Mikä siinä pillun antamisessa on niin vaikeaa?
Selityksiä kyllä jaksetaan keksiä mitä ihmeellisempiä, mutta kyllähän se perinteinen "väsyttää" on se yleisin. Eikö sillon pitäisi mennä käymään lääkärissä jos parikin vuotta vaan väsyttää. Silti puhelimelle, telkkarille ym some kyttäämiselle on aikaa, eikä väsymyksestä tietoakaan. Nainen saisi minulta ihan mitä haluaa kun vain pyytäisi, mutta nykyajan älylaitteet tuntuvat vievän voiton tuostakin hommasta. Miten mahtaa olla yleinen ongelma muissakin talouksissa?
Kommentit (41)
Eli siis aloittajan mielestä on kyse siitä että mies haluaa ja saa, nainen antaa? Eli naisen halulle on ihan sama, kunhan vaan mies saa pillua? Sehän on jo päin mettää lähtökohtaisesti. Parisuhde on kahden kauppa ja ihmiset ovat erilaisia. Jos toista ei haluta, seksin harrastaminen vastentahtoisesti, siis se "antaminen", tuskin parantaa tilannetta. Usein parisuhteessa on jokin pielessä, mikäli haluttomuutta on, mutta ei toki aina. Aloittajalle lienee täysin mahdotonta ajatellakaan tilannetta, jossa nainen haluaisi, mutta mies ei "anna".
Kyllä se ex olisi saanut sitä piparia niin usein kuin olisi halunnut. Ei vaan kovin usein halunnut. Ja omatkin himot siitä kärsi lopulta, en kyllä ikinä kieltäytynyt, mutta se oli vaan sitä pahimpien halujen tyydytystä. Nyt minulla on seksisuhde ja saisi se kyseinen mies useamminkin käydä. Mutta ilmeisesti kivempi pelailla vapaa-ajat, kuin käydä edes pikaisilla. Kelpaisi kyllä oikeasti halukas mies, vaikea vaan löytää. Vaikka olen ihan nätti ja hoikka. Ja tämä mies on kyllä hulluna mun vartaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on helppo vastaus aloittajalle: hyvää seksiä halutaan. Omalle kohdalleni on tullut vastaan paljon kunnollisia mutta siksi ”kiertoon laitettuja” (=eronneita naisen aloitteesta) aikuisia miehiä, joiden kanssa seksi on yksinkertaisesti ollut huonoa. Eivät osaa lukea toisen reaktioita, eivät jaksa opetella uuden naisen herkkiä kohtia jne.
Mikä sitten on naisen mielestä huonoa seksiä? Se on sitä silloin, kun nainen ei käytännössä joka kerta saa orgasmia. On ihan höpönpöppöä se, että miehen rooli ei olisi naisen omaa roolia isompi yhdyntäseksissä. Miehen taidoista SEKÄ varustuksesta on ihan oikeasti iso osa naisen nautinnosta kiinni.
Minulla on ollut ihan vain pari loistavaa rakastajaa, jotka ovat todellakin rakastaneet seksiä ja osanneet oman nautintonsa lisäksi antaa nautintoa myös naiselle. Yhden tällaisen kanssa suhde on jatkunut nyt 10 vuotta ja edelleen minua 48-vuotiaana naisena panettaa tämä mies. Tällä miehellä on historiansa varrella ollut ottajia joka sormelle ja varpaalle, mahdatko ap yhtään arvata syytä? Jostakin syystä nämä taitavat rakastajat eivät joudu kärsimään siitä, ettei nainen antaisi pillua.
Toisaalta on meitäkin naisia, jotka eivät ole niin kiinnostuneita seksistä vaikka olisi millainen rakastaja. Mulla on hyvä mies, mutta en vaan jaksa seksiä
Ihan mielenkiinnosta kysyn asiaa eli onko sinun miehellesi haluttomuutesi ok? Entä oletko koskaan ollut intohimoisen ihastunut mieheen? Jos olet, oletko harrastanut seksiä tämän miehen kanssa?
Minä voin ottaa vaimonne, seksin harrastus ei ole mitenkään välttämätöntä.
Olipas sen tyyppinen aloitus, etten ihmettele, miksi naisesi ei halua sinua. Halu tulee tiedosta, että saa orgasmeja, nauttii, kihelmöivästä jännityksestä, hellyydestä, leikistä jne. Kuka noin huonolla asenteella suhtautuvan miehen kanssa haluaisi olla. Varo vaan, ettet menetä naistasi kokonaan.
Eli mieti ap, millaisia orgasmeja tuotat naisellisesi? Onko seksi kanssasi kivaa, yllättävää, millaista? Millaisesta seksistä vaimosi nauttii eniten? Miten muu yhteiselonne sujuu? Mistä sinä nautit ja miten olet onnistunut sen positiivisesti kommunikoimaan vaimollesi? Jne. Perusasioita.
Vaimoni antaisi kyllä pillua aina kun vaan olisi mahdollista. Itse taas en kaipaa pelkkää yksipuolista panemista joten mielummin naidaan kun molempia haluttaa. Toisaalta kyllä viimeksi panin vaimoa vaikkei itseä edes tehnyt mieli, mutta jos seisoo niin miksei. Pelkästä laukeamisesta ei mitään orgasmia saa jos ei ole sellaista fiilistä.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että sama käynyt vuosien mittaan mielessä, vaikka olenkin onnitunut houkuttelemaan vaimon seksiin vähintään kerran viikossa. Silti, miksi seksiin pitää aina erikseen ryhtyä, miksei ne pikaiset kelpaa. Miksen pyllistele tai levittele pillua omalla miehelle ja sanon, että nuolepa hetki ja nai pahempaan puutteeseen. Jos oma vaimo esittelisi pillua, puristelisi ja kiusoittelisi välillä kalua, olisi miehet varmasti kiitollisempia ja uskollisempia. Itsekään en ole koskaan kieltäytynyt seksistä kun vaimo on halunnut. Mutta enemmänkin olisin nainut jos olisin saanut. Toki nuorenpana ekat vuosikymmenet ole seksiä useampi kerta viikossa.
Helpommalla pääsee, kun hankkii itselleen sopivan vastakappaleen.
Meillä se on vaimo joka haluaa pikaisia, vaikka takaapäin hellaa vasten. Orgasmiherkkänä naisena laukeaa usein alle minuutissa jos panee kovaa takaapäin.
Kyllä minä haluan seksiä kokoajan, kun saan siis upeata omalta mieheltäni. Voi , en voisi ollakkaan ilman. Mutta hän osaa, ja nauttii kun minä nautin. Siis kun antaa niin myös saa.
Jos miehellä 20cm tai yli, niin aina seksiseuraa kyllä löytyy esim baarista.
Noi 15cm tyypit jää tunnetusti aina ilman.
Kuka noille nyt antaisi?
15cm tuhkamunat ruikuttaa kun eivät saa pilluu 😆😆😆
Itselleni toivon munarikasta pääsiäistä. Tässä talossa pihtaa ukko. Voin sanoa suoraan että mua v i t u ttaa naisena. Ilmeisesti en enää kiinnosta miestäni.
Haluaisin vapaan suhteen, vakituisen seksikaverin. Katotaan miten pääsiäinen menee ensin.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni toivon munarikasta pääsiäistä. Tässä talossa pihtaa ukko. Voin sanoa suoraan että mua v i t u ttaa naisena. Ilmeisesti en enää kiinnosta miestäni.
Haluaisin vapaan suhteen, vakituisen seksikaverin. Katotaan miten pääsiäinen menee ensin.
Miehiltä täällä kysynkin, miten otan ton avoimen suhteen puheeksi? Saataisiin molemmat nauttia tahoillamme. Hyvän näköisiä 50 v, normaalipainoisia, ottajia riittää kyllä molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni toivon munarikasta pääsiäistä. Tässä talossa pihtaa ukko. Voin sanoa suoraan että mua v i t u ttaa naisena. Ilmeisesti en enää kiinnosta miestäni.
Haluaisin vapaan suhteen, vakituisen seksikaverin. Katotaan miten pääsiäinen menee ensin.Miehiltä täällä kysynkin, miten otan ton avoimen suhteen puheeksi? Saataisiin molemmat nauttia tahoillamme. Hyvän näköisiä 50 v, normaalipainoisia, ottajia riittää kyllä molemmille.
Yhteistä omaisuutta, aikuset lapset. Ei viittis erota kun muuten viihdytään toisemme seurassa.
Ikinä en ole antanu 15 senttiselle ja olen ylpeä siitä 👌
Niin no en ole naistani painostanut seksiin ja vaikka itsekin töiden takia väsynyt, niin yritän huomoida ja "antaa" sitä perus läheisyyttä mutta kun ei tunnu kaikistellen kelpaavan. Myöskin seksin suhteen koittanut ns yllättää yms ettei olisi aina se sama kaava. Välillä tulee vaan se ajatus että on pelkässä elättäjän /rahoittajan roolissa. No ehkä tämä vielä joskus palautuu siihen entiseen normaaliin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin no en ole naistani painostanut seksiin ja vaikka itsekin töiden takia väsynyt, niin yritän huomoida ja "antaa" sitä perus läheisyyttä mutta kun ei tunnu kaikistellen kelpaavan. Myöskin seksin suhteen koittanut ns yllättää yms ettei olisi aina se sama kaava. Välillä tulee vaan se ajatus että on pelkässä elättäjän /rahoittajan roolissa. No ehkä tämä vielä joskus palautuu siihen entiseen normaaliin. Ap
Tässä aloittajassa yhdistyy kaikki turn offit. Yksi lisäys tässä tuo elättäjä/rahoittaja. Mies ei koskaan elätä naista ja se omien lasten elättäminenkö ja rahoittaminenko on jotenkin miehelle ei-kuuluvaa?
Onneksi oikeita miehiäkin on olemassa.
Minkälaista seksiä ap antaa naiselleen?
Toisaalta on meitäkin naisia, jotka eivät ole niin kiinnostuneita seksistä vaikka olisi millainen rakastaja. Mulla on hyvä mies, mutta en vaan jaksa seksiä