Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä ihan normaalia pitkässä suhteessa?
11.04.2021 |
Ollaan oltu avopari 11 vuotta, tavattiin kun olin 19 ja mies 27. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän hänestä riippuvainen, ensin olin osa-aikaisena kassana, sitten aloin opiskelemaan amkissa. Valmistumisen jälkeen sairastuin niin pahasti, etten pystynyt töihin menemään kolmeen vuoteen ja olin tuon ajan kotona. Nyt olen töissä ollut, saikkuja kertyy edelleen mutta juuri sain harvinaisen lääkityksen, joka hyvässä lykyssä vie kaikki oireeni ja pääsen vihdoin jaloilleni kolmekymppisenä. Mies on jaksanut katsoa tätä menoa kokoajan ja olen siitä äärettömän kiitollinen, en olisi pärjännyt ilman häntä. Mutta mutta. Meiltä puuttuu se kipinä. Ja nyt kun sain tuon uuden lääkkeen, tuntuu kuin maailma olisi taas avoin ja voin tehdä ihan mitä vaan. Kai se vaan kuuluu tähän prosessiin, että mietin olisinko onnellisempi jonkun muun kainalossa, avokkiini minulla on lähinnä arvostavat ja kiitollisuudenvelkaiset tunteet, rakkaudesta niinkään tiedä. Toki se alkuhuuma on loppunut aikoja sitten ja suhde arkipäiväistynyt. Ja on meillä ollut sairauteni takia vaikeita aikoja ja sopeutumista tilanteeseen, enkä tiedä onko ne vahvistaneet suhdettamme niinkuin elokuvissa. Tuntuisi väärältä lähteä nyt, kun pääsen jaloilleni, mutta sekin tuntuu väärältä jatkaa suhteessa pelkästä kiitollisuudenvelasta
Kommentit (21)
Koita nyt edes lämmittää sitä kipinää uudelleen. Maailma on avoin, tutkikaa sitä yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti tuo kuuluu sairauteesi. Lähde ihmeessä suhteesta, jossa et selkeästi voi hyvin, mies löytää kyllä jonkun toisen. Sinulle voi käydä vähän huonommin, kun lääkitys ei enää auta eikä vierelläsi enää ole ketään, joka jaksaa ja ymmärtää. Mutta kyllä vapaus on sen arvoista!
Vierailija kirjoitti:
Aika harvalla se kipinä säilyy pitkässä suhteessa. Mutta läheisyyttä voi olla silti.
Sitä vähän ajattelinkin, hyvin harva vanhapari kulkee käsikkäin, istuvat sylikkäin ja halailevat. Tiedän, että pitäisi puhua enemmän, mutta mieheni on sellainen perus suomimies, ei puhu eikä pussaa. Kun kerroin saaneeni sen lääkkeen (joka voi pelastaa loppuelämäni ja antaa mahdollisuuden toteuttaa unelmia), mies tokaisi "aha, juujuu". Se pisti miettimään, enkö merkitse hänelle mitään. Ap
Kuinka paljon uskot miehesi kokeneen kipinää sairastelusi aikana ja sinua tukiessa??? Eli otat kaiken taloudellisen ym. tuen vastaan ja kun alat toipua niin rupeaa marina kipinän puuttumisesta. Myötätunto on kyllä nyt täysin miehen puolella. Olisitko siis itse jättänyt miehesi, jos sinun sijaan hän olisikin sairastunut. Ihan vaan, koska miehen sairastaessa ei oikein kipinöi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvalla se kipinä säilyy pitkässä suhteessa. Mutta läheisyyttä voi olla silti.
Sitä vähän ajattelinkin, hyvin harva vanhapari kulkee käsikkäin, istuvat sylikkäin ja halailevat. Tiedän, että pitäisi puhua enemmän, mutta mieheni on sellainen perus suomimies, ei puhu eikä pussaa. Kun kerroin saaneeni sen lääkkeen (joka voi pelastaa loppuelämäni ja antaa mahdollisuuden toteuttaa unelmia), mies tokaisi "aha, juujuu". Se pisti miettimään, enkö merkitse hänelle mitään. Ap
Kyllä me kävelemme tai katsomme telkkaria käsi kädessä, ja nukutaan lusikassa yöt. Mutta ei meilläkään mitään ihme ”kipinää” ole. Nyt etätyöaikana on puheet vähissä, kun ei mitään tapahdu.
Teidän pitää saada puheyhteys auki paremmin: unelmat, pelot, huolet, toiveet. Sieltä se läheisyys tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos "sairautesi" on masennus, teet palveluksen miehellesi kun lähdet. Hän varmasti haluaa normaalin naisen.
Kipinää saa takaisin tekemällä samoja juttuja kuin vastarakastuneena. Käykää treffeillä.
Toki monella miehelläkin se suurin rakkauden ihanne ei ole se alkuaikojen huuma, vaan tasainen, arkinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me saimme vanhaan suhteeseen aivan uudenlaista tasoa,kun juteltiin ja alettiin pariterapeutin kanssa käydä läpi asioita. Vaatii sitoutumista, mutta ihanaa,että löytyi sellainen suhde, oman miehen kanssa, jota haikailin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon uskot miehesi kokeneen kipinää sairastelusi aikana ja sinua tukiessa??? Eli otat kaiken taloudellisen ym. tuen vastaan ja kun alat toipua niin rupeaa marina kipinän puuttumisesta. Myötätunto on kyllä nyt täysin miehen puolella. Olisitko siis itse jättänyt miehesi, jos sinun sijaan hän olisikin sairastunut. Ihan vaan, koska miehen sairastaessa ei oikein kipinöi?
Juuri tätä tarkoitin! Olisi niiiin väärin! En olisi jättänyt. Ehkä olemme molemmat uupuneita tästä vuosia kestäneestä koettelemuksesta, ja nyt kun ratkaisun avaimen sain, ei hänkään ehkä osaa ennakkoon iloita, kun sen lääkkeen toimiminen ei ole kirkossa kuulutettu. Arki on ollut puhdasta selviytymistä vuosikaudet, mun voimien mukaan on menty kokoajan. Jospa sitten, kun lääkekokeilun tuloksia alkaa näkymään, suhteemmekin paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen tuosta, että ehkäpä miehen pitäisi jättää sinut, jos ainoa syy, miksi olet miehen kanssa on kiitollisuudenvelka. Kyllä tuo on lähinnä kiittämättömyyttä, jos sen sijaan, että tekisit jotain parisuhteesi eteen, mietit lähtöä. Mieshän se teitä on kannatellut koko ajan, joten eikö olisi aika, että alat itse tehdä jotakin? Jos ei kiinnosta, niin sittenhän ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ja toivoa, ettei miehen elämä mennyt sairastavan ja kiittämättömän puolison kanssa hukkaan vaan, että ehtii vielä elää itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Jos "sairautesi" on masennus, teet palveluksen miehellesi kun lähdet. Hän varmasti haluaa normaalin naisen.
Ei ole masennus, puhtaasti fyysinen juttu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen tuosta, että ehkäpä miehen pitäisi jättää sinut, jos ainoa syy, miksi olet miehen kanssa on kiitollisuudenvelka. Kyllä tuo on lähinnä kiittämättömyyttä, jos sen sijaan, että tekisit jotain parisuhteesi eteen, mietit lähtöä. Mieshän se teitä on kannatellut koko ajan, joten eikö olisi aika, että alat itse tehdä jotakin? Jos ei kiinnosta, niin sittenhän ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ja toivoa, ettei miehen elämä mennyt sairastavan ja kiittämättömän puolison kanssa hukkaan vaan, että ehtii vielä elää itsekin.
Olet ihan oikeassa. Puolustuksekseni voin sanoa, että voimani ovat menneet lääkäreiden kanssa vääntämiseen ja avun etsimiseen sekä työpäivistä selviämiseen. Ja kotitöitä olen kokoajan tehnyt niin paljon kuin pystyn, välillä liikaakin. Ja sitten kun kaikesta pakollisesta on selvitty, en enää jaksa lähteä ulos syömään tai muuta vapaa-ajanviettoa. Olemme olleet molemmat kovilla, siksi suhdekin on kärsinyt. Kiitos kun avoit silmäni, aion edelleen yrittää ja haluan katsoa millaiseksi yhteinen elämä tästä kehittyy kun saadaan mimmi kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miten kipinätilastoja on taulukoitu, mutta kyllä meillä ainakin kipinöi yli 10 v kestäneessä suhteessa. On ollut aikoja, jolloin ei ole kipinöinyt ja se on liittynyt elämäntilanteeseen. Mieheni on sairastanut ja tänä aikana ollut myös suoraan sanoen aika iso riesa, onnistuimme jotenkin pitämään perheen kasassa. Myöhemmin on ottanut taakan harteiltani ja suhde ja yhteiselo toimii aivan eri tavalla. Molemmilla on jatkuvasti jotain meneillään, yhteisiäkin tavoitteita. Ei elämä pysy koko ajan samanlaisena vaan on mielenkiintoista ja mielekästä nyt. Ihmetyttää välillä nämä stereotypiat ja 100%:iin pareista sovellettavat yleistykset. Ainakin minusta tunnelma on monesti sähköinen kun vietän aikaa mieheni kanssa ja suunnittelemme toisillemme yllätyksiä jne. Varmasti on muitakin pitkiä parisuhteita, joissa kipinä ei ole kuollut ja kuopattu.
Mitä te sillä kipinällä tarkoitatte?
Minusta on kiva, kunnmies tulee töistä kotiin ja tykkään kaivautua syliin. Haluan olla lähellä. On yhteisiä suunnitelmia. Mutta mitä muuta pitäisi olla, jotta kipinöisi?
Jätä se sika! Sulla on oikeus kipinään! Ja sitten kun kipinä loppuu sen seuraavan kanssa, niin jätä sekin.
Sunnuntaiaamun provo ja tosi lapsellinen aikuiselta ihmiseltä,
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten kipinätilastoja on taulukoitu, mutta kyllä meillä ainakin kipinöi yli 10 v kestäneessä suhteessa. On ollut aikoja, jolloin ei ole kipinöinyt ja se on liittynyt elämäntilanteeseen. Mieheni on sairastanut ja tänä aikana ollut myös suoraan sanoen aika iso riesa, onnistuimme jotenkin pitämään perheen kasassa. Myöhemmin on ottanut taakan harteiltani ja suhde ja yhteiselo toimii aivan eri tavalla. Molemmilla on jatkuvasti jotain meneillään, yhteisiäkin tavoitteita. Ei elämä pysy koko ajan samanlaisena vaan on mielenkiintoista ja mielekästä nyt. Ihmetyttää välillä nämä stereotypiat ja 100%:iin pareista sovellettavat yleistykset. Ainakin minusta tunnelma on monesti sähköinen kun vietän aikaa mieheni kanssa ja suunnittelemme toisillemme yllätyksiä jne. Varmasti on muitakin pitkiä parisuhteita, joissa kipinä ei ole kuollut ja kuopattu.
Kiitos tästä, tämä on ollut vissiin sitä alamäkeä mistä papit puhuu. Toivon että tilanne paranee, kun saan lisää energiaa hoitaa myös suhdettamme. Olemme tässä suunnitelleet talon rakentamista, kunhan saan itseni kuntoon. Voi olla että yhteinen haave ja tavoitteeseen pääseminen tekee hyvää. Nyt kun projekti on kohdistunut vain minuun ja mies jäänyt statistin rooliin pitkäksi aikaa, tottakai sekin on nakertanut häntä ja etäännyttänyt meidät toisistamme. Kannattipa tehdä aloitus näinkin arkaluontoisesta asiasta, sain paljon uusia näkökulmia ja hoksasin monta asiaa. Kiitos. Ap
Olemme olleet aviossa kohta 50 vuotta. Ei tässä mitään ns. kipinää oikeastaan ole. En tiedä onko sitä erityisemmin koskaan ollutkaan.
Luulempa, että ei toinen ihminen voi täysin tyydyttää toisen ihmisen sisimmän kaipauksia. Näin se valitettavasti on. Ehkä pari kolme vuotta uudessa suhteessa voi olla jotain erityistä.
Pahoin pelkään, että jos aloittaja etsii uuden miehen, voi se tuntua kipinältä vuoden tai kaksi. Nykyinen mies on sentään kestänyt sinua tähän asti. Masentuneen ja sairaan ihmisen kanssa ei liene helppoa.
Alue: Aihe vapaa
Aika harvalla se kipinä säilyy pitkässä suhteessa. Mutta läheisyyttä voi olla silti.