Kumpi oikeassa, minä vai äitini?
Antakaapa mielipiteenne seuraavasta tilanteesta:
Sain pienen sylikoiran kun olin 11-v. Koira kiintyi heti paljon äitiini, joka piti sitä paljon sylissä, syötti epäterveellisiä herkkuja ja hemmotteli kuin pikkuvauvaa.
Kun muutin opiskelemaan äiti kyseli hätääntyneenä, että annanko koiran jäädä hänen luokseen asumaan. Lupasin tietysti, koska koira on kiintynyt eniten äitiini, eikä juuri tottele muita. Koira on arvaamaton ja huonosti käyttäytyvä, koska äitini ei antanut kenenkään koskaan komentaa sitä.
Nyt äitini sairastui astmaan. Koira 13 vuotias, terve, mutta tosi huono käytöksinen. Äitini vaatii, että minun on otettava koira meille asumaan ja hoidettava sitä, että hän voi käydä katsomassa koiraa joka päivä, eikä sitä missään nimessä saa lopettaa. Meillä on pieni lapsi ja olen 9 viikolla raskaana (tätä äitini ei tiedä, tosin se ei muuttaisi hänen mielipidettään) Hän ei suostu ymmärtämään, ettei äkkipikaista koiraa voi ottaa lapsiperheeseen.
Hän vetoaa siihen, että koira on minun. minähän sen koiran halusin. Ja tässä äitini on täysin oikeassa, halusin palavasti koiraa kun olin 11 ja olin tosi iloinen kun sellaisen sain.
Äitini syyllistää minua siitä, että olen tappanut koiran, jos en ota sitä meille. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää silloin koiran lopettaminen. Niin äkäistä ja vanhaa koiraa ei voi sijoittaa uudelleen vieraaseen perheeseen.
Heräsikö teille mitään ajatuksia? Kumpi meistä on oikeassa? Onko minun pakko ottaa vastuulleni koira, jonka halusin 11 vuotiaana, mutta joka on ollut 13 vuotta pelkästään äitini koira.
Vituttaa rankasti, kun koira on äidilleni tärkeämpi kuin lapsenlapsen turvallisuus...
Ja ajatuskin siitä, että äitini ramppaisi meillä joka päivä koiraansa paapomassa, huhuh...
Kommentit (22)
Koiran omistajalla on oltava vastuu ja päätösvalta myös lemmikin kuolemasta aikanaan. Jos äitisi on omistaja ja sairastuu eikä voi hoitaa, lopettamispäätös on hänen. Jos omistaja olet sinä, lopettamispäätös on sinun ja tässä tilanteessa ainoa oikea.
Äitisi on kohtuuton tässä tilanteessa, et sinä. Koiran etukaan ei ole tuossa iässä joutua uuteen perheeseen, johon sitä ei toivota.
Nyt on kuitenkin ihan eri tilanne kun sillon kun sinä koiran sait.
Eikö vois yrittää saada sitä koiraa jollee muulle vanhemmalle henkilölle jolla ei ole lapsia?
Minusta sinun ei ole pakko ottaa tuollaista koiraa. Eikä äiti ainakaan voi ravata luonasi joka päivä koiraa katsomassa vaikka ottaisitkin.
Tai voithan ottaa ja viedä sen piikille. Sehän on sinun koirasi. Sano vaikka että meinasi käydä lapsen kimppuun.
turkki, jota se ei edes anna harjata. Ja kalliiksikin koira tulee, kun se täytyy viedä puolen vuoden välein eläinlääkäriin hampaiden puhdituskseen, jne.
ap
Sen verran fanaattinen äitini on tämän asian kanssa.
ap
vitsi vitsi
Et missään tapauksessa ota sitä koiraa teille
Totta kai on haikeaa luopua rakkaasta lemmikistä, mutta se päivä koittaa joka tapauksessa joskus... Kumpi sinulle on tärkeämpää, tulevan lapsesi terveys ja hyvinvointi vai äitisi pitäminen hyvällä mielellä...? Luulisi että aikuisena ihmisenä äitisikin ymmärtäisi vähän paremmin...
että kun en huoli koiraa meille, äitini pitää sen edelleen luonaan. Ja koska astma on tosi paha, hän saa varmasti kohtauksia ja hengenahdistusta ja tauti pahenee. Ja taas syytetään minua äidin terveyden huonontumisesta. Sekä äitini että veljeni.
Voi paska mikä tilanne...
ap
anteeks, mua vaan ottaa tuollaiset syyllistelijät päähän.
ihmidiä, jotka pitävät vauvoja tai pieniä lapsia ja koiraa samassa tilassa valvomatta. Lapsi voi altistua ja saada allergian. Jopa kiltit ja koulutetut koirat voivat mustasukkaisuudessaan tehdä arvaamattomiakin temppuja..
Sinä sitä et ainakaan voi ottaa, se nyt on aivan selvää. Ei noin vanha koira enää edes sopeudu elämään lasten kanssa, etkä sinä voi millään ottaa riskiä siitä että lapsille saattuu jotain. Ihme ettei äitisi tätä tajua.
eli koira voi tulla asumaan teidän vessaan. Järjetön äiti sinulla, onneksi olkoon vaan.
Äitisi on ominut koirasi joten se on äitisi koira. Lapsi 11 v ei voi vastata koirasta aikuinen voi joten aikanaan äitisi on ollut tukemassa hankintaa ja täten vastuullinen koiran otosta.
Älä missään tapauksessa ota koiraa kotiisi asumaan. Koiralla on yksi isäntä ja se on äitisi.
Vierailija:
ihmidiä, jotka pitävät vauvoja tai pieniä lapsia ja koiraa samassa tilassa valvomatta. Lapsi voi altistua ja saada allergian.
tutkimusten mukaan niissä perheissä joissa on 2 koiraa, on vähemmän allergioita, kuin niissä perheissä joissa ei eläimiä olleenkaan.
Koira on äitisi ja on ihan naurettavaa, että hän vaatii sinua ottamaan sen. Onhan se jo niin vanha, että ei olisi mitenkään hullua lopettaa se. Se kuolisi kuitenkin aika pian. Älä vain vie sitä itse lopetettavaksi, siitä tulisi kamala haloo ja äitisi olisi ehkä melkein mahdotonta antaa sitä anteeksi. Sano vain äidillesi, ettet voi tai halua ottaa koiraa, mikä on koirallekin parasta, koska ei sekään voisi hyvin kodissa, jossa sitä inhottaisiin. Pidä puolesi. Jos äitisi astma pahenee koiran takia, se on ihan hänen oma vikansa.
ei se vastaa enää kuitenkaan todellisuutta, ei sinun, ei koiran eikä pitäisi äitisikään näkökulmasta katsottuna olla näin
Äidilläsi on hätä, ehkä myös omasta kuolemastaan. Äitisi rakas koira vaatii liikaa häneltä nyt, eikä hän kykene sitä hoitamaan. Se on äitisi ongelma, ei sinun. Siksi myöskään kukaan muu kuin äitisi ei voi asiaa auttaa.
Jos äitisi haluaa koiran jatkavan elämäänsä, hänen täytyisi etsiä juuri sille koiralle sopiva perhe, joka ei näyttäisi olevan teidän perhe. Hän joutuu ehkä luopumaan mahdollisuudesta nähdä koiraa.
Jos koiran lopettaa, se on lopullinen päätös, mutta toisaalta silloin ei tarvitse miettiä koiran mahdollista huonoa kohtaloa
Jos sinä otat koiran, vaikka pelkäät seurauksia, etkä sitä edes halua, annat itsesi hyväksikäytettäväksi, ilmeisesti lojaalisuudesta ja syyllisyyden tunnosta. Tämä ilmeisesti houkuttaa vaihtoehtona äitiäsi eniten, mutta ei ole rakentava vaihtoehto sinun kannaltasi.
Jos koira olisi sinun, se olisi ollut sinulla sen 13 vuotta. Koira tuskin kokee sinut laumanjohtajakseen.
samantapainen tilanne(he tosin olivat jo ottaneet koiran kotiinsa mummon huonon kunnon takia).
Koira puri jo kerran suutuspäissään äitiä, ihan hirvittää milloin puree lasta :/
Sanoinkin hänelle, että nyt kova kovaa vasten, koira on lopetettava tai saatava paikkaan jossa sen oltavat on samanlaiset kuin entisessä kodissaan eli jonkun mummon paapottavaksi.
Jos lapsilta menee mummo koiran takia, niin se mummo ei ole kyllä heidän arvoisensa!!!
Taisin antaa itsestäni sellaisen kuvan, että mua ei haittaa yhtään vaikka koira pitäisi lopettaa. Jos joudun viemään sen piikille, niin oon siitä kyllä tosi surullinen, enkä mitenkään vihaa koiraa vaikkei se mikään käytöksen valioyksilö olekaan. Mä oon oikeasti tosi eläinrakas ihminen, mutta tässä se ei nyt auta.
Muutenkin tämä tilanne on ollut niin, että koira on aina yhtäkkiä ollutkin mun, silloin kun se mun äidille on ollut vaivaksi. Esim. on ollut selvää, että mä hoidan koiraa äidin lomat ja jos on ollut kalliita eläinlääkäri reissuja, niin äiti on sopinut ajat omien työvuorojensa päälle, että mä oon joutunut viemään koiran ja samalla tietysti maksamaan kulut.
Kukahan täällä on oikeasti se huonokäytöksinen, koira vai emäntänsä...
ap
Jos on äkäinen, eikä ole ennen ollut, niin voisiko sillä olla kipuja?
Koiran etu ei ole muutto sinun tai vieraitten kotiisi. Pärjäisikö äitisi jonkun aikaa koiran kanssa? Siis jos esim sinä voisit luvata auttaa niin, että menisit luuttuamaan lattiat silloin tällöin (imurointi pöllyttää koiran hilsettä) ja hommaisitte ilmanpuhdistajan, joka myös kosteuttaa ilmaa. Se on jokaiselle astmaatikolle yleensä hyväksi. Mitä rotua koira on? Voisiko turkkia leikata sellaiseksi, ettei äitisi tarvitsisi sitä harjailla? Voiko koira olla pihalla, eli onko äidillä pihaa? Voihan olla, että koiralla ei muutenkaan ole enää montaa päivää jäljellä, jos on jotain sairauksia.
Mutta jos teille ollaan ottamassa koiraa, on se yksin teidän päätös. Eli jos et halua koiraa, ei sinun sitä äitisi takia tarvitse ottaa.