Puhutaan vihan tunteesta

Jotta mistään voisi puhua niin pitäisi tarkentaa sanastoa. "Viha"? Minä mieluiten erottelisin nämä kaksi:

1. Suuttumus (aggressio). Kestää hetken. Johtuu tilanteesta. Kun tilanne loppuu niin suuttumus loppuu.

2. Viha. Kestää pitkään. Se ei johdu tilanteesta vaan se on jumiin juuttunut suuttumus.

--

Ja tuo suuttumus, mitä tasan tarkkaan se on? Mielestäni dr Phil kertoo kivasti:

Eli suuttumusta itsessään ei ole olemassa. Kun on jokin kamala tilanne niin sinun sisälläsi sinä tunnet kipua tai pelkoa tai turhautumista. Tuollaista sisäistä kamalaa tilaa sinun aivosi eivät kestä kovin pitkään, joten aivojesi täytyy keksiä tilanteeseen jokin ratkaisukeino. Yksi ratkaisu on se että tuon sisäisen kamalan tilasi vuoksi ilmaiset ulospäin suuttumusta. Eli suuttumus on vain sisäisen pahan olon ilmaisemista ulospäin. Suuttumuksella ei välttämättä ole minkäänlaista kohdetta, se saattaa olla vain sattumanvaraista huutamista sattumanvaraiseen suuntaan.

Mutta ei aivojesi ole pakko aina valita suuttumusta kun sinusta tuntuu kamalalta. Aivosi voisivat valita muitakin ratkaisukeinoja, muitakin keinoja lievittää omaa sisäistä pahaa oloa. Sinä alat kehittyä todella haitalliseen suuntaan jos totut siihen että joka ikisessä kurjan tuntuisessa tilanteessa aivosi automaattisesti valitsevat ratkaisuksi suuttumuksen. Suuttumuksesta ei saisi tulla tottumusta, ei päivittäistä jatkuvaa tapaa, ei ratkaisua aina ihan kaikkeen.

Jos sinua harmittaa se että olet usein suuttunut, niin voit vielä auttaa itseäsi, jos ymmärrät että se suuttumuksesi tulee jostain mitä on sinun sisälläsi. Jos näet että vika on itsessäsi niin voit muuttaa itseäsi, voit muuttaa tottumuksiasi, voit opettaa itseäsi muihin ratkaisuihin kurjissa tilanteissa.

--

Mutta sitten se viha. Kun kurja tilanne loppuu niin kurjien tunteiden pitäisi loppua jotta voisi taas tuntua hyvältä, voisi olla jonkinlainen aivojen normaali rauhallinen hyväntahtoinen rentoutunut empaattinen tunnetila. Minun villi teoriani vihalle on tämä: joillain ihmisillä traumojen tms vuoksi suuttumus jää aivoihin jumiin, suuttumus kertyy, kroonistuu, jatkuu, kasvaa. Ja aikaa myöten se suuttumus muuttuu pysyväksi vihaksi. Silloin aivot eivät enää palaudu hyväntahtoiseen tunnetilaan. Silloin suuttumuksesta on tullut ihmisen pysyvä uusi normaalitila. Empatia on vaihtunut sosiopatiaan. Ja sitä hänen on vaikea enää korjata, koska hän todennäköisesti ei ajattele että hänen vihansa tulee hänen sisältään, vaan hän syyttää jotain syntipukkia. Vihalla on aina kohde, siis joku toinen ihminen. Ja sitä ihmistä kohtaan mennään tekemään väkivaltaa. Mitä pidempään viha on jatkunut, sitä laskelmoidumpaa väkivalta on.

Vihaaja uskoo olevansa hyvä ihminen ja hän uskoo hyvästä syystä vihaavansa jotain vihollista. Mutta vaikka hän tuhoaisi vihollisensa niin eipä se auta, koska viha hänen sisällään pysyy - sitten hänen täytyy vain keksiä uusi vihollinen. Ja jotta hän pääsisi vihollisensa lähelle niin hänen täytyy oppia kätkemään suuttumuksensa, täytyy pitää rauhallista kulissia yllä, täytyy esittää ystävällistä. Aivot täynnä vihaa, kasvoilla ystävällinen hymy.

Viha on erittäin voimakas sana. En koe tuntevani koskaan vihaa. Suuttumusta tunnen kyllä toisinaan ja siihen liittyy usein turhautumisen tunne. Saattaa olla niin päin nimenomaan, että turhautumisen tunne aiheuttaa suuttumusta. Viha on kuitenkin ihan toisen kokoluokan sana kuin suuttumus. Onneksi ei ole vastaani tullut ihmistä, joka olisi ollut niin kauhea minulle, että olisin alkanut vihaamaan häntä.

Viha on minulle polttoaine nykyään. Treenistä ei tule mitään, jos ei ole vihaa tankissa. En halua edes enää olla tyyni ja rauhallinen mieleltäni.

Luen monesti avlta ketjuja jotka saavat minussa aikaan ärsytystä, jos aion yrittää samana iltana uutta PR:ää.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa yhdessä kommentissa sanottiin, että miesten vihan tunne on voimakkaampi kuin naisten. Onko oikeasti?

Kirjoitin hieman ajattelematta, mutta tarkoitin lähinnä vihan ilmaisua. Maskuliinienergia kun on tiedettävästi vahvaa. Tunteina ovat varmastikin aivan samankaltaisia, siinä missä ilo ja surukin. Ap

En pelkää. Ehkä siksi, että reagoin muutenkin tunteella ja toisaalta tunnen itseni läpikotaisin. Tunne itsesi ihminen - se on hyvä neuvo. Minun ei ainakaan tarvitse pelätä sitä, mitä voisin tehdä, jos suutun, koska olen suuttunut niin monta kertaa. Tiedän, etten tee konkreettista vahinkoa toisille enkä ole koskaan tehnyt.

Varmasti tämä malli on tullut kotoakin. Äitini saattoi suuttua, ja joskus korottaa ääntään, mutta hän olin hirvittävän luotettava aikuinen jota ei kuitenkaan tarvinnut pelätä.

Varmasti temperamentti vaikuttaa tunteiden ilmaisuun. Olen reagoija, en märehtijä. Joku vuosia kestävä kostoretki ei ole persoonalleni ominaista. Eteenpäin, omaan elämään keskittyen. Tämä on tärkeä taito oppia. Tänään riideltiin, ja huomenna on uusi päivä eikä se, mikä oli eilen, määritä huomista. Riitelyn mallikin opitaan kotoa, ja on mielestäni kestävän parisuhteen keskeisin edellytys, sillä riidat ja vihan tunteet kuuluvat kaikkiin pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin. Tällaista resilienssiä on hyvä opettaa lapsille. Ei jäädä maahan makaamaan, kun on kaaduttu. Ei se siitä parane. Sovittelun ja puoliväliin tulemisen taito on keskeisin osa hyvää elämää.

Tunteita tarvitaan. Viha ei ole turha tunne. Jos et kokisi vihaa vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta nähdessäsi, et toimisi niitä vastaan. Viha vääryyttä vastaan on myös hyvien tekojen liikevoiman alullepanija.

Vierailija kirjoitti:

En pelkää. Ehkä siksi, että reagoin muutenkin tunteella ja toisaalta tunnen itseni läpikotaisin. Tunne itsesi ihminen - se on hyvä neuvo. Minun ei ainakaan tarvitse pelätä sitä, mitä voisin tehdä, jos suutun, koska olen suuttunut niin monta kertaa. Tiedän, etten tee konkreettista vahinkoa toisille enkä ole koskaan tehnyt.

Varmasti tämä malli on tullut kotoakin. Äitini saattoi suuttua, ja joskus korottaa ääntään, mutta hän olin hirvittävän luotettava aikuinen jota ei kuitenkaan tarvinnut pelätä.

Varmasti temperamentti vaikuttaa tunteiden ilmaisuun. Olen reagoija, en märehtijä. Joku vuosia kestävä kostoretki ei ole persoonalleni ominaista. Eteenpäin, omaan elämään keskittyen. Tämä on tärkeä taito oppia. Tänään riideltiin, ja huomenna on uusi päivä eikä se, mikä oli eilen, määritä huomista. Riitelyn mallikin opitaan kotoa, ja on mielestäni kestävän parisuhteen keskeisin edellytys, sillä riidat ja vihan tunteet kuuluvat kaikkiin pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin. Tällaista resilienssiä on hyvä opettaa lapsille. Ei jäädä maahan makaamaan, kun on kaaduttu. Ei se siitä parane. Sovittelun ja puoliväliin tulemisen taito on keskeisin osa hyvää elämää.

Tunteita tarvitaan. Viha ei ole turha tunne. Jos et kokisi vihaa vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta nähdessäsi, et toimisi niitä vastaan. Viha vääryyttä vastaan on myös hyvien tekojen liikevoiman alullepanija.

Olipa hyvä kirjoitus! Tämä puhutteli, kiitos.

Up

Mä olen kanssa tuollainen patoaja, edelleen 45-vuoden kypsässä iässä. Olen salakatkera, juoruileva ja kaksinaamainen, koska nielen kaiken, mutta olen usein vihainen selän takana.

Minulla tämä johtuu oikeastaan kahdesta syystä:

- Kotona äiti suuttui aina tolkuttomasti, jos jostain oli paha mieli. Hyvin kuvaavaa, että vielä aikuisiällä alkoi huutamaan minulle puhelimessa, kun olin saanut tuntia aikaisemmin yt-neuvotteluissa potkut. Tai ensin yritti tsempata, mutta en jaksanut innostua ja totesin vaan mieli matalana, että "joo, tuskin pääsen mihinkään enää koskaan..." Niin, tämä suuttui ja raivosi puhelimessa, että tolla asenteella vissiin aiot elää elämäsi. Tosi empaattista, kun ihminen on aina hoitanut asiansa hyvin ja on oikeasti siipi maassa irtisanomislapusta. Kai sitä edes yhden päivän saisi lillua pahassa mielessä ja surkeudessa.

- Äitini hallitsi kotielämää huudolla ja raivolla. Hänellä oli aina jotain draamaa. Joskus jopa uhkaili itsemurhalla, jos kukaan ei jaksanut kuunnella. Opin vihaamaan huutavia ihmisiä, en halua ikinä olla samanlainen. Vähän kuin alkoholistin lapsesta tulee absolutisti....

Mulla pisti vihaksi jo kun tässä ketjussa ap arveli miesten kokeman vihan olevan suurempaa. Ihme että jotkut ei koe vihaa muka koskaan? Mä olen varmaan kerran tunnissa vihainen. Vääryyttä tapahtuu jatkuvasti. Jos ei omassa elämässä niin miettikääpä vaikka tasa-arvoasioita ulkomailla. Enkä ole edes sen kummemmin feministi. Ärsyttää kun siitäkin on tullut somessa sellaista trendipelleilyä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla pisti vihaksi jo kun tässä ketjussa ap arveli miesten kokeman vihan olevan suurempaa. Ihme että jotkut ei koe vihaa muka koskaan? Mä olen varmaan kerran tunnissa vihainen. Vääryyttä tapahtuu jatkuvasti. Jos ei omassa elämässä niin miettikääpä vaikka tasa-arvoasioita ulkomailla. Enkä ole edes sen kummemmin feministi. Ärsyttää kun siitäkin on tullut somessa sellaista trendipelleilyä.

Aivan suotta provosoiduit. Ajatukseni ovat vain omia pohdintojani, ei absoluuttisia totuuksia. En ole viha-asiantuntija, vaan aihe kiinnostaa itseäni aivan yhtälailla. Siksikin loin ketjun, että aiheesta saataisiin keskustelua. Ap

Itseltä on aikoinaan vaaditusta kiltin pojan roolista seurannut se, että ylikiltistä tuli ylim****u. Olisin tahtonut, ja haluaisin edelleen olla, vertauskuvallisesti sanottuna, kultainen noutaja, mutta todellisuudessa olen ollut pahainen rakkikoira. Nyt kolmevitosena, kun vuosikausia kestänyt huumaavien lääkeaineiden käyttö on takanapäin ja terapiat järjestyneet ja toimineet, opettelen tuota kultaisena noutajana olemista.

Itse olen aina ollut, ja edelleenkin olen, sitä mieltä, että en tunne vihaa mitään/ketään kohtaan. Mutta todennäköisempää taitaa kuitenkin olla se, että en vain tunnista sitä tunnetta. Koen toki paljonkin negatiivisia tunteita, pääosin itseäni kohtaan, mutta en kyllä tiedä sanoa mitä niistä erittelisin vihaksi, jos sellaisen saisin tehtäväkseni.