Lokakuiset tiistaita!
Huomenta kaikki! Pääsinpäs oikein aloittamaan näin " uutena" . Lukenut olen palstaa ahkerasti, mutta nyt vasta innostuin kirjoittamaan (ja kirjautumaan). Olen 32 vuotias ja ensimmäinen lapsi tulossa viikoilla 30+2. Perheeseen kuuluu avomies, koira, parta-agama,lintuhämähäkki,hevonen ja muutama kissa;-)
Odotus on sujunut nyt loppua kohden yhä paremmin. Alkuaikaa varjosti pelko lapsen terveydestä (takana vaikea päätös raskauden keskeytyksestä viime syksynä kromosomipoikkeavuuden vuoksi) ja lapsivesipunktion jälkeinen lapsivesien meno. Tuolloin raskauden keskeytyminen oli lähellä, mutta siitä vaan selvittiin ja näin pitkällä jo ollaan!
Mitään ns. vaivoja minulla ei ole raskauden aikana ollut.Nyt alkaa kylläkinvähitellen tuo kuumuus painaa askelta. ja jalat ovat alkaneet rasittua. Jalat mm. kramppailevat öisin välillä ihan kiitettävästi. Lääkäriltä ohjeeksi tuli juoda vichyä, siis ihan normaalia suolaista (ja minä kun turvotusten pelossa olin niitä juuri vältellyt).
Pikkumies on erittäin vilkas tapaus;-) Tänä aamuna (kuten yleensä aina) jouduin käymään vessassa puoli kuuden maissa, jonka jälkeen yritin painua takaisin miehen kylkeen pötköttelemään. Pikkumiehelle tuli hikka ja siihenhän sitten herättiin! Alkoi mahdoton temuaminen ja muljuaminen mahassa, eikä ollut toivoakaan, että olisin saanut vielä unta.
Kaikenkaikkiaan meillä on nyt asiat oikein hyvin! Mukavaa tiistaipäivää teille kaikille!
Kommentit (34)
Onneksi olkoon uudesta kodista! Mekin muutettiin kuun alussa, tosin saatiin kaikki paikoilleen kahdessa päivässä ja minusta muutto oli yllättävän helppo...
Nostan sinulle todella hattua, että uskalsit tunnustaa täällä masennuslääkkeesi käytön raskauden aikana. Nyt kun sinäkin uskalsit, niin minäkin tunnustan että olen käyttänyt masennuslääkettä nyt muutaman viikon verran.
Synnytyspelkoani yritetään siis hoitaa masennuksena, en ihan tajua?
Tervetuloa uusi äiti jonka nimimerkin jo unohdin!
Jos on tullut muita viime aikoina niin tervetuloa teillekin!
Missä Je_Ni on, hänen täytyy olla tosi kipeä jos ei kirjoita tänne?
Onkohan siellä kaikki kunnossa?
Ai kun unohdin jo mihin piti vastata! Ainakin oli painogallup, minulla on tullut hiukan yli 5kg, josta takuulla pari kiloa on turvotusta (näkisittepä jalkani, sormeni ja naamani!).
Tavoite oli ettei paino nouse yhtään koska olen kröhöm, tukevaa sorttia, mutta kun koko ajan on pakko syödä jotain niin yllättäenhän se sitten lihottaa.
En kuitenkaan vaivu masennukseen, viimeksi synnärille jäi 10 kg, josta 3,3 kg tuli mukaan nätisti puettuna turvakaukalossa.
Esikoinen käy varmaan katsomassa minua sitten sairaalassa isin kanssa, uskon vakaasti että lapsen täytyy edes nähdä äiti kerran vuorokaudessa jos erossa ollaan (olen höperö, tiedän!).
Esikoinen on vielä niin pieni, ettei varmasti noteeraa vauvaa mitenkään. Minäkin haluaisin äkkiä kotiin sieltä, en osaa nukkua missään muualla kuin kotona.
Vastaan vielä uudestaan jos muistan mitä asiaa minulla oli....
-lupicaia 33+2
Piti tulla tännekin hehkuttamaan, kun olen viimeistä päivää töissä. Ensin pidän jäljellä olevat lomapäivät ja 1.9. äitiyslomalle. Mitenhän sitä keksii tekemistä, kun kaikki kaverit ja tuttavat ovat viikot töissä. No onneksi on vielä jäljellä värkkäilyä vauvan tavaroiden ja vaatteiden kanssa. Toisaalta en olisi jaksanutkaan enää istua kuumassa toimistossa.Työpäivän jälkeen on ollut aikamoisia selkäsärkyjä.
PAINOSTA:Mulla on noussut 10 kiloa. Nämä kilot tulivat jo neljä viikkoa sitten, mutta sen jälkeen paino ei ole noussut. Tai no se selviää ensi viikolla neuvolassa, kun en omista puntaria.
SAIRAALAKASSIIN:Otan mukaan omat alusvaatteet, hampiharjan+tahnan, harjan ja jotain meikkejä (joita ei varmaankaan tuu käytettyä), siteitä, luettavaa, vauvalle kotiutumisvaatteet ja vaippoja. Palaan varmaan samoilla vaatteilla takaisin tai pyydän miehen tuomaan lähtöpäivänä. Mies saa sitten tuoda kaikki, mitkä jäi ottamatta ja ehdottomasti ison lakupussin. Tykkään aivan älyttömästi lakusta, mutta suositusten takia olen jättänyt ne raskauden aikana kokonaan pois.
En muista muita galluppeja.. Tervetuloa uusille lokamasuille! Taisi tulla lisää myös muita esikoisen odottajia.
Parin tunnin sisällä pyyhin toimiston tomut niskasta ja lähden vapaalle. Illalla sitten synnytysvalmennukseen.
Ale-80 ja 30+5
Eli aika pieni maha, ei sitä juuri huomaa. Moni sitä on katsellut mutta ei ole uskaltanut kysyä kun se näyttää sille että voisin olla vaan lihava siitä kohtaa. Esikoisesta oli jo rv 20 paljon isompi!
No, tiedänpähän jo sitten mahtuvani heti synnytyksen jälkeen omiin housuihini ;D
Ekaksi neuvolajutut: Se " tärkein" eli paino oli noussut vain 270g per viikko. Ihanaa! Mulle on yleensä tulut 500-600 g/vko, joten nyt oli todella kiva saada siihen lukemaan vaihtelua. Yhteensä painoa on tullut 12,5 kiloa, painan nyt 71,5 kg. Esikoisesta tuli kokonaisuudessaan 14-15 kiloa, joten nyt mennään varmaan pikkuisen tuosta yli. Hb oli noussut muutamalla numerolla ja saan pysytellä tällä mustamakkara-persilja-monivitamiinit-kuurilla edelleen! Joten heiheit rautatabuille, en näköjään tarvi niitä ainakaan vielä :) Muut arvot, pissat sun muut ok. Ja seuraava aika kahden viikon päähän. Lääkäriajasta ei ole vielä tietoa kun omalle neuvolalääkärille olisi eka aika 26.9, et viikolle 39 tuskin tuota lääkäriaikaa jätetään. Ainakaan minä en siihen suostu! Joudun varmaan menemään terveyskeskuksen puolelle lääkäriin eli tässä kävi nyt niin, etten koko raskauden aikana ole onnistunut käymään varsinaisessa lääkärineuvolassa.
Sitten muihin juttuihin... SYNNYTYSKASSIIN pakkaan ihan normaalit jutut. Synnytykseen haluan ehdottomasti musiikkia. Musta on niin ihanaa, että mulle tulee nykyään aina esikoisen synnytys tosi vahvana muistona niistä levyistä, jotka oli mukana. Tällä kertaa ajattelin jotain lattarimusaa ja sitten toinen levy voisi olla jotain rauhallista. Voisihan niitä levyjä olla enemmänkin, niin ei tarvi sitten samoja kuunnella jos synnytys etenee hitaasti.
Lakua voisi pakata kanssa osastolle, mutta viimeksi kävi niin, että söin sitä vähän turhan paljon (heh, naurattaa vieläkin). No, p.... kyllä lensi hyvin, ei tarvinnut paljon ponnistella, mutta pierut oli varmaan huonekavereista ikäviä! Ei paljon pidätysvoimaa ollut ja tuo laku kyllä saa mulle hyvät ilmavaivat aikaiseksi :)
Mitäs pakkaatte VAUVALLE? Lokakuuhan sitten on, mulla ehkä syyskuu, joten voisi olettaa että ilmat olisi viileät. Nyt olen katsonut vauvalle bodyn, sukkikset, fleeecetakin ja -housut, pipon ja tumput. Mutta onko toi riittävä varustus? Jos onkin kauheen kylmä, mutta kun se äippäpakkauksen kevyttoppis on niin iso. Vauvahan hukkuu siihen! Kuulen mielellään vinkkejä! Ja itse annan vinkiksi, että ottakaa mukaan pari vaatekertaa. Meilläkin vauva onnistui pissaamaan juuri puettujen vaatteiden päälle ja onneksi mukana oli toiset varusteet. Tämän neuvon kuulin onneksi ennen vauvan syntymää neljän lapsen äidiltä.
Dirah: Ei mullekaan ole mitään painoarvioita sun muita tehty ja tuskin tehdäänkään. Suurin osa meistäkin lähtee synnytykseen ilman lisäultria, joten älä huolestu!
Vai on Hannan koirat ryhtyneet paskomaan yöllä! Nauratti tuo kun juuri olen ihmetellyt, että esikoinen taitaa vaistota vauvan tulon, kun on alkanut heräilemään öisin vaikka aiemmin nukkui läpi yöt. Koita kestää paskanhajua ja siivoamista, minä täällä kestän yöllisiä itkuja ;) Lapsi tai koira, ei siinä eroa hirveesti ole...
S-I ja vauveli 33 tasan!
Ja tervetuloa kaikille uusille! Aina hyvä saada lisää porukkaa mukaan, niin löytyy sitt jos jonkinlaista kokemusta eli saa kaikenkaikkiaan ihan kattavan vastauksen kuhunkin meneillään olevaan galluppiin :)
Ihan mielenkiinnosta Nazu kyselen, ett mistä syystä sait osittaisen liikkumiskiellon? Mulla kun oli tuossa viikonloppuna sitä alavatsajomotusta, lorahtelua ja supistuksia. Supistukset nyt vähentyneet olemattomiin (?) mutta muuten oireet jatkuvat. Tänään kävin labrassa ja huomenna sekä torstaina pitäisi kuulla lisää. Tod.näk. jokin pieni tulehdus.
Mutta itsellä kanssa välillä sellainen olo kuin Dirahilla, että omien vaistojen varassa tässä kesällä mennään. Eli hyvin aktiivinen täytyy itse olla! Nyt kun on jo viimeinen kolmannes alkanut niin harmittaa, kun terkkarin/lääkärin vastaanotot ovat niin harvoin kesälomien takia. Eli multa jäänyt yksi käynti väliin terkkarilta - viimeksi käynti rv 23 ja seuraava vasta nyt ens viikolla rv 30! Lääkärillä olin viime viikolla, mutta hän ei montaa sanaa lausunut. Kaikki sisätutkimuksessa ok (lyhyt tokaisu) + mittasi sf-mitan ja kuunteli sydänäänet, mutta mitään lukemia ei sanonut ääneen eikä kommentoinut niitä, luin kortista jälkeenpäin. Ihan mukava lääkäri kyllä oli ja uskon että olisi sanonut, jos olisi ollut jotakin erikoista. Mutta...kivaa olisi kyllä ollut kuulla jotakin enemmän. Koosta, sijainnista, lapsiveden määrästä yms. Mutta...ilmeisesti tässä vaiheessa ei vielä tiedä miten loppu menee ja TOIVOTTAVASTI sitt vikalla lääkärikerralla silloin 36 viikolla sanotaan enemmän. Mutta kuten jo kerran aiemmin kerroinkin, niin vauva voi jo syntyä ennen sitä, kuten yhdelle kaverille!
PAINOGALLUPPIIN: Painoa tullut onneksi vasta n. 6 kg, siis rv 27+6. Lähtöpaino kyllä mullakin sitä luokkaa, että kovin paljoa ei saisi tulla. Mutt ihan tyytyväinen olen toistaiseksi ollut. Hieman kyllä " pelottaa" mennä terkkarille ens viikolla, sillä oman puntarin mukaan olis sen jälkeen tullut yhtäkkiä painoa lisää jo reilun kilon verran. Toivottavasti oli vain sellaista päiväkohtaista vaihtelua... Ruokahalu kyllä pysynyt ennallaan, jollei ole jopa lisääntynyt. Ja vielä olen mm. syönyt ihan samanlaisia määriä kuin ennenkin - mahtaakohan mulla tullakaan sitä ilmiötä, että ei vauvan takia mahdu kerralla paljoa :) No, ehkä tuo masu vielä tuosta kasvaa. Mies kyllä jo eilen totesi, että voiko se enää kasvaa! Niin isolta hänen mielestään jo vaikuttaa! Itse sen kyllä välillä " unohtaa" ja meinaa välillä ahtautua sellaisista väleistä / törmää johonkin siten, ett huomaa, ett oho - maha onkin tiellä. Onko muilla tällaista :) ?
Jaahas, jos taas tällä erää lopettelisi. Ehkä illemmalla lisää tai sitt viimeistään huomenna informoin niistä labratuloksista. Joko Jemin (?) sai kuulla tuloksista?
T: Peggy-75 rv 29+0 ... enää viikko kun 30 posahtaa täyteen!!
Sain liikkumiskiellon (osittaisen siksi etten silti joutunut vuodelepoon), koska vauva oli rv 20 saakka kiinni lantiossa ja todella alhaalla siis, häpyliitoskivut olivat kovat, oli just menkkamaista kipuilua ja valkovuotoa lorisi kuin vettä vaan. Eli siis mulla oli pikkuhousut koko ajan ihan märät! Yök! Ja etenkin jos käveli vähän roskalaatikkoa pidemmälle eli about 50 m niin tuli kovettumissupparit ja samassa valkovuotoa n. dl. Että kiva;) Vaikka kohdunsuulla ei silti tapahtunut mitään, lääkäri katsoi parhaaksi että nuo kriittiset viikot ennen vk 34 elelen hissukseen, koska joillakin kohdunsuu voi muuttua todella nopeasti. Piti siis vain lepäillä, pakolliset ruokakauppakäynnit ja roskalaatikolle kävelyt (asuttiin silloin kerrostalossa) mutta liikuntaa, lenkkejä, seksiä, tms ei ollut lupa harrastaa eikä esim. puoli-istuvassa asennossa saanut telkkua katsoa tai kirjaa lukea koska siinä asennossa paine on kova alapäässä ja vauvan pää saattaa alkaa painaa kohdunsuuta auki. El kyljellään makoilua mieluiten, mutta ei tosiaan mitään ehdotonta vuodelepoa ollut.
Miten Peggy itse jakselet tällä hetkellä?
Ja missä on JE_NI????????????????????????????????
Paino G: Painoa ei ole tullut lisää kuin 1kg, mutta lähtöpainokin oli korkeampi, mitä viimeksi ja terkkari totesi jo alussa, että painoa ei tarvitsisi paljon lisää tulla. Sf-mitta on silti ollut ihan Joku kyseli tuossa aiemmin, että kiihtyykö painon nousu loppua kohden. Viime raskaudessa terkkari sanoi, että on hyvin yksilöllistä, miten painon nousu tapahtuu. Joillain tulee alkuraskaudesta helpommin painoa ja toisilla taas loppuraskaudesta. Ja hirveästi painon nousuun vaikuttaa turvotus. Viimekertaista neuvolakorttiani tuossa juuri selailin ja minulla oli paino noussut viimeisen viikon aikana ennen synnytystä 2kg! Kokonaisuudessaan painoa ei tullut lisää kuin 7kg.
Synnytystapa: Ensimmäinen lapseni syntyi kiireellisellä sektiolla, kun siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt ponnistusvaiheen alkaa, todettiin, että vauva ei laskeudu. Tämä on yksi asia, mitä en haluaisi nyt kokea. Eli ensin monta tuntia kärvistelet ja sitten kuitenkin leikataan ja sitten joutuu kärsimään vielä pitkän toipilasajan leikkauksesta. Toiveena olisi pystyä synnyttämään alakautta. Synnytystapa-arvio on minullakin rv 36, jolloin asiasta päätetään. Dirahille, jos minulla ei olisi kiireellistä sektiota takana, niin mitään synnytystapa-arviota ei olisi ja näinollen en saisi koostakaan mitään arviota. Mahan päältä luultavasti arvioisi terkkari sitten loppuvaiheessa ja enpä oikein usko, että mitään tarkkaa pystyy sanomaan käsikopelolla.
Vaategallup; Pojan vaatetta löytyy ja jos tulija on tyttö, niin käytän hänellä luultavasti osaa vaatteista, esim. tumman sinisiä. Jonkun verran löytyy tumman punaisia ja lilan värisiä vaatteita, koska ko. värit sopivat mielestäni hyvin pojalle. Myös vihreitä ja ruskeita vaatteita löytyy ja nekin sopivat mielestäni kummallekin. Vaaleansiniset vaatteet ehkä jättäisin käyttämättä.
Nasutin... meniköhän nyt nimimerkki oikein, uutta kirjoittajaa tarkoitan. Tervetuloa joukkoon, onpa sinulle tapahtunut paljon vaikeita asioita. Ymmärsinkö oikein, että tässäkin raskaudessa lapsivesipunktion seurauksena meni lapsivedet?
Nyt viimeistelemään ruokaa.
K&T&Pikku-pippuri rv 31+2
Niin se on vain meilläkin esikoinen aloittanut koulutiensä.Eilen oli eskarin ensimmäinen päivä.Pikkasen neitiä jännitti,mutta äitiä tais jännittää vähän enemmänki.Pitihän sitä vähän itkuaki vääntää kun autoon pääsin.Vastahan se oli vauva!
Tosiaan oikeen paljon tervetuloa kaikille uusille minunkin puolesta! Mukavaa kun tulee uusia tuulia!
Vaikkei vanhoissakaan mitään vikaa ole ;) Je_Niä oon minäkin tässä jo muutaman päivän kaipaillu.Käy heti mielessä,ettei vaan ois sattunu mitään ikävää.
PAINOA on meikäläisellä kertynyt oikeen mukavasti,varmaan eniten meistä kaikista. Elikkä päälle 18kg. Painoa on nyt 68kg,ja huomenna ois sitte taas neuvola,niin saapas nähä mitkä on lukemat sitte.
SAIRAALAKASSIIN pakkaan tietty pesuaineet ja muut hygienia tarvikkeet,itelle puhtaita alusvaatteita ja ainaski kahdet imetysliivit.On nimittäin kokemusta,kun maito nousi yön aikana oli joka paikka maidossa ja ainoat liivit läpimärkinä.Vauvalle kotiutumisvaatteet,kamera,vauvalle tutti,kännykkä,neuvolakortti.Eiköhän siinä ne tärkeimmät.Mies voi tuoda jälestä sitte jos jotain unohtuu.
(.) Oon saanu nukuttua yöt tosi hyvin.Herään ainoastaan 1-4 krt yössä vessaan ja muuten saan heti unesta kiinni.Oon jaksanu käydä nyt päivittäin kävelyllä niin selkäki on ollu välillä parempi.Liitoskivut on aivan ankarat! Mulla maha roikkuu tosi alhaalla,eikä mistään närästyksistä oo tietoakaan. Pikku hiljaa alkaa todellakin jo toivomaan,että olis jo lokakuu! Tää loppuodotus on jotenki fyysisten hankaluuksien lisäksi myös henkisesti raskasta. Mietityttää meneekö kaikki hyvin.Onko vauva terve jne...
No onneks tässä arjessa riittää vilskettä,ettei aika tuu pitkäks!
Päivänsäde 32+2
Pääsin tosiaan aamulla lääkäriin, kun eilen soittelin neuvolaan paineentunteesta. Halusi, että lääkäri varmistaa asian. Hemppakin oli noussu pari lukemaa, josko rautatabut jo vaikuttanu (?) oon parisen viikkoa syöny niitä. Hyvä niin!
Mutta edennyt tämä kyllä nyt on. Synnytyskanava VAAN 2 cm, kohdunsuu pehmeä. Sanoi, että nyt pitää alkaa jo ajattelemaan synnytystä ja ruveta rauhottumaan :) Lisäs kyllä samaan hengenvetoon, että kaikki vauvalla ja mulla niinkun pitääkin. Saikkua ois kirjottanu, mutta en halunnu jos ei oo pakko. Saan töis oltua fyysisesti rauhallisemmin kun kotona. Joten työt jatkuu vielä 3 ½ vkoa, jos hyvin käy. Kertoi just siitä kiinnittymisestä, että ensisynnyttäjillä kiinnittyy hyvin aikaisin, uudelleensynnyttäjillä just synnytykses yleensä vasta.
PAINOA kertynyt viime neuvolakäyntiin asti 14 kg, sen jälkeen on tullu lisääkin vielä :( Mä yritän luottaa siihen, että mulle lähtis nämä kilot pois yhtä nopeasti kun siskolla, jolla siis nyt vajaan 4 vkon ikäinen ihan tytteli; tuli 12 kg raskauskiloja, nyt lähtenyt painoa 14 kg :) Välillä masensi, kun yhdessä välissä oli tullu kilo viikossa painoa!!! Mutta nyt oon yrittäny aatella vaan, että ehkä se on pienin stressinaihe raskausaikana.
Meille th puhui synnytysvalmennuksessa jo synnytystapa-arviosta, että sitä ei tehdä. Hätäilin jo, että mistäs tietää, jos vaikka vauva kasvaa hirmusesti viimesinä viikkoina tai tulee jotain muuta probleemaa. Mutta th päältäpäin tunnustelee ja sillä perusteella pistää ultraan, jos sen mielestä on tarvis (myös, jos menee yliaikaseksi, kun sitäkin jo ehdin kysyä). no, täytyy vaan luottaa, muuta mahista ei oo.
Tervetuloa uusille! Ja toivottavasti Hannan chihut lopettaa kakkimisen, ettei äiti joudu masun kans hirveesti ylimääräistä ponnistelemaan :) Ja onnea uuteen kotiin vimatille ja tsemppiä muutenkin!
Täällä jo piskotteli, ainakin tunti sitten, kun töisä tulin :D
-bernuski 31 + 1
otan aikapaljon samaa tavaraa ku viimeks- itelle imetysliivit, liivinsuojia (viimeks otin vaan 4kpl ja nehän loppu heti kesken!), trippejä, suklaata, laturin, digikamera otetaan, miehelle evästä ja ja..tietty puhtaat alushousut, hammasharja/tahna, dödö ja hiusharja. Siteitä sai sairaalasta (ja ne oli tosi hyviä, ku kuitenki ekat pari pvä se vuoto oli aika runsasta- kotio olin varannukki itelle paksuja yösiteitä). Vauvan vaipat oli sairaalanpuolesta siellä olo ajan ja mies tuo vauvan kotiintulovaatteet. Ite laitan kotoota lähtiissä puhtaat vaatteet päälle, joten ne menee sitte myös sairaalasta lähtiessä päälle.
Vauvan vaatetusta oon kans vähän funtsinu, ja johtuu tietty ilmasta mitä päälle laitetaan mutta 56cm fliispuku on olemassa jos tarve vaatii. Sinne alle joko body ja potkarit, tumput ja pipo tai jos on tooosi kylmä niin sitte vielä joku välikerrasto. Katotaan nyt, miltä se sää sitte näyttää. Luotan että mies osaa tuoda kun kerron mitä tarvii :)
Ja ESIKOISEN käynnistä sairaalassa- meillä ainaki se on vähän pakkoki ottaa mukaan kun ei oo liikaa näitä hoitajia tytölle, mutta on se ihana äitistäki nähä lasta. Ja oon aatellu niin että sillon ku mies tulee tytön kanssa niin minä paijailen typyä ja isi saa hoitaa/tutustua vauvaan. Itkuhan siinä voi tulla kun joutuu esikoinen sitte isin kanssa taas lähtemään, mutta jospa kaikki menis vaan hyvin eikä tarvis kovin montaa päivää siellä olla- lukeudun kans niihin jotka ei saa nukuttua sairaalassa.
Voi että kun pian sais omankin jo syliin..Hirmuinen sylinkaipuu on...Voih...
Nyt muistui mieleen että Miannikos se kyseli niistä vauvan vaatteista...Minä ainakin olen niin tarkka lapsen vaatteista, että jos tyttö meille tulisi niin pojan vaatteet myisin pois. Olen toki pitänyt pojalla paljon punaista,oranssia, vihreää,keltaista jne...mutta periaatteessa en pojan autopaitaa laita tytölle ;o)
Ehdin jo myydä pojan vauva-ajan vaatteet kun olin luulossa ettei meille toista lasta tule, mutta on toki paljon esim. toppahaalareita jne, jotka on sinisiä. Ja jos tytön saan niin onhan kaupat pullollaan niin ihania vaatteita tytöille että tuskin voin vastustaa niitä ;)
Mutta en kyllä pue poikaa vaan vaaleansiniseen ja tyttöä vaaleanpunaiseen, että on myös paljon vaatteita joita olen nyt ostanut vauvalle jotka käy molemmille...
Mä haluaisin laittaa jo ensi kuussa vauvan häkkisängyn paikalleen. Olisko ihan liian aikaista? :)
Mutta nyt saunaan ja sitten salkkareita kattomaan... :O)
Minäkö nettiriippuvainen??!! Ei vainkaan, kävin justiinsa ilmoittautumassa avoimen yo:n yhdelle kurssille, ajattelin verkkokurssista suoritua tässä kahden lapsen kanssa vuoden aikana. Saas nähdä, miten käy;)
Tosiaan imetysliivit ja suojat mäkin otan kassiin. Haluaisin vaan löytää hieman tukevampia imetysliivejä, ekalla kerralla ostin kahdet tosi pehmoiset ja rinnoille ihanat muuten mutta kaipasin enemmän tukea eli olen tottunut kaarituettuihin liiveihin.
Mä taidan olla poikkeus sillä olen ajatellut olla laitoksella niin kauan kuin pitävät siellä. Ekasta kerrasta jäi sellainen kokemus, että kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä enkä minäkään saanut nukuttua 4 yön aikana kuin ehkä yhteensä 3 h ja kotiin päästyä olin menettää tajuntani. Nyt aion ikävästä huolimatta levätä ja nukkua sairaalassa ekat väsyt pois, sillä kotona on heti jaksettava täysillä esikoisen takia. Vaikeaa tulee olemaan sairaalassa monta päivää sillä en ole minäkään ollut tytöstä erossa juuri yhtään. Ja neidillä on vielä meneilllään tosi kova äiti-äiti vaihe eli äidin syli on kaikkein paras, etenkin iltaisin.
Mies on töissä sillä paikkakunnalla johon menen synnyttämään ja me asumme muuten 60 km päässä joten jos lähtö tulee päivällä ja muutenkin, mies tulee aina töistä päin suoraan meitä katsomaan ja isovanhempien vastuulla on tuoda tyttöä katsomaan. Mies hakee tytön aina töistä ja sairaalasta päin sitten kotiin kylläkin yöksi mutta sydäntäsärkevää ettei tyttö pääse edes isin turvassa katsomaan äitiä sairaalaan.
Nyt sataa vihdoin, menen juoksujalkaa pihalle!!!!!! Hyviä öitä!!
Siis minä alan ihan oikeesti huolestumaan JENISTÄ! Jännä homma, kun en oikeesti tunne koko ihmistä ja silti on nyt illalla vähän väliä käynyt mielessä, että eikai vaan oo sattunut mitään hänelle jne. No, kertoo ehkä vaan siitä, että tämä lokamasujen yhteisö on tullu mulle jotenki tosi tärkeeksi tän odotuksen aikana ja tuntuu, että on saanut paljon uusia " tuttuja" tai " kavereita" , vaikka oikeesti ei mitään käsitystä keitä te ootte :DD
Meillä on täällä HILJAISTA. Kaikki kolme lasta nukkuu ja jokainen vielä omassa sängyssään. Vielä eilen olin aivan valmis luovuttamaan tuon keskimmäisen " unikoulun" kans, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Meni enää alle 15min kunnes tyttö nukahti omaan sänkyynsä. Jee!!
Sairaalakassista: Minä oon aina tullut toimeen tosi vähällä. Vauvalle ajattelin pakata kaukaloon valmiiksi bodin, potkuhousut, tumput, lakin, villasukat ja sitten semmosen 56cm kevyttopan, jonka ostin kuopukselle. On jopa beige väriltään eli käy hyvin pojallekin. Se vaan on yhdellä kaverilla nyt lainassa, mutta saan sen varmasti takasi kohta puolin. Niin ja mies siis saa tuoda nuo kun tulee hakemaan meitä kotiin.
Itselleni en ota varmaan kuin neuvolakortin, dödön, hammasharjan ja -tahnan sekä hiusharjan. Toiveena siis mulla tosi nopea kotiinpääsy ja jos en pääse, niin kokemuksesta tiedän että ainaki mun äiti ja isä kantaa sinne kaikenmaailman herkut, lehdet yms :)
Isommat lapset tulee varmaan katsomaan vauvaa sairaalaan heti, kun mahdollista. Paitsi, jos saan jo salissa luvan lähteä kotiin sen 6t päästä, joka täällä on aikaisin mahdollinen kotiutumisraja niin sitten saavat odottaa kotona vauvaa ja minua. Viimeksi mulla oli tosi vaikeaa, kun mies lähti silloin 1v5kk:n ikäisen tytön kans kotiin synnäriltä (siis kun nykyinen kuopus oli vastasyntynyt). Muutenkin mulla oli silloin semmoset ihmefiilikset, että olen pettänyt oman pikkukullan, kun oon uuden vauvan tehnyt vaikka tyttö itsekin oli ihan vauva vielä. No, se tunne meni ohi heti kun kotiin pääsin. Nyt tuskin sellaista tulee, kun on jo kokemusta pienestä ikäerosta.
NIMIasiaa oli ainakin Coe pohtinut. Meillä on pojalle aikalailla varma eka ja kolmas nimi, mutta siihen väliin vielä makustelen omasta suvustani nimeä. Vaihtoehtoja on oikeestaan 5 ja kaikki ovat tosi hyviä. Semmosia vanhoja, perinteisiä suomalaisia miesten nimiä. Meillä on se periaate, että eka nimi on " oma" , toinen mun suvusta ja kolmas miehen suvusta. Näin on tytöilläkin ja siis tulee tälle pojalle. Esikoisella on taas niipäin, että eka nimi on sekä minun että miehen suvussa esiintynyt ja sitten 2. ja 3. ovat " omia" .
Nyt en kyllä enää muista, että mitä muuta oli. Joku oli muuttanut uuteen kotiin.. Onnea ja anteeksi, kun unohdin jo nimimerkin.
Nyt taidan kömpiä sänkyyn lukemaan uutta Vauva-lehteä..
Toivottavasti Je_Nistä kuuluu jo huomenna jotain :)
Täällä kirjoittelee uusi lokamassu. Aluksi voisin hieman esitellä itseäni. Asun mieheni ja pikkuisen koiran kanssa Pohjois-Pohjanmaalla. Esikoista odotellaan syntyväksi lokakuun lopussa tai menee varmaan marraskuulle.
Raskaaksi tuleminen oli todella vaikeaa, kesti 3,5 vuotta ja hoitojakinhan siihen tarvittiin. En ole aiemmin osannut ajatella kuuluvani odottajiin, joten en ole tänne palstalle uskaltanut kirjoitella, mutta pakko kai se on vihdoin ja viimein tajuta, meille tulee VAUVA! On tämä niin ihanaa, vaikkakin aika raskasta on ollut. Ensimmäiset neljä kuukautta jouduin töiden jälkeen makaamaan raatona sängyn pohjalla, kun oli niin huono olo koko ajan. Ja nyt viimeisenä kuukautena on ollut supisteluja, selkäsärkyä, närästystä, lorahtelua (piti käydä ihan äitipolilla asti varmistamassa, ettei ole vain lapsivettä, mut onneksi oli väärä hälytys).
Eilen kävin ylimääräisessä lääkärintarkastuksessa ja mut laitettiin sairaslomalle äippälomaan asti. Ihan kiva! Olen päiväkodissa töissä ja siellä oli tosi raskasta olla viime aikoina, kun ei jaksa istua, ei kävellä, ei nostella, joten parasta oli jäädä kotiin lepäämään. Nyt voikin sitten keskittyä vain vauvan tulon odotteluun. Ja kohtahan se lokakuukin on jo käsillä ja ensimmäisiä lokakuisia alkaa virrata maailmaan. Ja vaikka vaikeaa aikaa on ollut, onneksi vauva liikkuu TOSI paljon, niin tietää, että hänellä on kaikki kunnossa!
On ollut tosi mahtavaa lukea teidän kuulumisia ja tämä on ollut mulle suuri tuki ja pelastus! Eihän näin ensikertalainen voi tietää mistään mitään, mut onneksi täällä on toisillakin samanlaisia ongelmia ja ajatuksia, niin saa itsekin tukea teistä kaikista! Varsinkin JE_NI:n juttuja on ollut mukavaa lukea (varmaan johtuu siitä, että hänelläkin on lapsettomuustausta takana, tosin vielä rankempi kuin meillä!, joten hänen osaansa olen osannut hieman samaistua) Mistä sinulla JE_NI riittää sitä virtaa, iloisuutta ja onnellisuutta, jotka oikein huokuvat tekstistäsi läpi?!? Älkää muut lokamassut suuttuko kommentistani, teidän kaikkien juttuja on ollut mukava lukea!!! :)
No tässä oli tätä juttua tällä kertaa, yritän jaksaa kirjoitella useammin, koska nythän mulla ei ole muuta tekemistä kuin roikkua täällä netissä!
Onnellisin terveisin: Hessunen sekä Mulju-Möykäri 29+6 (huomenna paukahtaa kolmekymppiä mittariin, jeee!!!)