Mitä tehdä kun en enää halua miestäni?
Mies minua 12 v vanhempi, kohta kuusikymppinen. On lihonut 40 kg avioliiton aikana. Ei pidä itsestään huolta. Tupakoi, diabetes ja korkea verenpaine. Niin iso maha, ettei enää yllä sen jätti suuren olut mahan kanssa yhdyntään. Ainoa keino yhdyntään on että ratsastan miehen päällä, eli teen itse kaikki työt. Mies on niin huonossa kunnossa ettei jaksa yhdynnässä kuin maata liikkumatta paikallaan. Mies myös ei suostu nuolemaan, on estoinen. Kuulemma se on yököttävää. Minua ei ole kertaakaan suulla hyväillyt.
Nyt miehellä on tullut myös erektio ongelmaa, joudun tehdä paljon työtä esim suuseksillä kiihottamaan että erektio pysyy. Esileikkiä ei juuri ole, koska sen aikana miehen erektio katoaa.
Tämä kaikki, on aiheuttanut, etten halua enää miestäni. Seksi on aina sekunnilleen samalla kaavalla, ja menee täysin miehen ehdoilla. Lisäksi mies kiihottuu vain piiskaleikeistä. Ja se taas ei ole mun juttu. Mies haluaa piiskata minua aina kun haluaa seksiä. Olen jo 20 v yrittänyt leikkiä näitä leikkejä ja nyt totaalisen kyllästynyt. Mies ei suostu mihinkään mitä minä ehdotan. Aina tehdään vain miehen haluamia juttuja.
Nyt olen totaalisen kyllästynyt. Miehen lihonut ja hikinen, huonokuntoinen olemus ei kiihota yhtään. Ei kiinnosta piiskan saaminen yhtään. Ei kiihota ratsastaa olutmahainen pieni varusteiden, löysän tavaran päällä 20 minuuttia putkeen, kunnes mies saa. En jaksa kun mitään mitä haluan ei seksissä tehdä.
Ja siis mies kehuu minun ulkonäköä joka päivä, erektio vaikeudet ei johdu minusta. Olen hoikka ja siro, urheilen 5-6 krt viikossa ja minulla on isot kiinteät rinnat, miestä 12 v nuorempi. Terveet elämäntavat.
Rakastan miestäni, hän on kaikessa muussa ihana ja rakastava kumppani, hyvä isä.
Kommentit (75)
No mitä vaihtoehtoja sinulla on, miettippä sitä hetken.
Ihmistä et voi muuttaa, mies pysyy tuollaisena. Eli voit ainoastaan sietää häntä ja kitua tuossa tilanteessa tai erota.
Minä eroaisin, ällöttää suorastaan. Eihän se possu ajattele kuin itseään, joten millä tavalla hän sitten on ihana ja hyvä ihminen sinulle?
Mies on muutoin ihana ja huomioiva. Tuo kukkia, kysyy mielipiteitäni, arvostaa muutoin. Meillä on sama arvopohja, mies saa minut nauramaan. Hakee ja vie minut töihin, töistä ja kuntosalilta milloin vain pystyy. Hoitaa lapset ja kodin ja siivoaa, antaa minulle aikaa kuntoilulle (joka minulle etittäin tärkeää)
Meitä molempia kiinnostaa historia, politiikka, dokumentit, kirjallisuus ja kulttuuri. Mieheni on kiehtova ja älyllisesti haastava keskustelija. Hän on hyvin lukenut ja yleissivistynyt. Lapset rakastavat isäänsä kuten myös minua. Mies hieroo joka päivä kun pyydän, esim treenien jälkeen kun lihakset on hapoilla.
Meidän suhteen akilleen kantapää on seksi. On aina ollut ja nyt miehen lihottua ja vanhettua vielä korostetummin. Ehkä kyseessä vielä se, että itse olen seksuaalisen halun huipussa, kun lapset kasvaneet ja ei ole enää väsynyt perheenäiti:
Mitä ap aiot siis tehdä asialle? On sulla joku omakin ajatus, jos kerran olet tosissasi, niin kuin väität.
Lopeta se somessa istuminen ja ala käyttää omia aivojasi. Kenenkään halut ei lisäänny sillä. Käytä mielikuvitustasi, muuta tapojasi ja huomioi miestäsi niin hänkin on valmis tekemään jotain sinun eteesi. Kun elämä on tylsää, menee halut siinä sivussa! Tylsillä ihmisillä on huono seksi elämä ja halut nollassa!
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap aiot siis tehdä asialle? On sulla joku omakin ajatus, jos kerran olet tosissasi, niin kuin väität.
No. Rehellisesti sanottuna. Jos seksi unohdetaan, en usko, että yhtä hyvää miestä enää löydän.
Toinen asia on. Haluanko parisuhteen jossa en halua toista seksuaalisesti? Voinko elää ilman seksiä parisuhteessa?
Olen jo ottanut pari kertaa miehen kanssa puheeksi ns vapaan suhteen. Tämä tarkoittaisi että myös miehellä olisi vapaus suhteen ulkopuoliseen seksiin, kunhan huolehtisi ehkäisystä (eli turvaseksi). Sama tietenkin koskisi minua. Olen puhunut miehelle ajatuksistani seksin epätyydyttävyydestä ja että olen kyllästynyt piiskaleikkeihin.
Mies ei ole suostunut muutokseen seksin suhteen eikä halua avointa suhdetta. Ei ole kiinnostunut muista naisista. Jos ei saa minulta, ei halua sitä muilta siltikään. Eikä halua antaa minulle seksin suhteen avointa optiota.
Tämä on patti tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta se somessa istuminen ja ala käyttää omia aivojasi. Kenenkään halut ei lisäänny sillä. Käytä mielikuvitustasi, muuta tapojasi ja huomioi miestäsi niin hänkin on valmis tekemään jotain sinun eteesi. Kun elämä on tylsää, menee halut siinä sivussa! Tylsillä ihmisillä on huono seksi elämä ja halut nollassa!
Etkö osaa luetun ymmärtämistä?? Mies ei halua seksiä kuin yhden ja saman kaavan mukaan. Häntä ei kiinnosta porno, ei lelut, ei seksihepenet. Ei ero asennot, ei uudet kokeilut. Mies haluaa ensin piiskata minua ja sitten, että kiipeän ratsaille ja ratsastan orgun hänelle. Jos seisokki menee, saan antaa suuseksiä kunnes ratsastus hänen päällään onnistuu. Tästä ei muuta variaatioita halua! Olen kysynyt ja toivonut kymmeniä asioita. Mies ei halua. Seksi pitää tapahtua AINA samassa asennossa, samalla kaavalla.
Mies tässä on se, joka ei halua uusia asioita toteuttaa, eikä toivo muuta.
Huomioin jo miestäni muutoin arjessa. Siivoan, laitan ruokaa, hoidan kotia ja lapsia ja ostelen miehen toivomia juttuja, kuten leffoja, kirjoja ja vaatteita. Hemmottelen hyvällä ruoalla, teen miehen toivomia ruokia. Leivon toiveiden mukaan. Jutellaan ja nauretaan yhdessä.
Etsi joku salasuhde, niin mä sinuna tekisin. Jos kerran haluat miehesi kanssa olla. Mulla vähän saman tyylinen tilanne ja aion kyllä etsiä jonkun halukkaamman miehen jostain jota tapailla silloin tällöin..... enkä aio kokea huonoa omaatuntoa. Sunkin miehellä olisi mahd muuttua ja muuttaa tapojaan, mutta sitä ei tee niin sitten ei mitään voi.
Totta puhuen en usko että sun miehellä on tätä menoa ees kovin montaa vuotta enää elinaikaa, tuskin 65v pidemmäksi elää jos noin lihava ja sairas.
Vierailija kirjoitti:
Mies on muutoin ihana ja huomioiva. Tuo kukkia, kysyy mielipiteitäni, arvostaa muutoin. Meillä on sama arvopohja, mies saa minut nauramaan. Hakee ja vie minut töihin, töistä ja kuntosalilta milloin vain pystyy. Hoitaa lapset ja kodin ja siivoaa, antaa minulle aikaa kuntoilulle (joka minulle etittäin tärkeää)
Meitä molempia kiinnostaa historia, politiikka, dokumentit, kirjallisuus ja kulttuuri. Mieheni on kiehtova ja älyllisesti haastava keskustelija. Hän on hyvin lukenut ja yleissivistynyt. Lapset rakastavat isäänsä kuten myös minua. Mies hieroo joka päivä kun pyydän, esim treenien jälkeen kun lihakset on hapoilla.
Meidän suhteen akilleen kantapää on seksi. On aina ollut ja nyt miehen lihottua ja vanhettua vielä korostetummin. Ehkä kyseessä vielä se, että itse olen seksuaalisen halun huipussa, kun lapset kasvaneet ja ei ole enää väsynyt perheenäiti:
Minun mies tekee kaiken tuon, vaikka on viisi vuotta nuorempi. Aviossa jo 35 vuotta. Hienoa patikoida hyväkuntoisen miehen kanssa. Yhdessä vanhetaan.
Olipas avoin avautuminen.. ja aina sitä vain joutuu täällä aloittajat selittelemään ja puolustamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on muutoin ihana ja huomioiva. Tuo kukkia, kysyy mielipiteitäni, arvostaa muutoin. Meillä on sama arvopohja, mies saa minut nauramaan. Hakee ja vie minut töihin, töistä ja kuntosalilta milloin vain pystyy. Hoitaa lapset ja kodin ja siivoaa, antaa minulle aikaa kuntoilulle (joka minulle etittäin tärkeää)
Meitä molempia kiinnostaa historia, politiikka, dokumentit, kirjallisuus ja kulttuuri. Mieheni on kiehtova ja älyllisesti haastava keskustelija. Hän on hyvin lukenut ja yleissivistynyt. Lapset rakastavat isäänsä kuten myös minua. Mies hieroo joka päivä kun pyydän, esim treenien jälkeen kun lihakset on hapoilla.
Meidän suhteen akilleen kantapää on seksi. On aina ollut ja nyt miehen lihottua ja vanhettua vielä korostetummin. Ehkä kyseessä vielä se, että itse olen seksuaalisen halun huipussa, kun lapset kasvaneet ja ei ole enää väsynyt perheenäiti:
Minun mies tekee kaiken tuon, vaikka on viisi vuotta nuorempi. Aviossa jo 35 vuotta. Hienoa patikoida hyväkuntoisen miehen kanssa. Yhdessä vanhetaan.
Kuulostaa aivan kamalalle, en kyllä suostuisi tuollaiseen seksielämään, mieluummin ei seksiä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ottanut omanikäistä? Ero kuntoisuudessa vain kasvaa. Miehet valkkaa nuoremman, niin kuin sinut.Samoin voit tehdä säkin.
Minkä säkin??
Täällä olisi ap sulle 45v hyvä kuntoinen mies joka voisi tehdä sulle lähes mitä vaan seksin saralla,mitä vaan haluat.
ainut mistä kieltäydyn kohteliaasti on pissa ja kakkaleikit ja väkivalta, kevyesti voin antaa piiskaaa pyllylle mutta en muuta.
Kuvaus vartalostasi vaikutti oikein hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi sinä olet alunperin hankkinut itsellesi tuollaisen seksielämän? :D
Joku järki nyt näihin provoihin.
Tuo on huono lähestymistapa. Syyllistäminen. Pyritään löytämään ratkaisu. Itsellä sama tilanne. Hyvä seksi elämä olisi ihanaa. Saisi voimia.
Rohkea avaus. Niin moni voi samaistua tilanteeseen mutta vain tyytyy siihen. Onko rakastaja mahdollinen?
Voimaannut ja petät. Sehän on nykyään trendikästä.
Asumuseroon heti. Ei tossa muu auta. Se saattaa avata miehenkin silmät tilanteelle. Ja jos ei, niin sitten olet ainakin vapaa elämään toisenlaista elämää.
Kyl siuta on onni lykästänt hyvä sisko. Mie uon rukkoillu ja anellu että miehhein anttais miulle piiskoo mutta eihä se henno koskia koko raippoon. Ostin semmoosen sirkusraipan että ouis sitä mittookin.
Vierailija kirjoitti:
Kyl siuta on onni lykästänt hyvä sisko. Mie uon rukkoillu ja anellu että miehhein anttais miulle piiskoo mutta eihä se henno koskia koko raippoon. Ostin semmoosen sirkusraipan että ouis sitä mittookin.[/
Ap tässä. Tämä sinun typerä kirjoituksesi ei auttanut yhtään. Jos tarkoituksesi oli pilkata, voisit edes yrittää ymmärtää että jollekin tämä tilanne on painajainen eikä mikään kevyt vitsailun aihe. Karmaa vaan sulle. Vi***let ihmiselle jota sattuu tilanne.
Ohmeellistä, että näin typeriä kommentteja yläpeukutetaan. AP:lla on tuska tilanteestaan ja haluaa vertaistukea. Tuskin tässä provosta on kyse ja tihrusilmäiset, kateelliset, elämänhalunsa menettäneet ylipainoiset mammat ja kännissä kaljamahoineen Vauva -palstaa seuraavat miehet: painukaa nyt hemmettiin viisastelemasta.