Vaikka luulet, että ne ilkeät sanat ovat muuttaneet sinut pysyvästi toisenlaiseksi niin,

Mikään ei koskaan enää palaa ennalleen. Ne ilkeät sanat ja teot kasvattivat minusta kovan, häikäilemättömän ja empatiakyvyttömän. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

H u o r a!

?

ap

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei koskaan enää palaa ennalleen. Ne ilkeät sanat ja teot kasvattivat minusta kovan, häikäilemättömän ja empatiakyvyttömän. Sitä saa mitä tilaa.

Lähditkö pois siitä ympäristöstä ikinä? 

ap

Höpö höpö. En luota enää ihmisiin. Eikä se ole 25 vuoden aikana parantunut mihinkään, vaikka ympäristö on vaihtunut muutamaan kertaan.

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. En luota enää ihmisiin. Eikä se ole 25 vuoden aikana parantunut mihinkään, vaikka ympäristö on vaihtunut muutamaan kertaan.

En minäkään luota kehenkään, mutta en ole koskaan luottanutkaan. Tarkoitin kuitenkin sitä kuinka minun psyykkeeni mureni työpaikkakiusaamisen jälkeen niin, että pelkäsin omaa varjoanikin ja olin jatkuvasti itkuinen haluamattani... niin nyt olen saanut hymyni ja voimani takaisin. Tietysti olisin voinut kostaa ja ruveta katkeraksi, mutta tarkoitin nimenomaan niitä fyysisiä/psyykkisiä reaktioita, joita ei tietoisesti voi muuttaa. Luulin, että olin mennyt oikeasti rikki. Näin painajaisia, itkin aamuisin ennen töihin lähtöä ja kun tulin sieltä ja lopuksi melkein jo työpäivienkin aikana, mistä kiusaajat selvästi nauttivat. Jalat eivät meinaneet kantaa päivän läpi ja koko ajan tuntui niin pahalta. Hassuinta oli, että en nähnyt siitä mitään ulospääsyä. En tiedä miksi jäin siihen niinkin kauaksi ja otin kaiken vastaan. Jotenkin koko olemiseni ja ajatukseni, kaikki meni aivan kuin johonkin sokkiin. Yritin vain selvitä päivästä toiseen ja toistin samaa kaavaa tajuamatta sitä itsekään. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei koskaan enää palaa ennalleen. Ne ilkeät sanat ja teot kasvattivat minusta kovan, häikäilemättömän ja empatiakyvyttömän. Sitä saa mitä tilaa.

Lähditkö pois siitä ympäristöstä ikinä? 

ap

Lähdin saatuani päättötodistuksen.

Ap, sinä olit liian taitava ja hyvä. Siksi sinua yritettiin nujertaa. Nyt vaan itsetunto kohdalleen ja paskat kateellisista ihmisistä.

Ajattelen näin, että osa ihmisistä kykenee todella nousemaan kohti hyvää, vaikka heitä ympäröi pahuus, joka kaikin voimin pyrkii heitä painamaan alas, täälläkin. Heillä on ehkä yhteys johonkin syvempään, josta he ammentavat hyvää lähes loputtomiin, kun toiset taas ovat kiinni maailman kuvitteellisissa taisteluissa, joissa on lyötävä ensin, ja joissa pitää voittaa joku tai jotain. Mitä ja miksi? - kaikki kuolevat kuitenkin ja jokainen hetki on ulkoisista olosuhteista riippumatta meistä jokaiselle optio auki.

Sanoisin vain, että ainoa elämä kannattaa käyttää viisaasti. Kaikki muiden särkemiseen tähtäävä aika on poissa omastasi. Kaikki vihaliemissä liottu aika on poissa omasta hyvästäsi. Kaikki muiden alaspainamiseen käytetty voima on poissa omasta nousustasi. Ihminen elää lopulta vain omassa mielessään. Sen vuoksi elämä voi olla toiselle taivas, toiselle h-etti.