Lue keskustelun säännöt.
Mulla korona ja miesystävän mielestä se on ihan normaalia
02.04.2021 |
Sain ilmeisesti työmatkalta koronan. En asu miesystävän kanssa yhdessä, joten emme ole nähneet koko sinä aikana kun olen ollut sairas. Olen siis kaksin kotona lapsen kanssa.
Minulla on tosi paha mieli, koska miesystävä ei erityisesti kysele kuulumisiani ja oloani. Hän soittelee silloin tällöin (lähes joka päivä kuitenkin) ja juttelee niitä näitä. Yritän olla pirteä puhelimessa, mutta oikeasti olen tosi väsynyt ja huolissani.
Missä nyt mättää? Minusta tuntuu siltä, ettei miesystävä välitä vähääkään eikä ole ollenkaan huolissaan, mutta toisaalta en mä hänelle myöskään ruikuta. Tuntuu kyllä siltä, että en saa yhtään tukea eikä tosiaan häntä edes oikeasti kiinnosta. Lapsen isä onneksi laittaa joka aamu viestiä ja kysyy vointiani, se tuntuu hyvältä.
Mitä te ajattelisitte tästä?
Kommentit (34)
En nyt tajua mikä tässä on se ongelma. Valitat ettei miehesi kysy kuulumisiasi ja ota yhteyttä mutta kuitenkin sanot että soittelee lähes joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli sinä esität pirteää ja hyvinvoivaa samalla oireitasi vähätellen ja olet martyyri, kun mies ei puhelimessa (jossa siis kuulee vain sun äänen), tajua että sulla on oikeasti ihan päinvastainen olo. Selevä. Onnea valitsemallasi tiellä.
Pitäisikö miehen osata lukea ap:n ajatuksia? Jos ap esittää pirteää puhelimen välityksellä niin totta kai mies silloin olettaa naisen olevan pirteä. Ei kukaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Ehkäpä miesystäväsi ajattelee että jos olosi heikkenee ja koet olevasi suuressa vaarassa, kerrot asiasta hänelle. Jos olet puhelimessa pirteä ja kerrot hänelle että "olen ihan ok, vähän väsynyt", ei voi olettaa että hän suuresti huolestuisi kunnostasi. Ehkä hän on tutkinut koronaa ja huomannut että 90% sairastuneista saa lieviä oireita tai ei oireita lainkaan ja arvannut sanoistasi ihan oikein että kuulut tähän kategoriaan. Ehkä hän ei halua lisätä huolestumistasi puhumalla niistä hirveistä teho-osastotapauksista? Hän ei lue ajatuksiasi eikä voi tietää mitä tunnet jos et sitä kerro.
Symppaan tunteitasi, mutta kuulostat ihan vaimoltani. Hän pahoittaa mielensä yhdestä, jos toisestakin asiasta. Saan aina ihmetellä että mistä päin nyt tuulee. Aloittaa mykkäkoulun, eikä vahingossakaan kerro mistä on kyse. Kun sitten saan maaniteltua ja tarpeeksi anteeksipyydettyäni hänestä irti, mitä olen taas tehnyt tai jättänyt tekemättä, on kyse poikkeuksetta asiasta, joka minun olisi pitänyt ymmärtää sanomattakin ja pahensin vain asiaa koska aloin kysymään mitä asia koskee kun en ensinkään ollut reagoinut tähän sanomattomaan asiaan kuten hän halusi. No, tämä riittää minun elämästä. EHdotan että kerrot miesystävällesi selvästi mitä toivot häneltä. Hän ei voi ymmärtää, jos et hänelle toiveitasi kerro.
Monille,( myös minulle) korona on helpompi sairaus, kuin nuha. Tämä on lukutaitoosien ihmisten tiedossa. Ole iloinen, etyä miehesi osaa lukea ja ymmärtää lukemansa. Hän osaa myös kuunnella ja uskoo, kun kerrot olevasi pirteä. Jos haluat erityishuomiota, kerro, että haluat sitä, jos toivot sääliä, niin pyydä sitä. Opettele kommunikoimaan selkeästi. Ei kukaan jaksa koko aikaa arpoa että "mitähän toi toinen nyt multa haluaa".
Olet siis kipeä ja huolissasi ja oletat että mies lukee ajatuksesi? Miten mies voisi tehdä niin jos esität pirteää? Et kuulosta kovin vakavasti sairaalta. Ryhdistäydy tai kerro rehellisesti hänelle ahdistuksestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se sika, kun ei osaa edes lukea ajatuksiasi.
No voi nyt pientä naispoloa, kun on niin pahamieli, kun ei saa mieheltä huomiota 😥 Ehkä sun pitäis mennä sen exäs luo, kun se on niin ihana kun huomioi. Ei kai maailma jää sua kaipaamaan, jos kuolisitkin koronaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koronahysteerikko on käyttäytynyt vastuuttomasti ja sekin on nyt muiden vika.
Uskomattomia vastauksia. Olen itsekin käynyt läpi koronan ja tosiaan siihen saattaa liittyä kovaakin ahdistusta. En ymmärrä, miten ap on selvinnyt vielä lapsen kanssa, tosin en tiedä lapsen ikää.
Menkää itseenne vastaajat. Teidän empatiakykynne on kyllä vahvasti vajaa.
Tsemppiä ap! Onneksi lapsen isä tuntuu pitävän huolta sinusta. Miesystäväkin varmasti tarkoittaa parastaan ja soittelee kuitenkin päivittäin. Sinä kyllä selviät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen vanha tarina Martasta ja Fredistä. En tykkää stereotypioista, koska itsekin olen enemmän Fred kuin Martta (vaikka olen nainen), mutta joskus stereotypiat osuvat kohdalleen.
---
Olipa kerran kaveri jonka nimi oli sanotaan nyt vaikka Fred. Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä. Hän pyysi Martan kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa. Parin päivän päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja taas heillä oli tosi kivaa.
He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan. Ja sitten, eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin, Martan mieleen juolahti eräs ajatus, ja sen enempää ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "Oletko tullut ajatelleeksi, että juuri tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"
Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä hiljaisuutta.
Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin...? Ehkä suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä, ehkä hän ajattelee, että yritän pakottaa häntä sitoutumaan johonkin, jota hän ei tahdo... tai ei ole valmis...
Ja Fred ajattelee: Voi juku, kuusi kuukautta.
Ja Martta ajattelee: Mutta hei, enhän minäkään ole varma haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon, että minulla olisi vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan, että meistä tulee koko ajan läheisempiä... tarkoitan, mihin me oikein ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia? Koko elämä yhdessä? Olenko valmis senlaatuiseen sitoutumiseen? Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?
Ja Fred ajattelee: Kuusi kuukautta, hmmm, se tarkoittaa siis... joo, helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun auto tuli korjaamosta, joo eli se tarkoittaa sitä... Voi pahus, öljyt pitää taas vaihtaa!
(jatkuu...)
(jatkuu)
"Ole kiltti, äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla," Martta sanoo ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt... voi luoja, tunnen itseni niin..."
"Mitä?" Fred kysyy.
"Minä olen ihan hullu," Martta nyyhkyttää, "tarkoitan, tiedän ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole ritaria eikä hevosta."
"Ei ole hevosta...?" Fred sanoo.
"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka?" Martta sanoo.
"No et," sanoo Fred iloisena siitä, että vihdoinkin voi vastata kysymykseen, jonka ymmärtää.
"Se on vaan... siis... tarkoitan että minä tarvitsen lisää aikaa," Martta sanoo.
(Seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Fred, ajatellen niin nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta. Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin," hän sanoo.
Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään. "Voi Fred, oletko todellakin sitä mieltä?"
"Mitä mieltä?" Fred kysyy.
"Sitä mieltä ajasta," Martta sanoo.
"Ai siitä, joo," Fred sanoo.
Martta kääntää katseensa kohti Frediä ja tuijottaa syvälle hänen silmiinsä, ja Fred tuntee olonsa epämukavaksi kun ei tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee hevosia...
Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Fred," hän sanoo.
"Kiitos itsellesi," Fred vastaa.
Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään, kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Fred puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin, mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään, joten parempi olla ajattelematta sitä.
Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen, tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaset kuusi tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat analysoidaan; mitä minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet, piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia... Eikä lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät myöskään kyllästy aiheeseen.
Fred puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja kysyy: "Bill, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen...?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, voi tosiaan olla, että mies ei huomaa asiaa, kun olet yrittänyt olla reipas. Mä teen aina samaa ja sisältäpäin olen rikki kun kukaan ei ymmärrä miten paljon sattuu. Se kivun suuruus varmaan pelottaa itseäkin.
Jätit kertomatta, minkä ikäinen olet. Jos olette alle 50-vuotiaita, eikä perussairauksia ole, niin korona on flunssa muiden joukossa. Ei siitä kannata numeroa tehdä.
Jos olet jo yli 70-vuotias, juttu on toinen.
Eli sinä esität pirteää ja hyvinvoivaa samalla oireitasi vähätellen ja olet martyyri, kun mies ei puhelimessa (jossa siis kuulee vain sun äänen), tajua että sulla on oikeasti ihan päinvastainen olo. Selevä. Onnea valitsemallasi tiellä.