Voiko lapsiaan katua?

Voi. Minä kadun. Ja moni muu.

https://areena.yle.fi/audio/1-50548174

Aika moni raivokkaan uhmaikäisen ja vihaisen ja huonosti käyttäytyvän lapsen vanhempi katuu.

aika moni narkkarin äiti katuu, ja on myös oikeus katua. Eikä kenelläkään ole oikeutta syyllistää äitejä tästä.

Ei minun lapseni ole narkkari tai raivokas uhmaikäinenkään ollut. Fiksu ihminen lapsesta saakka ja ihan ok elämässä menestyy. Ja kadun silti. Oikeastaan tuo, että jos katuisin siksi mitä lapsi on, olisi itsestä jotenkin kamalaa. Lapseni kyllä tietää että kadun tätä asiaa, mutta tietää myös, ettei se liity mitenkään siihen mitä hän on. Ja hän on minulle rakkainta tässä maailmassa.

Palstalaisten mukaan joka toinen katuu, todellisuudessa ehkä muutama prosentti.

Tietysti voi katua.

Minä en kadu lapsiani mutta kadun sitä että yleensäkin olen hankkinut lapsia tällaiseen maailmaan. Jos olisin tiennyt kuinka kamalaksi kaikki muuttuu niin en olisi uskaltanut.

Tietenkin voi, minä kadun jopa syntymättömiäkin lapsiani.

Jos olisin tehnyt, katuisin. Onneksi en tehnyt ja vuosi vuodelta onnellisempi tästä. Enää en edes saisi, ja yksi parhaita päätöksiäni.

Ei. Ei voi.

Lapsi on upeinta mitä tässä maailmassa on aikaan saanut.  Uusi ihminen, uusi toivo tulevaan ja ihminen joka tulevaisuudessa siirtää suvun geenejä eteenpäin.

Menköön lapsen kanssa sitten aikuisena miten tahansa, lapsi on ikuisesti osa äitiään ja isäänsä.

Kukaan ei ole täydellisesti täysin paska ja huono, eikä täydellisesti upea ja vain ja ainoastaaan hyvä ja suurenmoinen ihminen.

Lapsi ei pysty valitsemaan olosuhteia, johon hän syntyy.

Ja lapsi on aina geeniensä summa, kasvatuksen ja koulutuksen ja sen elämän tulos, millaisen hänen elämänäsä on varhaisimpina lapsuusvuosina ollut.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei voi.

Lapsi on upeinta mitä tässä maailmassa on aikaan saanut.  Uusi ihminen, uusi toivo tulevaan ja ihminen joka tulevaisuudessa siirtää suvun geenejä eteenpäin.

Menköön lapsen kanssa sitten aikuisena miten tahansa, lapsi on ikuisesti osa äitiään ja isäänsä.

Kukaan ei ole täydellisesti täysin paska ja huono, eikä täydellisesti upea ja vain ja ainoastaaan hyvä ja suurenmoinen ihminen.

Lapsi ei pysty valitsemaan olosuhteia, johon hän syntyy.

Ja lapsi on aina geeniensä summa, kasvatuksen ja koulutuksen ja sen elämän tulos, millaisen hänen elämänäsä on varhaisimpina lapsuusvuosina ollut.

Onko sinulla oikeasti meriittejä pitää geenejäsi noin upeina?

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei voi.

Lapsi on upeinta mitä tässä maailmassa on aikaan saanut.  Uusi ihminen, uusi toivo tulevaan ja ihminen joka tulevaisuudessa siirtää suvun geenejä eteenpäin.

Menköön lapsen kanssa sitten aikuisena miten tahansa, lapsi on ikuisesti osa äitiään ja isäänsä.

Kukaan ei ole täydellisesti täysin paska ja huono, eikä täydellisesti upea ja vain ja ainoastaaan hyvä ja suurenmoinen ihminen.

Lapsi ei pysty valitsemaan olosuhteia, johon hän syntyy.

Ja lapsi on aina geeniensä summa, kasvatuksen ja koulutuksen ja sen elämän tulos, millaisen hänen elämänäsä on varhaisimpina lapsuusvuosina ollut.

Näinpä.

Suomessa ja muuallakin maailmassa on erittäin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos olisivat itse saaneet päättää, niin he eivät olisi koskaan syntyneet tähän maailmaan.

Toisin kuin voisi luulla, niin myös epäonnistuneet, rikolliset ja hyvin sairaat ihmiset ajattelevat usein sitä, että olisi parempi, kuin olisi koskaan syntynytkään.

Mutta kun se on se luonto, joka päättää hedelmöittymisen hetken.

Sekin on luonnon valintaa, että on joku tarkoitus, merkitys että juuri tämä ihminen syntyy tähän maailmaan.

Ja tämä syntyvät ihminen voi aikuisuudessa olla täysi psykopaatti, rikollinen, huumeiden orja ja niin päin pois.  Tällöin hän täyttää paikkansa tavallaan varoittavana esimerkkinä.

Syntyvästä ihmisestä voi tulla myös ihmiskunnan pelastaja, hän saa aikaan hyvää, keksintöjä läääketieteen hyväksi, lahjoittaa rahaa vaikeisiin sairauksiin, koska hän voi, kun bisnekset sujuvat niin hyvin, että on voi auttaa maailman kärsiviä ihmisiä.

Suurimmasta osasta tulee kuitenkin aivan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät töitä sen eteen, että yhteiskuntamme pyöriin joka ikinen päivä.

Tottakai voi. Eräässä tutkimuksessa haastateltiin 10000 70-luvun äitiä ja niistä melkein 80% sanoi että ei tekisi lapsia jos voisi mennä ajassa taaksepäin ja päättää uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei voi.

Lapsi on upeinta mitä tässä maailmassa on aikaan saanut.  Uusi ihminen, uusi toivo tulevaan ja ihminen joka tulevaisuudessa siirtää suvun geenejä eteenpäin.

Menköön lapsen kanssa sitten aikuisena miten tahansa, lapsi on ikuisesti osa äitiään ja isäänsä.

Kukaan ei ole täydellisesti täysin paska ja huono, eikä täydellisesti upea ja vain ja ainoastaaan hyvä ja suurenmoinen ihminen.

Lapsi ei pysty valitsemaan olosuhteia, johon hän syntyy.

Ja lapsi on aina geeniensä summa, kasvatuksen ja koulutuksen ja sen elämän tulos, millaisen hänen elämänäsä on varhaisimpina lapsuusvuosina ollut.

Onko sinulla oikeasti meriittejä pitää geenejäsi noin upeina?

Kysymys ei varmaa ole ensijaisesti geenien laadusta. Vaan ensijaisesti siitä, että suku jatkuu.

Että kun sen lähdön hetken tulee, niin pienen pieni ilo siitä, etten minä kuole kokonaan koskaan.

Vaan elän sukupolvia eteenpäin, lapsenlapsienlapsien ja heidä kauttaan.

Että osa minusta jää elämään tänne maanpäälle. Ja jokaine toivoo, että se paras ja hyvä osa geeneistä on voittava osapuoli, siinä kilpailussa kun ne siittiö vintiöit kilpailevat muansolua kohti.

Elämä on.

Kausittaisesti katuu varmaan iso osa. Ja välillä taas tuntee syvää kiitollisuutta lapsesta. Melkoista aaltoiluahan tämä vanhemmuus on kaikkine kehityskausineen.

Poikani Kevin

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi. Eräässä tutkimuksessa haastateltiin 10000 70-luvun äitiä ja niistä melkein 80% sanoi että ei tekisi lapsia jos voisi mennä ajassa taaksepäin ja päättää uudestaan.

70-luvun lasten äideistä (40-luvulla syntyneiden) uskonkin, että heissä on suuri joukko niitä sadisteja, jotka katuvat lapsiaan. Katuvat ja valittavat kaikkea, koko elämäänsä. Kaikki ollut huonosti, mies, lapset, ei ole päässyt toteuttamaan omia unelmiaan. Silti eletty vain lasten kautta, oma persus penkissä määräyksiä muille jaellen. Tämä on sotatraumoille ja köyhyydelle menetetty sukupolvi.

Mutta jos olet jonkun muun aikakauden äiti ja kadut lapsiasi, sinulla on todennäköisesti enimmäkseen yksilöllisiä mielenterveysongelmia.

Tottakai voi katua. Ja kyllä varmaan moni vanhempi katuukin hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei voi.

Lapsi on upeinta mitä tässä maailmassa on aikaan saanut.  Uusi ihminen, uusi toivo tulevaan ja ihminen joka tulevaisuudessa siirtää suvun geenejä eteenpäin.

Menköön lapsen kanssa sitten aikuisena miten tahansa, lapsi on ikuisesti osa äitiään ja isäänsä.

Kukaan ei ole täydellisesti täysin paska ja huono, eikä täydellisesti upea ja vain ja ainoastaaan hyvä ja suurenmoinen ihminen.

Lapsi ei pysty valitsemaan olosuhteia, johon hän syntyy.

Ja lapsi on aina geeniensä summa, kasvatuksen ja koulutuksen ja sen elämän tulos, millaisen hänen elämänäsä on varhaisimpina lapsuusvuosina ollut.

Tuo mitä kirjoitit ei kyllä millään lailla pois sulje sitä, että lapsiaan katuisi. Minustakin lapseni on upeinta tässä maailmassa, mutta silti valitsisin toisin jos voisin. 

Sain lapseni nuorena, ammattia vailla olevana, ei työpaikkaa. Siis sellaisessa tilanteessa jota moni tuntuu pitävän välttämättömänä abortin tarpeena. Hetkeäkään en keskeytystä miettinyt. Ikinä en ole katunut lapsiani vaikka eivät täydellisiä olekkaan. Joku voi katua lapsiaan mutta silloin on jokin kyllä pahasti vialla.

Sain ensimmäisen lapseni alle vuosi sitten. Mietin raskausaikanani kovasti keskeytystä, mutta en uskaltanut päättää raskautta. Jotenkin pelkäsin, että katuisin keskeytystä ja soimaisin itseäni.

Nyt kadun päivittäin elämänvalintojani. Hoidan lastani hyvin, mutta herään joka päivä pakokauhuun, sillä lapsiperhe-elämä on pahin painajaiseni. Olen aikuinen, parisuhteessa oleva nainen, mutta lapsen saanti järkytti kyllä jotain minun sisälläni sillä tavalla, että en ole varma toivunko koskaan.

Yhteiskunnan ja ympärillä olevien ihmisten kannustuksesta ja hypestä johtuen en uskaltanut kuunnella omaa intuitiotani ja olla tekemättä lasta.

Nyt pelkään lopun elämäni olevan täynnä masennusta ja katumusta.

Mietin ajoittain elämäni päättämistä, mutta en halua aiheuttaa sitä tuskaa läheisilleni enkä lapselleni. Siispä jatkan eteenpäin ja toivon että ehkä joskus oloni on siedettävä.

En kannusta ketään tekemään lapsia, ellei tunne syvää tunteenpaloa hommaa kohtaan.

Toiveissani olisi edes löytää kaltaistani seuraa, mutta ympärilläni on vain äitiyden syvästi ihastuneita ihmisiä, jotka silminnähden nauttivat joka sekunnista