Mistä johtuu, että ne kaikista pidetyimmät, "ihanimmat" ja kaikkien kanssa toimeentulevat eivät jostain syystä tä ikinä pidä minusta
He haluavat tutustua ja jutella lähes kaikille muille paitsi minulle. En siis jää täysin yksin, vaan sellaiset vähän hiljaisemmat ns. ei niin tykätyt kyllä juttelet myös minulle, mikä on oikein mukavaa, koska usein he ovat olleet mukavia tyyppejä. Ja saan siis ihan kohtuu helposti kavereita uusissa piireissä, mutta juuri otsikon kaltaiset henkilöt eivät ikinä sano minulle juuri sanaakaan tai ainakin heistä huokuu se, että eivät halua olla tekemisissä kanssani, vaikka juttelisivatkin noille muille, jotka juttelevat minulle. Näin on ollut koulussa, harrastuksissa, yliopistossa ja töissä.
Kommentit (66)
Nämä "ihanimmat" tyypit kun harvoin ovat aidosti ihania pohjimmiltaan. He ainoastaan osaavat esittää roolejaan aina sopivasti oikeiden ihmisten parissa päästäkseen haluamaansa tulokseen. Sinä saatat kuulua niihin ihmisiin, jotka pelottavat näitä tekopirteitä feikkejä, koska näet ehkä paremmin heidän sisimpään. On ihmisiä joita he eivät onnistu huijaamaan. Monet asperger piirteiset esimerkiksi hirvittävät näitä, koska näkevät paremmin, eikä ihmisen ulkoinen teeskennelty käytös heihin tee vaikutusta.
Onpa kurja tilanne. Toivon sulle hyvää!
Ja kysymykseen vastaisin, voiko olla niin että ne kivat luulee että jotenkin "pokkuroit" heitä. Siis sellainen väärinkäsitys että haluaisit tutustua väkinäisesti tai yli-innokkaasti heihin, jolloin saattavat säikähtää ja siirtyä teennäisistä ihmisistä kauemmaksi?
Sellainenkin tuli mieleen, että ehkä ne kivat juttelee vähemmän suosittujen kanssa ihan kohteliaisuuttaan, mutta *sinä* oletkin itse niin *hyvä* tyyppi ettei heidän tarvitse ikään kuin tsempata sua?
Hurmaavia sosiopaatteja, jotka kokevat sinut jostain syystä uhkana.
Oikeasti "ihanat" ihmiset ovat kaikille yhtä kilttejä.
Vierailija kirjoitti:

Juttelen siis omasta mielestäni kaikille ihan samanlailla. En ole todellakaan mikää yli-innokas höseltäjä.
Vierailija kirjoitti:
Hurmaavia sosiopaatteja, jotka kokevat sinut jostain syystä uhkana.
Oikeasti "ihanat" ihmiset ovat kaikille yhtä kilttejä.
Mikä minusta voisi tehdä jotenkin uhkaavan?
Meillä on töissä yksi tyyppi, joka tuijottaa aina lasittunneesti eteensä. Super ujo ja arka. Ei tuu mieleen mennä heittämään mitään small talkkia.
Supersosiaaliset, superenergiset, ylivirittyneet lörpöttelijä-pomottelijat eivät yleensä pidä minustakaan. Olen ihan normaali ihminen ja muut kyllä pitävät ja tulevat toimeen kanssani, nuo yli-ekstrovertit "yli-ihmiset" jostain syystä karttavat minua.
Yleensä ne päällepäin ihanat ovat vaan tosi kovia hymyilemään. Eivät välttämättä ole niin mukavia miltä näyttävät, koska hymyillen sivaltavat kaikenlaisia ikäviä piikkejäkin. Sinuna vapauttaisin itseni sosiaalisista odotuksistani näitä ihmisiä kohtaan. Kyllä teillä olisi jo synkannut jos olisi synkatakseen.

Ei minua siis erityisesti mitenkään ole asia koskaan haitannut, koska tulen muiden kanssa toimeen. Ihmetyttää vain, kun aina käy samalla tavalla samantyyppisten ihmisten kanssa.
Et ole menettänyt mitään. Ns. "suositut" ovat yleensä tyhjiä kuoria vailla sisältöä. Teennäisiä pintaliitäjiä. Aitous on heistä kaukana.
Ja monet niistä ”kaikille” kivoista hymyilijöistä oikeasti aika paljon laskelmoi, kuka olisi sopivan hyvännäköinen, kiinnostava, rikas tms. jonka kanssa ystävystyä. Ja muu juttelu on ihan satunnaista teatteria.
Saattaa vaikuttaa sekin, jos ap:llä on livenäkin tuo asenne, että eivät tule juttelemaan hänelle. Pitää olla aktiivinen itsekin.
Ei vaan löydy yhteistä aaltopituutta.
Aito on aina uhka teennäiselle ihmiselle. Se oma tyhjyys kolajaa kovaa sinun seurassa.Vaikutat aidolta. Luulisin syyksi tuota.
Jotkut aika ilkeät ja laskelmoivat tyypit osaavat heittää todella säteilevän ja hurmaavan hymyn. Noh, eivät kai he sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Ja monet niistä ”kaikille” kivoista hymyilijöistä oikeasti aika paljon laskelmoi, kuka olisi sopivan hyvännäköinen, kiinnostava, rikas tms. jonka kanssa ystävystyä. Ja muu juttelu on ihan satunnaista teatteria.
Minä ihmettelin yliopiston pöydässä kerran mikäs tunku tähän minun pöytään on näin kaikilla( en voinut sietää sitä!) niin avastaus oli:
-No kaikkihan ne heti tajuavat missä pöydässä kannattaa olla.
Nousin pois.
He eivät pidä sinua arvoisenaan ja ehkä ovat huomanneet kateuden ja pelon sinusta. Ne muut ihmiset, jotka sinulle juttelevat eivät ehkä tuomitse sinua, mutta nuo tekopirteät muka mukavat tuomitsevat. Et ole heidän tasolla.
Up