Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä jotain traumataustaisen tapaa reagoida vai tekeekö kaikki näin?
24.03.2021 |
Eli on tilanne jossa joku sanoo loukkaavasti tai uhkailee jopa lievästi, mutta olevinaan huumorilla. En koskaan saa heti sanottua, että ei ollut ok.
En siis ikinä osaa noissa hetkissä sanoa heti että kuulostipa kamalalta/ahdistavalta, vaan naureskelen mukana kun tarvitsen aina sen pienen etäisyyden, jotta voin päästää reaktioni edes omaan tietoisuuteeni, tai että voin tehdä rauhassa itselleni selväksi että oli ok hätkähtää. Siispä peesaan liikaa siinä tilanteessa ja se peesaus tulee selkäytimestä: suojelen ensisijassa typeryyksien sanojaa mielipahalta, enkä itseäni kuten pitäisi. Jälikäteen on sitten hieman typerää mennä sanomaan että "hei, se mitä silloin sanoit ei muuten ollut kiva juttu..."
Minulla on melko rankka lapsuus, toinen vanhemmistani oli alkoholisti ja toinen manipulointiin taipuvainen, väkivaltaakin oli toisinaan. Totuin aina lapsena että olin hyvä vain kun olin kiltti ja säyseä. Nyt olen jo 40+ ja jättänyt taakseni nuo ihmiset ja elämäntavat, mutta edelleen olen kai liian kiltti.
Onko tälle edes mitään tehtävissä kun tuo sama reaktio (tai sen puute) tulee tosiaan niin selkäytimestä?
Kommentit (11)
Mulla on aivan sama. En ole kuitenkaan kasvanut missään ongelmaperheessä, vaan hyvässä perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tuon "liian hitaan suuttumisen" ongelman, itselläni on samanlainen. Olen päätellyt että minulla se johtuu liian korkeista serotoniinitasoista. Aivot ovat aina hyvällä tuulella.
Tosin myöhemmin, ikääntyessä nuo serotoniinitasot ovat varmaan laskeneet liiallisen alkoholinkäytön seurauksena. Minusta on tullut normaalimpi.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon "liian hitaan suuttumisen" ongelman, itselläni on samanlainen. Olen päätellyt että minulla se johtuu liian korkeista serotoniinitasoista. Aivot ovat aina hyvällä tuulella.
Tosin myöhemmin, ikääntyessä nuo serotoniinitasot ovat varmaan laskeneet liiallisen alkoholinkäytön seurauksena. Minusta on tullut normaalimpi.
Mulla on ollut tuo sama ongelma. En edes tajunnut jonkun ilkeyttä, kun vasta siinä vaiheessa, kun se oli jo todella vakavaa ja traumatusoivalla tasolla uhkaavaa ja loukkaavaa. Jotenkin olen edelleenkin niin perusiloinen ja hyväntahtoinen, joten muiden myrkylliset ajatukset tulevat kuin puskista, enkä niitä edes tunnista aluksi.
Ääriesimerkkinä paras ystäväni haukkui ja mitätöi minut taannoin niin julmalla ja törkeällä tavalla ja aivan tyhjästä (liittyi keskusteluun maskien käytöstä yleisellä tasolla), ja tajusin sen vasta viiveellä ja edelleenkin on sellainen olo, että minun kuuluisi jotenkin hyvitellä häntä ja pahoitella, että sain hänet suuttumaan.
Noh, hän katkaisi välit minuun maskiasian tähden ja samalla haukkui koko ihmisarvoni täysin maanrakoon. Mutta en oikein vieläkään tajua koko juttua. En siis olisi saanut olla harmissani koronatilanteesta edes, vaan se kertoi siitä, että olen häpeällinen ja nolo ihminen, jolla on matala äo. Sellaista. :(
Onko mitään tehtävissä? On, opettele sanomaa siinä hetkessä heti jotain vastaan. Ei, älä, lopeta tms.
Minulla on muuten myöskin tuo "ongelma", että olen liian hyväntuulinen ja positiivinen, ihmisten kohdalla liiaksi hyvään uskova. Taustoistani huolimatta. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama, ja olin koulukiusattu ja kotona ongelmia (mt-ongelmainen vanhempi). Jäädyn aina täysin noissa tilanteissa, tai sitten saatan muka naurahtaa. Koulussa yritin esittää etten välitä tai huomaa, jopa silloin kun opettaja kysyi onko kaikki hyvin ja otti kiusaajistakin yhden puhutteluun.
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään tehtävissä? On, opettele sanomaa siinä hetkessä heti jotain vastaan. Ei, älä, lopeta tms.
Tämäpä se on se ongelmani, kun ei tuo reaktio vaan tule siinä tilanteessa. Aivoni eivät vastaanota tietoisella tasolla sitä loukkausta siinä heti, vaan viiveellä. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tuota tosi paljon muillakin kuin traumataustaisilla. Mutta ei se minusta ole mitenkään typerää sanoa jälkeenpäin, että se tuntui pahalta se sanominen.
Kaikki ei kuitenkaan ole tuollaisia. Itse esimerkiksi en ole, vaikeasta lapsuudesa huolimatta. Olen aina ollut ihminen joka saa voimaa konflikteista eikä mitenkään vältä niitä. Lisäksi minulle on sama, mitä ihmiiset minusta ajattelee. Joten mun on hyvin helppo tosikkona töksäyttää muka-huumoripuheeseen joka tuntuu pahalta, että tuo nyt oli ihan perseestä.
Ei tuossa tarvitse edes suuttua. Riittää, että ymmärrät kyseisen ihmisen olevan ikävä luonne ja osaat kuunnella suodattimen läpi. Etkä naura ainakaan, korkeintaan hymyilet ja poistut paikalta. Sosiaalisissa tilanteissa saa helposti hankalan leiman jos alkaa opettamaan aikuisia kuinka kohdellaan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tunteen. Minullekaan ei mene aivoihin heti, kun joku sanoo jotain ilkeätä.
Yleensä minulle ei ihmiset suuremmin vinoile. En itse loukkaa toisia, enkä puutu kenenkään tapaan toimia. Sattuu kuitenkin olemaan muutama sukulainen, joilla on tapana muka huumorin varjolla olla ilkeitä. Uskon, että se johtuu siitä, että olen luonteeltani kiltti. Minulle uskaltaa sanoa. Kerran sanoin napakasti vastaan. Niin ruvettiin vaan haastaa enempi riitaa.
En pidä riitelemisestä. Annan sitten olla. Jos ei olisi kysymys sukulaisista, niin jättäisin tällaisen ihmisen taakseni. Onneksi emme niin usein tapaa.
Mutta se on jännä tilanne, kun aina se sanominen tulee kuin puskista, ai, sanoikse tosiaan noin.
Tilanteessa pitäisi olla nopeampi reaktiokyky. Pitäisi olla sanavalmis, että se toinen jäisi monttu auki. Mutta jokainen on kuin on, ei voi mitään.
Yritän sitten antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Alue: Aihe vapaa
JSS