Yliopisto-opetus on henkinen prässi ja opinsauna teollisessa mittakaavassa, yksilö muovautuu oppinsa mukaiseksi

Kun luonnontieteissä ja varmasti kaikissa tieteissä perehtyy alansa historiaan niin on helppo nähdä virstanpylväät kehityksessä. Kukaan ei voi oppia kaikkea sitä itse, kenenkään yksilön aivot eivät keksisi kaikkia noita merkkipaaluja. Massateollistettu opinjakaminen jollain massaluennoilla johtaa opinnonsaajan ajatukset juuri siihen suuntaan mihin opinantajan ajatus on suuntautunut, faktaa ohjataan.
Olen tohtoriopiskelija ja mietin omien luonnontieteen faktojen alkuperää ja merkitystä ja eteenpäin välittämistä, on aivan helppoa nähdä että yliopisto säteilee ulospäinkin helposti yksinkertaistettua totuutta pelkästään sen takia että usein tutkimusalaa ymmärtää yliopistollakin suurinpiirteiden kourallinen ihmisiä. Kun sitten laittaa oman oppitaikinan lihamyllyyn ja pressu painaa sen opiskelijoiden kaaliin niin sitä miettii että kaikki ei massaluennoilla saa ajatuksesta kiinni, ei ainakaan itse ole saanut useinkaan.
Proffien kanssa voi keskustella mutta miten muut välitätte tieteellisen massautumisen ja millä keinoin havainnoitte oman oppimisen ja ymmärtämisen suuntaisuutta ettei harhaudu sivupoluille vaan keskittyminen pysyy merkkipaalussa?