Lue keskustelun säännöt.
Hermostun nollasta sataan sekunnissa ja huudan lapselleni / miehelleni !
epätoivoinen
25.03.2021 |
Olen kovin ylikuormittunut ja väsynyt. Olen väsynyt siihen, että minua tarvitaan koko ajan ja kukaan ei osaa mitään, eikä löydä mitään, jollen ole auttamassa. Kissa ja kaksi koiraakin vaativat koko ajan osansa.
Mieheni on nyt työmatkalla ja minun pitää yksin hoitaa kaikki. Samalla järjestän pääsiäismatkaa, johon on tullut monta muuttuvaa tekijää. Olen kuin viulunkieli ja hermostin joka pikku asiasta. Jos lapsella on joku hukassa, tai meinaa kiukutella jotain tms. huudan kuin palosireeni. Samoin, kun kissa hyppäsi pöydälle ta koira hyppäsi vasten tai kaatoi jonkun esineen jne.
Tarvin hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Nyt istun kuulosuojaimet päässä eri huoneessa ovi kiinni rauhoittumassa ja hengittelemässä syvään.
En haluaisi olla tällainen, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Näitä tapahtuu aika usein.
Kesällä helpottaa kun pääsen kesämökille yksin viikonlopuksi. Palaan sieltä virkistäytyneenä ja jaksan taas. Talvella mökille ei pääse kulkemaan.
Onko kohtalotovereita tai neuvoja tai jotain.
Ei tartte syyllistää. Tiedän, että ei ole hyväksi lapselle. Pyydän kyllä anteeksi ja kerron että ei johdu lapsesta.
Hän on jo kouluikäinen ja tuntee minut ja ongelmani.
Kommentit (23)
Minulla on kolme alle kouluikäistä ja aloitus osuu kohdalleni aika hyvin. Saan raivareita ja huudan ihan tyhjästä. Hävettää ja ihmetyttää itseänikin. Itken myös helposti, koska olen niin väsynyt ja kuormittunut.
En osaa siis auttaa, mutta tsemppiä!
Itse toivoisin vain, että saisin nukkua enemmän ja edes yhden vapaapäivän perhe-elämstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan elämää, kyllä meteliä maailmaan mahtuu, pyydä anteeksi käytöstäsi, se riittää, kukaan ei ole täydellinen.
Osaisitko auttaa minua lapsen näkökulmasta? Mitä esim. itse olisit toivonut äitisi tekevän tai mitä pelkäsit / kaipasit / toivoit / häpesit pienempänä?
Minulla on keskittymishäiriötä. Kun joudun monta päivää keskittymään kovasti ja suorittamaan, kuormitun niin, että en kykene enää olemaan normaali, vaan hermostun ja kiroilenkin koko ajan.
Stressaannun siis helposti. Minun pitäisi pyrkiä stressivapaaseen elämään.
Siihen ei auta, että lapsi tarvitsee koko ajan apua koulutehtävissään (toppuluokkalainen) ja muutenkin ja kissa hyppii pitkin pöytiä ja miukuu ja maukuu ja on koko ajan tiellä. Nuorempi koira seuraa ja pyörii jaloissa ja hyppii vasten kun innostuu. En ole ehtinyt sitä kunnolla lenkittääkään, niin se käy ihan kierroksilla.
Minulla ei ole minkäänlaista tukiverkkoa, se on varmaan se suurin ongelma.
Mieheni on paljon työmatkoilla, joten olen ainoa vastuussa oleva kotona. Se kuormittaa.
Lisäksi se, että olen nykyisin KOKO AJAN kotona. Menetin työni koronan vuoksi jo vuosi takaperin.
Aluksi oli mukavaa ja ikäänkuin lomaa. Nyt olen turhautunut, väsynyt ja varmaan masentunutkin.
Ei ole ketään ketä tavata, ei edes ketään kenelle soittaa. Paitsi mies, joka ei sitten kesken päivän ehdi työkiireiltään kuunnella.