Muita "riskiraskaus" kuumeilijoita?
Siinahan tuo kysymys tulikin, eli: onko taalla muita kuumeilijoita joiden raskaus olisi todennakoisesti toteutuessaan ns. korkean riskin raskaus (esim. aidin perussairauden tai aikaisempien raskauksien komplikaatioiden - mm. pre-eklampsia, hepatoosi, ennenaikaiset supistukset, kohdunkaulan rakenteellinen heikkous - takia)? Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia.
Itsellani on seka perussairaus (munuaisvaltimon ahtauma johon tehty pallolaajennus ja stentti, verenohennuslaakityksena aspiriini, joka loppuraskaudesta pitaa vaihtaa pistettavaan hepariiniin) etta "terrible obstetric history" (ennenaikaisia supistuksia, jotka ekassa raskaudessa johtivat n. 1 kk vuodelepoon, tokassa makasinkin sitten urakalla n. 4 kk, osin tiputuksessa sairaalassa ja osin kotona) kuten eras laakari totesi. Lapsia on ennestaan kaksi, syntyneet viikoilla 39 ja 37 (seuraavaa odottelen sitten talla logiikalla syntyvaksi viikolle 35, mika on myos mulle ihan hyva saavutus ;-)). Ikaakin on jo 37 vuotta mutta niin vaan kuumeilen viela pikkukolmosta. Erikoislaakarien luvat tahan yritykseen on haettu ja saatu, ja jotenkin kummasti en osaa hurjasti pelatakaan koska riskit ovat hyvin tiedossa jo etukateen ja seuranta tulee olemaan tarkkaa. Toisaalta mitaan ruusupunaisia kuvitelmia siita, etta saisin tallakaan kertaa kokea "oppikirjaraskauden" en elattele. Jos muita vastaavassa tilanteessa olevia on ylipaataan olemassa, olisi mukava vaihtaa ajatuksia kanssanne.
Kommentit (44)
(lainausmerkeissa siis siksi etta eihan riskiraskaus nyt niin kivaa kellekaan oo, mutta vertaistuki on kylla kivaa ;-)).
Mulla ei tahan mennessa oo (onneksi) tullut raskausmyrkytysta, vaikka todennakoisyys on ollut suuri, mulla on nimittain (ollut, talla hetkella olen stentin ansiosta normipaineinen) sekundaarinen verenpainetauti tuon munuaisvaltimon ahtauman takia (paineet viimeksi alkuraskaudessa 190/120). Eli verenpainelaakitys ja -seuranta on enemman kuin tuttua taallakin.
Samoin ajattelen etta taytyy vaan pitaa itsestaan huolta -- oon mm. Jo tassa yritysvaiheessa yrittanyt paasta mahdollisimman hyvaan kuntoon ja pudottaa painon mahd. alas, koska vuodelevossa kunto huononee nopeasti ja paino myos nousee helposrti liikaa.
Moneskos yrityskierto sulla on menossa, Marenda? Taalla vasta yk 1.
Tosin vielä triplaileva kuumeilija. Kuume on oikeasti tosi kova, mutta juuri tämä riskiraskausasia on se miksi tuplailuun ei olla vielä ryhdytty. Minulla kaksi keskoslasta ja kohdun repeämä takana, mutta ihan hirveästi ei pelota vaikka tiedän että mitä vaan voi tapahtua. Minulla on tiettyjä syitä uskoa että tällä kertaa asiat kuitenkin voisivat mennä myös paremmin.
Silti, jos kaikki menisi hyvin, joutuisin luultavasti kuitenkin sairaalaan tuon repeämän pelon takia noin rv 30 koska asumme kaukana synnytyssairaalasta. Ja tässä kohtaa tulee se ongelma, nimittäin miehen vuorotyön takia isompien lasten hoito koituu ongelmaksi jos minä olen viikkotolkulla sairaalassa. Miten ElsaAlice ja Marenda teillä on tämä asia suunniteltu? Ja oletteko töissä/ovatko isommat lapsenne hoidossa?
Mukava on löytää muitakin riskiraskautta tietoisesti suunnittelevia, omassa lähipiirissä tuntuu olevan vain niitä joilla kaikki sujuu helposti...
Ihan ensiksi taytyy kysya holmona etta mita on triplaiu/tuplailu? ;-)
Vastauksena kysymykseen: tuttua on, me asumme ulkomailla ja tuo vanhemman lapsen hoito oli jo viime raskaudessa jonkinasteinen ongelma, nythan lapsia on siis jo kaksi. Viime raskaudessa mies kantoi lahes kaiken hoitovastuun, esikoinen oli kylla tarhassa mutta mies oli kaytannossa hanen yksinhuoltajansa sen ajan kun olin vuodelevossa, ja vaikka hanella ei vuorotyota olekaan niin hyvin pitkat paivat seka paljon matkoja (jotka joutui siis perumaan)... Kavihan meilla sitten sukulaisia vuoron peraan aina muutamia viikkoja kerrallaan, eli siita han sai hiukan apua. Nyt meilla on tilanne se etta toinen on tarhassa ja toinen jo koululainen, kayn siis itse toissa, ja meilla on myos au pair. Eli talla kertaa jos tarppaa olisi hiukan helpompaa juuri lahinna tuon au pairin ansiosta.
Ja viela piti sanoa etta munkin lahipiiri on taynna sellaisia joiden raskaudet menevat kuin vetta valaen, ovat toissa viela viikkoa ennen synnytysta, lenkkeilevat, matkustelevat jne. Mulla ei oo tasta mitaan kokemusta, en ole koskaan paassyt edes synnytysvalmennukseen asti koska loppuvaiheessa olen ollut aina vuodelevossa.
Triplailu on kuumeilun kuumeilua ;) Ja tuplailu sitten jo kuumeilua. Palstaslangia muistelen aiemmilta kerroilta näin ainakin.
Teillä kuulostaa olevan ElsaAlice järjestyksessä tuo isompien lasten hoito, au pair olisi ihan kätevä meilläkin kyllä siihen tarpeeseen :D Mutta eipä meille sellaista tule. Sen asian haluan kuitenkin miettiä jotenkin järjestykseen ennenkö uskalletaan antaa vauvalle mahdollisuus.
Perussairautena mulla on verenpainetauti. Lapsia on yksi, raskausaikana vaikea raskausmyrkytys, kiireellinen sektio tehtiin rv 32.
Ikää on jo 37, miehelläni vielä reippaasti enemmän, joten tositoimiin olisi pian ryhdyttävä jos toista lasta mielii saada.
Pelottaa ihan perhanasti. Mutta tällainen vertaistukikeskustelu tuntuu hyvältä ajatukselta.
Ja kovasti myös huolestuttaa esikoisen hoitoasiat jos joutuisin raskauden aikana taas pitkäksi aikaa sairaalaan. Meillä on tuliverkostoakin aika heikosti, kun mun vanhemmat ovat kuolleet ja miehen vanhemmat asuvat kaukana.
...noin ian puolesta seka verenpainehistorian takia ainakin. Tosiaan tuo olemassaoleva verenpainetauti on kai iso riskitekija raskausmyrkytykseen, siksi muakin on seurattu kuin haukkaa viime raskaudessa ja sain tehda useammankin 24h virtsakokeen ja muuta mukavaa.
Itselleni valkesi muuten (vasta onneksi reilusti viime raskauden jalkeen, muuten olisinkin ottanut viela tastakin isot stressit) etta naisille, joilla on hoitamattomasta munuaisvaltimon ahtaumasta johtuva sekundaarinen verenpainetauti, ei useinkaan synny elavia lapsia; kuitenkin mulle on niita siunaantunut jopa kaksi. Mulla on ollut siita hyva onni etta mun verenpaine on yleensa ollut korkeimmillaan raskauden alussa ja sitten laskenut lopulta jopa ihan hypotensioksi asti. Siinakin on omat ongelmansa, koska istukka on tottunut korkeampiin paineisiin ja on mahdollista etta sikio ei saa tarpeeksi verta = happea. Nyt kuitenkin oli todella kiva kayda nefrologilla (joka seuraa siis mun munuaista ja verenpainetta) joka totesi etta talla kertaa jos raskaudun niin oikeastaan ennuste on ainakin verenpaineen osalta parempi kuin kummallakaan aikaisemmalla kerralla, kun olen kerran normotensiivinen (105/70 paineet kotimittauksissa ja 120/80 laakarilla - mulla on ollut pysyvasti tuo alapaine hiukkasen korkeampi kuin ylapaineen mukaan voisi luulla, koska ilmeisesti suonet ovat kuitenkin sen verran monivuotisesta korkeasta verenpaineesta karsineet).
Olisi muuten mukava kuulla etta missa kukin menee, mulla on siis kuten sanottu yk 1 ja kp 17/24-28 (viime aikoina kierto "reistaillut", aikaisemmin aina kellontarkka tuo 24). Kamalia mahakramppeja on ollut perjantaista lahtien, sellaista menkkamaista jomotusta. En tieda mika nyt on, tallaista ei ole ollut koskaan aikaisemmin, aika kaukaa haetulta tuntuu etta olisin raskautunut ja tuntisin sen jo nyt, vaikka tietysti aina sopii toivoa.
Mulla on menossa yk1 ja kp 22/29-33.
Eli viikon päästä jännitellään molemmat.
Heips vaan!
Liitynpä minäkin tänne "riskiporukkaan". Ikää mulla on 26v. ja ensimmäisestä haaveilen hillitysti. Mitään valtaisan pakahduttavaa vauvakuumetta mulla ei ole, mutta ehdottomasti vaaveli on tervetullut ja toivottu, jos sellainen meille suodaan :)
"Vaivana" mulla on lievä epilepsia. Itse en oikeen osaa hahmottaa sairautta riskinä, koska tauti ei ole juurikaan päässyt vaivaamaan. En ole ikinä kouristanut tai menettänyt tajuntaa, ainoat oireet on lievä pahoinvointi ja "tuntemukset", joita en osaa kenellekään selittää. Niin ja ennen lääkityksen aloitusta kärsin muutamaan otteeseen lähimuistin häiriöistä, eli unohtelin oudosti asioita.
Lääkitys on ollut päällä jo melkein 10 vuotta ja olen siis oireeton. Lääkemäärä, jota syön, on suorastaan naurettavan pieni. Tämä on tietenkin vauvan etu! Olen jo kuitenkin aloittanut foolihapon syömisen, jolla toivottavasti turvataan aikanaan alkunsa saavan vauvan kehitys.
Tämän viikon lopulle odottelen menkkoja ja sen jälkeen pääsemmekin sitten "itse asiaan", eli yk1 pyörähtää vihdoinkin käyntiin! Vähän häiritsee se, että alitajuntaisesti olen asennoitunut tärppiin jo ensiyrittämästä. Saa nähdä, kuinka käy! No, TJOT-meiningillä ollaan joka tapauksessa liikkeellä :) En halua stressata asialla, kyllä se tulee, jos/kun on tullakseen!
Aika montahan taalta sitten loytyikin. ;-) Lisaakin saa tulla.
Olenkin kuullut tuosta etta epilepsialaakkeet vaikuttavat foolihapon imeytymiseen; hienoa kuitenkin etta sulla on epilepsia oireeton ja hallinnassa, siita on hyva aloittaa. Ja sekin ettei ole ollut grand mal kohtauksia on hyva merkki, niissahan voi ainakin kayda fyysisesti kipeaa jos huonosti sattuu. Niin, ja voi se ensi yrittamallakin muuten onnistua, ma raskauduin ekasta kierrosta esikoisen kanssa, kakkonen antoikin sitten odottaa itseaan vuoden verran.
Ja TepaTerhakan (meniko nikki oikein?) me sitten jannitetaankin ensi viikolla. :-)
Kiitos vielä ElsaAlicelle että keksit pistää tämän ketjun pystyyn.
Eipa kesta! :-) Mita nyt kuuluu? Joko testasit vai odotteletko viela? Itse en tietenkaan malttanut odottaa, ja olen testannut nyt muutaman haalean positiivisen (!!) kp 26/24-28 alkaen, vaikka viiva nayttaa hissun kissun vahvistuvan. Eli jos tasta todella raskaus jatkuu niin olisin raskautunut jo 2. kerran elamassani ekasta yrityskierrosta (esikoinen on ekasta yrityskierrosta myos). Tuntuu vahan etta "loytaa se sokea kanakin jyvan", siis siina mielessa etta vaikka mun varsinaiset raskaudet (varsinkin tuo kakkonen) on ollut todella painajaismaisia ja kaikkea muuta kuin "normiraskaus" kokemuksia, niin sentaan tuo itse raskautuminen onnistuu... ;-)
Yritin jos soitella aikaa perinatologille (koska tiedan miten kiireinen han on ja miten vaikeaa sinne on saada aikaa, voinhan sen aina perua jos menee kesken) ja ekaksi mulle tarjottiin 23. syyskuuta... No, loytyi sitten lopulta aika 15. syyskuuta pienen soittelun jalkeen, mutta sekin tuntuu vahan myohaiselta koska mun pitaisi saada myos lahete erityiselle _raskaus_verenpaine/munuaisspesialistille (jonne on ihan mahdoton jono, tiedan sen jo vanhastaan). Joten laitoinpa suoraan perinatologille s-postia ja kysyin etta onko tosiaan nain etta paasisin vasta 9. viikolla ekan kerran laakariin kun mulla on kerran kaikenlaista kremppaa (ja tietysti muistutin etta minkalaista se mun kremppa olikaan, eihan . Eihan se ota jos ei annakaan, kokemukseni laakareista taalla on se etta yleensa vastaavat asiallisiin sahkoposteihin tallaisissa asioissa. En tietenkaan vakisin rupea vankaamaan jos hanesta tama on ihan asiallinen ajoitus, mutta ajattelin kysya kuitenkin.
Pakko kysyä, että miltä nyt tuntuu? Onko päällimmäisenä ilo vai huoli siitä miten kaikki menee tällä kertaa? Mä olen jo etukäteen omalta kohdaltani murehtinut sitä, että osaisiko raskaudesta ollenkaan nauttia kun viime kerta oli niin hankala.
Mä en ole vielä testannut, vaikkei menkat olekaan alkaneet. Tänä iltana ajattelin testata, jos kuukautisia ei vieläkään ole kuulunut.
Sen sijaan mä varasin ajan jo alkuviikosta perinatologille. Olenpa nyt sitten raskaana tai en, niin ensi keskiviikkona menen hänen vastaanotolleen (varasin ajan yksityiseltä, siksi sain näin nopeasti ajan).
Palailen asiaan illalla tai aamulla, kun testitulos selviää tai kuukautiset alkaa.
Onnea vielä kerran!
Ja pidan peukkuja sun testaamiseen.
Makin kavin muuten jo pari kuukautta sitten tuolla mun perinatologilla ihan vaan sellaisessa "pre-conception counselling" tapaamisessa, jota mulle suositteli mun muut laakarit jotka tuntevat mun historian kun kuulivat etta mietin uutta raskautta. Ainoa ehto jonka tuo asetti raskaudelle oli verenohennuslaakityksen jatkaminen (kuulemma raskaushormoonit aiheuttaa tukoksia), ja nefrologini konsultoi oma-aloitteisesti hematologia jo tasta ja infosi mua (eli siis syon nyt aspiriinia ja n. vko 32 kayn hematologilla ja vaihdetaan pistettavaan hepariiniin).
Tuossa ajan saamisessa tai oikeastaan sen vaikeudessa muuten kaiken huippu on etta yritin tata mun laakaria seka yksityiselta etta julkiselta puolelta, ja itse asiassa juuri yksityisella olisi kestanyt kauemmin saada aika! Saanko kysya kuka sun perinatologi on? Siksi vaan kyselen koska olen kuullut paljon hyvaa useammaltakin taholta sellaisesta kuin Tapio Kurki, vaikuttaa Helsingissa, ja kuulemma ymmartaa juuri verenpaineasioita. Itse asun ulkomailla joten en paase kaymaan hanella, olen kuitenkin oikein tyytyvainen mun laakariin (jos nyt vaan paasisin sinne), koska han on oman alansa huippuja taalla ja viimeksikin hoiti raskauteni mallikkaasti.
Ai etta milta nyt tuntuu? No oikeastaan vahan omituiselta, viela ihmettelen tata, mietin etta mita tuli oikein tehtya (lapsihan olisi meille siis kolmas, ja tarvitaan uusi seitsenpaikkainen auto etta me ja au pair jne. mahtuu kyytiin). En ole - ainakaan viela - paassyt edes siihen pisteeseen etta kauhuilisin mita tapahtuu seuraavaksi, juuri nyt olo on hyva, olen periaatteessa "elamani kunnossa" (tanaankin kavin vetaisemassa 1,5 km uinnin), verenpaineet on hallinnassa jne. Tavallista enemman tosin vasyttaa ja hiukan on sellainen "premenstruaalinen" ja karttyisa olo. Niin ja ihan kauhea NALKA koko ajan. ;-)
...eli perinatologini, ihana ihminen, vastasi jo mun emailiin ja sen perusteella sain ajan katilolle jo ensi viikolle ja verenpainespesialistille kahden viikon paahan. Itse perinatologin naen edelleen vasta 15. paiva ensi kuuta mutta eikohan se siita. Ma en jaksa lakata ihmettelemasta kuinka henkilokohtaista palvelua taalla voi saada ihan huippu-laakareiltakin. :-) Samalla tavalla sain kerran meidan kakkoselle ajan lasten maksaspesialistille (hanella oli keskosille tyypillista maksan kehittymattomyytta vaikka syntyikin viikolla 37, mutta aluksi ei ollut selvaa onko kyseessa kehittymattomyys vai vaikea metabolinen sairaus, enka meinannut saada aikaa pediatriselle maksaspesialistille vastaanottoapulaiselta, joten lahetin hanelle suoraan emailia ja sain ajan seuraavalle viikolle).
Testasitko jo, TepaTerhakka?
Pääsin nyt vasta tänne langoille, kun on ollut aika hektinen työpäivä...
Testasin negan eilen illalla, mutta menkat eivät ole alkaneet. Ja nyt on jo kp 33. Eli mikäli menkat edelleen loistavat poissaolollaan niin varmaan viikonloppuna testaan uudelleen.
Mulla ei noista perinatologeista ole aikaisempaa kokemusta juurikaan, koska eka ja ainoa raskauteni piti olla ihan normiraskaus. Toisin kävi. Nyt siis vähän summamutikassa varasin ajan Veli-Matti Ulanderille, josta olen kuullut positiivisia kommentteja. Sisätautilääkärillekin olisi syytä kai mennä, koitan saada ajan Risto Kaajalle Mehiläiseen. Kaaja hoiti mua edellisen raskauden aikana Naistenklinikalla ja musta hän oli ihan huippu.
Missähän tuo Tapio Kurki ottaa vastaan?
Mutta siis täällä jännitellään edelleen, että ollakko raskaana vai ei.
Mukavaa viikonloppua. palaillaan asiaan taas uusien kuulumisien ja fiilisten merkeissä.
Ennen toistalahtoa viela pikaisesti: Tapio Kurki on tietaakseni Felicitaksessa. Googlasin huvikseni tuon Ulanderin ja hyvalta vaikutti hankin; Suomessa ei varmaan lopulta edes ole kuin kourallinen naita perinatologiaan erikoistuneita, sen verran pieni maa.
Joo, totta on etta sisatautilaakarin rooli on keskeinen jos on verenpainetautia/pre-eklampsiaa tms., mulla perinatologi oikeastaan tuntui pitavan tuota sisatautilaakaria tarkeampana nain jo heti alkuun kuin itseaan, eli sinne pitaa menna ihan ekaksi. Viimeksi kavin sisatautilaakarin seurannassa oliko se kahden viikon valein suurin piirtein, voi olla etta nyt kun mun paineet on oikeastaan ihan yltiohyvat (99/62 kotona eilen, en muista milloin olisi olleet noin matalat, ehka viime raskauden lopulla kun meni hypotensioksi?) enka tarvitse laakitysta paineisiin niin seuranta on hiukan rennompaa. Toisaalta nyt haluavat varmaan ultrata stenttia varmistaakseen etta se toimii, "normaalioloissa" sita on ultrattu n. 6 kk valein eli nyt varmaan sitten hiukan tiuhempaan.
Pidan sulle peukkuja testaamisen suhteen (nimim. yli-innostunut testaaja; kavin hakemassa viela yhden testin ja kyllahan se plussaa oli eli uskottava on)!
Tuli jotenkin sohaistua tota enteriä ja viesti lähti ennen aikojaan...
Joo, eli tosiaan... ONNEA plussasta! Mukavaa, että joillakin onnistuu nämä puuhat suht helpostikin. Tuntuu, että nykypäivänä on niin paljon syystä tai toisesta lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä, että tällaiset onnistumiset tuntuvat aina mukavalta :)
Minulla menkat oli ja meni. Nyt elellään kp7 ja ensi viikonlopulle voisi odotella ovista. Ollaan reissun päällä silloin, mutta jospa sitä jossain vaiheessa ehtisi "puuhiinkin" ;) Vaikka TJOT-meiningillä ollaankin liikkeellä, niin toki sitä toivoo plussaa jo heti ekasta yrityksestä. Saa nähdä, kuinka käy!
nimimerkki unohtui mutta onnea plussasta.
Itsekkin sain hetkisitten kokea sen kauan kaivatun onnen hetken. Eli yk 15 toi onnen ja plussan. Rv nyt 5+5 ja laskettuaika 20.4.2009 Mutta tämä kirppuhan tulee syntymään viimeistään rv 38 Eli jos kaikki menee hyvin me saamme huhtikuun alussa vauvan :D
Ensimmäisen ultran varasin syyskuun ensimmäiselle päivälle tutulle lääkärille. Saa samalla keskustella näistä riskeistä ja ongelmien ehkäisystä.
Viikko pitäisi vielä jännäillä ennenkuin pääsee ultraan näkemään onko kirpulla kaikki hyvin.
Näistä mahdollisista sairaalaan joutumisista olette keskustelleet. Minulla ei ole muuta sovittu valmiiksi kuin että siirryn äippäpolin asiakkaaksi rv 20 jos supistelee tai on muita ongelmia niin sitten joudun vuodelepoon. Mutta sen näkee sitten miten käy....
Minä olen nyt kotona hoitamassa noita kahta lastamme. Mahdollinen sairaalaan joutuminen ollaan suunniteltu niin että mies on jemmaillut lomapäiviään. Ja nämä lyhyet päivän parin sairaalareissut hoidetaan miehen lomilla. Mies onneksi sen verta perhemyönteisessä työpaikassa että onnistuu lomapäivän pitäminen lyhyellä varoitusajalla.
Ja sitten jos alkaa huonolta näyttämään haen päivähoitopaikkaa lapsille. Miehellä onneksi säännööllinen työpäivä.
Tunteet ovat aika sekavat. Pääasiassa olen onnellinen ja toiveikas. Mutta välillä iskee keskenmenon pelko ja se tuleva ultra jännittää. Ne pelot mahdollisista ongelmista iskevät luultavasti myöhemmin. Toiveikas ja onnellinen olo on vain.
Kovasti plussapuhureita muille haaveilijoille
t: Marenda ja Kirppu rv 5+5
Mulla alkoi kuukautiset eilen illalla, eli uusi yritys siis seuraavassa kierrossa.
Mie en yleensä täällä kirjoittele. Lähinnä taustailen. Mutta nyt on pakko avautua.
Mulla myös tulossa riskiraskaus. Jos joskus raskaaksi tulen.
Kaksi lasta. Molemmista tullut raskauden aikainen verenpainetauti. Paineet alkaneet nousta rv 20 ja lopussa kehittynyt raskausmyrkytys.
Lisäksi kuopuksen synnytyksessä tuli kohtuun pieni repeämä.
Huolissani en kamalasti ole. Verenpainetauti on hoidettavissa. Myrkytykset tulleet vasta loppusuoralla.
Kohdun repeämä toki vähän huolettaa. Mutta lääkärien luvalla tässä ollaan. Sanoivat että raskauden kestää. Muttei supisteluja. Ja kun ei mulla noissa kahdessa edellisessä ole supistellut oikeastaan yhtään.
Lisäjännityksen tähän tuo se että meillä on lapsettomuushoidot menossa eli on hienoinen riski kaksosiin.
Onneksi sitä on sitten alusta asti tarkassa seurannassa ja saa apua heti jos tarves. Ja nyt sitä osaa varmasti ihan erilailla tarkkailla kroppaansa ja pitää itsestään huolta.
Onnekseni noissa edellisissä raskauksissa vauvat ovat voineet kokoajan hyvin. Minä en niinkään aina.... Mutta kyllähän sen kestää kun on niin ihana palkinto edessä.
Ikää mulla on 25v ja lapset ovat syntyneet 2004 ja 2006