Mitä miehen käytös tarkoittaa?
Ollaan pidetty yhtä neljän vuoden ajan. Meillä on yhteinen lapsi, mutta emme ole virallisesti yhdessä, sillä mies ei ole valmis sitoutumaan.
Mies tavannut minun ystäviäni luonani asuessaan kanssani. Tuonut kavereitaan kotiini (ilman, että kuitenkaan esim. Kysyi minulta, joka olisi siis ollut ok, mutta olisi ollut ystävällistä kysyä, sillä mies ei virallisesti asunut luonani). Minä olin silloin ulkomailla.
Minä en siis ikinä ole tavannut miehen ystäviä ja muuta selitystä en saa miksi en saa tavata kuin, että ovat kaikki narkkareita. Lasta mies on esitellyt ystävilleen.
Ikäeroa meillä 10 vuotta, mies nuorempi. Mies käyttää myös huumeita. Itse en.
Mies jätti ja löysi uuden. Tästä uudesta tuli heti virallinen tyttöystävä.
Miksi mies toimii noin?
Kommentit (31)
Ap, sen teit väärin, että myönnyit miehen kotkotuksiin. Miehen, joka ei halua sitoutua, kanssa ei tehdä lasta, eikä aleta suhteeseen. Sinä halusit tavallisen suhteen, mies ei.
Vierailija kirjoitti:
Sinussa ei ole välttämättä vikaa (näet omat puolesi itse), jos joku jättää sinut, se voi olla myös toisessa tai ei sovi yhteen. Lapsi EI voi olla narkomaani-isän luona joka käyttää aktiivisesti aineita ja hänen kyläilevien huumekavereidensa kanssa. Ota yhteys huoltajuusasioita hoitavaan ihmiseen jos tarvitsee, että lapsi olisi sinulla tai sukulaisesi katsovat asiaa myös.
Älä seurustele huumeita käyttävien ihmisten kanssa jatkossa. Älä jätä asuntoasi miesystävien käyttöön koskaan kun menet ulkomaille (että joku mies päästää väkeä sisään) ja älä jätä lasta sinne, onko sinä aikana tapahtunut jotain lapselle? Joku vieras mies voi käyttää hyväksi lasta pahimmillaan tai väkivaltaa. Älä luota alkoa runsaasti ja huumeita käyttäviin, se on vaarallista peliä, joku voi periä velkoja yhtäkkiä. Eroa voi käsitellä ajan kanssa itse ja muiden kanssa. Miksi haluaisit olla edes lyttäävän jättävän miehen kanssa, johon vaikuttaa aineet? Rakastuminen menee vielä ohi ja näet eri puolet asioista, vaikkei tunnu siltä nyt. Vaihda huonekalusi ja asuntosi puhtaampaan niiden porukoiden jäljiltä, jos tuntuu siltä.
Olen ollut yhteydessä sekä lastenvalvojaan että asianajajaan huoltajuusasioissa, mutta niin kauan kuin mies ei huoltajuudesta luovu, niin en voi sitä saada. Huumeista olen maininnut molemmille, mutta eivät vaikuta asiaan.
Olin ulkomailla raskausaikana ja jätin miehelle avaimeni, jotta voi käydä kastelemassa kukkiani. Muutti siksi ajaksi luokseni, kutsui vieraita, mutta ei kastellut kukkia. Siitä asunnosta olen jo muuttanut, mutta huonekaluista ei kyllä ole varaa luopua.
Joskus kyselin täällä toimiko mies väärin, kun kutsui ihmisiä kylään kotiini ilman lupaa, mutta täällä oltiin sitä mieltä, että ei toiminut, sillä olin jättänyt hänelle avaimen ja siten luvan tehdä mitä haluaa.
Mutta eiköhän se vain ollut se, että mies haki minusta vain seuraa, läheisyyttä ja seksiä, kunnes löysi ihmisen, jonka kanssa halusi oikeasti parisuhteen. Häpesi sitä, että olen niin paljon vanhempi.
Toivottavasti aika korjaa minut. Ap
Jokos olet tehnyt sen rikosilmoituksen itsestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Ap, sen teit väärin, että myönnyit miehen kotkotuksiin. Miehen, joka ei halua sitoutua, kanssa ei tehdä lasta, eikä aleta suhteeseen. Sinä halusit tavallisen suhteen, mies ei.
Olet oikeassa. Raskauden alussa kuvittelin, että mies haluaa sitoutua, kun alkoi puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Mies oli ensirakkauteni enkä ole aiemmin seurustellut (tai sen jälkeen). Miehellä oli taas taustalla yli kymmenen suhdetta, joista kolme oli kuulemma ollut vakavampia. Ja tämä silloin kuin oli 18v ja minä 27v. Tein ison kasan virheitä, mitä suurin osa tekee teini-ikäisenä ja häpeän itseäni ja tyhmyyttäni. Mitään en kuitenkaan saa peruutettua :( ap

Ok, eli olet sama joka miettii tekisikö itsestään rikosilmoituksen toisessa ketjussa. Kuulostaa jotenkin siltä, että avuntarve sinulla olisi mielenterveys- ja päihdepuolella. Missä lapsesi on tällä hetkellä?

Kyllä niin olen. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka valitettavasti jäi hoitamatta, kun en tunnistanut sitä. Masennus vaikeutui ja vuosi sitten minulla todettiin vaikea masennus ja olin itsetuhoinen. Silloin sain tietää ison kasan näistä asioista miehestä. Mm. Sen, että puheli minusta ihmisille, että sekaannuin häneen ja hän oli lapsi ja että lapsi oli vahinko ja hankkiuduin tahallani raskaaksi (vaikka jälkiehkäisyn söin ja keskustelimme siitä pidämmekö lapsen ja hänen puheittensa pohjalta päädyin lapsi pitämään). Mies lakkasi maksamasta elareita ja tapaamasta lasta. Ei vastannut viesteihin tai edes toivottanut lapselle hyvää syntymäpäivää. Nyt haluaisi taas mukaan lapsen elämään (en tiedä kuinka vakavissaan on) ja kaikki vaan tulvii taas mieleen.
Minulla on lääkitys, mutta esim puheapua en ole vielä saanut, sillä jonot ovat niin pitkät. Mietin kaiken aikaa vain sitä käytinkö miestä sitten hyväkseni ja onko nyt lapsemmekin vain hyväksikäytön seurausta.
Lapsemme asuu kanssani. Häneltä parhaani mukaan kätken pahan oloni. Teen ruoat, paijailen, leikin, luen, olen lähellä. Juttelemme paljon ja olemme läheisiä. Tuskin olen ensimmäinen tai ainoa äiti, joka lasten edessä vetää reippaan naamarin naamaan, vaikka sisältä hitaasti kuolee.
Miksi minulla on täällä kaksi aloitusta? Koska oikeasti pohdin sitä oliko meidän 4 vuotta kestänyt yhdessä olo vain perustunut sille, että hän koki minun käyttäneen häntä hyväksi ja onko se osittain syynä miksi hän on kohdellut minua kuten tässä ketjussa olen maininnut. En viitsinyt änkeä samaan ketjuun, kun ajatukset tulevat päähän miten sattuu. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että on historiaa, älä tee hänestä enää missään tapauksessa tätä hetkeä tai osaa tulevaisuudestasi, hyväksikäyttäjä, joka romuttaa itsetunnon.
Olen myös ollut sitoutumiskammoisen miehen kanssa jonkinlaisessa suhteessa (valehteli mulle). Mun jälkeeni ei mennyt kuin päiviä, kun tuli somessa koko sivun ilmoitus, että on parisuhteessa. Ole tyytyväinen, että olet päässyt siipeilijä-huumeidenkäyttäjästä eroon.
Olen, mutta olen suhteen jäljiltä myös aika murusena. Mietin jatkuvasti mitä tein väärin ja mikä minussa vikana. Mies mollasi ja arvosteli paljon. Käänsi kaikki asiat niin, että minä olen syyllinen ja kun sanoin, että ei voi tehdä niin, niin väitti ettei teekään ja keksin asioita päästäni. Olen aika rikki hänen jäljiltään, vaikka erosta yli vuosi. Ap
Mietit tällaista ja surkuttelet jonkun nistin takia?
Aikamoiseen toimintaan pitäisi tavallisen kilttiksen taipua, jos haluaisi että nainen olisi lääpällään joskus.

Vähän vetää turpiin niin saa pahiksen maineen.
Sen jälkeen naisia on jonossa.

Pitääkö aina tulla uikuttamaan näihin ketjuihin
T. Toinen kiltti

Byyhyy kilttistä surettaa
Lapsi jää myös heitteille itkemään ja hätään helposti, jos isä tai vieraat sammuvat aineissaan. Lapsi ei ymmärrä sekavaa tai epäloogista käytöstä. Älä luota sellaiseen. Älä jätä lasta ihmisten käsiin, jotka eivät ole luotettavia täysin.