Mies ja alkoholi

Mä en tajua miten kukaan nainen alkaa itseään nöyryyttää ja alentaa katselemalla jotain juoppoa ukkoa !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jostain ihme syystä haluat jatkaa alkoholistin kanssa niin sun täytyy aika paljon yksinään hoitaa asioita ja muistaa että toisen lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa.

Tiedät jo, että jos mies lähtee juomaan niin sinä jäät kakkoseksi. Älä vastaa sen puheluihin ja pahoita mieltäs. Keksi itsellesi tekemistä. Näe itsekin kavereitasi ja tee jotain mieluista, mies ei ajattele sua, älä säkään ajattele sitä. Siinä vaiheessa kun mies lähtee kaverilleen niin sä ottaa puhelimen käteen ja soitat jollekin, tehkää jotain kivaa.

Jos suunnitelmanne peruuntuu miehen takia, niin lähde sä yksin ja kerro rehellisesti miksi mies ei taaskaan tullut, älä valehtele miehen puolesta.

Alkkiksesta on vaikea erota koska krapuloissaan he on valmiita taas tekemään mitä tahansa suhteen puolesta ja lupailevat kuun taivaalta, kunhan vaan saa olla yhdessä.

Sä etsit nyt valuutta ja todistetta siitä että olisit miehelle arvokas ja tärkeä ja että mies tulee muuttumaan, mutta se on hyvin epätodennäköistä ja harvinaista. Sanot itsekin että oot loppu, ala nyt miettimään jaksatko tuota lopun elämääsi ja miltä se elämä näyttäisi ja tuntuisi jos et laske irti miehestä.

Alkoholismi on sairaus. Jätätkö pitkäaikaisen kumppanisi alzhaimerin taudin, syövän tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia? Etkö? Mutta alkoholismin takia jättäisit?

Se on jotenkin niin jännä, että ihmiset kyllä hokee mantaa "alkoholismi on sairaus". Mutta sitten kun niitä seuraa ja kuuntelee, niin ne eivät sitten kuitenkaan pidä sitä sairautena. Ikään kuin alkoholisti haluaisi olla alkoholisti. Niinhän ei ole. "Mutta kun se juo multa salaa"... joo niin juo ja sortuu aina vain uudestaan juomaan. Se johtuu siitä, että kun se on mielen sairaus. "Sille pullo on tärkeämpi kuin minä", no ei ole. Se juo koska on sairas. "Mä sairastun vain itsekin", usein joo ja valitettavasti. Usein läheinen sairastuu jollain muotoa aina vaikeasti sairasta kumppaniaan tukiessaan.

Se että oikeasti tajuaa alkoholismin olevan sairaus, se vaatii paljon. Mielen sairauksia on tosi vaikea ymmärtää, koska mieli = ihminen. Kun sairas valehtelee, huijaa, jättää sinut kakkoseksi, katoaa, piilottelee, salailee ja niin edelleen: se tekee sen koska sairaus. Olen joskus puhunut päihderiippuvaisen läheiselle, että asiaa helpottaa jos pystyt irrottamaan alkoholisti-miehen ja terveen miehen eri persooniksi. Kutsu niitä vaikka Mikaksi ja Matiksi. Mika on se katala, petollinen, pulloon sortuva tyyppi ja Matti se hyväsydämminen, lämmin ja rakastettava. On siten turha edes saarnata Matille siitä, että miksi hän teki niin tai noin... se ei ollut Matti, vaan Mika.

No monta kertaa puoliso tämän voi vielä jotenkin tajuta, mutta sitten se toteaa: "mutta kun se ei halua apua ongelmaansa". Väärin taas kerran. Mika ei halua, mutta Matti haluaa. Kaksi eri tyyppiä, muista se.

Asia on todella vaikea ratkaista ja vie paljon voimia. Mahdotonta se ei silti ole. Alkoholismista voi parantua ja on parannuttu. 

Alzheimer, bipolaarisuus, syöpä jne ovat sairauksia, joita ei ole itse aiheutettu. Ja yleensä näitä sairastavat eivät ole esim. väkivaltaisia, paitsi ehkä Alzheimeria sairastava, jos ottavat lääkkeensä.

Alkoholistia hallitsee alkoholi, joka onkin sellainen vastustaja, että vaikka holismi sairaus onkin, ei voi oikein verrata edellisiin, koska noista yleensä yritetään parantua tai helpottaa oloa, eli pidentää elinkelpoista elämää. Sairas siis itse haluaa. Alkoholisti näennäisesti haluaa, mutta juo, koska hän haluaa sitä enemmän  ja hänen on pakko. Se on riippuvuus, kuten huumeet.

Voi parantua, joo, kyllä voi, mutta kun siitä ei ole mitään takuita. Pahinta on, kun luullaan, että nyt alkoi uusi elämä, ja sitten tuleekin repsahdus, jonka jälkeen toinen ja kolmas ja tilanne onkin taas ennallaan, ja voi jatkua vuosikymmeniä kuin vuoristorata!

Miksi jonkun pitäisi jäädä vuosikausiksi toisen ihmisen (joka on ehkä ollut se ihana ja rakas ihminen ennen muuttumistaan) tukikepiksi ilman takuita paranemisesta? Elämä alkoholistin kanssa on helvettiä, johon rinnastettuna esim. syöpäsairas on useimmiten kiitollinen ja yhteistyökykyinen. Ihminen ja hänen persoonansa säilyy samana loppuun saakka.

Minä olen entinen alkoholistin puoliso. Yksi yhteinen lapsi on jo edesmenneen mieheni kanssa. Kyllä minä yritin, voi kuinka mä yritinkään. Mutta hautaan asti meni. Meinasi meiltä molemmilta lapseni kanssa henki lähteä. Tein ratkaisuni. Vein lapseni turvaan, olinkohan itsekäs???

Sillä miten sairaus on aiheutettu/aiheutunut ei liene tekemistä oikein minkään kanssa. Alkoholismin aiheuttaa vahvasti perintötekijät yhdistettynä haitalliseen alkoholin käyttöön. Molemmat käytännössä vaaditaan. Aikuisiän diabeteksen aiheuttaa elintavat, mutta tuskin suhtaudut sellaiseen kielteisesti? Tai vakavan aivovaurion voi saada omalla hölmöilyllään vaikkapa moottoripyörällä. Tuskin silti suhtaudut kielteisesti?

Alkoholisti juo koska sairastaa alkoholismia. Hän ei tee sitä piruuttaan. Hän ei saa siitä mitään "fiiliksiä". Ei voi ajatella, että joku se vaan tykkää olla aina viihteellä. Ei todellakaan. Alkoholisti ei saa juomista poikki vaikka itse haluaa. Alkoholisti ei saa nousua, vaan normaalin olon. Tätä ei tietenkään tajua jos ei itse ole alkoholismia ikinä sairastanut. Alkoholisti usein yrittää kovastikin lopettaa juomistaan, mutta repsahtaa usein aina vain uudestaan. Tauti on sitkeä ja sinnikäs. Se on vaikea voitettava. Ulkopuolisesta näyttää siltä, että alkoholisti itse ei kuitenkaan halua parantua ja että juominen on valinta siinä missä se, että syönkö tänään sushia lounaaksi. Näin tilanne ei kuitenkaan ole ja juuri se on lähesten vaikeaa tajuta. Suurin osa alkoholisteista sairastaa dipsomania-tyyppistä alkoholismia. Tässä taudin muodossa henkilö taistelee tautia vastaan aktiivisesti ja voi olla pitkiäkin aikoja täysin raitis. Jotkut pystyvät jopa kuukausien tipattomiin jaksoihin, ennen kuin sairaus saa vallan ja tulee repsahdus. Taudille ominaista on myös se, että henkilö kiivaasti kiistää olevansa sairas. Perusteluna hän käyttää juuri sitä, että hänhän pystyy olemaan tarvittaessa pitkiäkin aikoja juomatta. Äärimmäisen ovela tauti siis.

Mä en ole tietenkään mikään sanomaan kenellekään, että "sun pitää kestää puolisosi sairaus". Ei tarvitse, mutta kehotan pitämään sairautta silti sairautena. Mielen taudit ovat todella vaikeita ulkopuolisen ymmärtää, koska ne vaikuttavat pelkästään tiedostetulta käyttäytymiseltä eivätkä taudilta. Tämä on yhtäläistä kaikissa mielenterveysongelmissa, eikä alkoholismi tee siinä poikkeusta. 

On kuitenkin harha, että alkoholismista ei voisi parantua. Noin 10–15 % miehistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa alkoholiriippuvuudesta, eli alkoholismista. Vanhakantaisen uskomuksen mukaan ainoa parannus on tyyliin kääntyä uskoon, alkaa tekemään vapaaehtoistyötä päihdehuollossa ja pysytellä raivoraittiina loppuelämä. Raivoraittuitta ajoi mm. minnesotahoito. Nykylääketiede ajattelee asiasta kuitenkin toisella tavalla. Alkoholiriippuvuuden hoito vaatii remissiovaiheen, eli pidättäytymisen alkoholista (n. vuosi) ja osa pystyy opettelemaan kohtuukäyttöä sen jälkeen. Isolle osalle se ei ole mahdollista, vaan ns. täys'raittius on ainoa tapa pitää tauti poissa. Nämä ovat kuitenkin yksilöllisiä asioita. Missään nimessä ei kuitenkaan tarvitse ajatella, että "kerran juoppo - aina juoppo". Niin se ei onneksi kuitenkaan mene.

Kerrot olleesi alkoholistin puoliso. Koska et tunnu kuitenkaan pitävän alkoholismia oikeana sairautena, voisin jopa väittää ettet ainakaan osallistunut päihdehoitoon puolisosi kanssa. Tämä on myös nykyaikainen hoitomalli, missä läheisiä osallistetaan hoitoon. Ei sairaan itsensä takia, vaan juuri siksi kun läheisetkin kärsivät ja sairastuvat ympärillä. Onko se sen arvoista? Olisiko vain helpompi luovuttaa ja lähteä? Sen miten paljon rakastat ja miten paljon rakkautesi kantaa, niin senhän päätät (tai päätit) ihan itse.

 

Taisin nimenomaan todeta, että alkoholismi on ihan oikea sairaus. Siihen löytyy mainitsemasi geeniperimäkin, mistä olen tietoinen. Olen nyt vain sitä mieltä, että useimmiten asianomainen itse tietää perineensä tuon geenin, kun huomaa, että mielihyvä on niin suuri, että se suorastaan vie järjen, kuten exälläni.

Lisäksi tähän huomioon tietenkin tarvitaan ne esi-isät, joilla elämässään se alkoholismi on ilmennyt, eli vanhemmat, isovanhemmat jne. Tämän tiedon valossa pitää normaalin ihmisen älytä, että olemassa olevan vaaran takia ei juuri minun pidä siihen pulloon koskea! Mutta näinhän se ei mene. Ei narkomaanikaan ole mikään olosuhteiudeiden uhri, vaan hän nielee sen ensimmäisen pillerin ja ruiskuttaa sen ensimmäisen annoksen suoneensa. Samoin ottaa juoppo huikan ihan omin käsin. En vertaisi edelleenkään syöpään tai Alzheimeriin. Miksi antaa alkoholismista jotain romantisoitua kuvaa...

Lisäksi alkoholismiin taipuvaista sysää yhä syvemmälle epätoivon suohon koetut traumat ja esim. rikkinäinen lapsuus ja nuoruus, hyväksikäyttö jne. Näihin voi hakea terapiaa, pullosta apu ei löydy.

Ei juoppo geeniperimänsä ajamana ala jo kymmenvuotiaana kuopia maata baarien nurkilla kuola valuen ja odotellen laillista ikää juoda, eli eivät geenit noin toimi. Kyllä jokainen juomisensa suhteen on vastuussa itsestään ihan itse. Mutta nyt tässä annettiin oiva puolustus kullekin sankarille, kun "ne on ne geenit".

Minullakin ne on. Alkoholista saatu mielihyvä on valtava. Nuoruudessani join reippaasti, mutta tajusin pian, että haluan elämältäni jotain ihan muuta. Äitini sisko ja kaksi veljeä ovat olleet alkoholisteja. Sisko kuoli maattuaan pitkään koomassa ja kaksi veljeä joutuivat muistaakseni laitokseen. Väkivaltaisia miehiä molemmat. Äitinikään ei todellakaan lasiin sylkenyt, lapsuudessani ei ollut kuin kosteita mökkiviikonloppuja. Yrittäjäperhe, kaksi isoa ja menestyvää firmaa. Raskaat työt, raskaat huvit. Isäpuolenikin joi, ja sai niin pahan kohtauksen, että taantui afaatikoksi ja laihtui n. 50-kiloiseksi, iso mies. Sattui siinä sitten kaiken keskellä niin kumma juttu, että joku huolehtiva nainen hänet halusi, ja äiti sanoi hei vaan. Iso konkurssikäsittely pääsi alkamaan. Mutta se onkin toinen juttu se.

Minun exänikin oli väkivaltainen. Ainoa yhteys terveydenhuoltoon hänellä oli jokusen kerran A-klinikalta haettava piikki krapulaan. Ei hänen kanssaan puhuttu mistään hoidoista tai terapiasta. Hänellä ei ollut enää edes hampaita erään baaritappelun jäljiltä. Miten sä ymmärrät ja haluat rakastaa ihmistä, joka tulee kotiin "työpäivän" jälkeen ja kysyy uhkaavalla äänellä puolisoltaan kuka tämä on ja mitä hän täällä tekee?

Jatkoksi alkaa tulla nyrkkiä ja potkua raskaana olevan vatsaan.

Sori vaan, mutta mun rakkaus viileni jostain kumman syystä. Annat ymmärtää, että luovutin. Ei kai olisi pitänyt, mutta ajattelin suojella lastani tuolta hirviöltä, omalta isältään, kun alkoi paistinpannua ja muuta tilpehööriä tappotahtiin lennellä kohti. Geeneissähän se taitaa meillä olla myös itsesuojeluvaistokin.

Jotkut meistä ovat tällaisia leijonaemoja, toiset jatkavat juopon hyysäystä vuosikymmenet uhraten omankin elämänsä ja saattaen sekopäisiä ja kärsineitä lapsia maailmalle. Minä en. Lapseni on aikuinen, opiskellut ja työelämässä. Fiksu.

Jokainen tilanne on erilainen, ei täällä palstalla voi spekuloida kenenkään elämää omilla otaksumillaan. Joillekin auttaa usko, muutamille päihdehoito, toisille vain kaikesta tuskasta vapauttava kuolema. Aikamoista arpapeliä, joka voi viedä sulta kaiken, jos jäät hukkuvaa avannosta pelastamaan.

En ota kantaa sinuun tai sinun parisuhteeseesi. Ei ole oikein mielekästä alkaa siitä keskustelemaan, koska sinähän se juuri siitä olet paras tietäjä. Yleisesti ottaen alkoholismi ei tarkoita automaattisesti väkivaltaisuutta, mustasukkaisuutta, baarin kulmilla notkumista ja hampaattomuutta. Suurin osa on ns. normaaleja työssäkäyviä ihmisiä. Ne juovat silti liikaa ja liian pitkään (putki jää päälle). Ovat ehkä teillä tietymättömillä viikon pari ja sitten pystyvät pysymään raittiina jotkut jopa kuukausia.

Tuohon tarvitaan apua, se on sairaus. Henkilö ei usein itse hae mitään terapiaa, koska kuten sanottua: kieltäminen kuuluu taudinkuvaan. Alkoholismi kulkee vahvasti geeniperimässä, mutta kuka välttelisi alkoholia perimänsä takia? Kovin harva, et ilmeisesti itsekään tehnyt. "Otit riskin" mutta et sairastunut. No niin tekee lähestulkoon kaikki. Kaikilla ei vain ole sinun laillasi hyvä tuuri matkassa, vaan he sairastuvat.

Mutta kun se tauti on todella viekas. Se näyttäytyy niin, että ihminen on itse mokannut, itse ajanut itsensä taudin syövereihin ja kaiken lisäksi itsehän se hokee olevansa terve. Juo pelkästään salaa, piilottelee pulloja ja toimii katalasti päästäkseen vain "viihteelle". Eli pelkästään omaa itseään ajatteleva narsisti, jolle ei merkkaa muut mitään... kunhan vain pääsee juomaan. 

Juuri tuo on se sairaus, vaikka se aika hassulta kuulostaa. Sinäkin periaatteessa tiedät sen, mutta samaan aikaan kuitenkaan et tiedä. Tauti huijaa sinuakin ja aloit inhoamaan miestäsi, vaikka todellisuudessa inhosit tautia. Aloit mieltämään, että mies on yhtä kuin tauti ja tauti yhtä kuin se ex-mies. Ja en minä siitä tuomitse. Kun toinen käyttäytyy huonosti, niin tietyn rajan jälkeen se on ihan sama mikä syy siellä taustalla on. Ihmiset katkoo välejään myös muihin mielenterveysongelmista kärsiviin, kun etulohkovaurion takia ihminen muuttuu tunnekylmäksi tai alzhaimerin takia aggressiiviseksi. Jonkun pisteen jälkeen sitä vain valitettavan harva pystyy näkemään, että se on tauti joka tuohon ajaa - ei ihminen itse ole paha. Että en minä sinua syyllistä. Mutta toivon silti, että ajatuksissasi aidon oikeasti tajuat alkoholisminkin olevan tauti. Ettei se ole vain sanan helinää.

Joo, ethän sinä ota kantaa juuri MINUN elämääni jne. ja pitkä analyysi siitä mitä tiedän ja tunnen, ja mitä en.

Ei rakkaus mihinkään kuole, vaan lähimmäinen vihaa sitä hirviötä mikä juopossa ottaa vallan, kun sille sen antaa. Silloin täytyy tehdä se päätös, antaako mennä, vai alkaako taistella tuulimyllyjen kanssa. Jos on lapset kuvioissa, vastaus on helppo.

Ja nyt analysoit sitten jo minunkin juomiseni, ja tiedät mitä on tapahutunut. Kaikki me kokeillaan. Mutta kun huomasin, että maistuu liikaa, tein siitä lopun. Jos annat pirulle pikkusormen, vie se loputkin. Mutta silloin täytyy olla vielä jäljellä sen verran älyä päässä, ettei jää pitämään kiinni kynsin hampain läheisistään ja valehtele kerta toisensa jälkeen kuinka on muuttunut, muuttumassa ja tarvitsee apua, kunnes taas mokaa. Juopollakin on jotkut rajat. Ei juominen sumenna päätä niin, etteikö tajuaisi mitä on tapahtumassa.

Kerrot, kuinka alkoholisti voi olla myös tavallinen työssäkäyvä ihminen jne. Ihan kuin pikkulapselle. Exänikin oli alkujaan juuri tällainen, hyvässä ammatissa ja kaikki kunnossa, kunhan jätti työnsä ja omistautui päätoimiselle juomiselle, lapsesta viis. Mitään syytä ei ollut, kunhan se oli niin kivaa, eikä työt enää maistuneet. Kaverit kävi oikein ovella houkuttrelemassa, ja niin sitä mentiin. Oli pitkiä aikoja myös selvin päin ja se ihana ihminen, mihin tutustuin, mutta teki ihan tietoisen valinnan ja toimi noinmiten toimi.

Tuossa vaiheessa olisi voinut järjestää asioita siihen malliin, että oltaisiin yhdessä turvattu lapsen tulevaisuutta ja saatu suhteemme päätökseen. Tajusi aivan varmasti mitä oli tekemässä. Voisi verrata pettämiseen, kun tekee mieli niin minähän menen.

Totta hemmetissä elämänsä alkoholistin takia pilanneet ovat katkeria ihmisiä, niin minäkin, mutta ei ihan mene läpi tuo "kun se on geeneissä".

Minä en tiennyt kuin vasta paljon myöhemmin omista geeneistäni, kun äitini salasi sisarustensa kohtalon. Murrosikäisenä luulin, että on ok juoda viikonloppuisin ja niin minäkin kokeilin tietämättömyyttäni. Jos olisin geeniperimästäni tiennyt, ja silloin ollut vanhempi, en olisi juonut.

Lopetan omalta osaltani keskustelun tähän. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Joo, ethän sinä ota kantaa juuri MINUN elämääni jne. ja pitkä analyysi siitä mitä tiedän ja tunnen, ja mitä en.

Ei rakkaus mihinkään kuole, vaan lähimmäinen vihaa sitä hirviötä mikä juopossa ottaa vallan, kun sille sen antaa. Silloin täytyy tehdä se päätös, antaako mennä, vai alkaako taistella tuulimyllyjen kanssa. Jos on lapset kuvioissa, vastaus on helppo.

Ja nyt analysoit sitten jo minunkin juomiseni, ja tiedät mitä on tapahutunut. Kaikki me kokeillaan. Mutta kun huomasin, että maistuu liikaa, tein siitä lopun. Jos annat pirulle pikkusormen, vie se loputkin.

Niin minä en analysoinut, vaan viittasin siihen mitä itse kerroit. Sanoit omaavasi ne geenit ja silti olet kokeillut alkoholin käyttöä. Joku sitten sairastuu ja joku ei. Ei sitä silti voi noin yksioikoisesti sitten todeta, että "mitäs läksit, ninnannunna". Ei aikuisiän diabetekseen sairastuneelle voi todeta, että mitäs söit itsesi tuollaiseksi. Oma vika, älä pyydä että pidän sua sairaana.

Vierailija kirjoitti:

Exänikin oli alkujaan juuri tällainen, hyvässä ammatissa ja kaikki kunnossa, kunhan jätti työnsä ja omistautui päätoimiselle juomiselle, lapsesta viis. Mitään syytä ei ollut, kunhan se oli niin kivaa, eikä työt enää maistuneet. Kaverit kävi oikein ovella houkuttrelemassa, ja niin sitä mentiin. Oli pitkiä aikoja myös selvin päin ja se ihana ihminen, mihin tutustuin, mutta teki ihan tietoisen valinnan ja toimi noinmiten toimi.

Jo tällaiset sanavalinnat kertoo siitä miten et näe alkoholismia sairautena. Että kun kaverit tuli ovelle houkuttelemaan, niin hän vain omaksi huvikseen lähti. Halusi olla pikkuisen viihteellä ja joi. Teki tietoisen valinnan. Pisti pullon perheensä edelle. Mitä näitä nyt onkaan. Muista että se on kuin kaksi eri persoonaa. Matti ei lähtenyt kavereiden kanssa juomaan, mutta Mika lähti. Valitettavasti näillä kahdella eri persoonalla vain on yksi ja sama kroppa.

Voit selittää mitä haluat, mutta sairautena sinä et alkoholismia oikeasti pidä. Se tulee niin vahvasti läpi kaikesta mitä kerrot ja kirjoitat. Ei muuta kuin onnea ja terveyttä elämääsi. Toivottavasti pysyt terveenä etenkin mieleltäsi. Ettei osu joskus pilkka omaan nilkkaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ethän sinä ota kantaa juuri MINUN elämääni jne. ja pitkä analyysi siitä mitä tiedän ja tunnen, ja mitä en.

Ei rakkaus mihinkään kuole, vaan lähimmäinen vihaa sitä hirviötä mikä juopossa ottaa vallan, kun sille sen antaa. Silloin täytyy tehdä se päätös, antaako mennä, vai alkaako taistella tuulimyllyjen kanssa. Jos on lapset kuvioissa, vastaus on helppo.

Ja nyt analysoit sitten jo minunkin juomiseni, ja tiedät mitä on tapahutunut. Kaikki me kokeillaan. Mutta kun huomasin, että maistuu liikaa, tein siitä lopun. Jos annat pirulle pikkusormen, vie se loputkin.

Niin minä en analysoinut, vaan viittasin siihen mitä itse kerroit. Sanoit omaavasi ne geenit ja silti olet kokeillut alkoholin käyttöä. Joku sitten sairastuu ja joku ei. Ei sitä silti voi noin yksioikoisesti sitten todeta, että "mitäs läksit, ninnannunna". Ei aikuisiän diabetekseen sairastuneelle voi todeta, että mitäs söit itsesi tuollaiseksi. Oma vika, älä pyydä että pidän sua sairaana.

Vierailija kirjoitti:

Exänikin oli alkujaan juuri tällainen, hyvässä ammatissa ja kaikki kunnossa, kunhan jätti työnsä ja omistautui päätoimiselle juomiselle, lapsesta viis. Mitään syytä ei ollut, kunhan se oli niin kivaa, eikä työt enää maistuneet. Kaverit kävi oikein ovella houkuttrelemassa, ja niin sitä mentiin. Oli pitkiä aikoja myös selvin päin ja se ihana ihminen, mihin tutustuin, mutta teki ihan tietoisen valinnan ja toimi noinmiten toimi.

Jo tällaiset sanavalinnat kertoo siitä miten et näe alkoholismia sairautena. Että kun kaverit tuli ovelle houkuttelemaan, niin hän vain omaksi huvikseen lähti. Halusi olla pikkuisen viihteellä ja joi. Teki tietoisen valinnan. Pisti pullon perheensä edelle. Mitä näitä nyt onkaan. Muista että se on kuin kaksi eri persoonaa. Matti ei lähtenyt kavereiden kanssa juomaan, mutta Mika lähti. Valitettavasti näillä kahdella eri persoonalla vain on yksi ja sama kroppa.

Voit selittää mitä haluat, mutta sairautena sinä et alkoholismia oikeasti pidä. Se tulee niin vahvasti läpi kaikesta mitä kerrot ja kirjoitat. Ei muuta kuin onnea ja terveyttä elämääsi. Toivottavasti pysyt terveenä etenkin mieleltäsi. Ettei osu joskus pilkka omaan nilkkaan!

Sairauden voi kestää, jos sairastunut hakee siihen apua, eli alkoholistilla on mahdollisuus toipua ja pysyä raittiina jos haluaa. Ja jokaisesta, ihan jokaisesta tulee alkoholisti kun vain tarpeeksi usein ja paljon juo, ei tarvita tuota geeniä joka osalla suomalaisista on, eikä se geeni pakota ketään juomaan, se vain mahdollistaa sen että alkoholisoituu nopeammin kuin muut, jotka alkoholisoituvat hitaammin mutta yhtä varmasti juomalla paljon.

Ihan samanlailla jätetään vakavasti mt-ongelmainen puoliso, joka kieltäytyy hoidosta, ei kenenkään tarvitse katsoa jopa vaarallista sekoilua, ei varsinkaan altistaa lapsia sille. Jokainen toipunut alkoholisti on sitä mieltä, että lapset pois alkoholistiperheestä, vaikka vain toinen joisi.

Alkoholihuume on merkittävin ja kallein yhteiskuntamme tuhoaja. Tuhoaa myös eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky.

Alkoholista myös eronneensa voin sanoa, että nyt mun elämässä on rauha ja se on paljon se ettei enää tarvitse itsensä lisäksi kannatella toista aikuista henkisesti ja taloudellisesti sekä sietää kaikkea sitä mielipahaa minkä toinen ihminen aiheuttaa juomisellaan. Nyt mulla on tavallinen levollinen ihana elämä ja siitä olen kiitollinen.