Lapsi olisi tervetullut. Mikä sen saannissa kuitenkin yllätti?

Ikuinen huoli. Ihan uusi piirre oli itselle, ei ollenkaan tyypillistä minulle. Ihan päivittäin tulee huolen tunteita että lasta ei saisi varjeltua pahalta tai että kävisi jotain. Lapsi on nyt melkein 4v.

Kuinka paljon sitä pelkää että sille sattuu jotain

Kuinka rankkaa lapsen saaminen on parisuhteelle

Että mieheni alkoi käyttämään lasta minua vastaan jos hän on minulle kiukkuinen

Nämä asiat yllättivät.

Minulle oli järkytys, kun tulin sitten raskaaksi heti. Syyllisyys tuli kuvioihin samaan aikaan plussauksen jälkeen ja se varmaan kestää koko loppuiän. En pysty vieläkään lukemaan uutisia, joissa lapsi on joutunut rikoksen kohteeksi.

Ei ole enää koskaan vapaa-aikaa.

Se järkyttävä huolen määrä. Pelkää kaappeja et ne kaatuu päälle, pelkää et lapsi saa puukon kätee vaikka kui ois hyvi ulottumattomissa, öisin tarkastelee et hengittääkö yms.

Ja ku pikkunenki kolhu sattuu nii on jo tyylii soittamassa ambulanssia vaikkei oo tarvetta ees käydä lääkärissä.

Se että lapsen kehityksen mukana tuli pintaan myös omia muistoja samoista elämänvaiheista ja surin, että täytyykö senkin ja minun siinä mukana käydä taas tämä sama läpi. Jos tulisi lapsenlapsi niin sitten alkaisi jo kolmas kierros.

Ja se huoli ei lopu edes silloin kun lapsi on jo aikuinen. Se on pysyvää.

Kaikki muut luulevat tietävänsä ja tekevänsä kaiken paremmin kuin sinä XD

Mies lähti ostaan tupakkia kioskilta ja eikä koskaan palannut takaisin.

Kuinka äidit ei monesti tue toisiaan vaa päinvastoin..

Se, miten paljon onnen hetkiä lapsi toi tullessaan.

Unen puutteen totaalisuus ja sen vaikutus mieleen ja kehoon.

Se, miten hyvin kaikesta siitä on kuitenkin selvinnyt, ja plussalle jäänyt.

Miten paljon uusia ihmisiä lapsi toi elämään.

Miten paljon omasta hyvinvoinnista on valmis tinkimään lapsen vuoksi.

Miten oma lapsi voi saman päivän aikana saada sinut raivon partaalle, ja itkemään onnesta.

Lapsella olikin neurologinen sairaus, jonka oireilu on vain voimistunut iän myötä. Ei tullut mieleenkään tämä mahdollisuus, kun lapsesta unelmoitiin. On meistä riippuvainen loppuelämänsä. Ja me joudumme hänestä huolta pitämään kunnes kuolemme. Olimme kuitenkin varautuneet vain parinkymmenen vuoden huoltajuuteen. 

Järjetön unenpuute. En muista puoliakaan vauvan ensimmäisestä vuodesta, koska kuljin sumussa kuin zombi ja toimin automaatilla.

Täällä ollaan vastaavassa tilanteessa kuin ap, ehkäisyn käyttö lopetetaan toukokuussa. Ikää löytyy jo reippaasti yli 30v ja sekin huolettaa. Tunnen olevani kaikinpuolin valmis äidiksi, mutta silti pelottaa etten tiedä yhtään mihin olen mahdollisesti ryhtymässä. En usko, että katuisin koskaan lapsen saamista, mutta sitäkin pelkään.

Että en olekaan kärsinyt unenpuutteesta vaan lapsi nukkunut aina hyvin! Rakkauden määrä ja se, miten hauska tyyppi oma lapsi on yllättivät !

Valtava rakkaus heti synnyttyä iski yllättäen. Sekin yllätti, että rakkaus kasvoi koko ajan ekan puoli vuotta.

Sitten toisaalta huoli hänestä. Sekin yllätti.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaan vastaavassa tilanteessa kuin ap, ehkäisyn käyttö lopetetaan toukokuussa. Ikää löytyy jo reippaasti yli 30v ja sekin huolettaa. Tunnen olevani kaikinpuolin valmis äidiksi, mutta silti pelottaa etten tiedä yhtään mihin olen mahdollisesti ryhtymässä. En usko, että katuisin koskaan lapsen saamista, mutta sitäkin pelkään.

Kukaan ei koskaan tiedä mitä elämä on lapsen kanssa, ei vaikka olisi 20 lasta ennestään tehtynä.  Vain aika näyttää millainen lapsesta kasvaa ja jokainen lapsi on ihan erilainen. Se on hyppy tuntemattomaan mutta kannattaa ajatella sitä mahtavana oppimistilaisuutena, sillä lapsi kasvattaa aikuista joskus jopa enemmän kuin aikuinen lasta. Kaikkine vaikeuksineen, elämän parasta aikaa. Muistatte vaan ne tukiverkostot, yksin on hemmetin rankkaa yhdenkin lapsen kanssa. Vauvaonnea!

Helppous, se että elämässä niin kovin vähän muuttui. Kun aina oli ympärillä hoettu, että kaikki muuttuu, mikään ei säily, nauti nyt elämästä, kun ei ole lapsia. Ja sitten se lapsi nukkui ja söi, minulla oli enemmän vapaata aikaa kuin lomilla yleensä. Jotain tehdäkseni suoritin avoimen yliopiston kursseja.

Näin miehenä tulee mieleen, että pukeminen ja riisuminen. Kun lapset olivat pieniä, niin sitä vaaterumbaa oli ihan koko ajan. Puetaan ja riisutaan jatkuvasti. Aikuisikään saakka olin lähinnä riisunut joitain naisia. Mutta en ollut koskaan pukenut ketään toista ihmistä.

Itse olen tosi huolissani jo ihan vaan miehestäni (ilman mitään loogista syytä. Ja siis en huolissani että hän esim pettäisi vaan että hänelle sattuisi jotain.) Niin lapsi varmaan saisi minut sairaaksi huolesta.

Monet jo mainituista allekirjoitan. Lisäksi itselle on ollut yllätys, kuinka raskasta lasten kasvattaminen on. Kuulostaa hullulta, mutta joskus väsyneenä se on tuskastuttavaa ja vaatii pohjatonta kärsivällisyyttä. Ja toistoa, toistoa, toistoa..