Vauva vain puolison mieliksi - kokemuksia?

Joo, on kokemusta. Miestä ei sitten lapsiarki kiinnostanutkaan. Katkeroiduin, erosin, avioiduin uudelleen, kasvatettiin se lapsi aikuiseksi. En hankkinut lisää lapsia.

Tuo toimii vain silloin, jos nainen haluaa lasta ja mies sitten naisen mieliksi suostuu, ei toimi toisinpäin. Jos et pysty kuvittelemaan itseäsi totaaliyksinhuoltajana, niin lasta ei kannata hankkia.

No, mies suostui lapsen tekoon viiden vuoden painostukseni jälkeen, koska ei halunnut erota ja luopua minusta. Viikon päästä synnyksestä menin psykoosiin ja jouduin sairaalaan ja mies oli vauvan kanssa kotona. Sain lääkityksen ja pääsin  kotiin. Siinä toinen meistä söi pillereitä ja toinen tissutteli. Tätä jatkui 3 vuotta. Sekä mies ja minä mentiin omia menojamme ja lapsi tasopainoitteli siinä välissä. Mies meni vierotukseen ja otti eron. Sen päivän jälkeen en ole hänestä kuullut.

Lapsia ei pidä tehdä ellei ole aitoa tahtoa olla vanhempi, PISTE!

Äitiys on sen verran erikoisominaisuus, että nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintoja elämässään, kuin mies."Lapsia ei pidä tehdä ellei ole aitoa tahtoa olla vanhempi, PISTE!"

Suurin osa miehistä tekee lapsia puolison mieliksi.

Siinä on kyllä aika iso riski jäädä kuitenkin yksin hoitamaan se vauva, kun ei se arki ollutkaan niin auvoisaa kun mies oli haaveissaan kuvitellut. Sitä ei voi edes etukäteen välttämättä ennakoida, vaikka itsehän tunnet miehesi parhaiten. Yrittäisin ainakin saada osan niistä haaveista ja tavoitteista toteutettua ennen kuin lähdet tuohon... Tässä asiassa tasa-arvoa on mahdoton saavuttaa, vauvan hankkiminen on väistämättä isompi riski naiselle kuin miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä tekee lapsia puolison mieliksi.

Joku kyselykin tässä jokin aikaa sitten osui silmiini. Siinä kysyttiin miksi halusit lapsi...useamman miehen vastaus oli, koska nainen halusi.

Älä hyvä ihminen tee lasta. Mies voi koska vaan lähteä ja on juridisesti säädetty, että sen muualla asuvan vanhemman AINOA velvollisuus on maksaa elatusmaksuja.

Into loppuu siihen kun se vauva on siinä. Se ei olekaan niin kivaa kuin se oli niissä haaveissa. Eikä tämä ole sukupuolisidonnainen asia. Moni nainenkin kuvittelee, että äitiys on sitä, että vauva puetaan nätisti ja sen voi laittaa tarvittaessa hyllyyn, kun koko ajan ei olekaan kivaa.

Miehenä suostuin ex-vaimoni haluun saada yhteinen lapsi. Vaikka tietysti rakastan lastani, joka on jo täysi-ikäinen, niin en suostuisi missään nimessä jos olisin uudestaan tuossa tilanteessa. Eli: jos et halua lasta, älä hanki niitä. Ei vaikka puoliso haluaa tai ympäristö painostaa. Vain jos itse haluat (ja tietysti se puoliso myöskin). 

Meillä kaksi lasta vaikka itse en niin olisi silloin välittänyt. Nyt elämää ilman lapsia vaikea kuvitella ja rakastan heitä. Kuitenkin tiedän että olisin voinut elää onnellisena myös kahdestaan puolisoni kanssa. Sinällään en ole lapsirakas enkä pidä vieraiden lapsista lainkaan esimerkiksi. Alusta alkaen oli selvää että vaimoni synnyttää lapset jos heitä hankimme enkä minä vaikka olen myös nainen. 

Älä missään nimessä hanki lapsia, jos et sitä itse halua. Et tiedä mihin sitoudut. Seuraavat 18 vuotta ja loppuelämän asiaan, jota et edes itse halua.

En suosittele. Mieheni on hyvin lapsirakas ja on ollut myös todella aktiivisesti mukana lastemme (4 kpl) elämässä. Ajan myötä kuitenkin asiat ajautuvat siihen suuntaan, että vastuu kasaantuu minulle. Kouluiässä lapset itse esim. kääntyvät jomman kumman vanhemman puoleen vaikka kuinka yrittäisi jakaa vastuuta tasaisesti, meillä se olen minä (ja useimmissa tuttavaperheissä samoin). Ja näin on tosiaan siitä huolimatta, että mies ei ole missään vaiheessa lakannut hoitamasta lapsia ja heidän asioitaan.

Eipä kannata tehdä lapsia jos ei niitä todella tahdo.

Miksi aina ajatellaan, että vain mies voi irtisanoutua lapsiperhe-elämästä? Ei Suomessa kukaan pakota naistakaan lapsistaan huolehtimaan. Adoptiot, sijaisperheet, lastenkodit jne. on ihan valideja vaihtoehtoja, jos kumpikaan vanhempi ei haluakaan lastaan kun se on syntynyt.

Suurin osa vanhemmista kiintyy lapseensa niin, että elämää ilman tuota lasta on yhtäkkiä mahdotonta ajatella. Vaikka lasta ei olisi kiihkeästi halunnutkaan. Tämä pätee erityisesti miehiin, miksei siis naisiinkin. Toinen juttu: lapsen saapumiselle on harvoin täydellistä herkeä. Aina voi hakea syitä miksei vielä. Ne ovat yhdentekeviä siinä vaiheessa kun lapsi syntyy. Koska rakkaus lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä tekee lapsia puolison mieliksi.

Joku kyselykin tässä jokin aikaa sitten osui silmiini. Siinä kysyttiin miksi halusit lapsi...useamman miehen vastaus oli, koska nainen halusi.

Näin on. Kyn tehtiin kyselytutkimus yhden lapsen vanhemmille, niin lisää lapsia halusi 2/3 naisista, mutta vain neljäsosa miehistä. Eli miehet jotka jo omakohtaisesti tietävät, mitä lapsiperhe-elämä on, eivät pääsääntöisesti enää halua lisää sitä samaa. 

Minä suostuin, kun mies halusi. Oma lapsi on ihana.

Otat esille ison asian, johon tavallaan kompromisseja ei ole.  Kerrot siitä, että sinulle aika lasten hankintaan ei ehkä vielä ole kypsä, mutta samalla otat esille pelon siitä, jos mies ei kestäkään rinnalla vaan jäät yksin lasten kera. Tämä herätti minussa kysymyksiä. Onko tämä pelko muutenkin olemassa, että voitko luottaa molemminpuoliseen sitoutumiseen?  Miten olette puhuneet siitä, mitä yleensä odotatte toisiltanne, parisuhteeltanne ja elämältänne? 

On myös hyväksi jotenkin eritellä mielessään, mitkä pelot ja kysymykset liittyvät yleisestikin ottaen monien pohdinnoissa vanhemmaksi tulemiseen. On mielestäni hyvin tavallista, että lapsen saamiseen liittyvä kokonaisvaltainen vastuu mietityttää ja erilaisia skenaarioita omasta selviytymisestä saattaa pyöritellä mielessään. 

Toivottavasti voitte keskustella asiasta mahdollisimman avoimesti ja luottamuksella.

Mutta viime kädessä jokainen joutuu itse päättämään, onko valmis äidiksi tai isäksi. (Tai yrittämään sitä). Joskus pariskunnat tahtovat niin eri asioita tulevaisuudelta ja perheen perustamiselta, ettei suhde voi jatkua. Joskus taas peloista ja ajatuksista puhuminen helpottaa ja lisää turvallisuudentunnetta ja läheisyyttä.

Lähinnä mun epäilykset miehen innostuksesta herättää se, että mies on muutenkin tosi impulsiivinen. Harrastuksia aloitetaan ja lopetataan, suunnitelmat muuttuvat lennosta jne.

Kun olemme keskustelleet miehen kanssa tästä,

hän sanoo ettei lapsen tarvi muuttaa elämää juuri. Ihan alkuun et ehkä pääse harrastamaan mutta siinäpä se kulkee sitten mukana. Ja aina sen voi viedä hoitoon. Ei kaveritkaan ole luopunut mistään lapsien takia kuulemma. Turha hänen mielestä miettiä liikaa tulevia, lapsi aluille ja mietitään sit.

Itse taas koen, että lapsi tuo valtavan vastuun elämään. Kaikki mitä mies ei ”jaksa miettiä” kaatuu mun hoidettavaksi ja mietittäväksi.

-ap

Meillä mies jaksoin viitisen vuotta jankuttaa lapsista. Alusta asti olen sanonut etten halua lapsia ja jos hän haluaa niin se on heippa. Te jotka yritätte painostaa toista lapseen niin lopettakaa! Jos ei halua niin ei halua. Usein kuulee sitä "kyllä se mieli muuttuu kun se lapsi on siinä" no pakkohan se on siinä vaiheessa alkaa väkisin mieltään muuttamaan tai ainakin väittää niin kun se lapsi siinä jo on. Puhumattakaan kieroista jotka tahallaan salaa jättävät ehkäisyn pois. Onneksi olen itse nainen niin ei tarvitse pelätä huijatuksi tulemista näissä asioissa.