Äitiriippuvuus
Poika on nyt 1v2kk ja on ollut aina kovasti äidin perään. Nyt kuluneen 2kk aikana tilanne on koko ajan mennyt vaikeammaksi ja on nyt siinä pistessä, ettei isäkän kelpaa... Jos en ole paikalla, poika huolii toisenkin hoitajan, mutta jos olen läsnä, alkaa huuto, jos joku muu ottaa syliin tai menen toiseen huoneeseen. Pojan kanssa ollessani kahden, hän saattaa leikkiä pitkiäkin aikoja itsekseen ja käy välillä tarkistamassa, että olen paikalla.
Yötkin on muuttunut. Poika herää yöllä itkemään ja rauhottuu vasta kun otan viereen. Isän yritykset rauhoitella yöllä saa aikaan kauhean paniikin. Poika on nukkunut omassa huoneessa 4kk ikäisestä.
Täytyy tunnustaa, että olen paljon pojan kanssa ja hän jää harvoin muiden kuin minun hoidettavaksi. Mutta näin on ollut aina ja tilanne pojan käytöksessä muuttui vasta pari kk sitten.
Onko muilla ollut samanlaista? Neuvoja öihin ja äitiin ripustautumiseen kaivataan... Alkaa äiti olla väsy ylitsepursuavaan rakkauteen ja lattialla pojan kanssa nukkumiseen.
Kommentit (3)
Viime yönäkin maattiin pojan kanssa lattialla yli tunti, minä hiljaa yrittäen pitää poikaa aloillaan ja poika hokee onnellisena äiti, äiti... Onhan se herttaista, mutta arhg, niin väsyttävää.
Päivä-ripustautumiset vielä jaksaisi, kunhan saisi yöt nukkua. Pitäisikö aloittaa jonkinmoinen unikoulu? Ei vaan viitsisi huudattaa ja pitää koko taloa hereillä. Poika on ollut niin " helppo" tähän asti, että olo on neuvoton. Tutit ja tissit jätettiin helpolla pois ja yöheräilytkin parin yön kantamisella. Mutta oma tahto lisääntyy ja saavutetuista eduista (äidin viekussa on kiva nukkua) ei haluta luopua... Apua!!!
Tuosta käytetään yleensä nimeä eroahdistus. Meillä ensimmäinen piikki tuli varhain, jo 8 kk iässä ja uudestaan noin 1 v 2 kk iässä. En olisi saanut huoneesta poistua edes kotona, saati sitten vieraassa paikassa. Isä ja isoäiti kelpuutettiin, mutta kaikkia muita (veljen perhettä, isoisää jne.) pelättiin.
Yleensä tuon eroahdistuksen sanotaan olevan noin vuoden aikoihin. Tätä on jotenkin psykologisoitu, että lapsi tajuaa olevansa äidistä erillinen yksilö ja tämän takia " takertuu" äitiin (no, itse en ole psykologi, joten saattoi olla aika mutkat suoriksi -versio). Kuulemma lasta ei voi väkisin karaista, ja noita irrottautumisen ja lähentymisen kausia tulee lapsen elämässä ilmeisesti useampi. Sinänsä ilmiö on normaali ja kertoo lapsen kiintymyssuhteesta äitiin. Totta kai on yksilöllisiäkin eroja. Itse alistuin tilanteeseen: lapsi tuli vessaan mukaan jne. Kaveri piti lasta aika paljon kantoliinassa hoitaessaan esim. kotitöitä.
Tällä hetkellä meillä on reipas 1 v 5 kk poika. Vieraiden ihmisten kohdalla seuraa vähän aikaa äidin helmoista ja sitten saattaa ruveta esittelemään lelujaan ja jopa kiivetä syliin. Olen myös hyvillä mielin viemässä lasta tarhaan, mikä olisi aikaisemmin tuntunut täysin mahdottomalta jutulta.
Kuin omaa tekstiä olisin lukenut: poika nyt 1v2kk ja nukkunut omassa huoneessa 4 kk-ikäisestä lähtien. Kesän aikana yöunet muuttuneet levottomiksi ja viime yönäkin valvoimme yhdessä 2 tuntia - mikään hyssyttely ei auttanut. Isän syli ei kelpaa, eli vaikka äidin kädet yöllä olisivat kuinka väsyneet kantamisesta, ei voi vaihtaa.
Meillä tuskaa lisää se, että poika aloitti eilen perhepäivähoitajalle. Tai eilen olimme yhdessä käymässä siellä ensin aamupäivällä sisällä ja iltapäivällä ulkona. Tänään vein pojan sinne yksin heti aamusta ja kävin hakemassa päiväunille kotiin. Oli ollut kuulemma ensimmäiset puoli tuntia rauhallinen, mutta sen jälkeen huomannut minun kadonneen ja huutanut tunnin putkeen.... Rauhoittui sitten heti syliini, kun menin hakemaan. Voih, mitenköhän tässä käy.
Neuvoja ei oikein löydy, sympatiaa kyllä....