Oliko kellään muulla lapsena tyttö/poikaystävä, jonka kanssa ei ikinä viettänyt aikaa tai edes puhunut?

Et kai ole pettänyt häntä?

Vierailija kirjoitti:

Et kai ole pettänyt häntä?

Riippuu, lasketaanko lapset ja avioliitto pettämiseksi... AP

Oli, kun olin 12 v. Sovittiin asiasta tekstarilla, oiskohan kuukausi mennyt niin jätin tekstarilla. Elävästi muistan sen jälkeen hehkuttaneeni parhaalle kaverille, että "olen nyt vapaa nainen". (Toivotaan ettei lue tätä, varmasti tunnistaisi...) "Poikkis" oli samalla luokalla, muttei koskaan juteltu suoraan toisillemme. Vähän utopistinen fiilis.

Kyllä. Ala-astteella, olisko 5. luokalla eräs luokkakaverini kysyi alanko seurustelemaan hänen kanssaan. Aloimme seurustella, mutta emme koskaan puhuneet tai muutenkaan tehneet mitään perus luokkakaveruudesta poikkeavaa (siis istuttiin samassa luokkahuoneessa puhumatta koskaan toisillemme). Hassuinta tässä on, että tuo poika muisti asian ja joskus yläasteella humalassa "jätti" minut.

Oli muuten ihan supersöpö poika.

Myös oma poikani "alkoi oleen" ala-asteella. Seurustelu näkyi snäppi striikkinä ja loppui joskus itsestään.

Yksi poika kysyi mua kaverin kautta, mutta en alkanut. Monesti olen miettinyt, että miten olisi käynyt, jos olisin alkanut, mutta nyt näiden kirjoitusten vuoksi olen ihan varma, että se olisi ollut juuri tuollaista, että ei oltais puhuttu mitään, kun oltiin kumpikin niin ujoja. Ei oltais saatu varmaan edes "erottua", ellei sitten paperilapulla tai kaverin kautta.

Ei ihan varsinaisesti, mutta sen muistan miten aloin tykätä eräästä pojasta aivan vasten tahtoani itse päättämällä. Jostain syystä en pitänyt hänestä alkujaan, joku ulkonäössä (ihan kuin olisi ollut itsellä varaa arvostella) tai äänessä tai jossain häiritsi, mutta sitten päätin, että minäpä tykkäänkin hänestä ja niin minä sitten tykkäsin. Emme varmaan jutelleet koskaan sanaakaan mitään varsinaisesti, eikä hän toivoakseni tiennyt sen enempää siitä, etten tykännyt kuin tykkäämisestänikään mitään. Tämä "episodi" kesti ehkä kuukauden. Ja korostettakoon sitä, ettei hän ikinä mitenkään huomioinut minua, hyvällä eikä etenkään pahalla, joten kyse ei ollut mistään kiusaamisesta, toivottavasti minunkaan puoleltani, sillä en muistini mukaan tehnyt varsinaisesti mitään muuta kuin pääni sisällä muutin mielipidettäni hänestä. 

Minulla oli etäpoikaystävä joskus yläasteella. Oltiin kyllä samassa koulussa, mutta eri luokilla. Soiteltiin muutaman kerran ja lähetettiin tosi paljon tekstareita. En muista mihin se loppui, mutta ennen kuin ehdittiin sopia treffejä kuitenkin. Seurustelin myös hänen veljensä kanssa, en muista oliko se ennen vai jälkeen tätä. Veli oli minun luokalla ja hänen kanssa päästiin sentään pussailuasteelle (vaikka se toinen veljeksistä oli kyllä söpömpi) :)

Meidän koulussa ei harrastettu näitä ihme-suhteita, mutta naapurikunnassa kyllä. Kaverillani oli teininä useampi poikaystävä jonka kanssa oli jotenkin fyysisesti tavannut Kerran-pari ja muuten ”seurustellut” Viikkoja, kuukausia. Tää oli lankapuhelinten aikaa, soittelivat, lähetti kirjeitä. Ja eroaminen just lapulla tai soitto. Kerran hän soitti sanoakseen että tää on loppu ny, eikä ajatellu et näkee tyypin pian bussissa.

Yläasteella mulla oli poika-kavereita lukiosta ja toisesta koulusta mutta en koskaan ajateltu, että seurustelin. Vaikka oltiin yhdessä bussissa, leffassa, hampurilaisravintolassa tms. Ehkä se oli se kun ei soiteltu? Tapaamiset oli Aina jonkun muun järkkäämiä tai lähinnä sattumaa. Tai että oltiin jotenkin vajaasti ilmoitettu olevamme siinä ja siinä silloin ja silloin.

Ne jotka seurusteli koulusta oli vähintään käsikädessa tai jos oli toinen muualta, ainakin kerrottiin että tapailtiin säännöllisesti.

Ne pojat, joita tapailin olivat yleensä ihan sairaan siistejä kaikin puolin, mutta usein sitä vaan haaveili jostain ihme unelmaprinssistä. Ja Hekin varmaan jostain donnasta, koska eivät kysyneet aletaanko oleen.