Vainkeskiluokkajutut! Kerätään tähän ketjuun statussymboleita
Kommentit (2007)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla saatanan ruma Loius Vuittonin laukku.
Vuittonit on nykyisin kaikilla, koska niitä löytyy käytettyinäkin. Enemmän noita näkyy duunareilla, kun alkaa olemaan niin kulunut juttu.
Jotenkin surkuhupaisaa, että naisella takin hihat rispaantuneet, kaulahuivi nuhruinen ja nyppyyntynyt, kengät lintassa, mutta olalla keikkuu Vuittonin laukku.
Suomessa kaikki luokat koostuvat metsäläisjunttimaisista pyrkyreistä. Kykkivät paskantärkeinä vieläpä toisen kansan identiteetillä.
Laura, Sanna, Hanna ja Kirsi istuvat keittiössä juomassa valkkaria tai roséeta ja puhumassa sisustamisesta, lapsista ja synnytyksistä, sekä vertailemassa seerumeita. Hanna kertoo kuinka osti juuri Isla-Vadelmalle 150 euron hintaiset leggingsit ja 200 euron hintaiset kumisaappaat, koska "ei voinut itselleen mitään". Kirsi harmittelee etsineensä Superpapana-merkin Nurminata-malliston talvikäyttöön sopivaa kesähupparia jo kaksi kuukautta, mutta vielä ei ole löytynyt edes ystävämyynnistä. Ulkona grillin äärellä Mikko, Veli-Pekka, Kristian ja Matias juovat pienpanimo-oluita (myöhemmin illasta korkataan Aardbeg) ja puhuvat remontoinnista, rahastoista, maastopyöristä ja padelista. Välillä kaikki ihastelevat Matiaksen uutta sähköautoa ja -pyörää.
Myöhemmin keräännytään yhdessä syömään, ja hössötetään, että Kirsillä on varmasti gluteeniton ruoka (ei hänellä mitään keliakiaa ole, mutta kokee näin olevan parasta) ja Sannalla maidoton (koska maito on kaiken pahan alku ja juuri). Lauran annoksesta on puolestaan poistettu kaikki paitsi lehtisalaatti, koska hänen elimistönsä on muuten jatkuvassa puolustustilassa ja hän reagoi kaikkeen ihollaan.
Joukossa on myös Kirsin työkaveri Pilvi, joka on sinkku. Lapsettomana ulkoilmaihmisenä häntä ei kiinnosta naisten puheenaiheet, joten hän päätyy osallistumaan miesten keskusteluun. Muut naiset katsovat häntä pitkin nenänvarttaan ja utelevat onko Pilvillä ketään miestä kiikarissa. Pilvi naurahtaa ja sanoo, ettei kaipaa elämäänsä miestä ja parisuhdetta. Naiset huokailevat miten hänessä on jotain vikaa, ja hänen täytyy olla joko l es bo tai sitten todella onneton.
Ilta päättyy viiden viinilasillisen jälkeen Kirsin tilittäessä miten Markus ei ole enää hänestä kiinnostunut. Toiset kertovat Kirsille miten vahva nainen hän on, ja Sanna siteeraa vastikään käymäänsä elämäntapavalmennusta, jossa kaikkia neuvottiin löytämään sisäinen jumalattarensa ja ajattelevansa vaginansa parasta. Kaikki voimaantuvat ja herkistyvät hetken yhdessä ja lähtevät sitten Audeillaan, Bemareillaan ja Tesloillaan kotiin. Päivän päätteeksi rentoutudutaan hetki home spa'ssa ja lopuksi käperrytään omaan Hästensiin Gantin lakanoihin ja ajatellaan, että kiva päivä, huomenna brunssille.
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo, itserakennettu terassi, iso grilli ja palju. Terassilla pidetään juhlia, joihin kutsutaan toisia pariskuntia ja ehkä säälistä joku miehen ikisinkku kaveri, mutta ei koskaan sinkkunaisia. Naiset laittavat keittiössä salaattia ja juovat siideriä tai viiniä, miehet grillaavat ulkona ja juovat olutta.
Tämä, paitsi miten niin ei kutsuta sinkkunaisia? Mies lähetetään lasten kanssa vanhemmilleen, tai lapset mummolaan ja mies kaverille saunomaan ja nainen pitää tyttöjen iltoja siellä terassilla. Ja toki myös toisin päin. Mielellään palju tai poreamme saisi olla myös!
Viinikaappi
Rotukoira (pieni ja mielellään useita)
Valkoharmaa sisustus ja sisustustikkaat
Trendikäs urheiluharrastus
Kaiken keskiluokkaisuuden hehkuttaminen sosiaalisen median tarinoissa
Vierailija kirjoitti:
Laura, Sanna, Hanna ja Kirsi istuvat keittiössä juomassa valkkaria tai roséeta ja puhumassa sisustamisesta, lapsista ja synnytyksistä, sekä vertailemassa seerumeita. Hanna kertoo kuinka osti juuri Isla-Vadelmalle 150 euron hintaiset leggingsit ja 200 euron hintaiset kumisaappaat, koska "ei voinut itselleen mitään". Kirsi harmittelee etsineensä Superpapana-merkin Nurminata-malliston talvikäyttöön sopivaa kesähupparia jo kaksi kuukautta, mutta vielä ei ole löytynyt edes ystävämyynnistä. Ulkona grillin äärellä Mikko, Veli-Pekka, Kristian ja Matias juovat pienpanimo-oluita (myöhemmin illasta korkataan Aardbeg) ja puhuvat remontoinnista, rahastoista, maastopyöristä ja padelista. Välillä kaikki ihastelevat Matiaksen uutta sähköautoa ja -pyörää.
Myöhemmin keräännytään yhdessä syömään, ja hössötetään, että Kirsillä on varmasti gluteeniton ruoka (ei hänellä mitään keliakiaa ole, mutta kokee näin olevan parasta) ja Sannalla maidoton (koska maito on kaiken pahan alku ja juuri). Lauran annoksesta on puolestaan poistettu kaikki paitsi lehtisalaatti, koska hänen elimistönsä on muuten jatkuvassa puolustustilassa ja hän reagoi kaikkeen ihollaan.
Joukossa on myös Kirsin työkaveri Pilvi, joka on sinkku. Lapsettomana ulkoilmaihmisenä häntä ei kiinnosta naisten puheenaiheet, joten hän päätyy osallistumaan miesten keskusteluun. Muut naiset katsovat häntä pitkin nenänvarttaan ja utelevat onko Pilvillä ketään miestä kiikarissa. Pilvi naurahtaa ja sanoo, ettei kaipaa elämäänsä miestä ja parisuhdetta. Naiset huokailevat miten hänessä on jotain vikaa, ja hänen täytyy olla joko l es bo tai sitten todella onneton.
Ilta päättyy viiden viinilasillisen jälkeen Kirsin tilittäessä miten Markus ei ole enää hänestä kiinnostunut. Toiset kertovat Kirsille miten vahva nainen hän on, ja Sanna siteeraa vastikään käymäänsä elämäntapavalmennusta, jossa kaikkia neuvottiin löytämään sisäinen jumalattarensa ja ajattelevansa
vaginansa parasta. Kaikki voimaantuvat ja herkistyvät hetken yhdessä ja lähtevät sitten Audeillaan, Bemareillaan ja Tesloillaan kotiin. Päivän päätteeksi rentoutudutaan hetki home spa'ssa ja lopuksi käperrytään omaan Hästensiin Gantin lakanoihin ja ajatellaan, että kiva päivä, huomenna brunssille.
Tää oli aika jäätävän hyvä :D Hauskaa, koska se on totta.
Keskiluokkaan kuuluu minusta se, että vaikka rahaa on, sillä ei rehvastella. Alemmalla keskiluokalla sitä rahaakaan ei Suomessa juuri enempää ole kuin työväenluokalla, progressiivinen verotus jne. Mutta ylemmässä keskiluokassa hankintojen hintoja ennemminkin hyssytellään kuin tuodaan esille. Ostetaan laadukasta ja satsataan asioihin, joita arvostetaan. Samaten harvalla on jotain ripsipidennyksiä ja täytteitä, ne ovat enemmän alemman luokan naisten juttuja, ainakin minun akateemisissa piireissä. Käsilaukut on Longchamp tms, ei mitään Vuittoneita, ellei mies ole lahjaksi jotain ostanut, mutta ei omilla rahoilla kyllä kukaan tuntemani nainen raski (vuositulot kuitenkin luokkaa 120 000).
Me ollaan ihan vimpan päälle keskinkertaista keskiluokkaa. Korkeakoulututkinnot, molemmat vakitöissä julkisella sektorilla, nyt etätöissä. Kaksi lasta (tyttö ja poika 3v ikäerolla), koira, keskikokoinen omakotitalo keskisuuren kaupungin lähiössä, terassilla kaasugrilli, pihalla jättitramppa ja farmariskoda ja polkupyöriä löytyy enemmän kuin perheenjäseniä. Sisustus sekoitus design-kalusteita, perittyjä vanhoja kalusteita ja Ikeaa. Lapset harrastaa urheilua ja musiikkia, aikuiset käsitöitä, musiikkia ja mies kalastaa ja metsästää. Luetaan kirjoja, reissataan paljon kotimaassa (kylpylöissä, sukulaisilla, patikoimassa) ja kerran vuodessa ulkomaille. Ei omaa mökkiä, lomaosake on ja vanhempien mökeillä (3kpl) käydään usein.
Vierailija kirjoitti:
Aamiaiskaappi
Alkoholiharrastus
Vapaa-ajan asunto (ei missään nimessä mökki)
Mikä on aamiaiskaappi?
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkaan kuuluu minusta se, että vaikka rahaa on, sillä ei rehvastella. Alemmalla keskiluokalla sitä rahaakaan ei Suomessa juuri enempää ole kuin työväenluokalla, progressiivinen verotus jne. Mutta ylemmässä keskiluokassa hankintojen hintoja ennemminkin hyssytellään kuin tuodaan esille. Ostetaan laadukasta ja satsataan asioihin, joita arvostetaan. Samaten harvalla on jotain ripsipidennyksiä ja täytteitä, ne ovat enemmän alemman luokan naisten juttuja, ainakin minun akateemisissa piireissä. Käsilaukut on Longchamp tms, ei mitään Vuittoneita, ellei mies ole lahjaksi jotain ostanut, mutta ei omilla rahoilla kyllä kukaan tuntemani nainen raski (vuositulot kuitenkin luokkaa 120 000).
Siinä menee nyt pieleen, että yläluokka yleensä kätkee varallisuutensa, mutta keskiluokka (sekä ylempi että varsinkin alempi) tuo sitä esiin jokaisessa mahdollisessa paikassa ja käänteessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo, itserakennettu terassi, iso grilli ja palju. Terassilla pidetään juhlia, joihin kutsutaan toisia pariskuntia ja ehkä säälistä joku miehen ikisinkku kaveri, mutta ei koskaan sinkkunaisia. Naiset laittavat keittiössä salaattia ja juovat siideriä tai viiniä, miehet grillaavat ulkona ja juovat olutta.
Tämä, paitsi miten niin ei kutsuta sinkkunaisia? Mies lähetetään lasten kanssa vanhemmilleen, tai lapset mummolaan ja mies kaverille saunomaan ja nainen pitää tyttöjen iltoja siellä terassilla. Ja toki myös toisin päin. Mielellään palju tai poreamme saisi olla myös!
Pariskuntailtamiin ei kutsuta. Tyttöjen illat on kai sitten eri juttu, mutta en tiedä kun ei mua kutsuta niihinkään :D

Alemmalla keskiluokalla ei kyllä edes ole mitään rahaa millä rehvastella. Kaikki menee asuntolainaan, autoon ja lomamatkaan kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo, itserakennettu terassi, iso grilli ja palju. Terassilla pidetään juhlia, joihin kutsutaan toisia pariskuntia ja ehkä säälistä joku miehen ikisinkku kaveri, mutta ei koskaan sinkkunaisia. Naiset laittavat keittiössä salaattia ja juovat siideriä tai viiniä, miehet grillaavat ulkona ja juovat olutta.
Tämä, paitsi miten niin ei kutsuta sinkkunaisia? Mies lähetetään lasten kanssa vanhemmilleen, tai lapset mummolaan ja mies kaverille saunomaan ja nainen pitää tyttöjen iltoja siellä terassilla. Ja toki myös toisin päin. Mielellään palju tai poreamme saisi olla myös!
Pariskuntailtamiin ei kutsuta. Tyttöjen illat on kai sitten eri juttu, mutta en tiedä kun ei mua kutsuta niihinkään :D
Mut jos se miehen sinkkukaveri tulee niin toki kutsutaan myös joku sinkkunainen, että on tasamäärä miehiä ja naisia. Ja sehän ois kauhean kiva jos niistä kavereista tulisi pari, halusi ne sitä tai ei :)
Vierailija kirjoitti:
Tuoksuyliherkkyys
Ei ikinä lomaa paitsi joulu, hiihto, pääsiäis, helatorstai, vappu, ylppäri, synttäri, juhannus, koulunalku, syysloma, pikkujoulu ja uusivuosilomat.
Lapsen kallis harrastus
HH-takki
Eräällä tummalla vähemmistöllämme tuo HH-takki on suosittu. Ja elkoilla yleisesti. Ja sitten vielä toki espoolaisilla pikkuporvareilla. Naisilla olen nähnyt nahka-avokkaat HH-kansitakin kanssa. Hienoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laura, Sanna, Hanna ja Kirsi istuvat keittiössä juomassa valkkaria tai roséeta ja puhumassa sisustamisesta, lapsista ja synnytyksistä, sekä vertailemassa seerumeita. Hanna kertoo kuinka osti juuri Isla-Vadelmalle 150 euron hintaiset leggingsit ja 200 euron hintaiset kumisaappaat, koska "ei voinut itselleen mitään". Kirsi harmittelee etsineensä Superpapana-merkin Nurminata-malliston talvikäyttöön sopivaa kesähupparia jo kaksi kuukautta, mutta vielä ei ole löytynyt edes ystävämyynnistä. Ulkona grillin äärellä Mikko, Veli-Pekka, Kristian ja Matias juovat pienpanimo-oluita (myöhemmin illasta korkataan Aardbeg) ja puhuvat remontoinnista, rahastoista, maastopyöristä ja padelista. Välillä kaikki ihastelevat Matiaksen uutta sähköautoa ja -pyörää.
Myöhemmin keräännytään yhdessä syömään, ja hössötetään, että Kirsillä on varmasti gluteeniton ruoka (ei hänellä mitään keliakiaa ole, mutta kokee näin olevan parasta) ja Sannalla maidoton (koska maito on kaiken pahan alku ja juuri). Lauran annoksesta on puolestaan poistettu kaikki paitsi lehtisalaatti, koska hänen elimistönsä on muuten jatkuvassa puolustustilassa ja hän reagoi kaikkeen ihollaan.
Joukossa on myös Kirsin työkaveri Pilvi, joka on sinkku. Lapsettomana ulkoilmaihmisenä häntä ei kiinnosta naisten puheenaiheet, joten hän päätyy osallistumaan miesten keskusteluun. Muut naiset katsovat häntä pitkin nenänvarttaan ja utelevat onko Pilvillä ketään miestä kiikarissa. Pilvi naurahtaa ja sanoo, ettei kaipaa elämäänsä miestä ja parisuhdetta. Naiset huokailevat miten hänessä on jotain vikaa, ja hänen täytyy olla joko l es bo tai sitten todella onneton.
Ilta päättyy viiden viinilasillisen jälkeen Kirsin tilittäessä miten Markus ei ole enää hänestä kiinnostunut. Toiset kertovat Kirsille miten vahva nainen hän on, ja Sanna siteeraa vastikään käymäänsä elämäntapavalmennusta, jossa kaikkia neuvottiin löytämään sisäinen jumalattarensa ja ajattelevansa
vaginansa parasta. Kaikki voimaantuvat ja herkistyvät hetken yhdessä ja lähtevät sitten Audeillaan, Bemareillaan ja Tesloillaan kotiin. Päivän päätteeksi rentoutudutaan hetki home spa'ssa ja lopuksi käperrytään omaan Hästensiin Gantin lakanoihin ja ajatellaan, että kiva päivä, huomenna brunssille.
Tää oli aika jäätävän hyvä :D Hauskaa, koska se on totta.
Ja äärettömän tylsää....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo, itserakennettu terassi, iso grilli ja palju. Terassilla pidetään juhlia, joihin kutsutaan toisia pariskuntia ja ehkä säälistä joku miehen ikisinkku kaveri, mutta ei koskaan sinkkunaisia. Naiset laittavat keittiössä salaattia ja juovat siideriä tai viiniä, miehet grillaavat ulkona ja juovat olutta.
Tämä, paitsi miten niin ei kutsuta sinkkunaisia? Mies lähetetään lasten kanssa vanhemmilleen, tai lapset mummolaan ja mies kaverille saunomaan ja nainen pitää tyttöjen iltoja siellä terassilla. Ja toki myös toisin päin. Mielellään palju tai poreamme saisi olla myös!
Pariskuntailtamiin ei kutsuta. Tyttöjen illat on kai sitten eri juttu, mutta en tiedä kun ei mua kutsuta niihinkään :D
Mut jos se miehen sinkkukaveri tulee niin toki kutsutaan myös joku sinkkunainen, että on tasamäärä miehiä ja naisia. Ja sehän ois kauhean kiva jos niistä kavereista tulisi pari, halusi ne sitä tai ei :)
Ei valitettavasti mene näin. Miehen sinkkukaveri kutsutaan, jos kyseessä on harmiton reppana. Naiset ei katso hyvällä, jos joku sinkkunainen on sekoittamassa pakkaa, ellei kyseessä ole joku hetkeä sitten eronnut ja porukassa aiemmin pariutuneena esiintynyt tapaus (joka aika nopeasti löytää uuden anteron).
Nämä eivät ole statussymboleja vaan piirteitä. Keskiluokkaisuuteen kuuluu tietty varovaisuus ottaa mihinkään kantaa, koska pelätään, oettä kannanotto voisi aiheuttaa itselle hallaa. Pyrkyryys ja opportunismi. Huono itsetunto myös, koska ei olla yhtä älykkäitä kuin kulttuuriväki. Kavahdetaan boheemiutta, paitsi ehkä kerran vuodessa käydään kaupunginteatterissa katsomassa kehuttu näytelmä ja se mainitaan sitten tuttaville, kun seuraavan kerran nähdään. Että kyllä tässä kulttuuriakin harrastetaan.
Keskiluokalle kaikenlaiset pömpelit, laitteet ja rahalla saatavat merkkituotteet ovat kovin tärkeitä. Tosin on merkkivaatteet tärkeitä duunareillekin, mutta lähinnä ne vaatteet. Keskiluokalla pitää olla aina typerimmät uutuudet, mitä maa päällään kantaa. Jotenkin pysyy paremmin elämän virrassa, siten kai sen kokevat.
Siis keskiluokassa? Höpö höpö.