Kasvatuksesta ja aitiydesta. Oliko kenellakaan aitiydessa tallaista pelkoa? Tama melkein estaa raskaaksitulon yrittamisenkaan.
Oma äitisuhteeni on tajuttoman huono, suorastaan ahdistava. Äitini on -tai sanotaan että näin olen kokenut- koko lapsuusaikani ollut minua kohtaan hyvin välinpitämätön ja lannistava. En muista äidistäni yhtään hyvää lapsuus- tai muutakaan muistoa, vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä. Haluaisin tietenkin. Äitini ajattelumaailmanssa on muutamia hyvin hallitsevia tekijöitä, jotka ohjaavat häntä vahvasti. Itselleni nämä tavat ovat vähämerkityksisiä, suorastaan epätoivottuja.
Pelkään että lapsen myötä saan kokea taas kaiken saman ristiriitaisuuden, tällä kertaa äitinä. Haluaisin luoda lapseeni aivan toisenlaisen suhteen kun äitini minuun. Kuitenkin aikuinenhan siinä määräävämmässä asemassa on kuin pieni ja kasvava lapsi. Olemme mieheni kanssa muutenkin yhtä mieltä, että haluamme tarkastella lapsuudenkotiemme tapoja kriittisesti ettemme toista omassa perheessämme sellaista, joka meistä on tuntunut kielteiseltä toimintatavalta.
Mutta entä jos lapseni onkin aivan toista maata kun minä, omaksuu eri arvot, pitää eri asioita tärkeinä ja epätärkeinä? Näin todennäköisesti voi ollakin, mutta miten saisin siinä tilanteessa luotua meidän välille keskinäisen kunnioituksen ja arvostuksen -sen mitä oma äitini ei koskaan saanut, eikä oikein edes halunnut. Riittääkö tähän vain että kuuntelee toista oikeasti ja ymmärtää toista silloinkin kun itse on eri mieltä?
Kommentit (4)
No, ok... kun vauvakuume iski, olin toooooooooosi nuori ja halusin lapsen. En pohtinut, punninnut ja harkinnut asiaa. Ihan hyvä kenties niin, muuten ei noita varmaan oliskaan.
Lapsesta ei voi kasvattaa tietynlaista. Hän tulee sinun kauttasi ja voi silti olla ihan erilainen kuin sinä. Suvaitsevaisuutta se kysyy ja kärsivällisyyttä. Omat tyttäreni ovat aika erilaisia luonteeltaan kuin minä. On vain jaksettava vahvistaa heidän heikkoja kohtiaan ja otettava opiksi heiltä niissä kohdissa, missä itse heikko ja he vahvoja.
Olin lapsena aika kapinallinen äitiäni kohtaan, nyt aikuisena olemme mitä parhaimpia ystäviä. Olen vasta nyt alkanut häntä oikein ymmärtää. Elämä on meillä aikaa kasvaa ihmisinä. Lapsen saaminen on uudenlainen haaste kasvaa uudenlaiseksi persoonaksi. Älä pelkää sitä haastetta. Se voi tehdä elämästä myös upeaa.
Olen jo aika vakuuttunut, että kodissani kasvaa kaksi taimea, joista tulee vielä loistavia aikuisia naisia. Hienoa katsella heidän kasvavan.
Oma äitini on ollut hyvin ailahtelevainen ja epäjohdonmukainen. Siihen asti kun asuin kotona, se herätti riitoja. Ehkä tämän takia olen itse päinvastoin hyvin harkitseva ja pyrin aina toimimaan johdonmukaisesti. Siten että voin aina seistä sanojeni takana.
Lapsestani en toki toivo itseni kopiota. Toivoisin että hän omaksuu tietyt perussäännöt oikean ja väärän tunnistamiseksi, mutta mielipiteiltään ja ajatuksiltaan hän saa olla oma vielä tuntematon persoonallisuutensa.
Ehkä oma lapsuuteni on jättänyt useiden pettymysten ja epäoikeudenmukaisuuskokemusten kautta tällaisen pelkotilan.
ap
Minulla oli todella vaikea äitisuhde ja mietin juuri tuollaisia asioita.
Nyt kun minulla on omia lapsia, huomaan ymmärtäväni omaa äitiäni paremmin ja hän minua. Välimme ovat paljon paremmat ja hän todella kunnioittaa minua äitinä ja auttaa paljon.
En olisi ikinä, ikinä uskonut, mutta näin meillä kävi!
Tosin se vaatii omien kokemusten läpikäymistä ja paljon työtä ja vaivaa. Kun väsyneenä sitä tulee toistettua helposti sitä kaavaa, mitä omat vanhemmat ovat toteuttaneet.
Lapsi tarvitsee ymmärtämystä tunteilleen, eli jos lapsi vaikka itkee, niin vanhempana pitää lohduttaa lasta, vaikka kuinka se itku ja kitinä ottaisi pattiin. Eli lapsen etu ensin- ja täydellinen ei tarvitse silti olla.