Lue keskustelun säännöt.
Hermostun nollasta sataan sekunnissa ja huudan lapselleni / miehelleni !
epätoivoinen
25.03.2021 |
Olen kovin ylikuormittunut ja väsynyt. Olen väsynyt siihen, että minua tarvitaan koko ajan ja kukaan ei osaa mitään, eikä löydä mitään, jollen ole auttamassa. Kissa ja kaksi koiraakin vaativat koko ajan osansa.
Mieheni on nyt työmatkalla ja minun pitää yksin hoitaa kaikki. Samalla järjestän pääsiäismatkaa, johon on tullut monta muuttuvaa tekijää. Olen kuin viulunkieli ja hermostin joka pikku asiasta. Jos lapsella on joku hukassa, tai meinaa kiukutella jotain tms. huudan kuin palosireeni. Samoin, kun kissa hyppäsi pöydälle ta koira hyppäsi vasten tai kaatoi jonkun esineen jne.
Tarvin hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Nyt istun kuulosuojaimet päässä eri huoneessa ovi kiinni rauhoittumassa ja hengittelemässä syvään.
En haluaisi olla tällainen, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Näitä tapahtuu aika usein.
Kesällä helpottaa kun pääsen kesämökille yksin viikonlopuksi. Palaan sieltä virkistäytyneenä ja jaksan taas. Talvella mökille ei pääse kulkemaan.
Onko kohtalotovereita tai neuvoja tai jotain.
Ei tartte syyllistää. Tiedän, että ei ole hyväksi lapselle. Pyydän kyllä anteeksi ja kerron että ei johdu lapsesta.
Hän on jo kouluikäinen ja tuntee minut ja ongelmani.
Kommentit (23)
Kissasta haluaisin luopua, se käy hermoille jo pelkällä läsnäolollaan. Samoin toinen korista on rasittava ja työläs. En kuitenkaan ole yksin päättämästä asioista. Kissa on miehelleni todella tärkeä ja se rasittava koira on nimenomaan lapsen oma koira. Olen itsekin ne taloon halunnut ja aikaisemmin niistä pitänyt ja rakkaudella huolehtinut, mutta nyt vaan kaikki käy hermoille. Toinen koira sentään on vanha ja rauhallinen.
Korona-aika on tuonut tullessaan sen, että pyöritään lapsen kanssa todella paljon kahdestaan kotona. Kummallakaan ei ole juuri kavereita, joita näksi säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti lapsen näkökulmasta. Siis ihan kirjaimellisesti. Mieti miltä näyttää kun joku puolet isompi saa raivokohtauksia ja huutaa naama punaisena. Miten pelottavaa se on. Mut sai järkiini tuo mielikuvaharjoitus. Kodin pitäisi olla lapsen turvapaikka. Sitten siellä on joku jonka takia pitää kulkea koko ajan varpaillaan. Miten uuvuttavaa.
Mäkin olin joskus sellainen, etten pystynyt yhtään kontrolloimaan kiukkukohtauksiani. Syytin niistä stressiä ja kaikkia muita. Ihan itse mä olen täysin vastuussa käytöksestäni. Tajusin sen liian myöhään. Mies halusi sitten jo siinä kohtaa erota. Näin jälkikäteen en voi syyttää miestä. Suutuin joka jutusta. Jos vaikka kaupasta oli ostanut jonkun vääränmerkkisen tuotteen. Huusin ja heittelin ostoksia. Murjotin pari päivää.
Säälittää ne eläimet. Mitäpä jos vähän rauhoittuisit?
Se merkitsisi paljon elämässä (ellei kaikkea) eläimille ja lapsille jos et huuda, he eivät ole syyllisiä maailmaan tuloonsa tai aikuisten ongelmiin. Hoida miehen tai aikuisten kanssa riitely salaa jossain vähän kauempana. Ota itsellesi aikaa ja rauhaa aina. Pysyvä pelko /stressi /ahdistushäiriö pahimmillaan tulee eläimille ja lapsille huudosta. Muuta tilanne aikuisen varmuudella kaikille ystävällisemmäksi, pienet katastrofit saa hoidettua kyllä ja korjattua. Mitäpä niistä. -Ei matkakaan ole huudon tai stressin arvoinen, senhän piti olla lomaa. Entä jos laitat valmiiksi miehen kanssa asioita lapsille ja eläimille, joita voi sitten kaapista ottaa, lasta voi hoitaa joku muukin välillä esim. nuorempi mummo tai lapsirakas lastenhoitaja. Onko työsi liian stressaava, kissa on onneksi aika itsenäinen
epätoivoinen ap kirjoitti:
Kissasta haluaisin luopua, se käy hermoille jo pelkällä läsnäolollaan. Samoin toinen korista on rasittava ja työläs. En kuitenkaan ole yksin päättämästä asioista. Kissa on miehelleni todella tärkeä ja se rasittava koira on nimenomaan lapsen oma koira. Olen itsekin ne taloon halunnut ja aikaisemmin niistä pitänyt ja rakkaudella huolehtinut, mutta nyt vaan kaikki käy hermoille. Toinen koira sentään on vanha ja rauhallinen.
Korona-aika on tuonut tullessaan sen, että pyöritään lapsen kanssa todella paljon kahdestaan kotona. Kummallakaan ei ole juuri kavereita, joita näksi säännöllisesti.
Entä jos he opettelevat eläinkoulutusta, jollain eläinystävällisellä tavalla. Kirjat esiin, naksutin, palkinnot ja eläinkuiskaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälittää ne eläimet. Mitäpä jos vähän rauhoittuisit?
Lasta säälin.
Toisaalta jos mies kissoineen stressaa, voi asua vaikka erillään, silti kuin naapurissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritätkö laihduttaa? Tuo on yksi syy, miksi laihdutus aina loppuu mulla :/
N 161cm ja 100kg
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet mielisairas hae apua. Muuten et selviä, vaan joudut jossan vaiheessa hoitoon osastolle.
Vierailija kirjoitti:
Mieti lapsen näkökulmasta. Siis ihan kirjaimellisesti. Mieti miltä näyttää kun joku puolet isompi saa raivokohtauksia ja huutaa naama punaisena. Miten pelottavaa se on. Mut sai järkiini tuo mielikuvaharjoitus. Kodin pitäisi olla lapsen turvapaikka. Sitten siellä on joku jonka takia pitää kulkea koko ajan varpaillaan. Miten uuvuttavaa.
Mäkin olin joskus sellainen, etten pystynyt yhtään kontrolloimaan kiukkukohtauksiani. Syytin niistä stressiä ja kaikkia muita. Ihan itse mä olen täysin vastuussa käytöksestäni. Tajusin sen liian myöhään. Mies halusi sitten jo siinä kohtaa erota. Näin jälkikäteen en voi syyttää miestä. Suutuin joka jutusta. Jos vaikka kaupasta oli ostanut jonkun vääränmerkkisen tuotteen. Huusin ja heittelin ostoksia. Murjotin pari päivää.
Voi ei tunnistan itseni tosta huudan jos mies ostaa kaupasta väärän tuotteen... ja kiroan ja huudan itsekseni kwittiössä jos jotain kaatuu tms... taapero kattoo ett taas äiti raivoaa... sillä on kyllä itsellään ihan samanlainen temperamentti ja silloin osaan olla tosi rauhallinen kun poika raivoaa tai on hankala. Sellaset pienet vastoinkäymiset vaan ärsyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet heikompi astia. Otan osaa
mies53v
Ei itkeä saa
Ei meluta saa
Ei uupua saa
Joku voi tulla ikkunan taa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko epävakaa persoonallisuushäiriö?
Jos sulla on yksi kouluikäinen lapsi jonka kanssa jo palaa hermo noin niin kuulostaa kyllä pahalta. Nyt niitä eläimiä pois ja oikeasti miettimään ja ihan kirjaamaan ylös mitkä asiat ärsyttää? Paha siivo? Tavara? Epäjärjestys ? Kotityöt? Melu? (Voiko yhdestä lähteä niin suuri melu?
Minkä ikäinen lapsi? Vai onko useampi?
Monesti jo arjenhallinta tuo tasapainoa mielelle. Sun pitää saada sellainen tunne että arki on sun hallinnassa.
Ja niistä eläimistä keskustelua heti perheen kanssa. Stressiä pitää nyt vähentää.
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö laihduttaa? Tuo on yksi syy, miksi laihdutus aina loppuu mulla :/
N 161cm ja 100kg
Hih, hassua kun mainitsit. Olen samoissa mitoissa. Suklaa rauhoittaa hermoja. Nyt en ole syönyt sitä aikoihin.
En ole trolli. Olen rakastava äiti, joka ei aina jaksa olla tarpeellinen kaikille.
Nyt olen hyvällä tuulella ja rahoittunut, kun lapsi ja lemmikit ovat jo nukkumassa.
(ja löysin pakastimesta pullaa...)
Kuulostat äidiltäni. En valitettavasti osaa auttaa. Tiedän, että kun persoona on tuollainen, niin ei siihen voi sanoa "rauhoitu". Sama, kun masentuneelle sanoisi, että piristy tai syömishäiriöiselle, että syöt nyt vaan hyvin niin tulee parempi mieli.
Sä sentään pyydät anteeksi. Äitini ei tätä ikinä tee. Olen jo kauan aikaa sitten lakannut kärttämästä anteeksipyyntöä, kun vastaus on: "no mä nyt vain olen tällainen". Se anteeksipyyntö on todella iso asia <3
Toivottavasti miehesi ymmärtää hakea pian eroa.
Olisiko kannattanut miettiä hieman etukäteen ennen eläintarhan perustamista? Jos ei mies järjestä apua työmatkojensa ajaksi, niin jätä se sika.