Yläkerran 6-vuotias ylienerginen napero juoksee sisällä, miten huomattaa asiasta ?
asumme heidän alakerrassa ja tuntuu kuin tulisi justiinsa katosta läpi kun juosta tömistelee, siis juoksee puolen tunnin seteissä TÖM TÖM TÖM tasajalkaa hyppien, hiljenee vähäksi aikaa ja taas jatkaa joka päivä kello 7-20 ja sitten silloin tällöin vielä parikertaa kello 22 (hiljaisuuden jälkeen) tai sitten hakkaa voimalla lattiaa palikoiden avulla. Ymmärrän kyllä että pienet lapset leikkivät ja juoksentelevat sisällä mutta miksi ei kotiäiti voi viedä häntä ulos, vieressä kolme eri puistoa missä tilaa juoksa vaikka kuinka. Mitä mieltä olette, saako lapset juosta sisällä kerrostalossa?
Kommentit (384)
Voi kun lapsivapaita taloyhtiöitä olisi täälläkin. Saatais me rauhaa kaipaavat asua omissa oloissamme ja kiljuvat kakarat jossain muualla.
Harvemmin tässä kerrostalossa kuuluu ääniä missä minä asun. Olen näköjään onnekas tai toiset valittelee hyvin pienistä.
Meillä ei kyllä juostu sisällä, kuten ei juosta päiväkodissakaan eikä koulussa.
Mitenkö Ap huomauttaa?
No, ala laulaa kova äänisesti jos vaikka tajuaisivat siten melun päälle.
Nuo kuuluu rakenteita pitkin myös muualle taloon. Minulla on seinänaapurina kanta-astuja ja aina kuulee kun kävelee jonnekkin. Joskus jopa tuntuu pienet tärähdykset. Jos ystävällinen puhe perheelle ei auta niin kannattaa kysellä muilta naapureilta mitä mieltä ovat asiasta ja ottaa yhteys taloyhtiön hallitukseen. Tosin jos omistavat asunnon niin harvemmin sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkö Ap huomauttaa?
No, ala laulaa kova äänisesti jos vaikka tajuaisivat siten melun päälle.
Saanko itse syyt jos soitan poikaystävän äänentoisto viritelmällä täysiä musiikkia (5 todella kovaänistä kaiutinta)
Kyllä lapset saavat välillä juoksuaskelia ottaa tai hypähdellä, mutta ei se tietenkään saisi olla pitkäkestoista meteliä. Jos et halua itse mennä sanomaan äidille, tuosta voi tehdä isännöitsijälle ilmoituksen ja he laittavat ilmoituksen taas eteenpäin asujalle. Suosittelen ensin kyllä ihan henkilökohtaista viestiä äidille, voi olla ettei hän vain ole tajunnut, että ääni häiritsee muita.
Kuulostaa ihan meidän yläkerran naapureita haha. Onneks vuoden päästä on asuttu tässä kaksi vuotta ja sit voi myydä voitolla ja ostaa omakotitalon.
Kaikista vtuttavinta on kun lapset joskus juoksee/tömistelee kymmenen jälkeen illalla ja korvatulpat ei sitä melua blokkaa. Itse herään kuudelta joten olisi kiva nukkua 22-6 välillä mutta ei... Välillä ollaan käyty sanomassa heille mutta hei "lapset on lapsia". Sääliksi käy niitä lapsia kun eivät juuri koskaan edes käy ulkoilemassa.
Vierailija kirjoitti:
Näihin ketjuihin tulee aina se pakollinen "muuta maalle" -tyyppi. Aika harvalla pienituloisella on mahdollisuus tai haluakaan muuttaa omakotitaloon tai maalle, joten tuossa kommentissa ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. Itsekin kärsin yläkerran eläkeläisen tömps tömps -askelista, jotka kuuluvat tässä talossa jostain syystä tosi hyvin. Sitten koen taas syyllisyyttä ajatuksistani, sillä kyseinen henkilö on varmaan aika yksinäinen näin korona-aikaan. Ääntä piisaa maailmassa, vaikka mieluiten olisin miljonääri jolla olisi varaa rakennuttaa lähes äänetön tila jossa nukkua.
Loppupeleissä kaikki on itsestä kiinni, mitä haluaa tehdä. Vähänkin syrjemmältä saa asumiskelpoisia taloja noin 15-20 tonnin hintaan. Asuntojen hinnat ovat siellä romahtaneet. Väitän, että tuon 15 tuhatta saa pankista lainaa, jos muuten on asiat kunnossa.
Mutta: Paljon mieluummin valitetaan ja haukutaan lapsia kakaroiksi. Näillä valittajilla ei tule mieleen, että ne lapset ovat tulevaisuudessa meidän kaikkien elättäjiä. Tömistelevä lapsi voi olla se lääkäri, joka pelastaa valittajan hengen. Ne lapset maksavat valittajien eläkkeet. Suomi on lapsivihamielinen maa, sen kyllä huomaa tältäkin palstalta.
Ilmoita isännöitsijälle että tekevät lisäeristyksiä jos noin huonot äänieristeet on. Olen asunut kerrostalossa eikä mitään kävelyn, juoksun askeleita kuulunut naapureista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkö Ap huomauttaa?
No, ala laulaa kova äänisesti jos vaikka tajuaisivat siten melun päälle.
Saanko itse syyt jos soitan poikaystävän äänentoisto viritelmällä täysiä musiikkia (5 todella kovaänistä kaiutinta)
Ekasta kerrasta ei voi sakottaa. Huomautus kylläkin voi tulla.
Onneksi ei olla köyhiä ja asuta kerrostalossa. Eikä asuta missään totaalilandella, vaan kivan matkan päässä Helsingistä. Hyvä lukea näitä niin kiitollisuus omasta elintasosta kasvaa. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näihin ketjuihin tulee aina se pakollinen "muuta maalle" -tyyppi. Aika harvalla pienituloisella on mahdollisuus tai haluakaan muuttaa omakotitaloon tai maalle, joten tuossa kommentissa ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. Itsekin kärsin yläkerran eläkeläisen tömps tömps -askelista, jotka kuuluvat tässä talossa jostain syystä tosi hyvin. Sitten koen taas syyllisyyttä ajatuksistani, sillä kyseinen henkilö on varmaan aika yksinäinen näin korona-aikaan. Ääntä piisaa maailmassa, vaikka mieluiten olisin miljonääri jolla olisi varaa rakennuttaa lähes äänetön tila jossa nukkua.
Loppupeleissä kaikki on itsestä kiinni, mitä haluaa tehdä. Vähänkin syrjemmältä saa asumiskelpoisia taloja noin 15-20 tonnin hintaan. Asuntojen hinnat ovat siellä romahtaneet. Väitän, että tuon 15 tuhatta saa pankista lainaa, jos muuten on asiat kunnossa.
Mutta: Paljon mieluummin valitetaan ja haukutaan lapsia kakaroiksi. Näillä valittajilla ei tule mieleen, että ne lapset ovat tulevaisuudessa meidän kaikkien elättäjiä. Tömistelevä lapsi voi olla se lääkäri, joka pelastaa valittajan hengen. Ne lapset maksavat valittajien eläkkeet. Suomi on lapsivihamielinen maa, sen kyllä huomaa tältäkin palstalta.
Todennäköisemmin siitä lapsesta tulee lääkäri tai muu yhteiskunnan tukipilari, jolle on jo pienestä opetettu käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista. Jos näitä ei lapsena opita, tuskin pääsee elämässään kovin pitkälle. Jos vanhemmat eivät osaa lastaan kasvattaa, niin lapsesta tulee samanlainen toisia huomioimaton häirikkö kuin vanhemmistaan.

Nykyajan äidit ovat kyllä sellaisia sokerista tehtyjä velliperseitä että ei kyllä tulevaisuus näytä hyvälle
Itse aloittaisin järkyttävän metelöinnin aina lapsen päiväunien aikaan. Toimii.
Musiikit täysille, imurilla kolistele seiniä ja pattereita, hypi pöydiltä lattioille, paisko ovia, kolistele rappukäytävässä, pyykkikone linkoukselle, huutonaurua ja ulvomista.
Sinunlaisesi ihmiset ovat ap todella rasittavia. Mitä se sinulle kuuluu, miksei mene ulos vaikka on kotiäiti?
Itse olen kotiäitinä, joten voin antaa sinulle pari syytä. En mene lapseni kanssa puistoihin, koska se on äärimmäisen vaikeaa, raskasta ja kuluttavaa, eikä edes auta vaan päinvastoin pahentaa loppupäivää. Lapsellani on useita neurologisia ongelmia, eikä hän ymmärrä, ettei voi juosta esim. autotielle, repii itseään koko ajan irti ja karkailee. Minun on kuljettava ulkona hänen perässään oikeasti max.puolen metrin päässä, että ehdin ottaa hänet kiinni jos päättääkin lähteä karkuun.
Tuo on pidemmän päälle todella kuluttavaa. Loppupäivän ajan sitten käy aivan ylikierroksilla ja käytös on aivan järkyttävää, saa raivarit aivan kaikesta, repii ja roikkuu ja huutaa. Ja kyllä on muuten harjoiteltu, mutta nepsyn kanssa se ei ole niin helppoa. Onneksi asutaan omakotitalossa, jossa on iso oma piha kaukana autotiestä. Tässä uskaltaa antaa juoksennella suht vapaasti ja itsekin voin jopa istua pihakeinussa, kun näköyhteys säilyy ja piha on turvallinen.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa enemmän tietynlaisille ihmisille suunnattuja taloyhtiöitä. Kun on jo esim täysin savuttomia taloyhtiöitä, voisi olla myös iltavirkuille tarkoitettuja taloja (hiljaisuusaika esim 00-09), tai lapsettomia tai hiljaisen elämän taloja. Viimeisessä voisi tietenkin asua lapsia, mutta näiden perheiden täytyisi sitten järjestyssääntöjen perusteella opetella ottamaan muitakin huomioon ja juoksettaa lapsensa ulkona. Tällöin ei voisi vedota siihen, että huono ja äänekäs häirintä olisi niitä normaaleja elämän ääniä.
Onhan noita seniori-taloja jo nyt.
No koko päivänkö ne siellä puistossa olisivat? Sanoisin, että sinulle voi soitella sitä maailman pienintä viulua ja sanoa, että voi voi ja uli uli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa enemmän tietynlaisille ihmisille suunnattuja taloyhtiöitä. Kun on jo esim täysin savuttomia taloyhtiöitä, voisi olla myös iltavirkuille tarkoitettuja taloja (hiljaisuusaika esim 00-09), tai lapsettomia tai hiljaisen elämän taloja. Viimeisessä voisi tietenkin asua lapsia, mutta näiden perheiden täytyisi sitten järjestyssääntöjen perusteella opetella ottamaan muitakin huomioon ja juoksettaa lapsensa ulkona. Tällöin ei voisi vedota siihen, että huono ja äänekäs häirintä olisi niitä normaaleja elämän ääniä.
Onhan noita seniori-taloja jo nyt.
Senioritaloissa käy kokoajan ambulanssit pillien kanssa ja kuolema haisee rappukäytävillä