Suomalaisnaisen hangoittelu maskin käytöstä viivästytti junaa 20 minuuttia Espanjassa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007881168.html
<quote>Fuengirolan poliisi otti kiinni 59-vuotiaan suomalaisnaisen tämän vastustettua maskin käyttöä junassa.
Välikohtaus tapahtui Fuengirolan Renfe-Cercaníasin juna-asemalla tiistaina alkuillasta.
Liikenteenvalvontaan oli ilmoitettu junamatkustajasta, joka kieltäytyi käyttämästä kasvomaskia junassa, mitä Espanjassa edellytetään koronapandemian vuoksi.
Nainen oli käyttäytynyt aggressiivisesti konduktööriä kohtaan aiheuttaen junan myöhästymisen 20 minuutilla.
Nainen ei suostunut esittämään henkilöllisyystodistustaan vaan ojensi kortin, jossa luki espanjaksi: ”Kunnioittakaa oikeuttani olla käyttämättä maskia”.
Kun poliisit yrittivät tutkia naisen laukkua, vastusti hän viranomaisia väkivaltaisesti. Lopulta poliisit joutuivat ottamaan naisen kiinni.
59-vuotiasta suomalaisnaista epäillään virkamiehen vastustamisesta.
Tapauksesta uutisoivat ainakin Euro Weekly News ja Europa Press.</quote>
Sillä lailla. Siinäpä vietiin hyvää kuvaa Suominaisista Espanjaan. Siellä Espanjassa ei ole ollenkaan samalla tavalla vain suosituksia koronan vuoksi, niin kuin Suomessa on, vaan siellä on määräyksiä!
Kommentit (68)
Me ollaan rakennettu Espanja joten suuta soukemmalle
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää, että tällaisesta syystä ihminen pidätetään ja häpäistään mediassa... ja kansa hurraa. En halua enää olla osa tätä sairasta yhteiskuntaa.
Muutatko Espanjaan?
Voi luoja. On se kumma, kun ei voida noudattaa korona toimenpiteitä... Ja nämä vastustajat vielä ylpeilee olevansa "parempaa väkeä"... Saatana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin kanssa tuon jutun. Outo tapaus, mitä ihmettä tuo nainen oikein temppuili ja vielä jo tuon ikäinen, jolla luulisi olevan käytöstavat ja elämänkokemusta.
Arvelean, että nainen on jonkinlainen mt-tapaus.
Mua sit ärsyttää että kaikkia hulluja sanotaan mt-potilaiksi. Suurin osa hoidattaa itsensä eikä tarvitse tälläisiin vertailua. Todennäköisesti ko nainen on ilman diagnoosia ja näin ollen myös ilman hoitoa eli ei mt-tapaus.
Kai sitä hoitamatonkin on mt-tapaus?
Kuulostaa siltä, että mui*a on ollut kännissä. Rähinä-kännissä. Nolo.
Matami oli varmaan matkalla koto-Suomeen Kansalaistorille miekkariin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin kanssa tuon jutun. Outo tapaus, mitä ihmettä tuo nainen oikein temppuili ja vielä jo tuon ikäinen, jolla luulisi olevan käytöstavat ja elämänkokemusta.
Arvelean, että nainen on jonkinlainen mt-tapaus.
Mua sit ärsyttää että kaikkia hulluja sanotaan mt-potilaiksi. Suurin osa hoidattaa itsensä eikä tarvitse tälläisiin vertailua. Todennäköisesti ko nainen on ilman diagnoosia ja näin ollen myös ilman hoitoa eli ei mt-tapaus.
Eiks lähtökohtaisesti hullut oo mielenterveystapauksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, mä kuulin, että sillä oli ollut lääkärintodistus, jolla hän on vapautettu maskin käytöstä, eikä sitä oltu konnareiden ja poliisien taholta huomioitu.
Voi olla, että on eri henkilöstä kyse. Mutta siis tämä minun tietämä tapaus oli saanut pamppua ja käsiraudat junassa myös.Vinkki ensi kertaa varten: Kannattaa näyttää se lääkärintodistus eikä lappua ”Kunnioittakaa oikeuttani olla käyttämättä maskia”.
Mistä tiedät mitä se oli siellä todellisuudessa sanonut ja näyttänyt? Sama juttu kuin sen merike kohdalla. Kukaan meistä ei tiedä mitä on oikeasti tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin kanssa tuon jutun. Outo tapaus, mitä ihmettä tuo nainen oikein temppuili ja vielä jo tuon ikäinen, jolla luulisi olevan käytöstavat ja elämänkokemusta.
Arvelean, että nainen on jonkinlainen mt-tapaus.
Mua sit ärsyttää että kaikkia hulluja sanotaan mt-potilaiksi. Suurin osa hoidattaa itsensä eikä tarvitse tälläisiin vertailua. Todennäköisesti ko nainen on ilman diagnoosia ja näin ollen myös ilman hoitoa eli ei mt-tapaus.
Eiks lähtökohtaisesti hullut oo mielenterveystapauksia?
Kyllä. Hullu on vanhahko nimitys mielenterveysongelmaisille.
Henna Maria Dawn of Peace kirjoitti:
se on näitä Henna Marian 'Dawn of Peace' -seuraajia. Katsokaa YouTubesta ja Facebookista mitä pa skaa se suoltaa ja yllyttää ihimisiä tottelemattomuuteen ja asuu nimenomaan Espanjassa.
Joo, hirveä tyyppi tää Henna. Nimittäin rohkaisee ihmisiä pitämään omista perusoikeuksistaan kiinni. Onneksi me järjen ihmiset tiedämme, että meillä ei ole enää mitään oikeuksia ja ne jotka niitä vaativat ovat itsekkäitä per*u-nat*i-sa*aliittoteo*eetikoita.
Hyvin on median p*opaganda mennyt läpi. Näin helppoa on kansan vaientaminen.
Muistutus vielä siitä, että kokonaiskuolleisuus ei ooe noussut Suomessa, eikä edes siellä pahamaineisessa Ruotsissa. Tehohoitopaikat eivät ole missään vaiheessa tukkeutuneet, eikä kuolleisuus ole yhtään sen suurempi kuin viime keväänäkään. Kansa hurraa liikkumiskielloille, maskipa*oille ja parin kuukauden päästä ro*otepasseille ja keskitys... Siis ko*onaleireille.
Näin helposti se nat*i-Saksassakin kävi, jos jollekin on vielä epäselvää, että miten ihmeessä kukaan suostuu katsomaan vierestä ja hurraamaan, kun ihmisiä kidutetaan.
Misä niit leirei misä kiduteta o? Mnää halu pampuks.
Mnää nii nauti ku saa kiduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Misä niit leirei misä kiduteta o? Mnää halu pampuks.
Mnää nii nauti ku saa kiduttaa.
Uudessa-Seelannissa näitä on ollut jo ainakin viimeiset puoli vuotta. Saksassa rikkureille perustettu näitä leirejä, en tiedä ovatko jo käytössä? Muista maista ei tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Henna Maria Dawn of Peace kirjoitti:
se on näitä Henna Marian 'Dawn of Peace' -seuraajia. Katsokaa YouTubesta ja Facebookista mitä pa skaa se suoltaa ja yllyttää ihimisiä tottelemattomuuteen ja asuu nimenomaan Espanjassa.
Joo, hirveä tyyppi tää Henna. Nimittäin rohkaisee ihmisiä pitämään omista perusoikeuksistaan kiinni. Onneksi me järjen ihmiset tiedämme, että meillä ei ole enää mitään oikeuksia ja ne jotka niitä vaativat ovat itsekkäitä per*u-nat*i-sa*aliittoteo*eetikoita.
Hyvin on median p*opaganda mennyt läpi. Näin helppoa on kansan vaientaminen.
Muistutus vielä siitä, että kokonaiskuolleisuus ei ooe noussut Suomessa, eikä edes siellä pahamaineisessa Ruotsissa. Tehohoitopaikat eivät ole missään vaiheessa tukkeutuneet, eikä kuolleisuus ole yhtään sen suurempi kuin viime keväänäkään. Kansa hurraa liikkumiskielloille, maskipa*oille ja parin kuukauden päästä ro*otepasseille ja keskitys... Siis ko*onaleireille.
Näin helposti se nat*i-Saksassakin kävi, jos jollekin on vielä epäselvää, että miten ihmeessä kukaan suostuu katsomaan vierestä ja hurraamaan, kun ihmisiä kidutetaan.
Vertaa Suomen tilannetta Viroon tai Ruotsiin, noissa maissa ei ole tehty juuri mitään estääkseen koronan leviämistä.
Italiassa oli vuosi sitten katastrofitilanne kun tehohoitopaikat oli täynnä. Sitäkö haluat tännekin?
Suomessa on tehohoitopaikkoja joitakin satoja yhteensä. Niitä tarvitaan myös muille kuin vain koronapotilaille, esimerkiksi onnettomuuksiin joutuneille. Jos tehopaikat on täynnä koronan takia, useampi kuolee muista syistä.
Ja jos koronan annetaan levitä vapaasti, se tulee leviämään eksponentiaalisesti. Tilanne voi siis muuttua todella huonoksi hyvin nopeasti.
Joku veropakolainen. Tavoistaan ovat tunnettuja, niitä ei ole. Öykkäreitä.

Sullekin upeasti mennyt läpi tää pelottelu. Ensinnäkin, kuka on sanonut, ettei k*ronan ehkäisemiseksi tehtäisi mitään? Kyllähän tässä on kokoajan tehty ja tilanne on pysynyt hallinnassa, kuten tilastoista voi päätellä. Ollaan oltu kiihtymisvaiheessa jo joulusta lähtien, eikä kuolleisuus saatika tehohoitopaikkojen tarve ole noussut. Milsi siis rajoitteiden kiristäminen?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että mui*a on ollut kännissä. Rähinä-kännissä. Nolo.
Muuten kyllä mutta sillä on ollut espanjankielinen lappu valmiina mukana.
Vierailija kirjoitti:
Luin kanssa tuon jutun. Outo tapaus, mitä ihmettä tuo nainen oikein temppuili ja vielä jo tuon ikäinen, jolla luulisi olevan käytöstavat ja elämänkokemusta.
Arvelean, että nainen on jonkinlainen mt-tapaus.
Miehet purkaa huonoa itsetuntoaan lähipiirissä, naiset kodin ulkopuolella, esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa, siis ne keillä itsetunto-ongelmia on. Varsinkin tuossa ikäluokassa, vaikka pitäisi paremmin tietää, ko. ongelman kanssa painiskelevien henkilöiden käytös voi helposti olla käytännössä täysin kahelia, voi olla että maski on ollut valmiina taskussa, unohtunut laittaa tms, mutta joku alempiarvoinen asiakaspalvelija on ehtinyt asiasta huomauttaa joten ei sitä maskia enää siinä kohtaa voi laittaa.
Ja huom! Ennen niitä alapeukkuja, en tosiaan tarkoita koko ikäluokkaa, tai kaikkia itsetunto-ongelmaisia, vaan sitä että tuollainen käytös joillakin siitä kumpuaa, ei kummempaa mielenvikaa tarvita.
Hyvässä nousuhumalassa jollei jo ehtinyt laskusuuntaan kun noin kiukutti. Tyhmä euko.