Onko ystäväni mielestänne kiva?

Miksi roikut hänessä? Ei hän vaikuta kovin kiinnostuneelta sinusta, sinun elämästäsi tai edes seurastasi. Oletko takertuja?

itseäni ei yhteydenpito/yksipuoleinen ystävyys kauaa kiinnostaisi

Mutta asia on niin, että olemme ystäväni kanssa tunteneet lapsesta asti ja elämämme ovat kietoutuneet toisiinsa hieman kuin sisaruksilla tai serkuksilla. Ja jos " hylkään" hänet, teen niin myös hänen lapsilleen (no, eivätköhän siitä selviäisi..) Oikeastaan tuo hänen esikoisensa on painanut vuosien varrella vaakakupissa, koska hän pitkään jopa luuli, että kuulun sukuun, kun koki minut niin läheiseksi. Ja hän oli minulle tärkeä silloin kun itselläni ei ollut lapsia (toki vieläkin, mutta olemme etääntyneet omien lasteni syntymän jälkeen, kun ei ollut enää aikaa hänelle. Hänellä on kyllä varsinaisia sukulaistätejä ja setiäkin riittämiin).

Olen tosiaan hyvin kiltti ihminen. On vaikea hylätä ihmisiä. On vaikea olla " puolittain" ystävä. Joko ystävä on luotettava ja hyvä ystävä tai ei ystävä ollenkaan.



Tuo oli avartava pointti, että ystävääni ei vaikuta minä ja elämäni kiinnostavan. Tosiaan! Miksen aikaisemmin älynnyt!



ap

Sillä ei tuollaisia ilmaisia olkapäitä, joille voi purkaa kaikki omat asiansa, ole kauheasti olemassa, eikä hänkään varmasti tästä edusta (=sinusta) hevillä luovu. Se on sitten sinun tehtäväsi katsoa, saatko tästä ystävyydestä oikeasti jotain vai olisiko tosiaan parempi antaa olla.

mustavalkoinen. Siis että vaihtoehdot ovat tosi kiinteä ystävyys tai välit poikki. Mikset vain harventaisi yhteydenottamista? Ja tietoisesti puhuisit omista asioistasi enemmän ja kuuntelisit häntä vähemmän.



Itsellänikin on pari kaveria, joihin pidän yhteyttä tällä hetkellä siksi, että tunnemme niin pitkältä ajalta. Sellaiseen ystävyyteen mahtuu erilaisia kausia, joskus ollaan läheisempiä, joskus etäisempiä. Mutta tärkeää, että jonkinlainen kontakti pysyy.

Ei hän viimeaikoina ole edes meillä käynyt saatikka soitellut, kun hänellä on uusi paras kaveri. Että eiköhän se siitä!



Mutta mua jotenkin jurppii se, että hän esikoisen saatuaan valitti kaikkien kavereiden hylänneen hänet, paitsi minä olin ainut, joka edelleen piti yhteyttä! Mutta tavallaan sekin meni nyt hänen itsekkäiden tarpeidensa loputtomaan mustaan aukkoon, kun ei hän kuitenkaan ole tehnyt samaa minulle. En tietenkään siksi hänen ystävänään säilynyt, että toivoin vastaavaa häneltä tulevaisuudessa, mutta silti se jotenkin loukkaa minua. Siksi ei edes huvita tuollainen " etäisempi ystävyys" .



ap

Hän sulkisi korvansa tai sanoisi että ei hän sille mitään voi, että tunnen niin. Entistä enemmän mua rupeaa ärsyttämään tämä asia! No, paras olla olematta tekemisissä! Koko perheensä on yhtä tunnevammainen (siis lapsuudenkotinsa).



ap

Mistä hän voi tietää, miten sinä koet ystävyytenne, jos et kerro, eihän hän mikään ajatustenlukija ole?



Mitä jos sinäkin käyttäydyt ystävääsi kohtaan jossain mielessä inhottavasti, jonka hän on kuitenkin jatkuvasti niellyt, ja se onkin sinä joka et vain huomaa omaa käytöstäsi? Ihmisiä voivat potuttaa niin monet asiat, eivät ne ole mitään objektiivisia ja itsestään selviä asioita, jotka pitää vain sanomatta " tietää" .



Mielestäni sinun velvollisuutesi on ottaa asia esille ystäväsi kanssa.

Ystäväni on aina ollut se yleisö ja olkapää, sopiva statisti kaverinsa elämän showssa. Nyt kun ystävälleni on itselleen tullut elämässä eteen isompia asioita, joita haluaisi vastavuoroisesti käsitellä tämän vanhan kaverinsa kanssa, kaveri on aivan pöyristynyt ja tympääntynyt, ja on teilannut ystäväni tosi törkeästi. Häntä ei _tosiaankaan_ jaksa kiinnostaa muiden asiat kuin omansa, ja hänen on mahdoton käsittää, että joku muukin saattaisi nousta asioineen esille hänen sijastaan.



Ystäväni on todennut, että kaikki ne vuodet, kun hän jaksoi toimia tämän kaverinsa nöyränä " hovineitona" , asiat sujuivat hienosti. Mutta nyt ystävyys on saanut kaverin tökeryyksien myötä sellaisen kolauksen, ettei paluuta entiseen enää ole, ja yhteydenpito jatkunee aiempaa harvempana ja pinnallisempana - vanhasta tottumuksesta (ja yhteisestä kaveripiiristä) johtuen kuitenkin jossain muodossa.



Yritä sinäkin ap analysoida tilanne mahdollisimman tarkasti, älä nöyryytä itseäsi alistumalla kynnysmatoksi!

Minä olen juuri tällainen olkapääihminen, jota moni on pyörittänyt mukanaan. Ja jossain vaiheessa myös minä kyllästyin. Mietin kuumeisesti, että pistän välit poikki jne. Onneksi en kuitenkaan niin tehnyt. Sillä mitä hyötyä minulle olisi olla riidoissa entisen kaverin kanssa? Ei mitään. Ei yhtään mitään.



Niin vaikeaa kuin se minun luonteelleni oli, niin annoin asian olla. En aloittanut riitaa, en ottanut asiaa puheeksi (ei olisi hyödyttänyt mitään, olisin vaan tuntenut itseni idiootiksi), mutta en myöskään pitänyt yhteyttä. Mietin asian niin, että kun kerran polut menevät eri suuntiin, niin ne menevät. Me olimme ystävät tähän saakka ja nyt alamme erkanemaan omiin suuntiimme. Ei sitä eroa ole pakko tehdä riidalla, mutta se on vain hyväksyttävä, että niin tapahtuu. Ja tietyn tyyppiselle ihmiselle se on vaikeaa antaa asioiden mennä ns. huonompaan suuntaan.



Minun neuvoni kuitenkin on, että anna asioiden mennä omalla painollaan. Vietä enemmän aikaa niiden ystävien kanssa, jotka huomioivat sinuakin ja joiden kanssa viihdyt. Et voi kuitenkaan muuttaa ystävääsi, etkä pakottaa teitä olemaan ystäviä menneisyyden varjoon nojaten. Anna asian olla. Älä riitele. Jatka omaa polkuasi pitkin.