Lue keskustelun säännöt.
Mistä materiaalisesta puutteesta olet vielä aikuisena katkera vanhemmillesi?
28.03.2021 |
Sain inspiraation tuosta köyhäily-ketjusta.
Meillä ruokaa oli usein liian vähän tai ei ollenkaan, silti äiti poltti askin päivässä.
Vuosia olimme ilman maksullisia harrastuksia.
Vaatteet olivat usein väärän kokoisia, esim. Kolme kokoa liian iso takki, joka hajosi 3 vuoden käytössä liian isoista taitekohdista ennenkuin ehdin kasvaa siihen.
Vaatteet olivat usein tosi lapsellisia ikään nähden, jostain alesta ja niitä oli vähän. Pakkasella ei voinut oikein ulkoilla. Kaikessa parasta oli jos halvalla sai. Muistan erityisesti stringit ala-asteella ja lantiolta liian kapeat poikien housut murrosiässä, mutta uusia ei saanut ja olin kiittämätön läski kun en saanut niitä päälleni, upouusia housuja.
Minut on joskus hakattu koulumatkalla, kun olin "tyttömäinen poika". Isompien poikien erehdys, kun eivät tajunneet että tyttö siinä poikien isoissa alevaatteissa taapersi.
Lääkäriin ei aina päässyt kun oli kai kallista.
Olin teininä pari vuotta ilman viikkorahaa ja uusia vaatteita, silti töihinkään en saanut hakea, kun olisi kuulemma vaikuttanut äidin toimeentulotukeen.
Harrastusvälineitä ei ollut tai ne olivat väärän kokoisia. "Onhan sulla pyörä, ei oo mun ongelma jos et käytä sitä!" Se pyörä oli 16" ja olin jo sentään +140 cm nelosella.
Sama juttu luistimissa ja suksissa. Niitä ei ollut. Täti lahjoitti sitten 4 numeroa liian isot omansa.
Sain kutsun lahjakkaiden lasten opintoretkelle ja jouduin kieltäytymään maksun takia. Opettajat keräsivät kolehdin ja sain osallistua sittenkin. Se oli hieno päivä.
Pienituloisia oltiin, mutta lähes kaikki extra mitä saatiin meni äidin huvituksiin.
En ymmärrä miksi näin. Olen itse niin traumatisoitunut tuosta, että melkein kaikki mitä pystyn, panostan lapsiin, vaikka esim. Lapsilisien ostovoima on ihan eri luokkaa kuin omassa lapsuudessa.
Kommentit (21)
Huhhuh. Tuli ihan paha mieli sun tarinasta. Käyttikäö äitisi alkoholia? Siihen saa myös tupakan ohella hyvin upotettua rahaa. Yhtä kaikki. Toivottavasti nyt olet onnellisempi ja lapsesi myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin paljon vaivaa nostaakseni numeroitani ysiluokalla jotta pääsisin haluamaani lukioon toiselle paikkakunnalle. En sitten saanut vanhemmilta lupaa muuttaa. Eivät siis suostuneet maksamaan mitään kulujani toisella paikkakunnalla vaan oli pakko asua kotona vielä kolme vuotta ja luopua omista unelmista. En toipunut tuosta kunnolla enkä tajunnut hakea mistään apua. En edelleenkään pysty ymmärtämään ratkaisua. Olen aina ollut hyvin pärjäävä nuori ja olisin varmasti saanut ennen pitkää työtäkin uudelta paikkakunnalta. Talouden kanssa olisin tottakai tarvinnut neuvoja kuten kuka tahansa omilleen muuttava nuori. Minut kuitenkin vaiennettiin ja ohitettiin täysin.
Vanhempani olivat hyvätuloisia, mutta kasvatuksen pääperiaate oli, että elämässä ei saa mitä haluaa.
Minulla ei ollut viikkorahaa, en saanut valita omia vaatteitani (päinvastoin, minut vietiin kaupoille, kysyttiin mitä haluan vain jotta voitiin todeta että sitä nyt ei ainakaan osteta). Vanhempani pysyivät hyvin tietoisina siitä mikä milloinkin oli "in" ikäluokassani vain jotta pystyivät huolehtimaan siitä että minulla (tai sisaruksillani, me kaikki kolme saimme tämän saman "kasvatuksen") ei todellakaan ollut sitä.
Jos saimme lahjaksi rahaa, se otettiin pois jotta emme luulisi elämässä olevan helppoa rahaa.
Viimeinen niitti oli, kun 18-vuotiaana opiskelijana sen yhden ainoan kerran pyysin vanhemmiltani taloudellista tukea (15 euroa puhelinlaskuun jonka hysteerisesti pelkäsin menevän perintään ja menettäväni luottotiedot) he nauroivat päin naamaa että tervetuloa tyttö elämään, mene töihin.
Kontrastia antoi paras kaverini jonka perhe oli rutiköyhä ja pahasti veloissa mutta joka aina tuki lastaan parhaansa mukaan ja jonka äiti sitten tuli minunkin kimppakämppäni ovelle ruokakassin kanssa ja maksoi puhelinlaskuni. Ja halasi kun itkin.
En osaa olla katkera enää mistään; yrittivät varmasti parhaansa.
En saanut uutta pyörää, kun kasvoin ulos apupyörien kanssa ajosta. Vieläkään ei tunnu luontevalta ajatus, että alkaisin pyöräillä julkisten käytön sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollu vessassa kullattua pönttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani olivat hyvätuloisia, mutta kasvatuksen pääperiaate oli, että elämässä ei saa mitä haluaa.
Minulla ei ollut viikkorahaa, en saanut valita omia vaatteitani (päinvastoin, minut vietiin kaupoille, kysyttiin mitä haluan vain jotta voitiin todeta että sitä nyt ei ainakaan osteta). Vanhempani pysyivät hyvin tietoisina siitä mikä milloinkin oli "in" ikäluokassani vain jotta pystyivät huolehtimaan siitä että minulla (tai sisaruksillani, me kaikki kolme saimme tämän saman "kasvatuksen") ei todellakaan ollut sitä.
Jos saimme lahjaksi rahaa, se otettiin pois jotta emme luulisi elämässä olevan helppoa rahaa.Viimeinen niitti oli, kun 18-vuotiaana opiskelijana sen yhden ainoan kerran pyysin vanhemmiltani taloudellista tukea (15 euroa puhelinlaskuun jonka hysteerisesti pelkäsin menevän perintään ja menettäväni luottotiedot) he nauroivat päin naamaa että tervetuloa tyttö elämään, mene töihin.
Kontrastia antoi paras kaverini jonka perhe oli rutiköyhä ja pahasti veloissa mutta joka aina tuki lastaan parhaansa mukaan ja jonka äiti sitten tuli minunkin kimppakämppäni ovelle ruokakassin kanssa ja maksoi puhelinlaskuni. Ja halasi kun itkin.
Mulla hyvin sama juttu vanhempien avioeroon asti. Luulisi että kaikissa tuloluokissa kannattaisi panostaa määrän sijaan laatuun (tai siihen että oli toive) Meillä sen sijaan saattoi olla valehtelematta 100 lahjaa, joista kaikki 1e ryönää, joka hajosi heti. Sama vaatteiden kanssa. Olisin ennemmin sen saman satasen käyttänyt muutamaan toivejuttuun. Omien lasten kanssa kuuntelen niin vaatetuksessa kuin lahjoissakin toiveita. Määrällisesti saavat sitten vähemmän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettei ollut varaa lähteä vaihtoon ja tämä oli syy, miksi en tullut valituksi yhteen työpaikkaan, mitä halusin todella paljon. Kovasti ihmettelivät työhaastattelussa valintaani, enkä siinä tilanteessa kehdannut tuoda esille köyhää taustaani.
Jouduin raatamaan kaikki koulun lomat ja illat töissä lukiosta lähtien, jotta sain elätettyä itseni lisäksi mun fyysisesti sairaat vanhemmat. Ylpeys ei heillä anna periksi vaikka ovatkin oikeutettuja saamaan sossusta tukea. Eläisivät oikeasti paremmin sossun tuilla kuin minun yksillä tuloilla elättelen kolmea sairasta ihmistä. Ymmärrän sen tuskan, että ovat aikaisemmin joutuneet sossun nöyryyttämiksi, mutta niin on moni muukin!
Eivät ymmärrä sitä taloudellista painetta joka on jatkunut teini-iästä. Työpaikkaa en uskalla vaihtaa, vaikka voin nykyisessä työssäni äärimmäisen huonosti, kun tässä paikassa ei voi saada potkuja kunhan tekee työnsä oikein. Olen henkisesti loppu. Viikonloppunakin en kyenyt tekemään muuta. Nukuin melkein kaksi päivää putkeen ja jouduin hereilläoloni ajan täyttelemään vanhempieni saatanallisia Kela kaavakkeita.
Terapiassa käyn, mutta senkin joudun todennäköisesti pian lopettamaan, kun ei rahat riitä edes Kelan tukemana. On tehnyt mieli vain kävellä pois. Nääntyköön omien päätösten seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Ettei ollut varaa lähteä vaihtoon ja tämä oli syy, miksi en tullut valituksi yhteen työpaikkaan, mitä halusin todella paljon. Kovasti ihmettelivät työhaastattelussa valintaani, enkä siinä tilanteessa kehdannut tuoda esille köyhää taustaani.
Jouduin raatamaan kaikki koulun lomat ja illat töissä lukiosta lähtien, jotta sain elätettyä itseni lisäksi mun fyysisesti sairaat vanhemmat. Ylpeys ei heillä anna periksi vaikka ovatkin oikeutettuja saamaan sossusta tukea. Eläisivät oikeasti paremmin sossun tuilla kuin minun yksillä tuloilla elättelen kolmea sairasta ihmistä. Ymmärrän sen tuskan, että ovat aikaisemmin joutuneet sossun nöyryyttämiksi, mutta niin on moni muukin!
Eivät ymmärrä sitä taloudellista painetta joka on jatkunut teini-iästä. Työpaikkaa en uskalla vaihtaa, vaikka voin nykyisessä työssäni äärimmäisen huonosti, kun tässä paikassa ei voi saada potkuja kunhan tekee työnsä oikein. Olen henkisesti loppu. Viikonloppunakin en kyenyt tekemään muuta. Nukuin melkein kaksi päivää putkeen ja jouduin hereilläoloni ajan täyttelemään vanhempieni saatanallisia Kela kaavakkeita.
Terapiassa käyn, mutta senkin joudun todennäköisesti pian lopettamaan, kun ei rahat riitä edes Kelan tukemana. On tehnyt mieli vain kävellä pois. Nääntyköön omien päätösten seurauksena.
Lopeta heti vanhempiesi rahoittaminen ja tukeminen. Ota vaikka yhteys aikuissosiaalityöhön jos vanhempasi eivät pysty sairauden vuoksi huolehtimaan asioistaan. Sinä et ole vastuussa heistä, vaikka sinut on manipuloitu niin uskomaan. Olet hyvä ja arvokas tyttö, mutta liian kiltti. Yritä keskittyä itseesi oman talouden kohenemiseen. T: Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoveljeltä "perityt" vaatteet. Ruokaa aina liian vähän. Jos tarvitsin jotain, jouduin aina rukoilemaan ja inttämään että vanhemmat suostuisivat, tuntui että se oli tapa heille, että aina raivokkaasti kieltäydyttiin, mitä ikinä pyysinkään. Kaikki piti kuluttaa loppuun ja puhki että uutta voisi hankkia. Muistan elävästi sen ihmetyksen tunteen, kun uskaltauduin kysymään voidaanko ostaa minulle uusi koulureppu, ja äitini vastasi kyllä voidaan. Olin 100% varma että hän sanoo taas ei. Olin tuolloin n. 10v.
Liian pienet kengät lapsena. Mitään ei ostettu uutena, ja mun tennareista leikattiin kärki pois, että varpaat mahtuivat tulemaan ulos.
Oikeesti.
Kaikki muukin oli kaatikselta.
Yrittäjiä olivat, uusi haku ja uusi omakotitalo. Mutta kun raha meni viinaan.
Ei niillä muilla tavaroilla väliä, mutta kengistä tuli vaivaisenluut jo lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mistään. Aikuisena tajuan, että kaikkea ei voi eikä tarvitse saada ja joskus on fiksua elää taloudellisesti ja järkevästi. Kukaan meidän suvussa ei olekaan ylivelkaantunut tai ulosotossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian vähän nailonia oli. Ja muurauslaastia.
Minulle puhkesi murrosiän alettua todella paha akne, ja suurin osa kasvoista oli todella kipeiden, veristen mätäpaiseiden peitossa. Itkin ja rukoilin että pääsisin ihotautilääkärille ja saisin ehkä toimivat lääkkeet, mutta vanhempani eivät halunneet maksaa tällaisesta. Perheemme oli ihan hyvätuloinen, ja varaa oli uusiin autoihin, ruohonleikkureihin, kodin elektroniikkaan, matkusteluun jne., mutta ihotautilääkäri olisi ollut turhaa rahanmenoa, enkä siis päässyt lääkäriin.
Akne alkoi helpottaa vasta päälle parikymppisenä, ja muistona tästä on tummanpunaiset ja syvät kraaterimaiset arvet joka puolella kasvoja. Olen nyt aikuisiällä käyttänyt varmaan tuhansia euroja erilaisiin happohoitoihin, hiontoihin yms., mutta naamani muistuttaa kuun pintaa tai perunapeltoa näiden kuoppien takia.
Vaatteet: joka ikinen vaate inttää ja kinuta. Synttärilahjaksi sain esim. talvitakin. Vanhempien mielestä vaatteisiin panostaminen oli rahan tuhlausta. En saanut koskaan viikko/ kuukausirahaa, kuten monet kaverit. Sairastuin nuorena aikuisena masennukseen, jonka jälkeen vanhemmat hankki minulle huonekalut. Sitä ennen ei ollut mitään huonekaluja kämpässä. Masennukseen sairastumisen jälkeen vanhemmat alkoivat olla höllempiä minulle rahan suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Minulle puhkesi murrosiän alettua todella paha akne, ja suurin osa kasvoista oli todella kipeiden, veristen mätäpaiseiden peitossa. Itkin ja rukoilin että pääsisin ihotautilääkärille ja saisin ehkä toimivat lääkkeet, mutta vanhempani eivät halunneet maksaa tällaisesta. Perheemme oli ihan hyvätuloinen, ja varaa oli uusiin autoihin, ruohonleikkureihin, kodin elektroniikkaan, matkusteluun jne., mutta ihotautilääkäri olisi ollut turhaa rahanmenoa, enkä siis päässyt lääkäriin.
Akne alkoi helpottaa vasta päälle parikymppisenä, ja muistona tästä on tummanpunaiset ja syvät kraaterimaiset arvet joka puolella kasvoja. Olen nyt aikuisiällä käyttänyt varmaan tuhansia euroja erilaisiin happohoitoihin, hiontoihin yms., mutta naamani muistuttaa kuun pintaa tai perunapeltoa näiden kuoppien takia.
Ei sun vanhemmat kyllä ihan täysillä käy. Tuo asia olis pitänyt voida hoitaa kuntoon.
Kauheita juttuja. Otan osaa.
Minun suurin traumani taitaa olla se, etten saanut joululahjaksi kassakaappia, jota olin toivonut.
En päässyt lukioon, sillä kirjoihin olisi mennyt liikaa rahaa.
En saanut harrastaa haluamaani lajia vaan minut vietiin hallille katsomaan kun muut harrastivat. Eikä olisi ollut rahasta kiinni.