Lue keskustelun säännöt.
Vääriä käsityksiä eroamisesta lapsiperheissä
01.04.2021 |
Jo pidemmän aikaa on ollut silmiinpistävän korostuneesti esillä pari väärää käsitystä, joita huolestuttavan monella nykyvanhemmalla on. Vastakkaisia mielipiteitä ei suvaita, eikä lasten tilanteesta puhumista katsota hyvällä, mutta tahdon silti yrittää, jos edes yhdelle vanhemmalle tulisi mieleen miettiä eroa vielä kerran.
1. LAPSI ON ONNELLINEN, JOS VANHEMMAT OVAT ONNELLISIA
Olisi niin mahtavaa, jos tämä olisi totta. Mutta luonnollisestikaan tämä ei pidä paikkaansa. On itse asiassa melko narsistista kuvitella, että kunhan perheessä jahtaa omia unelmiaan ja täyttää omia tarpeitaan, se riittää tekemään myös kaikki muut perheenjäsenet onnellisiksi.
Tämä lausahdus on kaksiteräinen miekka, mutta monet itsekeskeiset nykyvanhemmat ovat omineet tämän omaksi puolustuksekseen milloin mihinkin tilanteeseen. Isä jättää perheen ja lähtee bilettämään teini-ikäisen nyksän kanssa, koska hei, jos vanhempi on onnellinen niin lapsikin on onnellinen! Äiti harrastaa 5 päivää viikossa ja skumppailee kavereiden kanssa viikonloput ja lapset ovat tarhassa 12h/vrk ja viikonloput mummolassa, koska hyvinvoivalla ja onnellisella äidillä on onnelliset lapset.
Todellisuudessa tämä lausahdus pätee vain niihin tervepäisiin ja perhekeskeisiin aikuisiin, jotka löytävät onnen yleensä arjesta ja perheestä. Kaikki muu onnellisuuden tavoittelu ja itsensä etsiminen on todella usein suoraan pois puolison ja lasten onnesta.
Ja yhden onni ei ole toiselta pois? Samaa käsittämätöntä itsekeskeistä sontaa, jolla yritetään perustella omaa narsismia.
2. PAREMPI KAKSI ONNELLISTA JA TASAPAINOISTA VANHEMPAA ERILLÄÄN, KUIN JATKUVAA RIITELYÄ YHTEISEN KATON ALLA.
Tämäkin on sitä kaunista satua, jolla yritetään hiljentää kirkuvaa omaatuntoa. Todellisuus on toinen; hyvin harvassa perheessä tilanne on sellainen, että ennen eroa kotona riidellään koko ajan ja kaikkien on paha olla, ja eron jälkeen taas ollaan parhaita kavereita, lapset kiittävät vanhempia erosta, asiat rullaavat ja linnut laulavat. (Tässä kohtaa tulee lauma mammoja todistamaan, miten heillä meni juuri näin ja muuta väittävät ovat katkeria akkoja.)
Todellisuudessa hyvin monissa perheissä, joissa suhde on väljähtänyt, ei juurikaan riidellä, vaan korkeintaan nahistellaan välillä jostain mitättömästä. Elämä on itse asiassa hyvinkin seesteistä, joskin usein tylsää rutiinia. Vaikka tuntuu kuinka pahalta uskoa, niin tämä on se lapsille paras ja turvallisin kasvuympäristö. Elämän ei kuulukaan olla jatkuvaa ilotulitusta ja ravintolaillallisia. Onnellisimmat ja tervepäisimmät lapset eivät tule perheistä, joissa vanhemmat "elävät omaa ainokaista elämäänsä ja ovat onnellisia". Ne tulevat juuri niistä tavallisen tylsistä perheistä, joissa vanhemmat ovat yhdessä ja ärsyyntyvät viikonloppuna, kun toinen unohti tuoda appelsiineja kaupasta.
Ja ero hyvin harvoin tuottaa kahta onnellista ja tasapainoista vanhempaa! Kun yksi vanhempi lähtee tavoittelemaan onneaan muualta kuin perheestään, jää jäljelle usein hyvin surullinen ja murtunut toinen puoliso ja hämmentyneet ja peloissaan olevat lapset, jotka usein joko jäävät keskellä tapaamis- ja elatusriitoja, tai sitten tulevat pitkiksi ajoiksi hylätyksi sen "onnellisen" vanhemman puolelta.
Lapsen etu on aika yksiselitteisesti ydinperhe, mikäli perheessä ei ole vakavia ongelmia, kuten päihdeongelmia, väkivaltaa tai pettämistä. Tätä eivät omasta onnestaan haaveilevat eroajat halua kuulla, mutta totuutta se ei muuta.
Kommentit (53)
Täysin totta. Erot ja ydinperheessä vanhemman keskittyessä itseensä, ei perheeseen aiheuttaa sen, että meillä on yhteiskunta täynnä huonosti voivia
Lapsia. Me aikuiset ollaan todella perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai jaa en minä kokenut olevani onnellinen viettäessäni koko teini-iän yksin kun vamhempia ei huvittanut olla toisensa kanssa.
Muiden perheet matkusti, meidän perheen lapset oli lomat keskenään kun perheenä ei minnekään menty.
Alkuperäinen juuri kirjoitti myös itsekeskeisistä vanhemmista. Yhdessä tai erikseen, itsekeskeisyys on se mikä meissä vanhemmissa nykyään on vikana. Toinen, mistä ei saa puhua on köyhyys. Ensin halutaan Isotalo, autot ym. Sitten halutaan etsiä itseään ja joudutaan luopumaan kaikesta. Sitten valitetaan kun ei ole rahaa.....
Haha naurattaa, meillä ei ole exän kanssa riitoja elatuksesta tai huoltajuudesta. Ex haluaa edelleen yhteen 3 erovuoden jälkeen ja minun luona käydessään koittaa jatkuvasti lähestyä tai viritellä keskustelua.
Saan hirveän ahdistuskohtauksen joka kerta koska taustalla meidän suhteessa seksiin liittyvää painostusta ja kiristystä. Käytännössä hänen täällä käydessään piiloudun toiseen huoneeseen tai ahdistuksissani saan raivokohtauksia tai jopa joudun tönimään pois luotani jos ei usko ettei saa koskea. Ai että, jos tässä ihanassa perheidyllissä saataisiin elää perheenä saman katon alla niin kyllä olisi lapsilla ihana elämä.
Kaveri erosi ehkä ulkopuolelta heppoisin perustein reilu vuosi sitten. Alkuun oli toiveikasta että nyt kumpikin vanhempi saa toteuttaa omaa elämäänsä ja itseään ja lapset hoidetaan sovussa puoliksi joustavin järjstelyin ja kukaan ei kärsi kun välit niin hyvät.
Eksänsä on paljastunut poskettomaksi päsmäriksi joka ei esim tajunnut että lasten sängyt ja vaatteet ym pitää myös hänen luonaan puhdistaa kun lapsilla oli täitä. Olettaa että mies edelleen maksaa kaiken mitä lapset tarvitsevat, itse saa maksimituet itselleen mikä sinänsä ok mutta elatusvastuu on hänelläkin.
Soittelee eksälle omalla vastuuvuorollaan miten tämän tulisi jäädä pois töistä koska hänen pitäisi hoitaa joku oma asia ja lapsi on nuhassa - tilanne jossa tulisi tällä hetkellä heidän asuinpaikassaan varata koronatesti ja jäädä kaikesta pois. Lapsensa oli koronassa niin marisi kunnes mies suostui jakamaan eristysajan kahtia vaikka tämä meinasi koronapositiivisen kuljettamista paikasta toiseen. Yhdellä lapsella vakavia ongelmia muiden lasten pahoinpitelemisen kanssa, asiaa ollut vaikea hoitaa koska kieltää kaikki ongelmat ja on sellanen "ei meidän Matti pahalla" vaikka pikkusiskolla hampaanjäljet käsivarressa, purija 9v.
Elämä ei välttämättä helpotu. Kaveri varmasti katuu eroaan välillä. Tai sitten pelkää sitä millaisen ihmisen kanssa vuosia eli tajuamatta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asia on juurikin näin. Ydinperhe on lapsille ehdottomasti paras kasvualusta, ellei sitten perheessä ole VAKAVIA ongelmia. Vakaviksi ongelmiksi voidaan lukea vaikka päihdeongelmat tai väkivalta. Lapset eivät mene riitelystäkään rikki, kunhan astioita ei paiskota ja riidat osataan myös sopia. Eikä eläminen ole pelkkää riitaa. Nykyään on vallalla joku sellainen kumma kuvitelma, että elämän pitäisi joka hetki olla niin hemmetin onnellista ja kiiltokuvamaista. Eihän se näin ole. Normaaliin elämään kuuluu se, ettei aina mene kuin Strömsössä. Ei silti tarvitse erota. Ei ihme, että kaikenmaailman identiteettiongelmat nuorilla vain lisääntyvät, koska perheet ovat niin pirstaloituneita.
Voisin väittää että vanhempien yhdessä pysyminen aiheitti identiteettiongelmia. Ei kotona riidelty sitten yhtään, hyvä jos edes puhuivat toisilleen.
Ilmapiiri oli ankea ja me lapset mielummin hiivimme pitkin seiniä ja välttelimme kotona olemista. Ap käytti sanaa seesteinen, ei todellakaan ollut sitä. Ennemminkin koko talon yllä leijui jatkuva musta pilvi.
Tämä oli minun lapsuuteni ydinperheessä ja yhä aikuisena mielummin menen seinän vierttä ja pysyn omissa oloissa. Omat parisuhteen eivät ole kestäneet tätä.
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Alkoholiongelmien, väkivallan ja pettämisen lisäksi toki täällä kerrotut ”monien päivien mykkäkoulut” tai toisen vanhemman tai molempien vanhempien mt-ongelmat voivat olla hyviä syitä erota. Onhan tuo selvää, että jos joku aikuinen ihminen pitää päiväkausien mykkäkouluja niin silloin on ongelmia mielenterveyden kanssa. Sehän on luettavissa henkiseksi väkivallaksi ja jokainen normaali aikuinen ymmärtää tuollaisen vahingollisiuden lapselle. Jos vanhemmat ovat mielenterveydeltään tasapainossa ja suhde on vaan väljähtänyt niin silloin ei kyllä kannata erota.
Kyllähän lapset näistä eroista kärsii. Nuorten ja nuorten aikuisten mt-ongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Yksi iso syy on epävakaat perheolot ja eroaminen. Toinen syy liian suuret ryhmäkoot varhaiskasvatuksessa ja koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Kasvoin perheessä, jossa vanhemmat riitelivät jatkuvasti mutta eivät eronneet.
Ja tiedättekö, olen yhä aikuisenakin iloinen siitä, etteivät eronneet.
En joutunut kahden kodin välille, säilyi se ydinperhe ja yksi ainoa koti, joka riidoista huolimatta oli aina meille lapsille turvasatama.
Tämä. Lapset ovat itsekkäitä. Páskat vanhempien onnellisuudesta kunhan minä, monä, minä. Yleensä sitten aikuisena havahdutaan, että vanhempi kärsi ja uhrasi oman elämänsä minun vuoksi.
Lapsuuden parhaan ystäväni vanhemmat erosivat ja ystäväni toivoi kovasti vanhempiensa yhteenpaluuta. Palasivatkin yhteen ja isä tappoi äidin. Ystäväni ja hänen sisaruksensa jäivät tavallaan orvoiksi kun äiti kuoli ja isä joutui vankilaan muutamaksi vuodeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden parhaan ystäväni vanhemmat erosivat ja ystäväni toivoi kovasti vanhempiensa yhteenpaluuta. Palasivatkin yhteen ja isä tappoi äidin. Ystäväni ja hänen sisaruksensa jäivät tavallaan orvoiksi kun äiti kuoli ja isä joutui vankilaan muutamaksi vuodeksi.
No saipa itsekäs minäminälapsi kunnon opetuksen. Sentään ydinperhe oli taas kasassa, aina paras kasvualusta haha.
Näistä keskusteluista kyllä tajuaa että jos ei välttämättä ole etsimässä ikuista parisuhdetta niin kannattaa haudata ajatukset lapsista. Hirveä sosiaalinen pakko olla jonkun kanssa yhdessä vain siksi että kun jo isommat lapset tulevat joskus kavereilta tai harrastuksista välillä kotiin käymään niin siellä on ydinperheen vanhemmat yhdessä kodissa valmiina palvelemassa ettei herranterttu vain oppisi elämästä sitä, että hän ei ole maailman keskipiste. Muun ajan sitten eletään väljähtyneessä suhteessa pakolla, koska ydinperhe on aina ja ikuisesti paras. Muiden onnellisuudella ei saa olla mitään väliä paitsi tämän pyhän lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä tutkittiin jo noin 20-25 vuotta sitten. Ap on todella oikeassa. Lapset tarvitsevat vanhemmuutta, eivät vanhempiensa romanttista suhdetta.
Usein kun nainen voimaantuu ja haluaa etsiä itseään (sekoilee yms.) siinä keksitään perustelut vaikka kivennavalta miksi näin tehden on parempi muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä tutkittiin jo noin 20-25 vuotta sitten. Ap on todella oikeassa. Lapset tarvitsevat vanhemmuutta, eivät vanhempiensa romanttista suhdetta.
No eikös tämä onnistuisi kahdessa kodissakin. Mihin se vanhemmuus eron myötä katoaisi. Korkeintaan Kaiken Keskipiste eli lapsi saa eron jälkeen vanhemmiltaan jakamatonta huomiota ainakin siihen asti että vanhemmilla on uudet kumppanit.
Mutta koska on alv-totuus että lapsen psyyke ei kestä sitä ettei se ole keskipiste aina ja ikuisesti, monet mammat uhoavat etteivät edes deittaile ennen kuin lapsi muuttaa kotoa. Siihen asti vaan istuvat kotona odottamassa lasta, jos lapsi vaikka tarvitsisi jotain ja saa palvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 9-vuotias vanhempieni erotessa ja koin sen helpotuksena. Riitelivät eron jälkeenkin paljon, mutta sitä ei tarvinnut olla kuulemassa.
Olin 7-vuotias vanhempieni erotessa ja koin sen shokkina, jonka aallot nielaisivat koko lapsuuteni ja nuoruuteni pimeään.
Kukaan ei riidellyt missään vaiheessa niin että melapset olisimme sitä noteeranneet. Yllättäin vainilmoitettiin että isä muuttaa kauas pois. Ja siellä sitte rampattiin koko lapsuus, auton/junan ikkunasta tihrustaen, kun muut ikätoverit olivat rauhassa ainoassa kodissaan.
Täysin perseestä!
olisiko tilanne sama, jos sopeutumiseen olisi ollut aikaa, isä asuisi lähikorttelissa ja molempiin saa eron jälkeenkin olla läheiset välit?
Kokemukseni mukaan neljä ihmistä pelastui kun erosimme 25 vuoden liitosta. Ydinperheen yli-ihannointi on vakava asia, kolikon toisella puolella on tosin juuri ne monenkin kriteerin mukaan liian heppoiset syyt erota. Lasten identiteetti ja mielenterveys pelastui, samoin meidän vanhempien. Lapsistamme on kuoriutunut tasapainoisia ja rohkeita, nyt he ovat iloisia ja luottavaisia tulevaisuuden suhteen. Molemmilla vanhemmilla on uusi ihminen elämässään ja itse mietin päivittäin, kuinka oikeutetussa asemassa olen saadessani oikean parisuhteen, jossa saa hengittää vapaasti eikä elämä ole kananmunankuorilla kävelyä. Lapset elävät tätä myös, eivät he nauttineet kahden ahdistuneen vanhemman olemassaolosta ja elosta, se elämä oli todellinen riski mielenterveydelle. Eikä kyse ollut parin viikon kriisijaksosta tai möksypöksyttelystä, jotka sinällään kuuluvat elämään ja menevät ohi. Kumpikaan ei lähtenyt hakemaan mitään narsistista nautintoa, iloa yms. Kyseessä oli ihan puhtaasti hengen pelastustehtävä x 4. Lopputulos paras mahdollinen. Ymmärrän, ap, sun kirjoituksen, mutta tosiasia on se, että noin mustavalkoistahan se ei ole. Ja toisten parisuhteista, eroista sekä eroamattomuuksista ei kukaan muu voi sanoa yhtään mitään. Kun ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä tutkittiin jo noin 20-25 vuotta sitten. Ap on todella oikeassa. Lapset tarvitsevat vanhemmuutta, eivät vanhempiensa romanttista suhdetta.
No eikös tämä onnistuisi kahdessa kodissakin. Mihin se vanhemmuus eron myötä katoaisi. Korkeintaan Kaiken Keskipiste eli lapsi saa eron jälkeen vanhemmiltaan jakamatonta huomiota ainakin siihen asti että vanhemmilla on uudet kumppanit.
Mutta koska on alv-totuus että lapsen psyyke ei kestä sitä ettei se ole keskipiste aina ja ikuisesti, monet mammat uhoavat etteivät edes deittaile ennen kuin lapsi muuttaa kotoa. Siihen asti vaan istuvat kotona odottamassa lasta, jos lapsi vaikka tarvitsisi jotain ja saa palvella.
Kuulostat oudon katkeralta. Tietenkin vanhempien tulee asettaa lapsensa onni omansa edelle. Se lapsi ei ole pyytänyt syntyä, vanhemmat taas ovat tehneet tietoisen valinnan luoda uuden ihmisen. Näin ollen he ovat myös vastuussa sen luomansa ihmisen hyvinvoinnista. Olet oikeassa siinä, että jos ei ole tuohon valmis, niin ei kannata tehdä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä tutkittiin jo noin 20-25 vuotta sitten. Ap on todella oikeassa. Lapset tarvitsevat vanhemmuutta, eivät vanhempiensa romanttista suhdetta.
No eikös tämä onnistuisi kahdessa kodissakin. Mihin se vanhemmuus eron myötä katoaisi. Korkeintaan Kaiken Keskipiste eli lapsi saa eron jälkeen vanhemmiltaan jakamatonta huomiota ainakin siihen asti että vanhemmilla on uudet kumppanit.
Mutta koska on alv-totuus että lapsen psyyke ei kestä sitä ettei se ole keskipiste aina ja ikuisesti, monet mammat uhoavat etteivät edes deittaile ennen kuin lapsi muuttaa kotoa. Siihen asti vaan istuvat kotona odottamassa lasta, jos lapsi vaikka tarvitsisi jotain ja saa palvella.
Kuulostat oudon katkeralta. Tietenkin vanhempien tulee asettaa lapsensa onni omansa edelle. Se lapsi ei ole pyytänyt syntyä, vanhemmat taas ovat tehneet tietoisen valinnan luoda uuden ihmisen. Näin ollen he ovat myös vastuussa sen luomansa ihmisen hyvinvoinnista. Olet oikeassa siinä, että jos ei ole tuohon valmis, niin ei kannata tehdä lapsia.
Lapsen onni on aina tulkintakysymys. Minä en lapsena ollut esimerkiksi täysi idiootti vaan tiesin jo kotiin tullessani ilmapiiristä että vanhemmat olivat riidelleet, vaikkeivät mitään sanoneet. Se ahdisti todella paljon. Nuorempi sisarus taas ei koskaan huomannut mitään vaan kuvitteli varmaan että meillä on suhteellisen onnellinen ydinperhe. Oma näkemykseni on aivan eri. Vanhemmat ovat edelleen yhdessä ja ovat jopa ylpeilleet sillä että eivät eronneet. En ole kehdannut sanoa, että olisi ehkä pitänyt. Tuossa ilmapiirissä asuminen ei tehnyt mulle hyvää. Mutta antaa heidän pitää marttyyrifantasiansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä tutkittiin jo noin 20-25 vuotta sitten. Ap on todella oikeassa. Lapset tarvitsevat vanhemmuutta, eivät vanhempiensa romanttista suhdetta.
No eikös tämä onnistuisi kahdessa kodissakin. Mihin se vanhemmuus eron myötä katoaisi. Korkeintaan Kaiken Keskipiste eli lapsi saa eron jälkeen vanhemmiltaan jakamatonta huomiota ainakin siihen asti että vanhemmilla on uudet kumppanit.
Mutta koska on alv-totuus että lapsen psyyke ei kestä sitä ettei se ole keskipiste aina ja ikuisesti, monet mammat uhoavat etteivät edes deittaile ennen kuin lapsi muuttaa kotoa. Siihen asti vaan istuvat kotona odottamassa lasta, jos lapsi vaikka tarvitsisi jotain ja saa palvella.
Kuulostat oudon katkeralta. Tietenkin vanhempien tulee asettaa lapsensa onni omansa edelle. Se lapsi ei ole pyytänyt syntyä, vanhemmat taas ovat tehneet tietoisen valinnan luoda uuden ihmisen. Näin ollen he ovat myös vastuussa sen luomansa ihmisen hyvinvoinnista. Olet oikeassa siinä, että jos ei ole tuohon valmis, niin ei kannata tehdä lapsia.
Selvä. Ehkä mun siis kannattaa erota nyt ihan ok miehestä ja mennä hoitoihin yksin ja saada lapsi yksin. Eipä ainakaan kukaan mamma tule huutelemaan että on ydinperhe särkynyt kun sellaista ei koskaan ollutkaan. Ei tule sitten lapselle koskaan mitään pettymyksiä elämässä.
- Se kelle vastasit
Olen samaa mieltä. Kasvoin perheessä, jossa vanhemmat riitelivät jatkuvasti mutta eivät eronneet.
Ja tiedättekö, olen yhä aikuisenakin iloinen siitä, etteivät eronneet.
En joutunut kahden kodin välille, säilyi se ydinperhe ja yksi ainoa koti, joka riidoista huolimatta oli aina meille lapsille turvasatama.