Tapailemani mies on ihan mukava mutta on valitettavasti jämähtänyt 80- luvulle
Sillä on mm. rannekello, kirjahylly, joustinpatjasänky ja levysoitin. Itse olen jo ajat sitten siivonnut asuntoni vastaamaan tätä päivää. Miten saada mies tuotua 2000-luvulle ilman konfliktia?
Kommentit (30)
hei typerys, minä meinisin koneeseen ja ajaisin ohitse 2100 luvulle vinyyleiden kanssa, ja jäisi tämä aloittaja naukumaan sinne johonkin; ei jatkoon. aiwan turhaa verkon täytettä.
luuleeko olevansa kovinkin moderni?
Ihanaa, anna minulle tuo mies. Jos sillä on siis myös levyjä. Paljon levyjä.
Minä rakastuin muutama vuosi sitten 80-luvun nuoreen, jollainen olen itsekin. Kylläopä minua kerran koeteltiin. Olimme kerran menossa samalle talkootyömaalle minun autollani, ja minä odottelin häntä pihalla autooni nojaillen. Hampaani saattoivat vähän narista, kun muuten ihan normaalisti farkkuja ja collegepaitoja käyttävä mies ilmestyi ovesta käytännöllisessä, geometrisilla neonkuvioilla somistetussa 80-luvun tuulipuvussa. Ei se ihan hirveä ollut, mutta minun kasariaivoni menivät niistä kuvioista ja kokonaisuudesta jumiin joka silmäyksellä. Työkalu-vyölaukun olin nähnyt jo aiemmin, ja se pääsi tässä asussa oikeuksiinsa.
Rakastin minä häntä siitä huolimatta, että silmiä kirveli. Sitten kirveli enemmänkin, kun tajusin, ettei hän ollutkaan yhtään kiinnostunut. :(
Mikä nykyaikainen on se mikä on hyvää? Oletko niitä jotka on kytkenyt verhot puhelimeen? Kirjahyllyn heivasin itsekkin menemään, tarvisin kyllä jämäkän tumman ja ison kirjoituspöydän tietokoneelle. Ei mitään g4mer paskaa.
Minun mies se vasta jämähtänyt onkin sitten, 20-30-luvulle. Hänellä on olohuoneessaan ikivanha (iso- tai peräti isoisovanhempiensa) gramofoni ja vieressä pino siihen kuuluvia levyjä, aitoja sen aikaisia. Joita joskus soittelee, vanhaa sen ajan klubijazzia.
Ja kodissakin joitakin 30-luvun juttuja, pari sivupöytää ja senkki.
- Kirjoja painetaan ja luetaan vielä
- Rannekellosta näkee ajan yhdellä vilkaisulla, ei tarvi painaa nappia
- Joustinpatja kerää pölyä ja hankala pitää puhtaana mutta jos se sopii hänen selälleen niin mikä ettei
- Levysoitin voi olla myös koriste-esine. mulla on esim ns kobra-mallien puhelin koristeena
Oletko tutkinut onko hänellä myös kuvaputkitelkkari, VHS-video, auto ilman turvatyynyjä ja vain 8 venttiilisellä moottorilla, ray-banit, lacoste paidat ja bossin puku?
Siis MacGyver?
Laita kiertoon, kyllä sille ottajia löytyy.
Ap, ymmärrän sua. Tapailin miestä, joka ei ollut yhtään päivittänyt esim musiikkimakua 80- l jälkeen. Elokuvat kaikki samaa aikakautta ja kaikki muukin. Onnellinen avioliitto 70-luvulta takasi tämän kaiken.
Ap ei tajua, että se pelkkä rannekello voi maksaa enemmän, kun ap:n vuosipalkka.
Ja se levysoitin, yhditettynä muuhun audiosettiin (mm. vahvari ja kajarit) voi olla samaa kategoriaa.
Itse olen ihastunut kasarihenkisiin remixeihin youtubessa. Esim:
Vinyylilevysoitin löytyy alan harrastajilta! Mulla on vieläkin käytössä hiustenkuivaaja, jonka ostin 1989. Toimii vieläkin erittäin hyvin.