TAAS KARMEA PETTYMYS: Israelissa YHÄ KORONAA, vaikka lähes kaikki on rokotettu.
Siellä todetaan melkein saman verran uusia tartuntoja kuin Suomessa. No rokote ei ole 100-prosenttinen.
Kommentit (106)
Tartuntojen väheneminen on normaalia kausivaihtelua. Meiltäkin korona häviää kesällä ja syksyllä se tuodaan taas ulkomailta tänne takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Juurihan viime viikolla kerrottiin, että Suomessa 781 rokotettua oli saanut siihen mennessä oireellisen koronataudin, heistä 45 oli joutunut sairaalaan ja viisi tehohoitoon. Suurin osa oli ensimmäisen piikin saaneita, mutta myös kaksi annosta piikitettyjä oli sairastunut.
Tuo on muuten isompi prosentti kuin joutuu rokottamattomista sairastuneista sairaalahoitoon. Jos otetaan 781 rokottamatonta sairastunutta, välttämättä yksikään ei joudu hakemaan hoitoa.
Otehan nyt huomioon se rokotettujen ikäjakauma myös niin huomaat kuinka naurettava tuo väitteesi on.
Vierailija kirjoitti:
satu kirjan tonnalla kirjoitti:
saavat taas syyn karkoittaa palestiinalaisia joille ei rokotetta ole annettu.
Israelissa asuville palestiinalaisille on rokotteet annettu. Palestiinalaishallinnon alueilla asuville ei ole, eikä alueiden terveydenhoito ole Israelin vastuulla.
Miehityshallinnon vastuulla on huolehtia kontrolloimansa alueen kaikkikinaisesta terveydenhuollosta, koronarokotukset mukaan luetteuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku väittänyt, että suoja on 100 prosenttinen?
Koronaa ei varmastikaan saada hävitettyä koskaan/lähivuosina, mutta se on jo arvo sinänsä, että sairaus on mitä todennäköisimmin lievä. Ja se on rokotteen tavoite - toivottavasti se tehoaa myös mutaatiohin.
Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten. Mihin se häviäisi jos kerran tänne kuuluu?
- - - - -
"Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten."
HöpöHöpö. Noin kehnoon provoon en viitsi edes täsmällisiä päivämääriä etsiä.
Erityyppisiä koronaviruksia on ollut kautta aikojen ja moni tavallinen pikkuflunssa johtuu näistä.
Mutta juuri tätä nykyvirusta ei kovin kauaa ole ollut, ja todennäköisesti tämäkin muuttu vuuosien saatossa samaan kategoriaan kuin nuo aikaisemmat koronavirukset.
T.hoitsu
- - - -
Sinä viitsit ; - "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku väittänyt, että suoja on 100 prosenttinen?
Koronaa ei varmastikaan saada hävitettyä koskaan/lähivuosina, mutta se on jo arvo sinänsä, että sairaus on mitä todennäköisimmin lievä. Ja se on rokotteen tavoite - toivottavasti se tehoaa myös mutaatiohin.
Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten. Mihin se häviäisi jos kerran tänne kuuluu?
- - - - -
"Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten."
HöpöHöpö. Noin kehnoon provoon en viitsi edes täsmällisiä päivämääriä etsiä.
No tää ei kyllä ole provo: koronaviruksia on satoja erilaisia ja ne on löydetty kymmeniä vuosia sitten. Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Juurihan viime viikolla kerrottiin, että Suomessa 781 rokotettua oli saanut siihen mennessä oireellisen koronataudin, heistä 45 oli joutunut sairaalaan ja viisi tehohoitoon. Suurin osa oli ensimmäisen piikin saaneita, mutta myös kaksi annosta piikitettyjä oli sairastunut.
Tuo on muuten isompi prosentti kuin joutuu rokottamattomista sairastuneista sairaalahoitoon. Jos otetaan 781 rokottamatonta sairastunutta, välttämättä yksikään ei joudu hakemaan hoitoa.
781 yli miljoonasta rokotetusta on alle 0,5%. Rokotteelle ei luvattu 100% varmuutta, mutta yli 99,5% on paljon odotettua parempi. Perustervettä työikäistä väestöä ei ole hoitohenkilökuntaa lukuunottamatta rokotettu lainkaan.
Ei tuohon voi kaikkia rokotettuja laskea mukaan. Suomessa rokotetaan kaikilla alueilla, myös niillä, joissa on käytännössä mahdotonta edes saada koronatartuntaa. Noiden alueiden ottaminen mukaan vääristää tulokset.
- - - - - - -
"...myös niillä, joissa on käytännössä mahdotonta edes saada koronatartuntaa."
Aivankos totta, onkos Suomessa sellaisia alueita, jossa kukaan ulkopuolinen ei vieraile ikinä?
Vierailija kirjoitti:
No kun tämä "rokote" ei ole rokote vaan henkilökohtainen suoja vakavalta koronan muodolta.
-Tietosi kaipaavat päivitystä €uroaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku väittänyt, että suoja on 100 prosenttinen?
Koronaa ei varmastikaan saada hävitettyä koskaan/lähivuosina, mutta se on jo arvo sinänsä, että sairaus on mitä todennäköisimmin lievä. Ja se on rokotteen tavoite - toivottavasti se tehoaa myös mutaatiohin.
Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten. Mihin se häviäisi jos kerran tänne kuuluu?
- - - - -
"Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten."
HöpöHöpö. Noin kehnoon provoon en viitsi edes täsmällisiä päivämääriä etsiä.
No tää ei kyllä ole provo: koronaviruksia on satoja erilaisia ja ne on löydetty kymmeniä vuosia sitten. Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa.
- - - - - -
"Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa."
Ei ole. Tämä on täydellisen uusi mutaatio, jota vastaa kenelläkään käytännössä ei ole vastuskykyä. Se eristettiin ensi kertaa joulukuussa 2019 ja muistaakseni Kinan Wuhanissa.
Muita koronaviruksia toki tiedetään/oletetaan esiintyneen vaikka Wikipediatiedon mukaan yli 50 mijoonaa vuotta. Mutta ei tätä nimenomaista.
Vierailija kirjoitti:
No kun tämä "rokote" ei ole rokote vaan henkilökohtainen suoja vakavalta koronan muodolta.
Rokotteen tehtävä on opettaa elimistö tunnistamaan taudinaiheuttajat tartuttamatta itse tautia. Rokotuksen tuloksena tauti joko vältetään tai se sairastetaan lievempänä. Millä tavalla tämä rokote siis oleellisesti eroaa muista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointtihan lienee se, että rokotteen jälkeen korona sairastetaan muutamalla yskäisyllä
Kuten tähänkin mennessä, jos on vain pitänyt huolta immuniteetistään.
Miten just sulla on immuniteetti sairauteen, johon reilu vuosi sitten kellään ei ollut?
Varmaan hän tarkoitti yleistä vastustuskykyään. Siinähän on ihmisillä tosi isojan eroja.
Aika ylimielistä kuvitella, että just hänellä olisi ylivertainen vastustuskyky.
Vierailija kirjoitti:
Pointtihan lienee se, että rokotteen jälkeen korona sairastetaan muutamalla yskäisyllä
Huonossa hapessa oleva ihminen ei sairasta tauteja yskäisemällä, vaikka häntä rokotettaisiin kuinka. Ei rokotteella vastustuskykyä synny, jos vastustuskykyä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku väittänyt, että suoja on 100 prosenttinen?
Koronaa ei varmastikaan saada hävitettyä koskaan/lähivuosina, mutta se on jo arvo sinänsä, että sairaus on mitä todennäköisimmin lievä. Ja se on rokotteen tavoite - toivottavasti se tehoaa myös mutaatiohin.
Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten. Mihin se häviäisi jos kerran tänne kuuluu?
- - - - -
"Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten."
HöpöHöpö. Noin kehnoon provoon en viitsi edes täsmällisiä päivämääriä etsiä.
No tää ei kyllä ole provo: koronaviruksia on satoja erilaisia ja ne on löydetty kymmeniä vuosia sitten. Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa.
- - - - - -
"Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa."
Ei ole. Tämä on täydellisen uusi mutaatio, jota vastaa kenelläkään käytännössä ei ole vastuskykyä. Se eristettiin ensi kertaa joulukuussa 2019 ja muistaakseni Kinan Wuhanissa.
Muita koronaviruksia toki tiedetään/oletetaan esiintyneen vaikka Wikipediatiedon mukaan yli 50 mijoonaa vuotta. Mutta ei tätä nimenomaista.
MItenkän kaikki nämä ihmiset, joita ei ole rokotettu, mutta joiden on todettu sairastaneen koronan ja parantuneen siitä? Jos siis heillä ei ole vastustuskykyä koronaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Juurihan viime viikolla kerrottiin, että Suomessa 781 rokotettua oli saanut siihen mennessä oireellisen koronataudin, heistä 45 oli joutunut sairaalaan ja viisi tehohoitoon. Suurin osa oli ensimmäisen piikin saaneita, mutta myös kaksi annosta piikitettyjä oli sairastunut.
Tuo on muuten isompi prosentti kuin joutuu rokottamattomista sairastuneista sairaalahoitoon. Jos otetaan 781 rokottamatonta sairastunutta, välttämättä yksikään ei joudu hakemaan hoitoa.
Otehan nyt huomioon se rokotettujen ikäjakauma myös niin huomaat kuinka naurettava tuo väitteesi on.
Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä koska rokotehan suojaa. Eikös niin? Siksihän se otetaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku väittänyt, että suoja on 100 prosenttinen?
Koronaa ei varmastikaan saada hävitettyä koskaan/lähivuosina, mutta se on jo arvo sinänsä, että sairaus on mitä todennäköisimmin lievä. Ja se on rokotteen tavoite - toivottavasti se tehoaa myös mutaatiohin.
Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten. Mihin se häviäisi jos kerran tänne kuuluu?
- - - - -
"Johan se on ensimmäisen kerran havaittu kymmeniä vuosia sitten."
HöpöHöpö. Noin kehnoon provoon en viitsi edes täsmällisiä päivämääriä etsiä.
No tää ei kyllä ole provo: koronaviruksia on satoja erilaisia ja ne on löydetty kymmeniä vuosia sitten. Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa.
- - - - - -
"Tämä nykyinen koronavirus on vain yksi muiden joukossa."
Ei ole. Tämä on täydellisen uusi mutaatio, jota vastaa kenelläkään käytännössä ei ole vastuskykyä. Se eristettiin ensi kertaa joulukuussa 2019 ja muistaakseni Kinan Wuhanissa.
Muita koronaviruksia toki tiedetään/oletetaan esiintyneen vaikka Wikipediatiedon mukaan yli 50 mijoonaa vuotta. Mutta ei tätä nimenomaista.
MItenkän kaikki nämä ihmiset, joita ei ole rokotettu, mutta joiden on todettu sairastaneen koronan ja parantuneen siitä? Jos siis heillä ei ole vastustuskykyä koronaa vastaan.
Tietysti on. Minä sairastin viime keväänä koronan. Olen ollut täysin flunssaton ja terve siitä lähtien. Näin tervettä vuotta en muista koska olisi ollut. Hyvin sairastaminen suojaa kun sairastat kunnolla, mutta et niin kunnolla että joudut teholle.
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Juurihan viime viikolla kerrottiin, että Suomessa 781 rokotettua oli saanut siihen mennessä oireellisen koronataudin, heistä 45 oli joutunut sairaalaan ja viisi tehohoitoon. Suurin osa oli ensimmäisen piikin saaneita, mutta myös kaksi annosta piikitettyjä oli sairastunut.
Yli 20% suomalaisista on jo rokotettu ja monin paikoin noin 25%. Siihen nähden tuo vakavammin sairastuneiden määrä on todella pieni. Ja on aika todennäköistä että nämä harvat vakavammin sairastuneet ovat olleet jo valmiiksi perussairaita.

Viime keväänä sairastettu korona ei enää anna vastustuskykyä tähän virukseen. Kaikkia flunssia on ollut vähemmän, kun kontakteja on rajoitettu, ihan kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Juurihan viime viikolla kerrottiin, että Suomessa 781 rokotettua oli saanut siihen mennessä oireellisen koronataudin, heistä 45 oli joutunut sairaalaan ja viisi tehohoitoon. Suurin osa oli ensimmäisen piikin saaneita, mutta myös kaksi annosta piikitettyjä oli sairastunut.
Yli 20% suomalaisista on jo rokotettu ja monin paikoin noin 25%. Siihen nähden tuo vakavammin sairastuneiden määrä on todella pieni. Ja on aika todennäköistä että nämä harvat vakavammin sairastuneet ovat olleet jo valmiiksi perussairaita.
2% on rokotettu.
Tämähän on mahtava uutinen, nyt voitte tunkea ne turhat ja vaaralliset feikkirokotteet ja rokotepassinne lopullisesti syvälle sinne prseeseen.
Suomalaistutkimuksessa saatiin maaliskuun lopulla lohdullisia tietoja rokotteen tehosta ikääntyneisiin ja riskiryhmäläisiin. https://yle.fi/uutiset/3-11863085