Onko mulla mahiksia?
Toiveena oolisi siislöytää itseäni 2-10v nuorempi lapseton nainen vakavaan parisuhteseen tositarkoituksella. Näin siksi että haluaisin tutustua ja asettua ainakin pari vuotta ennen lasten hankintaa, mutta lapsia haluaisin melko kovastikin, mutta lapsi mutkistaisi tutustumisen dynamiikkaa enemmän kuin toivoisin.
Olen lapseton, kuulemma jopa komea (eksä sanoi niin kun vielä oltiin yhdessä ja hän on kaunis nainen) (realistisesti siis ei ainakaan tavallista miestä rumempi), Vuorotyössä käyvä (12h vuorot, joten melko paljon vapaata) ja taloudellisesti vakaa, sekä järkevä. Harrastan valokuvausta, lukemista, tietokoneita ja kävelyitä luonnon helmassa (ei siis mikään täysiverinen patikoijaluonne) välillä ilmankin kameraa. Mielelläni lähden elokuviin, museoon, teatteriin tai vaikka balettiin hyvässä seurassa. Keskustelen sujuvasti monestakin aiheesta, kuten sijoittamisesta, politiikasta, luonnosta tai vaikka joistain elokuvista. Musiikki tosin ei ole intohimoni, joten siitä en kovin paljoa voi keskustella.
Eli siis ihan aikuinen ja vakaa mies parisuhteeseen.
Eli voitteko kuvitella itseäni nuoremman perusfiksun (haluan keskustelukykyisenkin kumppanin) naisen kiinostuvan minusta tositarkoituksella?
m32
Kommentit (18)
Mies joka ei pidä musiikista ei voi olla kiva.
Vierailija kirjoitti:

Pidän kyllä musiikista, mutta en ole niin intohimoinen, että mistään bändeistä tai klassisella puolella säveltäjistä voisin mielekkäästi keskustella. Lisäksi huono nimimuisti, joten en yhdistä kovin hyvin nimeä kappaleisiin.
Voi kiinnostua, mutta menevä instabeibe tai missi ei ehkä kiinnostu. Joku tavallinen nuori nainen voisi kiinnostua.
Eiköhän se ole ihan mahdollista. Suurin osa ihmisistä kuitenkin löytää kumppanin jossain vaiheessa elämäänsä. Ei tuossa tullut ilmi mitään niin ihmeellistä, jollet nyt sitten tahallasi jättänyt kertomatta asioita, jotka torppaisivat kiinnostuksen.

Jos nyt jotain minkä olen huomannut joskus negatiiviseksikin katsottavan:
Vähäinen alkoholin käyttö (kuulemma liian kova itsekontrolli tai jotain, kuitenkin jonkin annoksen vuodessa, vaikka viiniä seurassa), Herkkä omalla tavallani (tuntuu, että osalle pitäisi olla vain piinkova suorittaja asiassa kuin asiassa, vailla muita näkyviä tunteita kuin himo), hieman introvertti, eli ei ole kaveripiiriä jonka kanssa viettäisin aikaa, vaan työkaverit töissä, suku ja satunnaiset jutustelukaverit riittävät tyydyttämään sen osan seurantarpeestani (osa ei hyväksy kaveripiirittömyyttä)
Ainiin... vielä se etten ole korkeakoulutettu (se tuntuu olevan monella muutoin kivan oloisella naisella. aikanani monta treffiä mennyt siitä lähtien pieleen kun kysyivät mistä valmistuin. yleensä siihen asti mennyt hyvin sujuvasti keskustelu ja naiset jopa vaikuttaneet kiinostuneilta nojaten minua kohti)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole ihan mahdollista. Suurin osa ihmisistä kuitenkin löytää kumppanin jossain vaiheessa elämäänsä. Ei tuossa tullut ilmi mitään niin ihmeellistä, jollet nyt sitten tahallasi jättänyt kertomatta asioita, jotka torppaisivat kiinnostuksen.
Jos nyt jotain minkä olen huomannut joskus negatiiviseksikin katsottavan:
Vähäinen alkoholin käyttö (kuulemma liian kova itsekontrolli tai jotain, kuitenkin jonkin annoksen vuodessa, vaikka viiniä seurassa), Herkkä omalla tavallani (tuntuu, että osalle pitäisi olla vain piinkova suorittaja asiassa kuin asiassa, vailla muita näkyviä tunteita kuin himo), hieman introvertti, eli ei ole kaveripiiriä jonka kanssa viettäisin aikaa, vaan työkaverit töissä, suku ja satunnaiset jutustelukaverit riittävät tyydyttämään sen osan seurantarpeestani (osa ei hyväksy kaveripiirittömyyttä)
Ihan normaalilta vaikutat. Itse pitää kuitenkin olla aktiivinen eikä vain istua kotona odottamassa, että naiset tulevat hakemaan tai aloittavat keskustelun. Nettideittailukin on projekti, joka vaatii vaivannäköä, jos haluaa siinä onnistua.

Tietysti... tiedän savotan suuruuden. Viimeksi noin kolme vuotta sitten olin sinkkuna ennen edellistä parisuhdettani.
Av yv, missä sijaitsee?
Ei mutta oikeasti; No helposti, kuulostat sellaiselta mitä moni ikäiseni sinkkunainen etsii. Verkot vesille netissä ja IRL vaan, paitsi jos et ole kovin aloitteellinen tai laaja kaveriporukka, panosta nettiin ja etsi omanhenkistä seuraa!

Helsinki, mutta paljon keski-uudellamaallakin (vanhemmat ja mummo sielä) ja toissä porvoon suunnalla.
Tottakai on. Riittää, että tutustut sopivan ikäisiin naisiin ja herätät heidän kiinnostuksensa. Olet vaankiinnostavampi kuin muut vaihtoehdot niin, että nainen haluaa juuri sinut.
Nettideittailusta sellainen vinkki, että kolmekymppinen nainen tuskin kiinnostuu sinusta, jos ikähaarukkasi alkaa 22-vuotiaasta. Mutta sillähän ei ole väliä, jos oikeasti haluat jopa niin paljon itseäsi nuoremman, eli naisen, jolla on vielä opinnot edessä tai ainakin kesken ja muutenkin elämä ihan erilaista kuin 32-vuotiaalla miehellä.

22 on melko ehdoton alaraja. Opinnot mielellään valmiit tai loppumassa (kuten useilla suoraan lukiosta jatko-opintoihin jatkaneilla alkaa olla silloin). optimi ikä olisi varmaan 24-28. Ihan riippuu ihmisestä miten sujuvasti juttu luistaa. Sellaisia ihmisiä löytää niin aniharvoin, joiden kanssa tuntee syvän yhteyden keskustellessa ja vielä kun preferensseistäni (100% hetero) ja lapsihaaveistani johtuen kumppanin sukupuoli ja ikä asettavat pakolliset rajat. En siksi haluaisi rajata ikää yhtään enempää kuin on pakko, jotta sellainen erikoinen joukkoon mahtuisi.
Niin kai naiset katsovat keskimäärin pahalla, jos mies olisi valmis suhteeseen merkittävästi itseään nuoremman kanssa. Mulle ainakin on ihan se ja sama, jos naisella on 18-45 hakuhaarukkana, jos minut sattuu haluamaan.

Kuten sanottu, riittää että tutustut tuon ikäisiin naisiin ja herätät heidän kiinnostuksensa.

Ikä on vain numero muun kuin lapsihaaveen osalta. Olen vain realisti sen suhteen, että haluan tutustua ennen lasten tekoa kumppaniini ja riskit ensiraskaudelle alkavat nousta melko nopeasti kolmenkympin jälkeen naisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on. Riittää, että tutustut sopivan ikäisiin naisiin ja herätät heidän kiinnostuksensa. Olet vaankiinnostavampi kuin muut vaihtoehdot niin, että nainen haluaa juuri sinut.
Nettideittailusta sellainen vinkki, että kolmekymppinen nainen tuskin kiinnostuu sinusta, jos ikähaarukkasi alkaa 22-vuotiaasta. Mutta sillähän ei ole väliä, jos oikeasti haluat jopa niin paljon itseäsi nuoremman, eli naisen, jolla on vielä opinnot edessä tai ainakin kesken ja muutenkin elämä ihan erilaista kuin 32-vuotiaalla miehellä.
22 on melko ehdoton alaraja. Opinnot mielellään valmiit tai loppumassa (kuten useilla suoraan lukiosta jatko-opintoihin jatkaneilla alkaa olla silloin). optimi ikä olisi varmaan 24-28. Ihan riippuu ihmisestä miten sujuvasti juttu luistaa. Sellaisia ihmisiä löytää niin aniharvoin, joiden kanssa tuntee syvän yhteyden keskustellessa ja vielä kun preferensseistäni (100% hetero) ja lapsihaaveistani johtuen kumppanin sukupuoli ja ikä asettavat pakolliset rajat. En siksi haluaisi rajata ikää yhtään enempää kuin on pakko, jotta sellainen erikoinen joukkoon mahtuisi.
Niin kai naiset katsovat keskimäärin pahalla, jos mies olisi valmis suhteeseen merkittävästi itseään nuoremman kanssa. Mulle ainakin on ihan se ja sama, jos naisella on 18-45 hakuhaarukkana, jos minut sattuu haluamaan.
Kuten sanottu, riittää että tutustut tuon ikäisiin naisiin ja herätät heidän kiinnostuksensa.
Ei taida ikäryhmä tuoda mitää erityistä tapaa, joka tehoaisi edes suurimpaan osaan. Yksi sopiva riiittää, mutta sen löytäminen voi olla haastavaa.
Pahoittelut kirjoitusvirheistä pitkähkössä nopeasti sutaistussa tekstissäni
m32