Muumit telkussa itkettää. Kuinka huono äiti olinkaan

Liittyy muumeihin ?

Älä itke, sinä teit parhaasi niissä olosuhteissa jotka sinulla oli. Mutta ymmärrän täysin tunteesi

Vierailija kirjoitti:

Liittyy muumeihin ?

No liittyy. Et näköjään osaa lukea.

Sydämestäni otan osaa. Miten voitte tänään?

Oletko vielä saman miehen kanssa?

Onko lapsillasi hyvä elämä nyt?

Turhaa varmaan sanoa, mutta älä enää murehdi tuota. Mennyt on mennyttä.

Jospa nyt nauttisit lapsistasi ja he sinusta❤

Vierailija kirjoitti:

Älä itke, sinä teit parhaasi niissä olosuhteissa jotka sinulla oli. Mutta ymmärrän täysin tunteesi

Ei tuo ole totta. Kyllä lapsista pitää pitää kunnolta huolta, no matter what, jos sellaisia hankkii

Oletko puhunut näistä tuntemuksista lastesi kanssa? (Olettaen että ovat aikuisia nyt)

Luultavasti heidän muistoissaan ja mielikuvissaan olet ollut ihan hyvä ja rakastava äiti. Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä tajusivat jo silloin millaisessa tilanteessa äiti oli isän takia.

Tiedätkö, lapset ovat lojaaleja aikuisenakin. He haluavat kyllä tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, mutta pystyvät myös ymmärtämään sinua.

Itsekin tunnistan samaa ilmiötä omassa elämässäni, olin nuori ja osaamaton äiti, joka on kasvanut lasten ja elämän myötä tasapainoiseksi,kun omat kivut on käyty läpi.

Olen yrittänyt kertoa lapsille,että tiedän tehneeni virheitä ja tunnen niistä huonoa omaatuntoa. Olen sanonut,että menneistä asioista voi tulla puhumaan,kun ne joskus tulevat mieleen.

Olen myös kertonut sen, että tein parhaani.

Ja että nykyään korjasin joitakin asioita,jos voisin.

Itselle mitään voida antaa anteeksi. Käy terapiassa ja opi rakastamaan itseäsi

Voi toista, ymmärrän tuskasi. Kärsin itsekin huonosta omatunnosta vaikka missä lapseeni liittyvissä asioissa. Lähinnä tekemättömissä asioissa, kuten miksi en mennyt luokan ja vanhemman yhteiseen päivään, lapseni joutui olemaan ainoa joka oli yksin koko päivän ilman vanhempaansa koulussa. Siellä he pelasivat lautapelejä ja lapseni kuulema istui yksin säkkituolissa vain räpläämässä puhelinta. Ja kun olisin voinut antaa huomiota lapselleni niin omat ajatukset on olleet jossain ihan muualla. Koko lapsen lapsuusaika meni siihen että olin itse levoton ja ihan liian nuori. Sydän särkyy.

Vierailija kirjoitti:

Jännä et täällä nyt sympataan kovasti. Jos ne lapset olis täällä kertomassa millainen laiminlyöty lapsuus heillä oli väkivaltaisessa kodissa, niin vastaukset olis vähän eri luokkaa..

Mut joo. Älä itke, ap. Ei mikään ollu sun syytäs et älä nyt ainakaan itseäs syytä ja lapsia ei tarvi hoitaa, ne sopeutuu, nukkukoon paskasissa lakanoissaan ja kantakoon traumoja lopun elämänsä. Sinä teit parhaas ja kaikki on hyvin.

Mikä sun ongelma on?

Vierailija kirjoitti:

Oletko puhunut näistä tuntemuksista lastesi kanssa? (Olettaen että ovat aikuisia nyt)

Luultavasti heidän muistoissaan ja mielikuvissaan olet ollut ihan hyvä ja rakastava äiti. Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä tajusivat jo silloin millaisessa tilanteessa äiti oli isän takia.

En taida uskaltaa. Kävimme terapiakäynnillä toimestani koko perhe kun olivat lapsia. Siellä lapset olivat haukkuneet minua aivan valtavasti, etenkin vanhin, joka oli silloin 14. Erikoisena yksityiskohtana hän oli haukkunut, kuinka rintaliivini oli joskus vaatehuoneessa sukkaritiläkorissa. Olivat alekkain rivissä. Aika erikoisia suuria asioita.

Tämä vanhin on se, jota isä hakkasi monet kerran jo pienestä pitäen. Ja aivan

mitättömistä syistä. Tukkapöllyt oli aivan päivittäistä tapaa. Isä haukkui minua lapsille kaiken aikaa. Hän oikein nautti, kun lapset yhtyivät siihen. Tätä en koskaan voinut ymmärtää. Uskon kuitenkin, että nuoremmat lapset eivät aivan täysillä ollut isänsä vietävissä. Toki vaativat minua aina olemaan hiljaa kun isän huuto ja raivo kiihtyi puskista.

Paskat miehet saavat paljon pahaa aikaan ja naiset syyttävät itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä et täällä nyt sympataan kovasti. Jos ne lapset olis täällä kertomassa millainen laiminlyöty lapsuus heillä oli väkivaltaisessa kodissa, niin vastaukset olis vähän eri luokkaa..

Mut joo. Älä itke, ap. Ei mikään ollu sun syytäs et älä nyt ainakaan itseäs syytä ja lapsia ei tarvi hoitaa, ne sopeutuu, nukkukoon paskasissa lakanoissaan ja kantakoon traumoja lopun elämänsä. Sinä teit parhaas ja kaikki on hyvin.

Mikä sun ongelma on?

Se, miten tekopyhiä tuuliviirejä jotkut ihmiset ovat. Miksi symppaatte ja emppaatte ihmistä, joka on tehnyt väärin? Ainoa, ketä kohtaan tässä pitäis tuntea sääliä, ovat ne lapset. Ap oli aikuinen, vastuuasemassa lapsistaan. Kyllä. Olisi pitänyt valita toisin. Älä lässyttäkö mitään "parhaas yritit" -shittiä. Ette te tiedä mitään mitä ne lapset ovat joutuneet kärsimään.

Virheitä on tehty. Ei sen kieltäminen ketään auta. Menneitä ei toki muuteta, mutta jos haluaa todella päästä elämässä eteenpäin, virheet täytyy myöntää. Hyvä, että ap tekee niin. Se on ensimmäinen askel prosessia.

Vierailija kirjoitti:

Paskat miehet saavat paljon pahaa aikaan ja naiset syyttävät itseään.

Naisen täytyykin syyttää itseään siitä osasta, joka on hänen syytä.

Paska mies saa luvan syyttää itseään kaikesta paskasta, jonka hän aiheuttaa.

Jos lapset voivat huonosti, se on MOLEMPIEN vanhempien vastuulla ja jos toinen on paska, niin toisen on pystyttävä repimään lapset irti siitä kuviosta eikä jäädä tilanteeseen säälimään ITSEÄÄN.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko puhunut näistä tuntemuksista lastesi kanssa? (Olettaen että ovat aikuisia nyt)

Luultavasti heidän muistoissaan ja mielikuvissaan olet ollut ihan hyvä ja rakastava äiti. Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä tajusivat jo silloin millaisessa tilanteessa äiti oli isän takia.

En taida uskaltaa. Kävimme terapiakäynnillä toimestani koko perhe kun olivat lapsia. Siellä lapset olivat haukkuneet minua aivan valtavasti, etenkin vanhin, joka oli silloin 14. Erikoisena yksityiskohtana hän oli haukkunut, kuinka rintaliivini oli joskus vaatehuoneessa sukkaritiläkorissa. Olivat alekkain rivissä. Aika erikoisia suuria asioita.

Tämä vanhin on se, jota isä hakkasi monet kerran jo pienestä pitäen. Ja aivan

mitättömistä syistä. Tukkapöllyt oli aivan päivittäistä tapaa. Isä haukkui minua lapsille kaiken aikaa. Hän oikein nautti, kun lapset yhtyivät siihen. Tätä en koskaan voinut ymmärtää. Uskon kuitenkin, että nuoremmat lapset eivät aivan täysillä ollut isänsä vietävissä. Toki vaativat minua aina olemaan hiljaa kun isän huuto ja raivo kiihtyi puskista.

Joo todella hyvä ja rakastava äiti... Ei jestas. En itsekään antais kummallekaan vanhemmalle anteeksi.

Rakastavat vanhemmat potevat syyllisyyttä ihan kaikesta. Anna armoa itsellesi. Sinulla oli tosi raskasta.

Minullakin on ollut kauhea syyllisyys tietyistä asioista vanhempana. Olen nyt jutellut paljon aikuisen lapseni kanssa. Joka keskustelun jälkeen meidän välimme ovat himpun verran läheisemmät. Ymmärrys on lisääntynyt, puolin ja toisin.

On voitu todeta, että se toinen ihminen on tosiaan vain ihminen, kaikkine puutteineen ja hyvine puolineen. Tämä on auttanut minua valtavasti. Minun ei tarvitse esittää jotain pyhimystä, mikä en ole.

Äitinä pitäisi olla niin hlvetin hyvä ihminen. Totuus on kuitenkin se, että äideilläkin on vikansa ja pimeät puolensa. Mihinkäs ne häviäisivät sillä hedelmöittymisen hetkellä. Sitä tekee kuitenkin parhaansa ja saattaa olla aika ajoin jopa ihan hyvä vanhempi. Näillä mennään.

Täytyy nyt muistaa, että syyllisyys väkivallasta kuuluu väkivallan tekijälle.

Muista että olet itse vastuussa omasta epäonnistumisestasi äitinä. Voit syyttää mitä tahansa ulkoista tekijää, miestä, työttömyyttä, mt-ongelmia, yhteiskuntaa, mutta tosiasia on se että kukaan ei tullut sinulle sanomaan että voisitko nyt kuule olla huono äiti. Itse olet omilla valinnoillasi tuottanut kaiken tuskan ja tuhonnut lastesi elämän. Sinun valintojesi takia tämä tuska vielä siirtyy seuraaville sukupolville. Yritä olla rehellinen ja kanna vastuusi!

Onpa hirveitä kommentteja viesteissä. Todistaa, että joiltain ihmisiltä puuttuu täysin empatia ja ymmärrys elämästä. Me ollaan kaikki inhimillisiä, puutteensa heilläkin, jotka eivät ymmärrä ja ovat kovia. Lapset oppivat empatiaa ja anteeksiantoa itseäänkin kohtaan, kun puhutte asioista. Kasvua on koko elämä ja he tarvitsevat rakkauttasi ehkä nyt enemmän kuin koskaan. Anna sitä nyt.