Lue keskustelun säännöt.
Kahvihuoneen kirjoittamattomat säännöt - uusi työntekijä
18.03.2021 |
Ärsyttääkö muita pienillä, varsinkin naisvaltaisilla työpaikoilla ruokailuhuoneen kirjoittamattomat säännöt, joita uusi työntekijä ei voi millään tietää etukäteen? Esim. olet parina ekana työpäivänä istahtanut syömään eväitä arpomaasi neutraaliin paikkaan ruokapöydän ääressä, ja kolmantena päivänä, kun olet aikeissa istahtaa samalle paikalle, kuuluttaa 20 vuotta samassa työpaikassa ollut rouva: ”Ei siihen saa istua, se on Maijan (esimies) paikka!”.
Kun olet uutena tulokkaana ja kolmena aamuna jättänyt evääsi onnistuneesti taukohuoneen jääkaapin keskihyllylle, neljäntenä aamuna kuuntelet nolona valistusta, kuinka se hylly täytyy aina jättää tyhjäksi, kun siihen tulee joka torstai ja perjantai Matin lounastarjotin klo 11.05. Jne. jne.
Ja sitten se yhteinen mikro. Esimiehen (vaikka olisikin nainen) ei tietenkään tarvitse itse huuhtaista mikrokupua, saati pyyhkäistä ruokaroiskeita mikron pohjalta, hän kun on niin kiireinen. Siivooja on sitä varten. Samoin lavuaarin pohjalle voi jättää kaikki moskat odottamaan sitä, jota se eniten häiritsee.
Ja kukaan ei kehtaa tietenkään ottaa asioita puheeksi koko porukan kanssa, vaan niistä kuiskitaan selkien takana. Uusi työntekijä saa sitten valita, ottaako diplomaatin, likasangon vai juoruämmän roolin.
Vieläkö se on tällaista nykyäänkin?
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sulla on oikeesti tommosia ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Siis sulla on oikeesti tommosia ongelmia?
Ei ole enää, kun aion menneistä viisastuneena ekana työpäivänä kysyä ”säännöt” selviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei kyllä ole vaikka naisvaltainen keski-ikäisiä vilisevä paikka ollaankin (alle 40 henkeä). Aina porukkaan mahtuu se, jolle ei (mielestään) kuulu kahvinkeitto tai pöydän pyyhkiminen, mutta eväät saa kyllä laittaa mihin haluaa ja istua missä tykkää.
Kyllä minäkin hakeudun yleensä samalla paikalle istumaan, mutta jos siinä joku jo istuu niin ei haittaa.
Tuo kaikki on siis oikeasti tapahtunut, eri työpaikoilla tosin, ja nimet muutettu. Uskokaa tai älkää.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nuo istumapaikat tuppaa vakioitumaan ajansaatossa vaan kuka kahjo jossain kuppasessa kaffe tilassa hengailee
Olen sairaalassa osastotyössä. Ei ole tuollaisia sääntöjä. Lääkäreitä harvemmin näkee tyhjentämässä tiskikonetta, mutta joskus sentään ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa hirveältä työpaikalta. En kyllä itse ole koskaan tullut tuollaisiin tiukkuksiin vastaan työpaikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kaikki on siis oikeasti tapahtunut, eri työpaikoilla tosin, ja nimet muutettu. Uskokaa tai älkää.
T. Ap
Kyllä tuollaista tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en mene yleisiin tiloihin, kun ei kiinnosta. Joskus joku pyytämällä pyytää ja se tauko onkin pilalla. Haluan olla itsekseni silloin.
Muuten kyllä juttelen mielelläni, kun tilaisuus tulee, mutta yleiset taukotilat eivät ole minua varten.
Oli, mutta tukahdutin sen heti alkuun. Tein juuri päinvastoin, kun "säännöt" määräsivät ja salassa pientä jäynää vielä lisäksi joka kerta kun narinaa kuulin. Sottaajan astioihin voitelin jättämäänsä moskaa, mikrokuvun sotkin juuri ennen kuin johtajatar tuli ruokaansa/teekuppiansa lämmittämään (oppi siinä siistimään mikronkin kuvun ohessa). Jääkaapissa siirsin hyllyt eri tasoille ja pidin eväitäni millä hyllyllä halusin. Kun astioita jätettiin likaisina muiden siivottaviksi, "käytin" joka ikisen kupin-lautasen-aterimen tiskialtaan kukkuroilleen päivän päätteeksi (ne, jotka jälkensä siivosivat, toivat aina eväänsä omissa rasioissaan sekä lämmittivät ja söivät niistä, mutta nämä ulisijat ja "paremmat ihmiset" taas käyttivät toimiston astioita jättäen ne sitten muiden siivottavaksi). Voi-voi, kun aamuisin ei sitten voinutkaan kahvitella pitää kun ei ollut puhtaita kuppeja ja keitinkin pesemättä. Ja minä uutena voivottelemassa ja ihmettelemässä rouvien mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen uutena saanut vanhan työntekijän silmilleni,kun en keittänyt kahvia,en ollut siivonnut kuppeja pois ja muuta semmosta,pessyt kahvinkeitintä,tuonut maitoa...mä vaan totesin tyynesti ettei kuulu mun hommiini,minut on palkattu muihin tehtäviin.
Meillä on tuollaista ja vielä pahempaa. Miesten ei tarvitse huolehtia likaisia astioitaan. Naiset leipoivat pullaa. Johtajan ei tarvitse maksaa kahvista, tai varmaan maksaisi mutta kukaan ei uskalla sanoa että
siitä maksetaan.
Aivan hirveä homehtunut paikka. Tilanne tietysti helpottaa sitä mukaa kun emäntä toisensa jälkeen jää eläkkeelle. Uskomatonta miten 10 vuottakin ikäeroa voi olla sellainen sukupolvien kuilu että huh. Onneksi kahvihuoneessa ei ole pakko käydä.
Itse en ole kuunaan tuollaiseen törmännyt ja on tullut keikkailtua lähes kaikki Vantaan, Espoon ja Helsingin teho- ja valvontaosastot läpi (melko naisvaltaisia myös) . Taitaa olla pienten paikkakuntien ongelmia tällaiset muinaishistorialliset nokkimisjärjestykset...
Itse kyllä sanoisin reippaasti vastaan/vaatisin perusteluja, jos minua yritettäisiin kaitsea vaikka vaihtamaan istuinta. Tietty nyt korona-aikana taukohuoneessa pitää olla yksin, eikä kukaan edes voisi määräillä siis.
Olen tehnyt sijaisuuksia/määräaikaisuuksia kunnalla naisvaltaisella alalla 9 vuotta ja tuo on niin totta.
Olen ottanut tavaksi kysyä vähän kuin vitsillä ensimmäisellä kahvitunnilla, että mihinkäs täällä tohtii istua. Kyllä sitten joku aina kertoo, että mihin tuolille voin istua. Kerran yhdessä paikassa eräs työntekijä oli kattanut minulle kahvikupin ja servetin valmiiksi pöytään ja ohjasi minut omalle paikalleni. :D
Aluksi minua ahdisti juuri nuo kirjoittamattomat säännöt vakiopaikoista, jääkaapin hyllyistä ja Pirkon tai Liisan ikiomasta lusikasta (joka on erilainen kuin muut). Jossain paikoissa ollaan rentoja ja sanotaan, ettei täällä ole kenelläkään omaa paikkaa. Jossain paikoissa taas on hirveän tarkkaa, ja minua on pyydetty siirtymään toiselle paikalle. Sen takia kysyn vähän huumorilla, että mihinkäs saan istua. Eipä tule kiusallista tilannetta, että pyydetään siirtymään. Joskus ei sanota mitään, mutta tunnen kiusaantuneet katseet, kun olen väärällä paikalla mutta kukaan ei henno sanoa.
Minulle kävi niin kuvatunlaisella työpaikalla, että luulin aluksi siellä olevan kahvikupit valmiina kaikille, koska tutustumiskäynnillä oli tarjottu kahvi teemasarjan kupista ja kaikki kupit oli sekaisin samassa kaapissa, jossa oli siis runsaasti saman sarjan kuppeja. Vasta myöhemmin selvisi osastolla olleen lahjana saatu iso teema-astiasto, mutta sitä käytettiin "vain vieraita varten", joita oli harvoin. Silti niitä astiaston kuppeja pyöri siellä täällä, mutta niitä ei siis olisikaan saanut käyttää. Tai ei ainakaan uusi työntekijä. Lopulta paikan pomo halusi kyseisen astiaston kaikkien osastojen yhteiseen käyttöön, eli paikalle lahjoitettu iso astiasto olikin nyysitty joskus ennen minua piiloon yhden osaston kaappeihin. Aika nolo juttu.
Olin aikoinani hetken terveydenhoidon hallintopuolella, ns. ylihoitajakerroksessa. Edustin selkeästi muita nuorempaa ikäpolvea, eikä minulla ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä, että kahvihuoneessa vallitsee tietty järjestys ja protokolla. Ei ollenkaan.
Menin ensimmäisen työpäivän aamuna keittiöön ja "ajatetlin päräyttää kahvit". Virhe no 1: liian laihaa. Olisi pitanyt laittaa 12 mittaa, laitoin 10. Seuraavaksi kaitoin 6 kuppia ja asettia paikoilleen, istahdin pöydän päähän odottelemaan, että kahvi tippuu...EI!
Se oli virhe no 2. enkä edes heti tajunnut sitä, ihmettelin vain että miksi vastapäinen arvokas rusetti- ja helmikaulainen rouva yskii ja punoitaa. Kaffittelun jälkeen minut ohjattiin huomaamattomasti sivuun ja kerrottiin että se on "Sylvin " paikka. Sylvi on istunut siinä 25 vuotta. Sen kyllä huomasi, uskokaa tai älkää.
”Ja” piti olla ”jo”, sori!