En löydä ulospääsyä työtilanteesta. En vaan jaksa enää.
Jatkuva kiire ja liikaa töitä. Arvostuksen puute. Teet niin tai näin, niin aina teet väärin ja saat haukut niskaan. Kaikki ehdotukset vääriä jollain tavalla. Työt joutuu tekemään vähän sinne päin kun ei ole aikaa tehdä kunnolla.
En vaan jaksa enää tätä. Minulla korkea työmoraali ja joudun koko ajan toimimaan moraaliani vastaan.
En näe ulospääsyä tästä tilanteesta. Irtsanoutuminen ns tyhjän päälle ei ole mahdollista. Koko ajan haen uutta työtä mutta ”kiitos, mutta ei kiitos” on aina vaan vastaus.
En tiedä edes miksi kirjoitin tämän tänne.
Kommentit (24)
Mäkin ajattelin näin, koska siinä uupumuksessa en nähnyt mitään vaihtoehtoja. Aikuinen, perheellinen, asuntovelallinen pattitilanteessa.
Ja sitten kun pahin väsymys oli selätetty ja pystyin taas ajattelemaan järkevästi tein vähän laskutoimituksia. Ja hain kuitenkin opiskelemaan, aikuiskoulutustuella. Nettosumma heittää yllättävän vähän verotuksen kompensoidessa. Olisiko tämä sulle mahdollista? Nyt on aikuiskoulutustukikin muuttunut ja monimuodolla sekö osittaisella työajalla tukikuukausia voi olla jopa 30. Mahdollistaa pidemmänkin tutkinnon.
Minulla sama tilanne. Painan hommia otsasuonet pullollaan ja ylityötunteja kertyy kertymistään, lomia on pitämättä vaikka miten paljon eikä mitään käsitystä milloin voisin oikeasti näitä pitää.
Minulla oli aikanaan aloittajan kanssa vastaava tilanne. Onneksi silloisessa naapurustossa asui psykologi jonka kanssa tuli käytyä koirien kanssa kävelyllä.
Homma meni niin, että onneksi opin löysäilyn. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa mennä. Koska oli hyvä palkka, velkaa ja työpaikan vaihto ei onnistunut niin päätin sitten neuvojen perusteella että löysää omaa pipoa ja hyvin toimi.
Parikymmentä vuotta meni kunnes pääsin eläkkeelle.
Ala on rahoitus- ja perintäala. Tarkemmin en halua mainita.
En tiedä mitä opiskella. Alaa ei voi vaihtaa kun ikää 47v. Ei kukaan palkkaa melkein eläkeiköistä vastavalmistunutta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mäkin ajattelin näin, koska siinä uupumuksessa en nähnyt mitään vaihtoehtoja. Aikuinen, perheellinen, asuntovelallinen pattitilanteessa.
Ja sitten kun pahin väsymys oli selätetty ja pystyin taas ajattelemaan järkevästi tein vähän laskutoimituksia. Ja hain kuitenkin opiskelemaan, aikuiskoulutustuella. Nettosumma heittää yllättävän vähän verotuksen kompensoidessa. Olisiko tämä sulle mahdollista? Nyt on aikuiskoulutustukikin muuttunut ja monimuodolla sekö osittaisella työajalla tukikuukausia voi olla jopa 30. Mahdollistaa pidemmänkin tutkinnon.
Tein tämän saman. Se oli helpompi kuin saada vuoden saikku .
Jaksoin hakea uuden työn ja pääsin helvetistä pois.
Vierailija kirjoitti:
Ala on rahoitus- ja perintäala. Tarkemmin en halua mainita.
En tiedä mitä opiskella. Alaa ei voi vaihtaa kun ikää 47v. Ei kukaan palkkaa melkein eläkeiköistä vastavalmistunutta.
Ap
Opiskele huviksesi vaikka sosiaalialaa. Ei ole pakko vaihtaa alaa.
Vierailija kirjoitti:
Ala on rahoitus- ja perintäala. Tarkemmin en halua mainita.
En tiedä mitä opiskella. Alaa ei voi vaihtaa kun ikää 47v. Ei kukaan palkkaa melkein eläkeiköistä vastavalmistunutta.
Ap
Onko meno samanlaista kaikissa alan yrityksissä? Jos vaihdat toiseen jossa vähän inhimillisemmät vaatimukset?
Onneksi en ole hommannut itseäni velkahelvettiin, vaan olen sinkku hyvillä säästöillä. Ei tehnyt vaikeaa heittäytyä samassa tilanteessa tyhjän päälle. Tai siis teki tietenkin sen puolesta, ettei pääpuoli meinannut antaa myöten ajatukselle kun pitää niin suorittaa ja suorittaa ja olla täydellinen työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä työtä teet?
En ole ap, mutta kommentoin tuohon, että vettuako sillä on väliä, mitä työtä hän tekee. Jos aloituksessa mainitsisi työn, niin keskustelu menisi todennäköisesti siihen työhön, eikä itse aiheongelmaan. Löytyisi näitä, että kyllä minä oon tehny pahempiakin töitä, tai että, ei mulla ollu tuossa vastaavassa työssä itsellä mitään ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Ala on rahoitus- ja perintäala. Tarkemmin en halua mainita.
En tiedä mitä opiskella. Alaa ei voi vaihtaa kun ikää 47v. Ei kukaan palkkaa melkein eläkeiköistä vastavalmistunutta.
Ap
Miksi ei voi vaihtaa alaa?
Sulla eläkkeeseen aikaa yli 20 työvuotta jäljellä
Mä laskin että kuukausitulot pienenis nettona noin 700 opintovapaalla, ja se on liikaa yksinasuvalle, pienituloiselle...
Eri
Mitä mitä, en ole kuullutkaan että aikuiskoulutustukea voi saada jopa 30 kuukautta! Sain päätöksen itse tammikuussa ja siinä on se 15 tukikuukautta. Mitvit? Kuka osaa kertoa enemmän?
TUleeko ne haukut asiakkailta, esimieheltä vai johdolta? Mita jos vaan kasvat nahkaa ja otat vähän rennommin, jos joka tapauksessa saat haukut.
Miten kollegat pärjää, onko työ yhtä vaikeaa kaikille? Mietin vaan, että alasi on sellainen, jossa ylivarmistelulla ajaa itsensä loppuun. Jos tahti on pakko pitää kovana, riittää että 90 % menee oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala on rahoitus- ja perintäala. Tarkemmin en halua mainita.
En tiedä mitä opiskella. Alaa ei voi vaihtaa kun ikää 47v. Ei kukaan palkkaa melkein eläkeiköistä vastavalmistunutta.
ApOnko meno samanlaista kaikissa alan yrityksissä? Jos vaihdat toiseen jossa vähän inhimillisemmät vaatimukset?
Aikalailla varmaan samanlaista kiirettä. Muusta en osaa sanoa kun ei ole kokemusta muista alan yrityksistä. Ei sitä niin vaan mennä muualle. Kyllä niitä paikkoja pitää hakea.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala on rahoitus- ja perintäala. Tarkemmin en halua mainita.
En tiedä mitä opiskella. Alaa ei voi vaihtaa kun ikää 47v. Ei kukaan palkkaa melkein eläkeiköistä vastavalmistunutta.
ApOpiskele huviksesi vaikka sosiaalialaa. Ei ole pakko vaihtaa alaa.
Ei lähes viisikymppisenä enää kannata huvikseen opiskella.
Hoitajille ja kirjanpitäjille on töitä vaikka ois lähellä eläkeikää.
Entäs jos on hoitaja joka on palanut loppuun alle nelikymppisenä? Mihinkä alalle sitä lähtis? Vai alanko työttömäksi?
Jossain kunnalla tai valtiolla voi ehkä olla inhillisempää työtahtia. Mutta ainakin kokemukseni yksityisen puolen isoista firmoista niin työtahti alkaa olemaan sietämätön. Kokoajan pitää kasvattaa tulosta ja myynnin tulee nousta loputtomiin tosin työntekijöitä ei palkata lisää, vaikka liiketoiminta alkaa kärsimään tekijöiden puutteesta.
Mitä työtä teet?