Pahin läimäys elämältä kasvoille, jonka olet saanut?

Kasvoille jonka olen saanut. Pitäisi kai olla kasvoille jotka olen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoille jonka olen saanut. Pitäisi kai olla kasvoille jotka olen saanut.

Kielitoimiston ohjepankista:

Myös kun viittauskohteessa on täsmentävänä määritteenä se, sellainen tai muu rajaava ilmaus (kuten ainoa), relatiivipronomini viittaa tuohon tarkennettuun kokonaisuuteen substantiivi-ilmauksen yli...

Tuo "elämältä" on vain ihan väärässä paikassa.

Elämä on kyllä potkinut saamiani kasvoja.

Pahin potku on kahden lapsen kehitysvammaisuus.

Saimme esikoisen.

Hankimme hänelle kaverin, tulikin kaksoset.

Esikoisella ilmeni oppimisvaikeuksia ja kaksosista toinen ilmeni parin vuoden ikäisenä vaikeammaksi tapaukseksi.

6v iässä esikoinen sai kv-diagnoosin(keskivaikea), sisarensa samaan aikaan(syvä) 3- vuotiaana.

Ei vielä ole tullut mutta eiköhän jotain tule, olen 75 vuotias

Paljon on tullut takkiin.

Pahinta on kuitenkin ollut totaalinen luottamuksen menetys ihmisiin, ja siitä seurannut kyynisyys. Asiat et ole yhtään sitä miltä näyttää ihmisten kanssa, harva on vilpitön.

Kyynisyydestä on niin hankala toipua, sen kuin pimeä kuilu, josta ei pääse ylös. Kun sinne on vajonnut, niin mitkään pienet hyvät asiat ei auta nostamaan ylös sieltä.

Seksuaalinen hyväksikäyttö ja pahoinpitely monin eri muodoin lapsena.

Olin ja olen vieläkin pirstoutunut ihmisenä niin monella eri tavoin etten itsekään sitä ymmärrä. 35 vuotta elämästäni kärsin yökauhuista ja paniikkikohtauksista. Flashbackit joita en tunnistanut tuli monin eri tavoin tajuntaan, kamalinta oli etten tiennyt mitä ne olivat. 

Ajauduin kamaliin ihmissuhteisiin jotka hajottivat lisää, enkä tiennyt miten onnistuin vetämään ne pahoinpitelijät elämääni. Aivan kuin minulla olisi ollut magneetti joka veti ne hulluimmat ihmiset puoleensa.

Sikäli olen paremmassa asemassa kuin toiset jotka käyttävät päihteitä tai päättävät elämänsä. Normaalit kulissit on kasassa, olen työssäkäyvä ihminen ja saanut kasattua turvaverkoston omilla avuilla. Olen löytänyt perheen ystävistä. Ei ole mt-lääkitystä.

Mutta oli suuri työ saada itselleni rakennettua identiteetti, löytää itsensä ja omat mielipiteet ja ajatukset. Olen välillä todella katkera ettei minulla ollut normaalia lapsuutta ja nuoruutta. Välillä mietin kaikkia niitä menetettyjä mahdollisuuksia mitkä hukkuivat vanhempien viinapullon pohjalle. Välillä mietin että turhaa on murehtia sellaisia asioita joille itse ei voi mitään.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö murhaa sielun, joillakin pysyvästi. Jos joskus aavistelette tai epäilette, ottakaa heti yhteyttä poliisiin, olkaa kilttejä.

Minun tapauksessa kaksi lääkäriä epäili hyväksikäyttöä mutta vanhempani saivat heidät ylipuhuttua toiselle kannalle. Nyt jälkeenpäin toivon että he olisivat tehneet jotain asioille, ehkä elämäni olisi silloin saanut toisen suunnan.

Tajuta se, että elämme luokkayhteiskunnassa ja minä olen B-luokkaa. Tätä luokka-sanaa ei ole ollut tässä yhteydessä sanavarastossani asian valjettua, mutta viimeistään valmistuttuani amk:sta tämä kyllä kiteytyi konkretiaksi ja on tullut sen jälkeen eteen työelämässä ja yksityiselämässä. Tämän tekee tuskalliseksi myös se, että minulla olisi ollut älliä (kirjaimellisestikin) opiskella kunnolla, mutta ympäristö, jossa kasvoin ohjasi asettamaan riman alas. Minulla ei ollut ympärilläni ketään, joka olisi auttanut näkemään mahdollisuuksiani. Sen sijaan oli niitä, jotka ohjasivat alisuoriutumaan.

On ollut oman vanhemman kuoleminen. Se oli todella surullista, mutta luonnollisena asiana sen kuitenkin hyväksyi.

Pahin asia oli kun elämäni rakkaus petti ja jätti. Oli puhunut minulle silmät suut täyteen rakkaudesta minuun ja näytteli osansa erityisen hyvin. Sen vuoksi sattui niin paljon, minulle ei annettu mahdollisuutta suojautua mitenkään. Tämä sankari perusti HETI perheen minut jätettyään. Kirjaimellisesti, uusi avovaimo ja lapsi heti tulille.

Olen itse nyt onnellisesti naimisissa ja minulla on ihana perhe. Olen onnellinen. Haava on parantunut, mutta arpi siitä jäi.

Haluaisin kerran vielä tavata ko.ihmisen ja sanoa hänelle viileän rauhallisesti millainen kusipää hän on.

Kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierakiinnosta, etten varmaan tuu koskaan riittämään parisuhteeseen. Hirveesti ei oo vaihtoehtoja kuin itsemurha....[/quote kirjoitti:

Paljonkin vaihtoehtoja. Ei parisuhde ole mikään elinehto. 

On se helppo sanoa, jos on joskus parisuhteen kokenut oli se huono tai hyvä. Oot silloin edes jossain vaiheessa elämää ollu jollekin se tärkein. Omassa tilanteessa oon kiva ystävä ja saan vaan esimakua parisuhteista. Kun missään vaiheessa elämää kukaan ei halua sua fyysisesti, niin se jättää jälkensä. Ei sitä jaksa koko elämää olla vain kaveri tai ystävä....

Ja ilmeisesti ketään ei edes kiinnosta, vaikka tappaisinkin itseni, kun niin paljon sain miinusta. Noh, en mä tiedä haluanko edes asua täällä maapallolla.

Vierailija kirjoitti:

Tajuta se, että elämme luokkayhteiskunnassa ja minä olen B-luokkaa. Tätä luokka-sanaa ei ole ollut tässä yhteydessä sanavarastossani asian valjettua, mutta viimeistään valmistuttuani amk:sta tämä kyllä kiteytyi konkretiaksi ja on tullut sen jälkeen eteen työelämässä ja yksityiselämässä. Tämän tekee tuskalliseksi myös se, että minulla olisi ollut älliä (kirjaimellisestikin) opiskella kunnolla, mutta ympäristö, jossa kasvoin ohjasi asettamaan riman alas. Minulla ei ollut ympärilläni ketään, joka olisi auttanut näkemään mahdollisuuksiani. Sen sijaan oli niitä, jotka ohjasivat alisuoriutumaan.

Sä voit vielä nousta sieltä!

Kun viimein ymmärsin, miten lapsuudessa kokemani asiat vaikuttavat mielenterveyteeni, minäkuvaani ja ihmissuhteisiini.

Vierailija kirjoitti:

Kun viimein ymmärsin, miten lapsuudessa kokemani asiat vaikuttavat mielenterveyteeni, minäkuvaani ja ihmissuhteisiini.

Mulla tämä sama, tosin eihän se elämä silloin läimäyttänyt. Se läimäytti jo vauvana.

Sitten se läimäytti päiväkodissa, koulussa, työelämässä...

Rankka koulukiusaaminen löi lyttyyn. Parhaista vuosistani moni meni hukkaan, olin arka kuin piesty koira. En päästänyt ketään lähelle. Useampi hyvä mahdollisuus parisuhteeseenkin kariutui sen vuoksi. Onneksi lopulta löysin naisen, jonka uskalsin päästää elämääni.

Sen jälkeen elämä on mennyt suurin piirtein parempaan suuntaan, eli viimeiset 17 vuotta.

Tämä on yksi elämäni isoin:

Olin naivisti kuvitellut koko puolivuosisataisen elämäni, että kaikki haluavat toimia yhteisen hyvinvoinnin eteen ja ovat valmiita luopumaan omista eduista edes hetkeksi. Koronavuosi on ollut minulle järkytys. Olen koko elämäni ajan tehnyt työkseni suomalaisten hyvinvoinnin tukemista ja jatkanut sitä vapaa-ajallanikin. Olen ollut hölmö.

Ihmisten välinpitämättömyys on saanut minutkin välinpitämättömäksi. Minulta on hävinnyt täysin mielenkiinto tehdä mitään kenenkään hyväksi enää.

Mietin, että tällaisiako ihmiset oikeasti ovatkin

(itsekkäitä, julmia, ahneita jne.) ja miten olen ollut niin sokea. Ja miksi minä välittäisin mistään, kun ei muutkaan välitä. Tämä tunne on hyvin vahva.