Oletko muuttanut, vaihtanut paikkakuntaa, palannut kotiseudullesi tms. koska ahdistus sen hetkisestä asuinpaikasta tavallaan on pakottanut siihen?

Kyllä, olen asunut kahdella eri paikkakunnalla aiemmin, joissa molemmissa alkoi ahdistaa. Ihmiset ja asiat ärsytti, kaikki näyttäytyi ikävässä valossa, eikä niissä paikoissa ollut yksinkertaisesti mukava asua enkä niihin kotiutunut missään vaiheessa.

Vuosi sitten muutettiin nykyiseen kotiin, loppuelämäni kotiin. Ensimmäisen kerran elämässäni mulla on tunne, että tämä on kotini eikä ole mikään kiire pois. On onnellinen ja rauhallinen olo, tuntuu, että täällä voi hengittää.

En ole, ainakaan vielä... Olen tämän kaupungin sisällä muuttanut jo melkein 10 kertaa 10 vuodessa. Aina uudelle alueelle, josko tänne kotiutuisi, ja aina muutaman kuukauden jälkeen tuntuu että ei. Mutta en ole keksinyt missä olisi paremmin. Luultavasti kokisin ihan samaa muuallekin muuttaessa eli hetkellinen uutuudenviehätys ja siinä se. Kai enemmän kaipaan jotain yhteisöä ympärilleni kuin varsinaisesti mitään tiettyä paikkaa... Järvimaisemia on kyllä synnyinkaupungista ikävä. Meri täällä on enimmäkseen kylmä ja ruma.

Kotikaupunkini aiheutti ahdistusta, tai siis oikeastaan siellä tapahtuneet asiat. Tosi moneen paikkaan siellä liittyy ahdistavia muistoja ja halusin mahdollisimman kauas pois sieltä ettei jatkuvasti tarvitse olla niissä paikoissa jotka muistuttaa kauheista elämänvaiheista. Olen asunut ulkomailla nyt parikymmentä vuotta,ja voin henkisesto sata kertaa paremmin. En voi edelleenkään kuvitella missään olosuhteissa palaavani kotikaupunkiini asumaan. Nykyisin pystyn kyllä jo vierwilemaan siellä ilman jäätävää ahdistuksen tunnetta.

Hauska kysymys, tai pitäisikö sanoa osuva, sillä meidän perheessä on parhaillaan tämä prosessi juuri käynnissä, niin että menemme viikonloppuna taas tulevalle asuinpaikkakunnallemme asuntonäyttöön.

Meillä poismuuton tärkeimpinä syinä ovat alati huononeva turvallisuustilanne, kohtuuttomat asuinkustannukset, huononeva ilmanlaatu (jatkuvasta rakentamisesta ja liikenteen lisimisestä johtuva), ja jännästi olen itsessänikin huomannut tuon kytevän kestovitutuksen koko paikkakuntaa kohtaan. Siis että ihan kaikki tympii ja että missään ei oikein ole mitään hyvää. Hassua sinänsä, että tämä on synnyinpaikkakuntani ja aika monen mielestä kiva ja kai turvallinenkin, vaan ei minun. Ristin käteni joka ilta myös siksi, että puolisoni on muutolle hyvin myötämielinen ja lapset ovat vielä niin pieniä että sopeutunevat uuteen paikkaan melko vaivattomasti.

Sain ajatuksen uuteen kaupunkiin muuttamisesta jo viisi vuotta sitten, kun kävin moikkaamassa sinne vastikään muuttanutta työkaveriani. Kiristys vatsanseudulta laukesi lähes välittömästi. Hartiat laskeutuivat takaisin paikoilleen. Hengitys laajeni pois rintakehästä kaikkialle keuhkoihin. Syke laski. Elämänmeno on leppoisaa ja luonnonläheistä ja aivan ihanteellista lapsiperheelle.

Puoliksi muutto on ihan järkisyitä mutta puoliksi taas kyllä ihan henkimaailman juttuja. Toivon voivani jäädä uuteen kotiimme ihan loppuun saakka <3

Jännä miten vahvoja tunteita tämä herättää. Ei tosiaan ole samantekevää missä sitä asuu. Kun ei kotiudu, ei kotiudu. Pakko muuttaa sinne missä on hyvä. <3  ap.

Ysärillä muutin kaupunkiin opiskelemaan ja töihin mutta aina olen miettinyt pienelle kotikylälle paluuta joka vuosien saatossa vaan lisääntyi, huomasin että kun katsoin yleltä synnyinseudun alueuutisia niin olin välillä jotenkin haikein mielin kun ne loppui.

Viimevuonna sitten hain töitä kotikylän läheltä ja pääsin. Nyt ollaan täällä ja pois en halua

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten vahvoja tunteita tämä herättää. Ei tosiaan ole samantekevää missä sitä asuu. Kun ei kotiudu, ei kotiudu. Pakko muuttaa sinne missä on hyvä. <3  ap.

Ei ole samantekevää, ei, ja viimeistään tämän asuinpaikka-asian myötä ymmärsin, että kaikenmaailman "voit itse valita asenteesi ja suhtautumisesti elämään" -selfhelpit toimivat vain tiettyyn pisteeseen asti. Mä yritin edellisessä asuinpaikassa tsempata pitkään, jotta olisin oppnut pitämään siitä, mutta kun ei niin ei. Uudessa kodissa taas kaikki vaan sujuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Sen huomasi siitä, kun aina vieraillessa kotipaikkakunnalla, alkoi yhdessä tietyssä kohdassa tietä, hengitys kulkea helpommin. Ja palatessa siinä kohdin alkoi kurkkua kuristaa. No mulle kävi niin, että kotipaikkakunnalta yksi tuttu soitti, että kuule, meillä on ihan hätä kun yksi työntekijä jäi saikulle, mikä mun tilanne on? No, se oli sellainen että irtisanouduin saman tien ja heti kun pääsin, lähdin kotiin. Se tunne, kun oli muuttokuorma pakattu ja siinä tietyssä kohdassa tietä alkoi naurattamaan, että viimeisen kerran läksin ilman, että tarvii palata. Oon toki käynyt tällä paikkakunnalla, mutta ei ole enää tarvinnut jäädä olemaan ☺

Mulla alkaa tämä tunne erääseen uuteen kaupunkiin mennessä: ihanaa päästä kotiin, samaan aikaan virkistynyt ja rauhoittunut olo. Kummallisinta on, ettei mulla ole kyseisessä paikassa mitään erityistä kytköstä. Ja takaisin tullessa tympii ja itkettää, että on pakko mennä kotiin.

Minulla oli tuo tunne: itkin, kun piti palata kotiin. Muuten haluamaani kaupunkiin. Elämäni suurin virhe. Palasin takaisin ja nyt olen onnellinen.

Pääsisipä kiertelemään Suomea ja vähän haistelemaan tunnelmaa eri paikkakunnilla. Asun nyt Helsingissä, mutta olen kotoisin Jyväskylästä, eikä kumpikaan näistä ole ollut hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten vahvoja tunteita tämä herättää. Ei tosiaan ole samantekevää missä sitä asuu. Kun ei kotiudu, ei kotiudu. Pakko muuttaa sinne missä on hyvä. <3  ap.

Ei ole samantekevää, ei, ja viimeistään tämän asuinpaikka-asian myötä ymmärsin, että kaikenmaailman "voit itse valita asenteesi ja suhtautumisesti elämään" -selfhelpit toimivat vain tiettyyn pisteeseen asti. Mä yritin edellisessä asuinpaikassa tsempata pitkään, jotta olisin oppnut pitämään siitä, mutta kun ei niin ei. Uudessa kodissa taas kaikki vaan sujuu!

Sama juttu, yrittämisen puutteesta tämä nykyinen ahdistus ja poispääsyn hinku ei ainakaan johdu. Uskottelin pitkään itselleni, että tämä on hyvä paikka asua ja kiva kun on täynnä mahdollisuuksia ja nätti kaupunki jne, mutta kun se ei vaan mene niin. Nyt voin jo niin huonosti, että tämä ahdistus alkaa vaikuttaa kokonaisterveyteeni. ap.

Mulla toisinpäin. Muutettiin kehyskuntaan Helsingistä, kun jotenkin tuntui että se olis parempi pienten lasten kanssa. Me asuttiin juna-aseman vieressä, mutta junat oli tosi epäluotettavia ainakin silloin. Mä olin äitiyslomalla hätää kärsimässä, kun tuntui ettei ollut oikein mitään tekemistä ja ystävät oli kaukana. Kun päiväkoti alkoi, niin arjen hankaluus paljastui. Työmatkat oli aika pitkiä, helposti 45 min suuntaansa autolla. Juniin ei voinut luottaa, niin aina oli hätä ehtiikö päiväkotiin.

Muutettiin takaisin Helsinkiin. Lyhyet työmatkat, lähipäiväkoti. Elämä ja arki helpottui. Nyt lapset jo teinejä ja ovat pääosin voineet kulkea itse harrastuksiinsa. Ei siis mitään kuljetusrumbaa.

Täällä synnyin ja vartuin. Kävin muuallakin mutta ihan hyvä näin.

En kaipaa mitään.

Kyllä. Tunnistan kaiken ketjussa kuvatun. Muutin radanvarteen ja alussa yritin nähdä kaiken hyvän, mutta ei se auta jos paikka on väärä. Täällä vaan ei ole hyvä olla. Haluan kotiin.

No mä palasin Helsinkiin takaisin kun pikkukaupungissa oli niin ahdistavaa ja yksinäistä. Stadissa yksinäisyydenkin kestää helpommin kun ei ole se ainoa vieras ja yksinäinen.

On käynyt noin, syntymäpaikkakunta ja opiskelupaikkakunta. Nykyään asun Helsingissä ja viihdyn täällä hyvin, tosin haaveilen mökistä maaseudulla.