Mutta olen myös kohtuuden kannattaja, joka uskoo neuvolan ohjeisiin enemmän kuin hihhuleihin.

Voi, voi, minua on kovasti kaduttanut, kun en äitini hyviä neuvoja kuunnellut nuorena. En pitänyt talvipakkasella villahousuja ja sitten sairastuin munuaisallastulehdukseen.

Mieheltäni olen myös saanut joitakin hyviä neuvoja ja monet arkiaskareet sujuvatkin paljon tehokkaammin. Ja ihan kysymättä, mutta en ole ollenkaan katkera vaan iloinen. Toinen vaan voi olla jotenkin hoksaavampi. Oppia ikä kaikki. Jos on omaan toimintatapaansa tyytyväinen, niin se on tietenkin eri juttu.

Täytyy kyllä sanoa, että sitä en siedä, kun joku vieras tulee neuvomaan esim. pihamme suhteen. Siis kun neuvoa ei kysytä.

Esimerkiksi, että kyllä tuo puu pitää kaataa, tai kas kun et tuota kukkaa hävitä, eikös se nyt ole vähän vanhanaikainen ym.

Vierailija kirjoitti:

Isäni ja äitini ovat neuvojia ja määräilijöitä ja siksi minä en oppinut itsenäistä päätöksentekoa. - -

Minulla on dominoiva ja määräilevä äiti (rakas siltikin, haluaa vain hyvää), ja kävi sitten niin, että kun piti alkaa ottamaan omaa vastuuta omasta elämisestä, jäin yhtäkkiä ilman tukea ja minun oletettiin osaavan kaikki jutut, kuten vastuu opiskelusta, töiden haku, verokortin haku, lääkäriin ajanvarauksien teko. Kyllähän nuo asiat oppi kun oli pakko. Tuo aika opetti paljon ja olen todella itsenäinen. Äiti kun koittaa nykyään antaa ei-niin-hyviä neuvoja elämäni suhteen, en enää ota tietoa vastaan. Monesti olen nyt nuorena aikuisena joutunut sanomaan, että anna mun tehdä omat virheeni.

Miten te olette ikinä oppineet yhtään mitään koulussa jos teitä ei saa neuvoa ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette ikinä oppineet yhtään mitään koulussa jos teitä ei saa neuvoa ollenkaan?

Ehkä on kuitenkin eriasia olla opiskelemassa uusia asioita, jolloin opettajan työhön kuuluu neuvoa ja oppilaan tehtävään opiskella.

On paljon eroa kyllä mielestäni esimerkiksi jos itse tykkää pestä pyykit ilman huuhteluainetta, mutta tuttava neuvoo joka kerta pesutuvassa että huuhteluainetta pitäisi kyllä käyttää koska muuten pyykit rypistyy eivätkä tuoksu hyvälle. Ja tässähän tuttava vain "ystävällisesti neuvoo" joka kerta kun tapaatte pesutuvassa.

Neuvominen olisi monesti kyllä tarpeen kun näkee jonkun tekevän asioita päin honkia.

Jos remonttimiehen jättää omin nokkinensa touhuamaan, huomaat, että kaapit ovat väärällä korkeudella, naulakot väärässä paikassa, kaakelit väärinpäin, ovi avautuu väärään suuntaan, sähköjohdot vedetty väärää kautta ym ym.

Kahvilatyöntekijät ovat uppoutuneet kännyköihinsä vaikka pöydät ovat siivoamatta, roskikset täynnä, ensivalmistelut tekemättä. Silloin pieni neuvo olisi kyllä tarpeen.

Kyllä itsekin olen ulkopuolisen neuvoista monesti hyötynyt ja ollut kiitollinen.