Muumit telkussa itkettää. Kuinka huono äiti olinkaan

.

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, lapset ovat lojaaleja aikuisenakin. He haluavat kyllä tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, mutta pystyvät myös ymmärtämään sinua.

Itsekin tunnistan samaa ilmiötä omassa elämässäni, olin nuori ja osaamaton äiti, joka on kasvanut lasten ja elämän myötä tasapainoiseksi,kun omat kivut on käyty läpi.

Olen yrittänyt kertoa lapsille,että tiedän tehneeni virheitä ja tunnen niistä huonoa omaatuntoa. Olen sanonut,että menneistä asioista voi tulla puhumaan,kun ne joskus tulevat mieleen.

Olen myös kertonut sen, että tein parhaani.

Ja että nykyään korjasin joitakin asioita,jos voisin.

Kunpa olisikin noin.

Todellisuudessa tosi monet potevat katkeruutta vanhempiaan kohtaan, sellaisetkin, joilla elämä on aikuisena aivan hyvää. Miksi äiti ei antanut minulle koiraa, miksi en saanut mennä toiseen kouluun, miksi minulle sanottiin julmasti, että olen ylipainoinen tai en pääsisi opiskelemaan unelma-alaani...

Kaikenlaista.

Eikä noita todellisuudessa joku myötätuntoa aneleva anteeksipyyntö pyyhi pois.

Tietysti fiksu ja elämää nähnyt lapsi ymmärtää syyt siihen, miksi vanhemmat ovat toimineet kuten toimivat, mutta likikään kaikista ei ole näkemään omaa lapsuuttaan toisesta näkökulmasta kuin omastaan!

Joka muuta väittää, lukekoon hiukan enemmän vaikka aloituksia täällä av:lla, niissä tulvii yksisilmäisyyttå, katkeruutta ja historiattomuutta. Keskivertonnaiset (ja miehet) näkevät vain nykyhetken ja oman tulkintansa, eivätkä edes halua tietää sitä, miten heidän vanhempansa on kasvatettu ajattelemaan ja mitä esimerkiksi neuvoloissa neuvottiin tekemään 20-30 vuotta sitten!

Mieti esimerkiksi suurtdn ikäluokkien jatkuvaa haukkumista täällä! En itse kuulu niihin sukupolviin,olen syntynyt 1960-luvun lopulla, mutta pidän sitä keskustelua ikäras.smina ja osoituksena siitä, että ihmisillä on todella aika huono käsitys lähihistoriasta ja siitä, mitä ihmiset ovat esimerkiksi juuri lastenkasvatuksesta ajatelleet.

Ihmiset eivät ylipäätään KESKUSTELE riittävästi. Ja ei, en tarkoita mitään marttyyriksi heittäytyvää "minä olin varmaan huono äiti, niisk niisk, mutta parhaani tein" tyylistä myötätunnon kerjäämistä, ei se oikeastaan lisää ymmärrystä menneitä sukupolvia kohtaan. Vaan ihan sellaista rehellistä keskustelua siitä, millaista oli, kun tuli raskaaksi ja alkoi odottaa lastaan, mitä halusi elämältään nuorena, millaista elämä parisuhteessa oli ja mikä vaikutti vaikkapa nyt perheen kokoon ja lapsenhoitoratkaisuihin.

Ihmiset enimmäkseen hakevat parasta mahdollista kompromissia erilaisten tekijöiden keskellä. Se on aivan selvää. Aniharvoin elämässä on vain yksi ainoa ratkaisuvaihtoehto. Noista valinnoista olisi hyvä jutella eri ikäisten ihmisten - siis muidenkin kuin omien vanhempien - kanssa. Se avaa silmiä.

Mitä tulee ap:hen, niin totta kai hän toimi väärin, kun ei suojellut lapsiaan ja lähtenyt väkivaltaisesta liitosta. Antoi miehensä pahoinpidellä lapsia.

Se, että se pahoinpidelty esikoinen valittaa jälkikäteen oudoista pikkuasioista, on alitajuista itsensä suojelemista: on helpompi valittaa vääriin lokeroihin vaatteita asettelevasta äidistä kuin jatkuvasta pelossa elämisestä.

Mutta joka haluaa heitellä kiviä ap:ta kohtaan, kertokoon, mitä kokemuksia hänellä on itsellään väkivaltaisesta suhteesta. Vuosia jatkuva asteittain kiristyvä henkinen ja fyysinen alistaminen vie ihmiseltä toimintakyvyn ja kyvyn taistella vastaan ja tekee sen todella tehokkaasti, sitä voi sivullisen olla aivan mahdoton täysin edes ymmärtää.

Perhesurmissakin usein ihmetellään, miks uhri on jäänyt sairaaseen liittoon, eikä ole älynnyt lähteä lasten kanssa pakoon, vaikka hakkaamista ja alistamista on jatkunut kenties jo vuosia. Se kun vaan ei ole niin helppoa kuin asiaa kokemattomat luulevat.

Siihen siis on syynsä, miksi ap ei kyennyt toimimaan oikein.

Sen suhteen ap ole ihmeessä itsellesi armollinen. Hyvä ettå olette olleet terapiassa, mieti, kannattaisiko sitä kenties jatkaakin. Ihan erikseen, jotta sinäkin pääsisit puhumaan huonosta omastatunnostasi vapaasti, ilman lapsien (aikuisten ilmeisesti jo?) kuulolla oloa.

Hyväksy kumminkin myös lastesi katkeruus, heillä on siihen todella hyvä syy. Hekin tarvitsevat apua ja äidin, joka uskaltaa kohdata katkeruuden sortumatta.

22

Siltä varalta että olet ap äitini (tuskin olet, mutta saattaisit ollakin):

Teit parhaasi siinä hetkessä. Moni asia meillä oli ongelmallista ja kyllä me lapset se huomattiin ja siitä kärsittiin. Itse kärsin vielä pitkälle aikuisuuteenkin erilaisina ongelmina ja siinä että on pitänyt itse opetella ”tavallista elämää” joka yleensä opitaan kotona.

Mutta parhaasi teit ja vielä ei ole myöhäistä auttaa lapsia tämän hetkisessä elämässä ja luoda ”tavallinen” ihmissuhde heihin.

Vierailija kirjoitti:

Onpa hirveitä kommentteja viesteissä. Todistaa, että joiltain ihmisiltä puuttuu täysin empatia ja ymmärrys elämästä. Me ollaan kaikki inhimillisiä, puutteensa heilläkin, jotka eivät ymmärrä ja ovat kovia. Lapset oppivat empatiaa ja anteeksiantoa itseäänkin kohtaan, kun puhutte asioista. Kasvua on koko elämä ja he tarvitsevat rakkauttasi ehkä nyt enemmän kuin koskaan. Anna sitä nyt.

Välitoitotus: "Kyllä." ja "Kyllä!" korostaakseeni omaa paatos-paasaustani.

Sama täällä😭 Ja sitten kerään itseni ja ajattelen että kukaan ei ole täydellinen.

Älä itseäsi syytä, jos vastoinkäymisiä on liikaa ja liian vähän voimavaroja, niin ei sitä sitten jaksanut eikä asialle voi enää mitään...

Olisi hyvä opetella armollisuus itseä ja muita kohtaan..

Henkinen väkivalta ja väkivallan pelko ahdistaa, lamauttaa, aiheuttaa stressiä ja fyysisiä oireita, sekä laskee mielialaa.

Väkivaltaa ei voi lopettaa kukaan muu, kuin väkivallantekijä itse. Pystymme vaikuttamaan vain omaan toimintaamme. Jos ihminen ei itse tiedosta toimivansa haitallisesti ja väärin, syyttelee hän herkästi muita omista teoistaan eikä ymmärrä mitä on tehnyt väärin.

Rakkaus ei poista väkivaltaa. Rakkautta pitäisi ensisijaisesti kohdistaa itseensä ja pyrkiä olemaan terveesti itsekäs. Terveesti itsekäs tiedostaa omat rajansa ja sen, miten antaa itseään kohdeltavan.

Juu, varmaan saatoit tehdä parhaasi mutta se ei ollut tarpeeksi. Tunnen myötätuntoa lapsiasi kohtaan. Itselläni oli myös väkivaltainen isä, ja vihaan sekä häntä että äitiä, mutta eri tavalla.

Uo